Vaitonaiset vanhemmat..

Olen tullut kaapista ulos aikoja sitten, elän aika avoimesti homona nykyään. Nuoresta iästä huolimatta takana pitkä suhde naisen kanssa ja lapsia. Elän eri paikakunnalla kun minun vanhemmat. Aikoinaan äti oli huolestunut minusta (oli masennus päällä, sillä elin naisen kanssa, mutta rakastin miestä jolle en kuitenkaan kelvanut) kyseli mitä minulle on sattunut yms. Kännispäissä kerroin asiasta. Seuraavana päivänä äiti soitti ja halusi ilm keskustella aheesta, minä kraulassa en heti hoksanut mistä oli kyse niinpä äiti sanoi" etkö muista? OK, oikein hyvää näin" ja löi luurin. Sen jälkeen asiasta ei keskusteltu. Nyt eronena ja avoimesti homona olevana ihmisenä haluaisin niidenkin kanssa selvittää asiaa, ihan käytännön takia. Ettei tarvii salata ja varoa sanojani ja tula vaikka käymään BF:n kaa. Avasin suutani ollessa heidän luona vierailulla. Äiti sanoi "se on vaan VAIHE" ja vaihtoi aihetta. Joku aika sitten kävivät kylässä, pöydällä oli (tahallaan jätin näkyviin) Marja-Leenan "Ulos kaapista" ja tietsikan pääten taustakuvana nuori poju. Mummo jopa hoksasi selkäni takana kysyä ex vaimolta että onko minulla joku ja kumpaa sukupuolta jos on. Mutta MIX ihmessa eivät asiasta mun kaa keskustelee????

No on jollakin muullakin yhtä skitso äiti kuin itselläni. Tyttöystäväänihän ei mainita koskaan, hiljaisuudella sivuutetaan jos mainitsen nimenkään. Isä on ihan ok, ja kaikki sukulaiset, mutta äiti...taitaa olla aika yleistä ainakin lessujen keskuudessa, että äiskä ei hyväksy. Kehtaa vielä puhua paskaa sukulaisille ja valittaa miten elämä on mennyttä. Sori vaan jos kaek' on mänt'. Onneksi itse elän täyttä elämää!

Ajattelin muuten itsekin lähettää Parkkisen kirjan ihan vain piruuttani, mutta taitaa jäädä. Ei viitsi enää välittää. Joskus haaveilen siitä, että jättäisin kaiken paskan (eli siis poistuisin Suomesta) enkä kertoisi kellekään sukulaisille ennen kuin olisin kaukana poissa ja jatkaisin sitten elämääni. Eräs sukulaiseni teki näin ja kun hän palasi takaisin, oli hän arvostettu ja hyvässä asemassa. Sääli, että äiti ei tiennyt pitävänsä kyytä povellaan - siis homohan se tittelin kipeän äitini palvoma mies oli...

Tulipas taas valitettua, mutta älä vaivu epätoivoon. Kiusaaminen ja härnääminen on välillä tavallaan aika hupaisaa :)

"Kiusaaminen ja härnääminen on välillä tavallaan aika hupaisaa :)"

Aivan!

Monenmoisia ovat äidin huolet. Jos tytär on hetero, niin pelko viiltää mieltä, millaisen retkun raahaa vävyksi. Jos lesbo, niin sit on ainakin se toinen äiti jonka kanssa kokea syyllisyyttä omasta epäonnistumisestaan.

Lesboille vaan keinohedelmöitys - mitenköhän pääsis kärpäseksi kattoon kun se oma vävy/miniä sitten otetaan vastaan .... avointa mieltä kehiin.

Niin, ympäri mennään, yhteen tullaan.

Couac,

lähetä vain äidillesi Ulos Kaapista -kirja.
Olen saanut useita palautteita perhetilanteista, jotka ovat edes hieman relautuneeet sen jälkeen kun tietoa on saatu -TOISEN ÄIDIN toimittamasta kirjasta. Totta kai kannattaa yrittää! Välinpitämättömyys on mykkää ahdistusta, ja sitä kannattaa aina purkaa. Jos äitisi ei pysty, yritä sinä kun kykenet. Silloin olet ainakin tehnyt omalta puoleltasi parhaasi; näyttänyt että välität siitä mitä äitisi tuntee ja ajattelee. Anna hänelle aikaa sulatella asioita - ehkä hän kykenee tarttumaan kirjaan vasta ensi vuonna :)

Kun olin puhumassa kirjasta mm. Tampereen Akateemisessa, tunsin oikein konkreettisesti, kuinka nimenomaan 40-50 -vuotiaat vanhemmat ahmivat kuulemaansa. Heistä eräs tuli luokseni ja sanoi, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään puhuvan näistä asioista suoraan ja tunnusti samalla, kuinka vaikea hänen on puhua tyttärensä kanssa. Vertaistarinoita tarvitaan!

