Turpaan vaan

Onko väkivalta ratkaisu homofobiaan ja syrjintään kaduilla?

Itse olen tiukasti "kaapissa". En edes toteuta homoseksuaalisuuttani mitenkään. Unelmoin elämästä jossa minun ei tarvitsisi pelätä mitään. Että saisin kulkea vapaana ja minulla olisi tasan samat oikeudet kuin kellä tahansa.

Olen bodannut 10 vuotta ja pelkään paljastumista kuin kuolemaa. Pelkään että väkivahva ulkomuotoni provosoi muita bodareita ja väkivaltaisia ihmisiä käymään kimppuuni, mahdollisesti joukolla. Nyt olen arvostettu bodauspiireissä ja pärjännyt kilpailuissa joten kuten sm-tasolla.

Silti bodaan yhä kovemmin ja kovemmin. Unelmoin päivästä jolloin voin kulkea pride-paita päälläni ja puolustaa itseäni & poikakaveriani tarvittaessa vaikka viimeiseen hengenvetoon. Hakata kaikki jotka yrittävä tehdä meille pahaa. Tiedän että unelmani on naiivi, olen moninkertaista ylivoimaa vastassa.

Mutta onko sitten muka parempi vain väistää iskut, tyytyä kohtaloonsa ja kulkea sydän kurkussa ja vailla omanarvontuntoa elämänsä tietä hautaan saakka? Luottaa lapsenomaisesti siihen, että paha maailma hyväksyy ja ymmärtää, suvaitsee ja joustaa, tekee poikkeuksen juuri sinun kohdallasi?

Olenko valinnut huonon tien ja väärän elämänfilosofian? Kehonrakentaja Bob Paris (mr. universum 1983, tuli kaapista Ironman -lehden haastattelussa 1989) on idolini, vaikka en olekaan aivan saman tason bodaaja.

Olisiko minun pitänyt valita toinen tie? Väkivallattoman vastarinnan tie? Sanoa olevani ylpeä homoudestani, tietäen etten voi mitenkään henkeäni tai koskemattomuuttani puolustaa tiukan paikan tullen olemattomilla lihaksillani, muotivaatteillani ja värjätyillä hiuksillani.

Koska nyt olen haukannut suuren palan. Tuntuu että vuosien työllä saavuttamani lihakset ovat vain taakka.
En näe kaapista tulemisen mahdollisuutta realistisena, pelkään niin helvetisti, henkeni puolesta. Maailmankuvani on "vahvin sanelee säännöt, vahvimman oikeus". En osaa sovittaa homoutta tuohon kylmään tosiasiaan.

En ole koskaan ollut paha ihminen, mutta tiedän että maailma on paha vaikken minä olisikaan. Näen kaduilla vain pinnan alla kytevää pelkoa ja väkivaltaa joka odottaa purkautumistaan.

Tiedän kyllä että homoja ei Suomessa tapeta kuten Jenkeissä, (ainakaan uutisoidusti koska ovat usein kaapissa) mutta jotenkin luulen että minun tuurillani muodostan poikkeuksen sääntöön.

En vain voi ajatella niin naivisti kuin avoimet homot ajattelevat. Olenko käsittänyt elämän väärin? Olenko lietsonut itseni pelon ja vihan kierteeseen, jota ei voi pysäyttää. Näenkö elämästä vain rumat puolet?

Itse en koskaan tekisi pahaa kenellekään, jos henkeäni tai terveyttäni ei uhattaisi. Tai pakottaisi ketään mihinkään vasten tahtoaan. Mutta en vain voi olla niin naiivi, kuin avoimen homon täytyy olla. En voi kieltää vahvimman oikeutta. Ehkä joku päivä, jos saan lihasmassaa tarpeeksi tai ymmärrän lopettaa bodaamisen ja alistua.

Avoin homo ei voi olla realisti, avoin homo on aina idealisti ja lapsellisen sinisilmäinen martyyri.

(Jos joku on tapellut homoutensa takia ja puolustanut itseään onnistuneesti kadulla, kertokaa kokemuksistanne ja tunnoistanne..)

