Kaukosuhteet

Millaisia kokemuksia teillä on kaukosuhteista? Miten suhteenne on ylipäänsä päässyt kehittymään alkuihastuksesta pidemmälle pelkkien puheluiden ja satunnaisten tapaamisten avulla? Miten rakensitte keskinäisen luottamuksenne? Miten ja kuinka pitkän etäseurustelun jälkeen ratkaisitte suhteenne jatkon? Erositteko hankaluuksien vuoksi? Muuttiko toinen ja jos muutti, niin muuttiko toisen luokse vai omaan asuntoonsa? Mitä muutto sai aikaan?

Pommitinpa kysymyksillä. :) Olisi kiva lukea kokemuksianne. Minä rakastuin 500 kilometrin päähän ja tuntuu aika epätoivoiselta.

Tilanne riippuu aika paljon siitä, että onko tuolle etäisyydelle näkyvissä loppua. Minä ja mieheni tiesimme alusta lähtien, että heti kun valmistun, olen vapaa muuttamaan mihin tahansa valitsemaani kaupunkiin. Näin sitten kävikin, ja asumme onnellisesti yhdessä. Ilman mitään selkeää, vaikkakin vuosien päässä, olevaa suunnitelmaan etäisyyden kuromisesta umpee homma saattaa olla hankalampi.

Kaukosuhteet toimii, jos pari luottaa toisiinsa ja ovat luottamuksen arvoisia. Ilman luottamusta mikään suhde ei toimi saatika jatku vuosia.

Itselläni ei ole kaukorakkautta, mutta tiedän pareja joilla homma toimii. Pisin välimatka taitaa olla Suomi päästä päähän. Se kysyy jo hiukan kekseliäisyyttä ja nimenomaan luottamusta. Hyvin tuntuu homma toimivan ja molemmat tietävät tarkalleen missä mennään.

Itse en myöskään olisi kaukarakkautta vastaan mitään, mutta olen kuitenkin sen verran hellyydenkipeä ja sohvaperuna, että jossain vaiheessa jomman kumman tulisi kyllä muuttaa tai sitten molempien. Tehdä ns. kompromissi ja siirtyä puolitiehen vastaan. Vuosia jatkuvaa kaukorakkautta tuskin jaksaisin ylläpitää enkä myöskään voisi olla varma itsestäni, olisinko sen luottamuksen arvoinen. Pettämisen helppous tuossa kohtaa kun olisi aivan liian iso riski. Kerran kun pettää, niin ei ole enää luottamuksen arvoinen tai sitten sen eteen on tehtävä ihan hel**tisti töitä.

Kyllä kaukorakkauskin toimia voi, mutta todella paljon se vaatii työtä ja myöskin melko hyvää itsetuntoa molemmilta.

Itselläni on kaukorakkaus n. 300 km:n välimatkalla ja meillä homma toimii pääsääntöisesti hyvin, tosin niin kuin kaikissa suhteissa, toki meilläkin omat ristiriitamme on. Tietenkin myös "vain" 300 km:n välimatka mahdollistaa tapaamiset miltei joka viikonloppu.

Sitä itsetuntoa suhde mielestäni vaatii juuri siinä mielessä, että on luotettava ja pystyttävä luottamaan toiseen kuin kiveen, sillä kuten muutkin ovat maininneet, niin pettäminen toki olisi verrattain helppoa ja kiinnijäämisen riski olematon. Siksipä mielestäni ei kannata liikaa miettiä sitä, että mitä toinen tekee, vaan pikemminkin nostaa kisuli pöydälle ja kysyä suoraan, jos jokin asia tai toisen tekeminen alkaa mietityttämään.

Tottakai minäkin haluan muuttaa "mussukkani" kanssa jonain päivänä yhteen, mutta realistina minua joskus mietityttää, että mitä muuton jälkeen, sovimmeko "kokopäivätoimisesti" yhteen, vai alkaako suhde rakoilla, jos toista näkee liian usein? No sen näyttänee aika ja uskon kyllä suhteen toimivan. Tsemppiä kaikille kanssa veljille ja -sisarille!

omakohtaisia kokemuksia on, kaukosuhteet toimivat jos kummatkin tekevät osansa ja todella rakastavat toisiaan.
(poikaystävä sloveniassa)
nähdään puolen vuoden välein ja säännöt ovat kummallekkin selvät. ei se helppoa ole mut kuitenkin kannattaa, ei löydy parempaa...

Kaukosuhteet on vaikeita enkä tieten tahtoen olisi sellaiseen ryhtynyt. Mutta kun elämäni nainen vain osui kohdalle ja sattuu asumaan toisessa kaupungissa, niin minkäs sille mahtaa. Välimatkaa tosin on "vain" 100km, joten ei se suuri ongelma ole. Toki kaipuu on suunnaton enkä jaksaisi tällaista kovin pitkään ellen tietäisi, että muruseni on muuttamassa luokseni heti, kun pääsee opiskelemaan minun kotikaupunkiini.

En sinänsä suosittele kaukosuhdetta kenellekään, mutta toisaalta yhteisiä hetkiä osaa arvostaa sitäkin enemmän, kun niitä on niin harvoin...