Tsemppiä. Sähköpostiosoitteeni löytää nicin alta.
Olen edelleenkin kinnostunut myös muiden kokemuksista kirjan tiimoilta. Onko se auttanut perhetilanteissa?

ajattelin ottaa osaa tähän keskusteluun. Olen tullut ulos 1990 ja silloin äitini suhtautui lesbouteeni hiukan negatiivisesti, piti mykkäkoulua ym. Sitten hän hyväksyi asian, vieläpä saman kesän aikana. Tosin vuosien mittaan hän on ollut hyvin hiljainen asiasta, ei juurikaan puhu minulle mitään homoseksuaalisuudesta, kunnes olen itse alkanut hänelle siitä puhumaan ja puhumaan tyttöystävistäni, ja nyt hän on alkanut itsekin keskustelemaan asiasta kanssani. Taidan itsekin ostaa hänelle sen Parkkisen kirjan, että vähän miettii asioita. Onneksi mulla on maailman parhaat heteronaisystävät

Mulla on myös se tilanne, ettei lesbouttani mainita koskaan mitenkään, jos en itse ota asiaa puheeksi. Tosin mulla on ollut vain yksi vanhemmille julkistettu suhde ja siitäkin on aikaa muutama vuosi. Todennäköisesti äiti ja isä nyt kuvittelevat minun vielä eheytyvän. En ole täyttänyt vielä 20, ja lesbouteni vaikuttaa joltain "vaiheelta". Ulkoisesti olen aivan heteronoloinen, melkoisen feminiininen, ja ainakin isäni on varmaan vaikeaa nähdä minut muuna kuin ns. Oikeana Naisena -> heterona. En jaksa itse ruveta kunnolla käymään läpi koko asiaa... Myönnän, että on ihan omaa pelkuruuttani ja syytäni tämä vaikeneminen, mutta ahdistaahan se silti ja juuri siksi.

Odotan, että löydän jonkun, jonka sitten esitellä kotona. Mutta toisaalta avoimuuden puute nostaa kynnystä aloittaa vakava suhde. On houkuttelevampaa jättää kaikki tällä tavalla, elää kontrolloidussa ja puolisalaisessa omassa maailmassaan. Eli mitäs teen..?

Vanhempani ovat melko nuoria mutta toisaalta asuvat pienellä paikkakunnalla maaseudulla. Isovanhempani ovat nuoria myös mutta eivät takuulla avarakatseisia homoseksuaalisuuden suhteen (eivät todennäköisesti suostuisi mitenkään käsittämään asiaa, en halua koskaan kertoa heille), ja vanhempani kai pelkäävät omien vanhempiensa reaktioita. Minua rasittaa se, että omaa elämääni, omaa vapauttani rajoittaa haluni miellyttää esimerkiksi isovanhempia ja muuta sukua, jotka eivät kuitenkaan konkreettisesti minulle merkitse läheskään niin paljon kuin onnellinen parisuhde ja avoimuus voisivat merkitä.

Vielä kummallinen pieni huomio. Äiti ei ole erityisen paljon halaillut minua, toisin kuin veljeäni, joka on minua muutaman vuoden nuorempi. Kerrottuani äidille stressaavani ympäristön mielipiteistä äiti alkoi ikään kuin hyväksyntää osoittaakseen halailemaan teennäisesti minua, koska hän syyttää itseään; hän pelkää olleensa "kylmä ja dominoiva äiti". Hmm, tämä halailu kai on äidin yritys osoittaa rakkauttaan minua kohtaan, ja ehkä se ei niin teennäistäkään ole... ei sen teennäisempää kuin aikuistumassa olevien lasten halaileminen yleensäkään, kun lapset suhtautuvat vähän välttelevästi...

Halaus Mallalle, olen lukenut Ulos kaapista -kirjan! Mistähän tuollaisia äitejä saa?!

Omat vanhempani on suhtautuneet lesbouteeni yllättävänkin hyvin. Äiti oli jo arvannut asian siinä vaiheessa kun kerroin. Isä oli silmin nähden pettynyt eikä ole asiasta sen koommin puhunut. Mutta ainakin häät- ja lapsenlapsi-jutut loppuivat, thank god... Nykyisin äitini kyselee jatkuvasti kaikkea tyttöystävästäni, itseäni alkaa jo hieman rasittaa nämä jatkuvat utelut. Itse en tyttöystävästäni puhu, vain silloin jos äiti kysyy jotain.

vaitonaiset.. ei kyllä ole kohdallani , äitmuori ainakaan, juttua tulee niin että korviin käy.. ;).
Mutta vakavasti , suku on päättänyt kääntää minut oikealle tielle; koska olen sairas, pe.....li suorastaan, Syitä; en ole löytänyt sitä OIKEAA, ToimintaTapansa suvulla; syyttelyä, katseita, puheita.
Tuntuu vain siltä että oikea ja nähtävissä oleva ratkaisu on lopettaa yhteyksien pitäminen, Vaikka tuskin se loppuu siihenkään, kännykkä esim. on hyvä, voi lähettää "kivoja" pikku muistutuksia, mitä, kuka missä miksi .
Pistää niin kovin mietimään mikä on maailmassa tärkeintä, rakkaus vai rakkaudettomuus.
No, näin tänä iltana kuuverhon takaa...
"Ei paikkani ole siellä missä asun vaan missä sydämeni on"
joskus jostain kuultua