Ei pitäisi provosoitua, vaikka provosoidaan, mutta tuo edellä oleva teksti on tasan niin aivotonta, kuin mitä ilmeisemmin ovat olleet saman henkilön muutkin, tosin eri nimimerkillä, täällä eri palstoilla näkyneet kannanotot!
Sitä ihmettelen, kuinka hän kykynee kuitenkin tuonkin tasoiseen kirjalliseen ilmaisuun. No, voihan olla, että se onkin hänen ainoa henkinen ominaisuutensa. -Ajatuksen ja järjen valo kun näyttää olevan häneltä totaalisesti hukassa!
Ei tuollaista tekstiä kenenkään pidä edes pilanpäiten kirjoittaa!

Esko, tarkoitatko minua? Olet väärässä jos minua tarkoitit, en ole ylläoleva pelkoa lietsovan kirjoituksen tekijä, ja en ala kommentoimaan tällä foorumilla enää muuten kuin vastatakseni tarpeen vaatiessa itselleni esitettyihin kysymyksiin.

Sanoudun irti kaikesta väkivaltaisesta toiminnasta.

Edellinen ei ollut provokatiivinen kirjoitus. Kuka kumma tänne jaksaisi kirjoitella jos ei homoseksuaalisuus itseä jollakin lailla koskettaisi? Homoja on kuitenkin häviävän pieni osa ihmisistä, useimmat eivät jaksa asialla päätään vaivata. Tässä on kyse todellisesta yhden ihmisen subjektiivisesta hädästä. Sen, mitä olen elämässä nähnyt, perusteella en vain voi ajatella yhtä naiivisti kuin te.

Homot elävät jossakin mielikuvitusmaassa jossa kaikki on vaaleanpunaista ja ei ole sotia ja keijukaiset soittavat huiluilla fanfaaria. Herätys! Maailma ei toimi siten! Niin ikävää kuin se on, väkivalta on _kaiken_vallan _perusta! Myös sivistynyt yhteiskunta on alunperin rakentunut väkivallasta. Viisainkin oppinut tai ylevin toisinajattelija on ollut voimaton miekan edessä. Murhaajat ja täysin vailla yhteisöllistä ajattelua olevat yksilöt on pistetty ojennukseen virkavallan tai militian toimesta ja ei se onnistu muulla kuin väkivallalla. Autonomista Suomea ja teidän parisuhdelakianne ei olisi olemassakaan ilman veteraanien uhrauksia ja silmitöntä tappamista ja veren vuodatusta sodissa.

Te kiellätte yhden todellisuuden osa-alueen! Kuin pieni lapsi, joka katsoo vain piirrettyjä ja leikkii leikkejään tietämättömänä maailman pahuudesta. Tiedän että avoimet homot toimivat näin, koska toinen vaihtoehto on äärimmäinen nihilismi ja kyynisyys (jollaisessa itse elän).

Minulla on vain erilainen näkökulma homouteen. Jotkut ihmiset ovat vain liian ylpeitä elääkseen muiden armoilla ja perustaakseen ystävyyssuhteensa missään määrin sääliin. Suoraan sanoen, en kaipaa mitään äiti-teresoita/fag-huggeja hyysämään. Minä olen itsenäinen mies. Yksin mutten yksinäinen.

En silti väitä että eläisin muiden ehdoilla. Jos toteutan homouttani salaa valtaväestöltä, en elä muiden armoilla ENKÄ ehdoilla. Kunnes paljastun. Mielestäni se on arvokkaampaa elämää, kuin uskotella itselleen naiivisti, että homous olisi muille yhtä luonnollinen asia kuin itselle. Kyse on 100% tunneasiasta aina niin kauan kunnes tiede pystyy selvittämään homouden syyt. (Tätä ei tapahdu luultavasti koskaan, sillä aivojen toiminnan ymmärtäminen on lähes mahdotonta. Uskon että ihminen ei voi täysin selittää itseään.)

