Miksen osaa lähestyä naisia?
Siis, olen nainen ja tiedän kyllä kuinka miehen pään saa pyörälle mutta nyt elämän sattumien kautta "lesbouduttuani" en tiedä että miten teitä naisia lähestytään??? Milloin se on flirttiä ja milloin ei, en tiedä milloin vaikutan liian suoralta ja milloin peitän liikaa kiinnostukseni, siis miten miten miten se voi olla niin vaikeaa???
Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa Maman naistenillassa (en ole Helsingistä) ja tunsin itseni niin ulkopuoliseksi että siirryin hyvin nopeasti alakertaan jossa tunnelma oli jotenkin... en mä tiedä. Se ei tuntunut niin sisäpiiriltä. Tuntui että kaikki tuntevat jo kaikki ja koska olin yksin liikkeellä niin on vaikea alkaa jutustelua kenenkään kanssa. Olen tapaillut naisia mutta silti tuntuu edelleen jotenkin vaikealta lähestyä teitä kauniita ihania otuksia.
Onko kenelläkään samanlaisia ongelmia?
En yhtään ihmettele, että Hehkussa on ollut vähän ulkopuolinen olo! Siellä ei ole mitään "sisimmäistä sisäpiiriä", mutta yleensä kaikki tulevat sinne kamujensa kanssa, ja kun kaveriporukat vielä menevät monimutkaisesti ristiin, piiri pieni pyörii.
Tuossa yksinään baareilussa on se hyvä puoli, että ehkä joku uskaltaa paremmin lähestyä sinua jos olet yksin. Jos on muutamankaan kerran käynyt Hehkussa ja muuta kautta tutustunut Hgin lepakkoihin, on tavallaan korkeampi kynnys mennä jubailemaan kahden kesken jollekin tyypille, joka kiinnostaisi "silleen", mutta kun sen kaveri on mun exän kanssa ja blaa blaa... Voit aloittaa puhtaalta pöydältä niin sanoakseni. Yksin ei ainakaan kannata jäädä pöytää istumaan, tanssilattialle vaan ja hitaisiin voi käydä ihmisiä pyytämässä... Ainakaan minä en loukkaannu, jos joku kysyy tanssimaan :) Siis ihan kuka vaan, vaikka en tarkoita, että sinä olisit se "ihan kuka vaan".
Varmaan paras keino lähestyä naisia on se, että tulee suoraan juttelemaan. Muhun tekee aina vaikutuksen ihminen, joka uskaltaa näyttää kiinnostuksensa ja olla eri mieltä, vähän väitelläkin tarvittaessa ;), ja esittää sopivasti kysymyksiä, ei vain selittää omaa juttuaan. Kuitenkin liian kovat ja dominoivat ihmiset ovat rasittavia. (Kultainen keskitie...) Ja tietysti ulkoisesti ihmisen pitää kolahtaa jollain tavalla.
Hymy on tärkeä! Se kutsuu lähestymään. Samoin katse kutsuu vuorovaikutukseen.
Täytyy kulkea selkä suorana ja katsella ympärilleen, se on viesti siitä, että on vapaalla jalalla ja että haluaa tutustua ihmisiin.
Mitään yleistä "näin isket naisen" -ohjeistusta minulla ei valitettavasti ole antaa. Oon huomannut saman jutun, eli että heteromiesten iskeminen on ah niin paljon helpompaa. Ei tarvi kuin pari kertaa katsoa, niin ou beibe! Mutta kun ei se paljon lesboa lohduta.
Niin ja lisäys / tarkennus edelliseen: en loukkaannu, jos "ihan kuka vaan" osoittaa kiinnostuksensa, pyytää tanssimaan tms. mutta se ei tarkoita sitä, että minulle kävisi "ihan kuka vaan". Tarkoitan siis sitä, että yleensä ihmiset tykkäävät positiivisesta huomiosta. Aina voi kohteliaasti kieltäytyä tanssista, vittumainen ei tarvitse olla. Ei kannata aina olla niin varovainen! Ei se ota jos ei annakaan :) Turha coolius pois. Kun näet ihanaisen naisen, niin juttelemaan vaan.
Jaa-a. Eiköhän se kuiteski oo lepakon helpompi lähentyä toista lepakkoa kuin homon homoa. Useimmat baarissa kostaa sille onnettomalle joka niille uskaltaa jotain sanoa kaikki mahdolliset patoutumansa ja kaunansa. Hyvä josseivät kurkkuun käy. Siks oon lakannukkin puhuttelemasta poikia esim. mamassa mut kun se ois ainoa syy käydä siellä niin olen luopunu mamastakin. Miten se osaakaa olla nii veemäinen paikka. Ite en sinne ainakaan minkään matkan päästä tulis.
Siis Zetazeta selitti mitä arvelinkin, siellä Hehkussa niin monet on ystäviä keskenään että ei tiedä ketkä on pareja ja ketkä ei ja ketkä ehkä melkein ja kuka on kenenkin mustis exä... En onneksi ole mikään ujo tapaus ja viihdyn tanssilattialla joten ehkä ensi kerralla olen rohkeampi =) Me "maalaistytöt" taidetaan olla liian vaatimattomia ja pelätään ettei olla kaupunkilaisten makuun ;)
Toi naisten lähestyminen on varmaan tosi yleinen ongelma, itsekin olen hirveän ujo ja odotan vaan, että muut tulee puhumaan. Viime keväänäkin haikailin vaikka kuinka monet naisten bileet yhden kauniin blondin perään, mutta... Lähden kyllä aina tanssimaan, jos hakija ei ole hirveässä humalassa tai keskellä jotain kamalaa ihmissuhdemyrskyä.
Eli ei mulla ole mitään vastausta, sympatiaa vain.
Mitä taas "piireihin" pääsemiseen tulee, niin kannattaa hengailla muuallakin kuin Hehkussa. Setalla on kaikenlaisia ryhmiä ympäri maata, on opiskelijaryhmiä, urheiluporukoita, Vinokinoa, Tribadeja, vaikka mitä. Niistä voi löytää samanhenkisiä ihmisiä tai sitten vaikka vaan bailuseuraa.
Olen kysellyt moneltakin taholta mutta Mikkelissä ei ole mitään. Ei siis yhtään mitään. Joten lähimmät paikat ovat Jkl ja Hki, ja onhan tietty Kuopio, Lahti jne. mutta ei aina haluttaisi lähteä jonnekin muualle. Kun töissäkin on käytävä ja kalliiksihan se tulee aina reissata. Mutta katsotaan mitä talvi tuo tullessaan!=)
Niin, tuohan on ongelmana monilla paikkakunnilla. Yksi mahdollisuus on tietysti alkaa järjestää itse toimintaa. Lähimmästä paikallis-Setasta saa varmaan apua, ja internetin kautta tavoittaa ihmisiä. Helppoa se ei varmasti ole, mutta usein kärsivällisyys palkitaan. Ja jonkunhan lopulta täytyy olla se ensimmäinen.
Oletko vielä etsinyt deitti netistä naisseuraa Mikkelistä ?
Isoissa bileissä/baareissa lähestyminen on vaikeampaa,
massaan tahtoo hukkua... Olen naisen kanssa seurusteleva nainen ja löysin oman rakkaani pienistä bileistä. .
Onnea matkaan!