Yksin yhdessä vai yksin yksin?
Nyt on jo aikaa ollut miettiä mahdollista parisuhdetta ihanan ihmisen kanssa, joka käsittääkseni rakastaa minua. On ehdotellut luokseni muutta ja nyt hän pyysi minua muuttamaan hänen luo.
Hän on kyllä ihana, mutta suhde on ollu jo melkein alusta asti platoninen. Ei sillä, että seksin perässä juoksisin. Elämässä on paljon muutakin, mutta kun yhteisiä piirteitä ei kuitenkaan ole välttämättä niin paljoa, että yhdessä kestäisi.
En enää jaksa yhtään turhaa eroa, on tullu jo koettua ihanaa rakkautta toisen kanssa ja ihanaa yhdessä eloa. Mutta kuten kaikki aina loppuu. Loppui sekin
Löysin uuden sen jälkeenkin. Kunnes laitoin sen itse poikki.
Minua ei kertaakaan lyödä tai uhata lyönnillä. Jälkeen päin selvisi että tyyppi oli aivan epätasapainoinen - Kaipasi minua, mutta saattoi yht´äkkiä alkaa haukkumaan ja uhkaamaan.
Nyt sitten pelottaa, että mikä vika tässä suhteessa on? Teenkö minä taas sen virheen niin kuin ensimmäisessä suhteessa vai tekeekö toinen kuten edellisessä suhteessa?
Uskallanko ottaa riskin lähteä hänen kanssaan? Vai olisiko todellista rohkeutta jatkaa yksin ja odotta jos tulisi joku, joka saa sydämen pysähtymään niinkuin eräs.
En suosittelisi yhteenmuuttoa. Vaikka seksi ei ole maailman tärkein asia, se on kuitenkni jotakin, jota useimmat meistä (ja luin rivien välistä, että Sinäkin) tarvitsevat enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Jos sitä ei ole suhteessa lainkaan, ennemmin tai myöhemmin tulee kiusaus hakea sitä muualta, ja hoplaa - kusessa olette. Niin mukava kuin parisuhde olisikin, puolinainen suhde ei ole suhde!
Olen edellisen kanssa samoilla linjoilla. Sun täytyy päättää, mitä suhteeltasi haluat. Onko seksi sulle tärkeintä? Mihin sä siinä kundissa alunperin rakastuit? Tietty kannattaa miettiä, että jos kaikki muu suhteessa toimii tosi hyvin ja jos nyt seksiä ei ihan joka päivä saa, niin näissä ympyröissä on kuitenkin tosi vaikeeta löytää sitoutumishaluisia kumppaneita. Vaikee juttu, mutta kun kerroit, et sulla on ollut muitakin juttuja aiemmin, niin muistelepa, mihin ne päättyivät. Jos sulle on tärkeintä viriili kundi, joka haluaa koko ajan, tulisi sen olla sulle tärkein valintakriteeri. Loppujen lopuksi kompromisseihin ei kannata tyytyä. Elämä on liian lyhyt siihen.
Miksi muuttaisitte yhteen jos hän ei ole se joka saa sun sydämes pysähtymään? Huvin vuoksiko? Paremman puutteessa?
Ei kuulosta hyvältä siirrolta. Taitaa tulla harmia enemmän kuin onnea...
Mä olen pitkään seurustellut miehen kanssa vaikka mekin ollaan platonisia eikä lempi pahemmin leisku. En missään nimessä tahdo erota siitä koska olen aika tyytyväinen ja homolle ei yleensä ole sulhaskandidaatteja jonoksi asti odottamassa. Elämässä voi haluta kaikenlaista mutta lopuksi täytyy tyytyä siihen mitä saa. Homot on usein vielä pahempia kuin naiset. Suhteen pitäis olla yhtä kynttilän käryä, ruusupuskia ja elämää suurempaa ikuista lovea. Eli jos olet tyytyväinen mieheen pääpiirteissään, pidä siitä kiinni mutta älä muuta sen kanssa.
Seksi todennäköisesti vähenee ja lopulta vuosien saatossa lopahtaa kokonaan, kun asuu pitkään saman ihmisen kanssa. Sikäli en näe ongelmaa yhteenmuuton suhteen - paljon pahempia draamoja on tullut nähtyä silloin kun yhteen muutetaan suhteen alkuhuumassa. Kun tunteet siitä vähän tasaantuvat ja elämä arkipäiväistyy, on edessä suuria pettymyksiä.
Tuskinpa yhteen silti kannattaa muuttaa vain siksi, ettei juuri nyt parempaakaan kumppania ole tarjolla. Et tosin kerro ikääsi - jos olet 21 v., niin ehkä sentään kannattaa vielä hetki odotella sitä oikeaa...
No olen kyllä itseasiassa hitusen vanhempi, mutten vielä mikään kehäraakki.
Itse tiedän seurusteluiden hyviä ja huonoja puolia, mutta kun itse olen mikä olen, niin tiedän etten ole helppo ihminen. Olen aika useasti "minä minä minä eikä kukaan muu..." Mutta siinä vaiheessa, kun suhde loppuu niin sitten olen aivan loppu vaikka tiedän että mahdollinen syy löytyy peilistä.
Harmittaa tietyllä tapaa, mutta yksi syy miksi epäilen tätä mahdollisesti alkavaa suhdetta on se, että olen elänyt jos sen täydellisen suhteen. Siinä oli sitä jotain heti alusta asti, mutta kun ei järki sano sitä että arki tulee aina vastaan, ja minä en sitä hyväksynyt.. loppujen lopuksi töppäsin ja lensin kuin leppä keihäs..
Toivon, mutta epäilen että toista samanlaista suhdetta ei tule vastaan, se olisi ikävä ajatus että tällä hetkellä elämän paras suhde on koettu ja pilattu.. jäljellä on enää monta hyvää muttei kuitenkaan niin hyvää.. :-/
Eikö nyt jokaisessa suhteessa ole ainakin jotain vialla? Ja eikö kyse ole ennemminkin siitä että pystyykö ja haluaako niiden vikojen kanssa elää....
Joten siitä vaan ja ilman muuta kannattaa. Jos loppua pelkää jo ennen kuin suhde on alkanutkaan niin saman tien voisi odottaa jo kuolemaa - sekin tulee ennen pitkää.