"Haluan tutustua kaveripohjalta"

Mua on nyt muutaman päivän ajan vaivannut eräs ihmissuhde. Tässä yritän selittää sen mahdollisimman selvästi:

Eli meilailin erään kivan tyypin kanssa muutaman viikon ajan, kunnes sitten tapasimme noin viikko sitten. Meillä oli hyvät treffit, juttelimme pitkään ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyi. Erosimme niissä merkeissä, että käymme joskus vaikka tuopilla yhdessä. No, parin päivän päästä törmäsimme baarissa sattumalta toisiimme, ja tämä tuore deittikamuni suorastaan roikkui minussa koko illan (huomautettakoon, että hän oli pahassa kännissä - mutta silti ulkopuolisen ystäväni mukaan hän vaikutti olevan minuun oikeasti lääpällään). Lisäksi hän olisi halunnut minut yökylään, mistä järkevästi kieltäydyin.

Seuraavana päivänä tapasimme taas hänen aloitteestaan - treffit menivät edelleen hyvin ja puhuttavaa oli. Sen jälkeen saankin maanantaina viestin, että kaveri haluaa tutustua minuun ystäväpohjalta. Hän pahoittelee käytöstään ja selittää, ettei oikein ole päässyt entisestäkään ihastuksesta eroon (kukapa olisi täydellisesti?!). Kuitenkin hän ehdottaa tapaamista lähipäiviksi, ja olemme nyt viikon sisällä nähneet itse asiassa neljästi. Hänen mukaansa minun kanssani on erittäin antoisaa keskustella. Okei, ehkä meillä on hänen mielestään vain se henkinen yhteys ja hän tosiaan haluaa ystävystyä. Mutta omat tunteeni ovat vähän sekavat. En ole ihan täysin luovuttanut tämän ihmisen suhteen ;)

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Eihän ihmissuhteita kuitenkaan voi pakottaa... vaikka olisi tutustumassa miltä pohjalta, kai aika näyttää, minkälaiseksi suhde luonteeltaan muodostuu? Haluaisin kuulla mielipiteitänne, koska mietin tätä ihmistä nyt kovasti. En itsekään ole supervarma siitä, mitä haluan, mutta olisin kuitenkin valmis avoimin mielin katsomaan, mitä jutusta tulee. Toisin sanoen en ole rajoittanut omaa suhdettani tähän ihmiseen ikuisesti kaverimieliseksi. Let's see... Toki kaikki haluavat pitää ihastukset ja ystävät erillään, enkä mitään fuckbuddy-kuvioita haluakaan, mutta eihän rajoja todellisuudessa ole ja moni suhde voi alkaa kaveruudesta...?

Ai niin, meillä on jonkin verran ikäeroa - ei mitenkään dramaattisesti, mutta vajaat 10 vuotta, ja itse olen vasta 20. Hmm... Voisiko nuoruuteni pelottaa?

Kolmekymppiset sinkut ovat yleisesti tuossa samassa mielentilassa eli vaikka he haluaisivat vakiintua ja seurustella ja valittavat jatkuvasti, miten ovat yksin ja kaipaavat seuraa, ja humalapäissään ovat valmiita vaikka mihin, niin selvin päin ja päivänvalossa heiltä loppuu kaikki puhti ihmissuhteissa eikä mikään etene minnekään. Suosittelen että juotat asianomaisen humalaan ja retuutat sänkyyn, ja jos hän sieltä aamulla luikkii tiehensä, niin annat olla. Mitään muuta tuskin voi asian hyväksi tehdä.

Mistäkö tiedän? Koska olen 30.

Hei, kuka puhuu minusta? ;-)

Pablo, jatka edelleen avoimin mielin, jos tapaus kiinnostaa. Ihmiset ovat yksilöitä myös kolmenkympin jälkeen, se mikä toimii yhdelle enää pidä paikkaansa toisen kanssa.

Miksi niin monessa ihmissuhteessa tuntuu aina nousevan esiin alkoholi?! Tylsää...

No joo, totahan tapahtuu. Mulle on käynyt samalla tavalla ja iästä se tosiaan oli kiinni, semmonen vähän alle 30 oleva kaveri ei uskaltanu ruveta suhteeseen mun kanssa, koska ite olin 20 sillon (siis tapahtuneesta on noin vuosi aikaa). Kyseinen tyyppi oli 28, eli ei mun mielestäni ainakaan mitenkään vanha.

Tavattiin monta kertaa ja oli kivaa, mut kännissä se kyllä oli todella erilainen kuin selvinpäin. Itekin syyllistyn kyl joskus samaan, mut kuka ei. Kännissä se aina halus mua ja oli Niin lääpällään jne. mut selvinpäin se taas ei ollu ilmeisesti varma mitä halus. Se myöns sit parin viikon tapailun jälkeen et se vähän pelkäs sitä, et löytäisin jonkun nuoremman kuin se ja jotenkin automaattisesti hylkäisin sen sit siihen paikkaan. Karseeta.

Mua ärsytti ylipäätänsä et kaiken sen juttelun ja muun jälkeen se kuvitteli et mä tosiaan ottaisin heti jonkun nuoremman, jos semmonen tulis eteen. Se sit jäi vähän siihen....

Tuo hylätyksi tulemisen pelko on paha mörkö. Mä olen itse aikoinani kärsinyt sen takia tietämättäni aika paljon. En edellä kuvatuin tavoin, mutta lähinnä suurentelemalla asioita ja näkemällä suhteen lopun käytännöllisesti katsoen jo siintävän silmissä. Ei todellakaan järkevä tapa toimia.

Toisaalta kukin reagoi vanhojen kokemustensa pohjalta ja kun tulee vastaan samantyyppisiä (ei siis samoja!) tilanteita, joissa aiemmin on ollut ongelmia, voi seurauksena olla "pakoakuhun" sekaisia reaktioita.

Monesti niin alkuvaiheissa kuin edellä kerrotut tilanteet, ei ole tiedossa toisen henkilöhistoriaa ja sen kipupisteitä, ihmiset eivät niitä yleensä kovin nopeasti kerro, eikä tarvitsekaan. Siten suhteen päättymisen tai syntymättömyyden todelliset syyt jäävät helposti arvailujen varaan.

Sitä paitsi, jos suhteen toinen osapuoli on jo alusta alkaen vakuuttunut, että toinen karkaa ennen pitkää toisen matkaan, niin mun mielestä sellainen suhde olisi aika heikolla pohjalla. Kyllähän luottamus pitää ansaita, mutta silti...

Ja yhä, miksi ihmiset seurustelee pullon, vaan ei toistensa kanssa, en ymmärrä. Helvetin juopot!

Kaikki on astetta kivempaa ja parempaa jo yhden drinkin jälkeen. Hauskuus haihtuu tietenkin heti kun hiprakka loppuu. Sen jälkeen kaikki on taas ihan tavallista - ei parempaa, mutta ei kyllä huonompaakaan.

Mutta on se kyllä totta, että ihmissuhteita ei kannata erityisen pontevasti kännissä hoitaa.