Minun kokemukseni (mikä on melko olematon kun olen vasta 18v :) mukaan ulkonäöllä on suurempi merkitys homoyhteisön piireissä. Kukapa ei haluisi olla hyvännäköinen, uimarivartalon omaava sekä kulkea makeissa kuteissa (tietenki kokoa S tai M jos kyseessä on päällys vaate/takki). No.. syitä on monia sairastua syömishäiriöön eikä välttämättä ulkoisilla tekijöillä ole minkään laista osaa eikaä arpaa.
Tiedän joittenkin ajattelevan että syömishäiriöinen on yleistettynä pinnallinen ja omaa napaansa tuijottava. Viimeisessä olen kyllä samaa mieltä osittain. Koko elämä pyörii oman navan ympärillä, mutta pinnalline ja omahyväinen? Siihen liittyy paljon itseinhoa, pelkoa, ahdistusta, häpeilyä, itsensäraiskaamista ja toisille valehtelua oman mielenrauhan säilyttämiseksi.
Minulle ulkonäköni on hyväksynnän ja viestinnän työkalu. Lihaksilla viestitän treenaavani, hoikkuudella tunnen itseni jotenkin kelpaavaksi ja sairaalloisella liikunnalla tunnen itseni voimakkaaksi (että MINÄ jaksan vaikka mitä). Hoikka ja lihaksikas, jokaisen unelma, mutta olenko onnellinen? En. Vihasin itseänï sydämenipohjalta, eristäydyin vähitellen, kärsin masennuksesta... Tulin siihen tulokseen että syömishäiriö on kuin hidan itsemurha.
Syömishäiriötä olen kamppaillut yli kolme vuotta ja nyt alkaa jo näkyä vihreää valoa.. Anoreksian esiastetta sitten ortoreksiaa ja nyt olen voittamassa bulimiani. Hakeuduin hoitoon tänäkesänä ja olin 2 1/2 kk aikuiskriisi osastolla. Olin samalla pitkään myös lääkkeiden väärinkäyttäjä bulimiakaudellani ja koulu oli vähällä romuttua täysin. Mieti, kuka menee dokaamaan baariin, ahmii ja oksentaa ja ottaa lääkkeitä jotta olis "vähän enemmän" sekaisin keskellä kouluviikkoa! Sitten seuraavana päivänä kun krapula helpaa niin oitis lenkille, punttikseen tai astangajoogaan (jota suosittelen todella notkeutta ja lihasvoimaa kaipaaville ps. kiinteyttää pakaranaluetta myös tehokkaasti!) eikä tulis mieleenkään mennä kouluun :(
Joka tapauksessa asun omassa yksiössä ja joskus joutuu toteamaan itselleen ettei yksinkertaisesti pärjää. Minun kohdallani ongelmani on/oli ruoka. Teksissäni on paljon aukkoja, mutta siirrän vuoronne teille. Kerokaa omista syömishäiriöistänne.
Sanon sen vielä, että nyt olen hyvin sinut itseni kanssa. Olen oppinut olemaan heikko, väsynyt ja LAISKA =))) Se ei johdu vaatteista, painosta eikä lihaksista. Vaan tunnen itseäni aidosti sisäisesti kauniiksi, jopa elämäni alkaa tuntua kauniilta. Paranemiseen on vielä matkaa, mutta ainakin olen menossa okeaan suuntaan.
Tiedän joittenkin ajattelevan että syömishäiriöinen on yleistettynä pinnallinen ja omaa napaansa tuijottava. Viimeisessä olen kyllä samaa mieltä osittain. Koko elämä pyörii oman navan ympärillä, mutta pinnalline ja omahyväinen? Siihen liittyy paljon itseinhoa, pelkoa, ahdistusta, häpeilyä, itsensäraiskaamista ja toisille valehtelua oman mielenrauhan säilyttämiseksi.
Minulle ulkonäköni on hyväksynnän ja viestinnän työkalu. Lihaksilla viestitän treenaavani, hoikkuudella tunnen itseni jotenkin kelpaavaksi ja sairaalloisella liikunnalla tunnen itseni voimakkaaksi (että MINÄ jaksan vaikka mitä). Hoikka ja lihaksikas, jokaisen unelma, mutta olenko onnellinen? En. Vihasin itseänï sydämenipohjalta, eristäydyin vähitellen, kärsin masennuksesta... Tulin siihen tulokseen että syömishäiriö on kuin hidan itsemurha.
Syömishäiriötä olen kamppaillut yli kolme vuotta ja nyt alkaa jo näkyä vihreää valoa.. Anoreksian esiastetta sitten ortoreksiaa ja nyt olen voittamassa bulimiani. Hakeuduin hoitoon tänäkesänä ja olin 2 1/2 kk aikuiskriisi osastolla. Olin samalla pitkään myös lääkkeiden väärinkäyttäjä bulimiakaudellani ja koulu oli vähällä romuttua täysin. Mieti, kuka menee dokaamaan baariin, ahmii ja oksentaa ja ottaa lääkkeitä jotta olis "vähän enemmän" sekaisin keskellä kouluviikkoa! Sitten seuraavana päivänä kun krapula helpaa niin oitis lenkille, punttikseen tai astangajoogaan (jota suosittelen todella notkeutta ja lihasvoimaa kaipaaville ps. kiinteyttää pakaranaluetta myös tehokkaasti!) eikä tulis mieleenkään mennä kouluun :(
Joka tapauksessa asun omassa yksiössä ja joskus joutuu toteamaan itselleen ettei yksinkertaisesti pärjää. Minun kohdallani ongelmani on/oli ruoka. Teksissäni on paljon aukkoja, mutta siirrän vuoronne teille. Kerokaa omista syömishäiriöistänne.
Sanon sen vielä, että nyt olen hyvin sinut itseni kanssa. Olen oppinut olemaan heikko, väsynyt ja LAISKA =))) Se ei johdu vaatteista, painosta eikä lihaksista. Vaan tunnen itseäni aidosti sisäisesti kauniiksi, jopa elämäni alkaa tuntua kauniilta. Paranemiseen on vielä matkaa, mutta ainakin olen menossa okeaan suuntaan.