Tasoittakaa tie

Kirkkovuodessa olemme siirtyneet tuomiosunnuntaista adventtiin. Voisimme ajatella, että näiden kahden päivän ero on kuin yön ja päivän ero toisistaan.

Syvemmältä olemukseltaan näiden kahden sunnuntain sanoma on hyvin lähellä toisiaan. Molemmat päivät ovat samalla sekä vakavia, että hyvän viestin tuojia. Adventtina Herra Jeesus tahtoo tulla sydämeemme asumaan.

Rukoilkaamme että hänen tiensä sydämiimme olisi tasainen ja valmis. Kun Jeesus on Herramme, saamme olla turvallisella mielellä myös tuomion päivänä. Koska Hän on samalla kertaa puolustusasianajajamme ja vanhurskas tuomari.

”Niin ei ole kadotustuomiota niillä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat.”

Adventin sanoma on Jeesuksen tulemus. Päivän evankeliumiteksti kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Kansa otti hänet vastaan kuin kuninkaan, levittämällä vaatteita hänen tielleen ja huutamalla Hoosianna Daavidin Pojalle. Muistamme, kuinka sama kansa oli valmis jonkin ajan päästä huutamaan hänelle, ristiinnaulitse!

Kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset olemme. Kuinka kielemme on altis muiden mukana huutamaan mitä milloinkin. Meidän on selkeästi valittava suhteemme Jeesukseen ja pysyttävä siinä. Suun tunnustuksella vahvistamme sydämemme valinnan.

Älä myöhästy hetkestä, jolloin taivaan ja maan Herra saapuu luoksesi. ota hänet vastaan tänään.

" Meidän on selkeästi valittava suhteemme Jeesukseen ja pysyttävä siinä."

Nyt kuitenkin luterilaisuuden mukaan ihminen on niin perisynnin turmelema, ettei vapaalla tahdolla ole armon vastaanottamisessa osaa eikä arpaa - ihmisen perusvire, tai miksipä sitä sanookin, kaikin voimin vastustaa Jumalaa ja pyrkii hänestä eroon. Ihminen on syntymästään asti paha, perisynnin vuoksi. Tämä selviää luterilaisen kirkon tunnutuskirjoista. Lisäksi luterilaisuuden mukaan teoilla ei ole armossa tai pelastuksessa mitään osaa, omilla teoillaan ei sitä voi ansaita.

Eli emme voi valita yhtään mitään, saati sitten "ottaa vastaan" Jumalaa. Ihminen on synnin ja perkeleen orja loppuun asti. Tähän lainaan Yksimielisyyden ohjetta luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista (brw. mielenkiintoinen ihmiskuva heillä):

"Hengellisissä, jumalallisissa asioissa ei uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto omine luonnollisine kykyineen pysty yhtään mitään ymmärtämään, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, suorittamaan, tekemään, vaikuttamaan eikä myötävaikuttamaan. Suhteessa hyvään ihminen on aivan kuollut ja täysin turmeltunut. Ihmisluonnossa ei lankeemuksen jälkeen ennen uudestisyntymistä ole tallella vähäisintäkään sellaisten hengellisten voimien kipinää, joilla hän itsestään kykenisi valmistautumaan Jumalan armoon tai ottamaan tarjotun armon vastaan. Hän ei sinänsä ole armon saamiseen kelvollinen eikä voi tehdä itseään sellaiseksi. Omien kykyjensä varassa hän ei voi, edes apuna, edistää, aikaansaada, vaikuttaa, mitään omaan kääntymykseensä kuuluvaa - ei kokonaan, ei puoleksi eikä vähimmäksi, ei pienen pienimmäksikään osaksi, niin että se tapahtuisi "ikäänkuin hänestä itsestään". (2 Kor. 3:5) Ihminen on päinvastoin synnin orja (Joh. 8:34) ja Perkeleen vanki (Ef. 2:2; 2 Tim. 2:26), Perkeleen vaikutuksesta toimiva. Niinpä luonnollinen vapaa tahto kykenee aikaansaamaan ja saa aikaan vääristyneen laatunsa ja luonteensa mukaisesti yksinomaan sellaista, mikä on Jumalalle vastenmielistä ja hänen tahtoansa vastaan."

Ettekö voisi kirjoittaa kristinuskosta vähän tunteellisemmin? Ei se minun mielestäni ole noin kylmä, etäinen ja ulkokohtainen, mitä te annatte ymmärtää.

Ever heard about simul iustus et peccator. Ihminen on samanaikaisesti syntinen ja vanhurskas, niin se Lutter sanoi.

Kristinusko on armon ja rakkauden sanoma.

Mitäs Jeesus sanoi?

Ja jos nykyisen sotkun keskelle tulisi, niin sanoisi varmaan erään radiomainoksen sanoin:"Voi voi, kukahan siivoaa jäljet!"