Mistä tietää onko luonnevika?

Tänään on hyvä päivä. Ei mitään syytä olla surullinen, kiukkuinen, masentunut.
Olin aivan ok, soitin ystävälle ja suurinpiirtein ilman syytä räjähdin, kuin supernova. Sai ystävä kuulla kunniansa, vaikkei mitään ollut tehnytkään. Aina ollut apuna kun olen tarvinnut.
On/off suhteen bf. Hän on sanonut mulle useasti, ettei tiedä haluaako olla mun kanssa. Hän on kertonut, ettei tykkää kun asioista huudetaan, koska asiat saa selvitettyä rauhallisestikin. Lupaan olla rauhallisesti, en huuda, enkä korota ääntäni. Ja tuskin on viittä minuuttia mennyt kun näen jo punaista ja desibelit nousee niin että äänijänteitä hirvittää.
Puhelimessakin jatkuvasti kun ihmisten kanssa juttelen. Läheisille tutuille saatan alkaa huutamaan ja muiden kohdalla mietin mitä vit**a tuokin ajattelee.. mutten sano ääneen.. Sitten kun olen huutanut ja mekastanut tarpeeksi, saan luurin korvaani. Sitten soittamaan perään ja mekastamaan ettei mulle lyödä luuria korvaan.. ja lyön samantien luurin itse korvaan.. hetken päästä olen pahoillani ja yritän soittaa takaisin ja pyytää anteeksi, niin puhelimet on pois päältä tai ei muuten vaan vastata..
Miksi mun mielialat menee häränpersettä? Miksi en voi olla normaalin tasapaksu?
Olen huomannut, että kun minuun tutustuu. Minuun ihastutaan ja minusta tykätään. Mutta kun tuttavuutta on kestänyt hetken olen näyttänyt oikean karvani ja sitten ei minusta enää kukaan tykkää..
Tällä hetkellä on jonkin asteinen väsy päällä.. tekisi mieli soittaa jollekkin tai mennä jonnekkin, mutta en saa toimeksi, kun kuitenkin taas loppujen lopuksi räjähdän..

Tuon ajatuksen ketju on varomaton.
Se pysähtyy siihen kun muita ajattelematta on.
Ei ne kestä sitä, kun ajatuksia purkaa.
Ei nälkää voi huutaa,
revi tunne hetkistä.
Polta niihin lämmin tunne.
Vie ne sun maailmaan,
pakottamatta ymmärrystä.
Elä niiden hämmentyneissä
hymyissä,
tiedät kyllä missä.
Jos et
et pysähtynyt..
...
Muiden maailmaan.

Itselläni on ollut ajoittain rankkaa masennusta, ja ollessani onneton muutun hyvin ailahtelevaiseksi ja pisteliääksi nartuksi. Tänä syksynä hain masennuslääkkeet vuosien vastaanhangoittelun jälkeen ja ehkä ne auttavat, en tiedä. Ehkä sunkin kannattaa hakea ulkopuolista apua, en usko että kukaan on syntyjään kusipää vaan kyllä kaikelle löytyy aina joku syy... tsemiä ja jaksamista...

Sitä, mistä ketjun aloittaja korjoittaa, kutsutaan tempperamentiksi! Luojan kiitos, emme kaikki ole tasapaksuja, emme luonteeltamme, emmekä ulkonäöltämmekään. Kyllähän se rassaa niin asianomaista itseäänkin kuin kanssaihmisiäkin tuo suomalaiseen luonteeseen harvemmin liittyvä asioihin voimallisemmin reagointi, vaan lieneekö tuo nyt niin vaarallista?
Kyllä sen kanssa oppii elämään, niin asianomainen henkilö itse, kuin lähimmäisetkin, jos haluja on. - Ja eikä kaikkia voi, eikä tarvitsekaan miellyttää!
Lääkepurkista ei mielestäni apua tällaiseen pikku asiaan ole syytä hakea. Siis kohtuus kaikessa.
Vaikka itse kyllä lienen viimeinen tässä asiassa ketään neuvomaan. Melkoinen ruutitynnyri kun itsekin luonteeltani olen!

Samoja ongelmia täällä. Kotono äksyilen poikaystävälle jatkuvasti ja pinnan pituus on noin 1 mm. Toisaalta taas väsyttää ja masentaa. Ilmiöt varmaan liittyvän toisiinsa. Ehkä talvi ja pimeys alkavat vaikuttaa. Asiaa ei myöskään yhtään paranna se, ettei työpaikalla voi olla masentunut ja äksy vaan täytyy väkisin pitää hymyä päällä, mikä tietysti oikein kasaa huonoa tuulta iltaa kohti.

Niin, temperamentteja tietysti on monenlaisia ja hyvä niin. mutta jossakin kohtaan se kuitenkin menee ikäänkuin yli jos syyttä äksyilee ja menettää malttinsa pienimmästäkin. Totuus on että moni ei jaksa elää kauaa sellaisen ihmisen kanssa joka kehittelee saippuaoopperamaisen draaman jokaisesta arkipäiväisestä tiskivuorosta tai kaupassakäynnistä. Kokemusta on, eikä toiminut. Itse olen rauhallinen ja toista osapuolta tuntui ärsyttävän entisestään kun ihmeissäni ja lähinnä huvittuneena seurasin hänen mesoamistaan jostakin pikkujutusta.