Monille ihmisille homous on pahin asia kaikista, heti pedofilian, raiskausten ja murhien jälkeen. Se on täysin ymmärrettävää, jos on saanut normaalin evankelisluterilaisen kasvatuksen.
On äärettömän infantiilia kuvitella, että näin ei olisi. Heillä on täysi oikeus ajatella näin, kyse on samalla tavalla tunneväritteisestä ajattelusta kuin vaikkapa rakastumisessa. Jos joku sanoo "olen rakastunut" se on aivan yhtä oikeutettua kuin sanoa "homous on väärin". Homoilla ei ole mitään rationaalisia argumentteja teesinsä tueksi!

Nykyaika on näennäissuvaitsevaista, mutta toista oli esim. sodan ajan Suomessa. Ne samat asenteet kytevät ihmisissä, myös heteronaisisssa, yhä, mutta niitä ei kehdata tuoda esiin, koska nykyisin homot eivät ole tabu ja normi on olla suvaitsevainen ja avoin kaikelle. Jos sota tulee Suomeen (tai mihin tahansa maahan) miehen rooli taas kapenee alkukantaiselle pakon sanelemalle tasolleen (missä se kävi mm. talvisodan aikana), eikä enää sijaa erilaisuudelle ole. Etsitään syntipukkeja, kun asiat eivät mene hyvin.

Näin on aina ollut. Suvaitsevaisuus on aaltoliikettä. Jos valtiossa ei ole suuria kriisejä jotka vaativat saumatonta yhteistyötä, (sota, nälänähätä, luonnonkatastrofit) asenteet tulevat suotuisimmaksi erilaisutta kohtaan. Sitten kun koettaa synkät ajat, ihmiset eivät enää suvaitse vaan ainoastaan välittävät itsestään ja omasta henkikullastaan. Homous ei sovi yhteen väkivallan kanssa. Miehen kirjoittamaton velvollisuus on suojella yhteiskuntaa väkivallalta sodan tullen. Uskoakseni, jos Suomessa olisi ollut sota 70 -luvulla eikä 40-luvulla, mistään julkihomoista ei olisi puhettakaan. (ei tosin monista muistakaan individualismin muodoista) Sotivissa maissa homojen oikeudet eivät ole ensimmäisenä parlamenttien esityslistoilla. Tälläkin hetkellä sotaa käydään maailmassa yli sadassa valtiossa, vaikka niistä ei uutisoidakaan päivittäin.

(Opiskelen klassista filosofiaa yliopistossa, että se siitä kirjallisuuden tuotoksen laadusta. Bodaaminen on onneksi vain harrastus.)

Olen todella pahoillani että elät tuollaisessa maailmassa. Itse olen ulkona niille ihmisille kenelle olen ja lopuille en. Yksi syy siihen etten ole esim isälle kertonut on juuri tuo jopa väkivaltainen viha ja raivo jota pelkään kohtaavani jos asia käy ilmi. Muiden ihmisten puolelta en väkivaltaa ole koskaan pelännyt (osannut pelätä?) enkä ajattele sitä mahdollisuutena ennen kuin niin käy, mitä toivottavasti ei tapahdu. Ei minun maailmani ole totaalisen hyvä minua kohtaan, mutta se suvaitsee ja antaa elää. Toisaalta olenkin aika "normaalin" näköinen (ainakin vielä) niin ettei vinokkuuteni näy päällepäin.

Kotona oletetaan että olen straight, koska minulla on ollut pitkiäkin seurustelusuhteita, mutta ei se haittaa sillä välit ovat aika etäiset vaikkakin hyvät. Kaiken uhallakin olen päättänyt kertoa vanhemmilleni ensi kerralla kun käyn sielllä. Ei reaktio ole välttämättä niin paha kuin kuvittelen tai sitten se on pahempi, mutta eipä sitä saa selville ellei kokeile. Se on minun valintani.

Anti-homofobi elää varsin mustavalkoisessa maailmassa. On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin vaaleanpunainen idealistisuus ja äärimmäinen kyynisyys. Minä ainakin näen maailmassa joka päivä sekä hyviä että huonoja asioita.

Ja minua ärsyttää ihan älyttömästi tuo asenne, että "kaikki heterot on meitä vastaan, vaikka ne muuta väittäisivätkin". Välillä tuntuu, että sen taustalla on vakava itseinho ja -viha, joka täytyy jollain tapaa ulkoistaa muihin ihmisiin. Itse ainakin tunnen useita mukavia ja suvaitsevaisia heteroita, joilla ei _oikeasti_ ole yhtään mitään meitä muita vastaan. Vai luuletko tosissasi, että kaikki edistykset homojen ihmisoikeuksissa olisi saavutettu, jos kaikki heterot vihaisivat meitä?

