Missä on se mielikuvitusmaa...

...jossa on mahdollista olla "kaapista ulkona". Kysymys ei koske lesboja. Siis siten, että ei PELOTA IKINÄ KOSKAAN MISSÄÄN SANOA sitä. (Eikä nyt vedota siihen että "minä en saa siitä mitään tyydytystä" tai "ystäväni tietävät ja se riitää minulle")

Missä? Häh? Mitäh? Siis tällä planeetallako? Missä kohtaa?

Onko mahdollista? Ilman että elämästä tulee täyspäiväistä homomartyyriutta ja ikuista pelkäämistä ja varomista? Koko ajan on elämä jännää kun ei tiedä ikinä että milloin uusnatsit tulee taas vähän "eheyttämään".

Miten IHMEESSÄ voit tietää ihmisestä etukäteen vaikka luulet tuntevasi hyvinkin, että se ei lyö turpaan kuultuaan homoudesta ja pistä välejä ikiajoiksi poikki? Tai että se ei juorua sitä eteenpäin vaikkei hylkäisikään?

Mulla on vahvasti sellainen kuva, että parempi pitää vaan turpansa kiinni asiasta useimmissa paikoissa, esim. snägärin jonossa kello 4 aamuyöllä, yleisissä miesten saunoissa tai vaikkapa armeijan kertausharjoituksissa. Parempi pitää asia omanaan koko lailla ja tavata toisia homoja netin kautta ja kavereita näytellen. Etenkin jos asuu tällaisessa 15 000 asukkaan reservaatissa. Jos kaikki täällä tietäisivät, niin se tarkoittaisi ulkonaliikkumiskieltoa minulle ainakin perjantai/lauantai-iltaisin.

Sanan leviämisen nopeus on eksponentiaalinen. Vauhti kiihtyy edetessään. Ensin tietää 2, sitten 4, sitten 8, sitten 16, sitten 32...

Itselleni moinen "mielikuvitusmaa" on Helsingin Kallio. Tietysti sillä verukkeella, että suutani en snägärin jonossa soita kaksimetriselle aggressiiviselle juopuneelle korstolle mistään muustakaan asiasta. En homoudestani tai hänen ominaisuuksistaan.

Muutamaan viime vuoteen en ole kuitenkaan suuntautumistani peitellyt mitenkään missään tilanteessa. En töissä (jossa olen se pakollinen kiintiöhomo) tai ruokakaupassa, ratikassa tai muuallakaan. En nyt mitenkään provosoivasti sitä kyllä yleensä kuulutellutkaan. Ehkä asian tekee mutkattomammaksi, että olen ulkonäöltäni ns. heteronoloinen.

Pari viikkoa sitten naapuria kovasti hymyilytti tämän asunnon pariskunnan hellyyskohtaus hississä, kun vanhanaikainen veräjähissi ilmestyi kerroksista ja saavutti pohjakerroksen - ja siellä hissiä odottanut naapuri ilmeisesti tajusi seksuaalisen suuntautumisemme.

Kieltämättä Helsingissä on helppo olla mitä on, kun ei tarvitse tuntea jokaista vastaantulijaa, ja tietää, että todennäköisesti jokainen vastaantulija ei tunne minua. Ja jos tunteekin, niin mitä sitten.