Suosittelen sinulle, anti-homofobi, silmien aukaisemista seuraavan kerran kun liikut kaupungilla, luet lehtiä, katsot televisiota.

Eskolle ensin: kyllä tämä on kokonaan eri kirjoittaja kuin silloin tällöin saitilla vieraileva kaikkien rakastama sosiopaatti, joka hoitojaksojen välillä pääsee nettiä käyttämään ja palstan lukijoita ilahduttamaan.

Sitten asiaan. Keskustelun avaaja kirjoittaa että "En edes toteuta homoseksuaalisuuttani mitenkään" mutta myöhemmin sanoo, että "en elä muiden armoilla ENKÄ ehdoilla.". Et niinkään elä toisten ehdoilla, vaan kuvittelemillasi toisten ehdoilla, ja se on vielä kamalampi asia, koska täyttämällä vaatimuksia, joita kukaan ei ole asettanut ja joista kukaan ei mitään kostu, hukkaat vain elämäsi taivaan tuuliin ja voit sitten kuolinvuoteella vanhana ukkona ihmetellä, että mitä helvettiä tässä näin kävi. Onko parempi pelätä elämistä kun kerran kuitenkin lopulta kuolet vai olisiko parempi edes vähän elää kaiken maailman fobioista huolimatta? Bodareiden parissa on erityisen paljon homoja siinä missä muidenkin miehekkyyttä vahvasti korostavien ammattien ja harrastusten parissa, joten ennemmin saat sieltä elämänkumppanin kuin turpaasi, ja jos kuitenkin turpaan tulee, niin soita poliisille.

Pakko tähän on ottaa kantaa...

Aika raskasta luettavaa tuo Antihomofobin kirjoitus. Tai ei teksti sinällään vaan sen takana oleva asia.

Kirjoituksesta ei varsinaisesti käy ilmi, onko kirjoittajaa uhkailtu väkivallalla vai onko se oletus, että jos tulee kaapista ulos niin alkaa nyrkki heilua.

Omasta puolestani olen tullut kaapista ulos harvoille ja valituille. Katson, ettei asia ole kaiken kansan tarpeen tietää vaan niiden ihmisten, joiden kanssa olen enemmän tekemisissä. Treenikaverit salilla tietää ja ei tiedä, enemmistö ei tiedä ja on tuskin edes kiinnostunut asiasta.

Mielestäni -ja sen perusteella mitä olen keskustellut/kuullut- bodarit eivät ole sen suvaitsemattomampia kuin muutkaan kansanryhmät. Voisin olettaa asian olevan jopa hiuksen hienosti toisinpäin. Vaikka salilla kuulee kaikenlaista banaani- yms. tuhkaluukkujuttuja, niin niitä kuitenkin sävyttää huumori aivan samalla tavalla kuin mitä tahansa asiaa.

Ei voi kieltää, etteikö väkivaltaa ole. Antihomofobin kirjoituksesta saa sen käsityksen, että väkivalta on se, joka on luonut kansallisvaltiot ja pitää (tai väkivallan pelko pitää) ne kasassa. Osittain näin saattaakin olla. Mutta sodan ja väkivallan keskellä suurimmalla osalla ihmisistä on tavoitteena rauha ja vakaammat olot. Aina.

Useimmat väkivaltaisesti käyttäytyvät ihmiset katuvat tekojaan jälkeenpäin. Sekin osoittaa, että jopa paatuneimmat rikolliset omaavat jotain inhimillistä sisällään.

Maailmaa ja ihmistä tai sen käyttäytymistä ei voi aina selittää, sen vuoksi asioihin ei mielestäni voi suhtautua mustavalkoisesti on/off tyylillä. Ikävää on tietenkin se, jos joutuu elämään maailma vastaan minä- asenteella; se saattaa pidemmän päälle olla rasittavaa.

Tuskin antihomofobi kaipaa minulta neuvoja enkä toisekseen osaisi niitä antaakaan. Mutta itse ainakin otan päivän kerrallaan sekä salilla että muualla ja samalla nautin kavereiden (myös hetero) seurasta!

Kiitos vastauksista.

Siitä on kyse että tiedän että alkaa nyrkki/teräaseet heilua jos ilmenee että olen homo. En tiedä millä salilla treenaatte, mutta minun salillani on treenikaverit (siis nämä "tosibodarit") äärimmäisen homofobisia. Jatkuvissa homovitseissä on julma ja sadistinen sävy. Ei ollenkaan hyväntahtoinen.

Samat henkilöt mm. ottavat yhteen joskus maahamuuttajajengien kanssa ja ajelevat autolla pitkin kaupunkia toimien rahojenperintähommissa. Osalla on väkivaltarikoksia rekisterissä. Pari on portsareina.

Tehdessämme harjoituksia joku saattaa psyykata toista huutamalla, "nosta jos et ole hintti" Tarkoitus on saada adrenaliinia vereen ja aggressio keinotekoisesti solvaamalla pintaan.

Treenikaverini eivät ole yhtä koulutettuja kuin minä, pääosin ruumillisissa ammateissa olevia tai työttömiä.
Juntteja siis. Mutta myös ystäviäni.

Pitäisi ehkä vaihtaa salia, mutta olen tuntenut nämä miehet vuosia, veljeskunta on tiivis. En voi noin vain katkaista suhteita heihin ja kadota. He saisivat tietää asiasta jotakin kautta. En voi luottaa ystävieni käsiin sellaista asiaa kuin homoseksuaalisuuteni. Jos joku puheliaampi naisihminen vahingossa vaikka humalapäissään lipsauttaa, se voi tietää minulle sairaalareissua. Tai pahempaa.

Että semmosta.

No voihan hyvät hyssykät. Käyn itse salilla 3-4 kertaa viikossa ja vaikka siellä on neliöitä 2000 m2 ja väkeä pilvin pimein, en ole kertaakaan (siis kertaakaan) kuullut yhtään ainakaan äänekästä homoaiheista herjaa. Siellähän ne homot ja heterot sulassa sovussa keskenään treenaavat eikä kellään ole asiasta mitään ongelmaa, vaikka kyllä sen selvästi kaikki näkevät, kuka on mitäkin.

Aika rajua kutsua "ystäviksi" ihmisiä, joiden pelkäät käyvän sinuun käsiksi, jos he tietävät, mikä oikeasti olet. Jos minulla olisi tuollaisia ystäviä, niin mitähän vihamieheni ovat?? Kuvaamasi porukka on valkoista pohjasakkaa, jonka kiertäminen kaukaa on muutenkin viisasta.

Ei tuo antihomofobi voi olla tosissaan! Tai jos on, niin on syytä harkita psykiatrisen avun hankkimista, niin selvää vainoharhaisuutta tekstit ilmentävät.
Ikävä ja ennenkaikkea säälittävä olotila asianomaisen kannalta, joten siihen tulee saada apua mahdollisimman pian, ettei elämä mene totaalisesti hukkaan, kuten eräs kirjoitaja varoittaakin.

Jaa-a, nyt alkaa avautua tuo antihomofobin ongelma... Omassa tilanteessani yrittäisin pikkuhiljaa päästä eroon sellaisista treenareista jotka edustavat jotain aivan äärimmäisyyttä verrattuna omiin mielipiteisiin ja ajatuksiin. Saattais olla salin vaihto paikallaan... kavereita kun saa kaikkialta jos haluu. Ja vielä sellaisia jotka on normaaleita.

Mut mikä mä tässä olen paasaamaan. Toivon että antihomofobi saa asiansa kuntoon.

Kyllä Antihomofobi nyt maalaat hiukan liian synkkää kuvaa kanssaihmisistäsi. Ehkä nämä "ystäväsi" ovat agressiivisia junttiuhoajia (kuin opetetut verikoirat) mutta he tässä edustavat vähemmistöä. Toivon että heillä olis toisenlaiset mielipiteet kovan kuoren alla. Varsinkin jos puhuis kahdestaan ja kasvotusten.

Suurin osa ihmisistä vähät välittää sinun tai muiden ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta. Suurin osa ihmisistä vaan ei jaksa siitäkään keuhkota. Eri asia on sitten jos jollain on tavalla tai toisella oma lehmä ojassa homoutta tai vaikka sinua ajatellen. Esim bodarikaverilla onkin ollut märkä uni toisesta miehestä kerran elämässään ja pää meinaa hajota sen seurauksena tai salin hyvännäköisin tyttö on iskenyt sinuun silmänsä.. ja sit toinen on homo! Katkeraa. Ja ainakin juoruilun arvosta.

Mut ajattelepa itse jotain ihmisryhmää tai ihmistä, joka ei tunnetasolla aiheuta sinussa minkäänlaista kuohuntaa suuntaan tai toiseen (ei ole oma lehmä ojassa). Jaksatko kauaakaan vaahdota kuinka heillä/hänellä ei ole oikeutta elää tai toteuttaa itseään kuinka parhaaksi näkee. No etpä tietenkään koska ethän sinä sisimmässäsi välitä heistä/hänestä tai heidän/hänen tekemisistä.

Luulenpa, että sun on pakko rueta suunnittelemaan tulevaisuuttasi toisenlaisessa kaveripiirissä. Ei sulla ole muuta vaihtoehtoa. Homma räjähtää ennen pitkää käsiin. Mutta mitä tehdä? Vaihda salia. Sano et treenaat vaihteeksi jossain muualla. Et sullon treenidiili jonkun kanssa (mieluiten joku jonka hekin tuntee mutteivät ole tekemisissä) ja se tarkottaa et treenaat välillä jossain muualla. Tai et sullon korttidiili toisen salin kanssa. Etäisyyttä on nyt otettava keinolla millä hyvänsä.
Jos ei salin vaihto onnistu niin ota selvää olisko sulla mahiksia muuttaa toiselle opiskelu- ja asuinpaikkakunnalle.

Oot ehkä tuntenu nää "ystäväsi" kauan mutta voit tulevaisuudessa tutustua uusiin ystäviin, jotka tulet tuntemaan vielä paljon kauemmin, nykyisillä kun ei taida olla paljoakaan ystävinä antaa.

Eikä muuten tuu tippumaan treenienkään taso! Tsemppiä seuraaviin kisoihin!

Mielestäni Anti-homofobi käsittelee sellaisia kysymyksiä, joita jokaisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan henkilön tulee jossain vaiheessa pohtia. Ellei pohdi, ei pääse elämässään eteenpäin.

Eivät ns. julkihomot ole sulkeneet silmiään ympäröivän yhteiskunnan epäkohdilta ja itseensä kohdistuvalta vihalta ja halveksunnalta. He vaan ovat oppineet elämään asian kanssa. Itse näen asian näin: Sulla on kädessä ns. elämän pelikortit. Jako on tehty. Itse voit valita mitä teet. Joko pelaat noilla korteilla niin hyvin kuin pystyt - tai sitten et pelaa ollenkaan. Toista jakoa ei tule.

Se että ymmärtää yhteiskunnan vihan ja halveksunnan ja pystyy siitä huolimatta elämään elämäänsä vapaasti ja haluamallaan tavalla, vaatii surutyöprosessin läpikäymistä. Jokainen joutuu , jos ollenkaan asioita miettii, läpikäymään tuollaisen surutyön.

Tätä surutyötä ei kannata väheksyä. Se kannattaa ottaa vakavasti ja käydä läpi rauhassa. Aikaa voi mennä. Mutta kuten kaikki muutkin elämän surutyöt, tämäkin luo lopulta läpikäytynä edellytykset jatkaa elämää. Jos ei sure, ei pääse yli. Silloin jumiutuu, kuten mielestäni nimim. Anti-homofobille on käynyt.

Emme me ns. julkihomot laput silmillä elä. On aliarviointia väittää sellaista. Monet meistä ovat käyneet niin syviä ja rankkoja pohdintoja läpi - jopa vuosien ja vuosikymmenten ajan - että osoittaa suurta tietämättömyyttä jos joku väittää ns. julkihomouden tarkoittavan laput silmillä elämistä.

Itse olen 25-vuotias. Tiedostin itsessäni homoseksuaalisuuden ehkä joskus 12-vuotiaana, vaikken sitä mitenkään vielä silloin nimennytkään. Sitten meni 10 vuotta asian kieltämiseen, hyväksymiseen ja kaapista ulostulemiseen ja viimeiset vuodet juuri tuohon surutyöhön. Eikä tuo 10 v aika näin jälkikäteen ajateltuna ole edes pitkä, kun ottaa huomioon miten kovia pohdintoja piti käydä läpi niillä eväillä, jotka teini-ikäisellä on asian käsittelemiseen käytettävinä. Raskasta oli - one hell of a ride! - mut kyllä kannatti! Jotkut pääsee elämässä helpolla, toiset ei. Ja loppuun vielä pakollinen klisee, mutta asiayhteyteen erittäin hyvin sopiva: Jokainen on oman onnensa seppä.

Onhan sulla pointtia. Mutta kuitenkin, tuo "asian hyväksyminen" kannattaisi tehdä teoriassa mahdollisimman nopeasti, koska asia ei kuitenkaan muutu miksikään vaikka vuosia odottelee. Tuo "vuosien prosessi" voi periaatteessa olla myös sekunnin kestoinen. Surutyökään ei paljoa auta asiaa. Kieltämättä itsellä kun tajusin vasta vanhempana tilanteen, sopeutuminen on ollut mahdottoman tuntuista.

Laput silmillä elämisellä tarkoitan juuri sitä, että näkee vihan ja ilmeiset vaarat ja uhat, mutta hyväksyy ne osaksi elämää ja suhtautuu sen verran optimistisesti, että uskoo, että häntä ei sentään tapeta tai pysyvästi vahingoiteta kuitenkaan asian vuoksi.

Ehkä olen siksi pessimistinen kun olen liikkunut väkivaltaisissa piireissä. Kai homon murhasta/pahoinpitelystä saa ihan saman tuomion kuin heteronkin, jos jää kiinni. Ainakin teoriassa. Onko poliisien/oikeuselinten kohtelu piilopuolueellista kuten Jenkeissä?

Miten niin vuosienkaan jälkeen asiat ei muutu? Ei varmaan, jos ei viitsi itse tehdä mitään asioiden eteen. Itse olen vasta 20-vuotias, mutta oma elämäni on muuttunut paljonkin viime vuosina. Avoimuuden myötä en enää pelkää niin paljon ja hyväksyn itsenikin paremmin kun huomaan, että muutkin hyväksyvät minut.

Ja se, että en pelkää, ei tarkoita, että hyväksyisin väkivallan, henkisen tai fyysisen. Pelko ei vain hyödytä minua itseäni mitenkään, eikä se estä väkivaltaa. Naisena voin myös sanoa, että vaikka olisin kuinka kaapissa, en siltikään olisi turvassa väkivallalta, tiedostan sen varsin hyvin. Kun uskaltaudun yöllä kaduille ja puistoihin, teen samalla pienen statementin: "nämä kadut kuuluvat myös minulle!" Jos kohtaan väkivaltaa, turvaudun tietysti poliisiin ja oikeuslaitokseen. Minä ainakin haluan uskoa, että ne toimivat Suomessa vielä kohtuu hyvin.

Enpä malta olla lisäämättä vielä paria riviä!
Ihmettelen, kuinka viestiketjun aloittaja puhuu henkilöistä, joiden olettaa voivan vaikkapa tappaa hänet, mikäli saavat tietoonsa hänen seksuaalisen suuntautuneisuutensa, - Y S T Ä V I N Ä Ä N !!!
Jo on miehellä ystävät!!

Eikös nyt pitäisi tulla voimaan uusi viharikos laki joka antaa kovemmat rangaistukset jos syynä on ollut esim. kansallisuus(tai seksuaalisuus?). Oikeusistuin ei ole tietääkseni Suomessa puolueellinen.

Noh, en tiedä lohduttaako tämä sen enempä :D

Uskoisin että pääset elämään sellaista elämää kuin tahdot jos vähitellen hankkiudut eroon huonoista ystävistäsi.