Olin seurustellut intensiivisesti ja vakavasti reilu 6 kk:tta ihanan,älykkään, huumorintajuisen ja ujohkon miehen kanssa. Olin onneni kukkuloilla kun seurustelumme alkoi, mies tuntui luotettavalta ja tasaiseselta ja kuitenkin kovin jännittävältä.
Oli aivan ihanaa...paitsi seksi ei sujunut, tai sitä ei oikeastaan juurikaan ollut. Ei edes oikein kunnon kielisuudelmia, ei rintojen koskemista, puhumattakaan genitaalialueiden koskettelusta... Ottaessani asian puheeksi, mies kertoi olevansa ujo (36v), estynyt ja pyysi minulta kärsivällisyyttä ja aikaa. Olimme toki sängyssä silloin tällöin...minun aloitteestani, vai sanoisinko painostuksestani - kahdeksasta lähentymisyrityksestäni ehkä yksi onnistui. Siis varmasti 7 torjumista -> yksi onnistunut yritys. Ja sekään ei sitten ollut rakastelua, vaan pikatoimitus. Akti suoritettiin aina takaapäin,ei suudelmia..ei tunnetta ja toimitus oli tosipikainen.
Ahdistuin. Yritin puhua asiasta, kysyä jos mies onkin kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta jne. Mies kielsi kaiken vihaisesti. Sanoin, että ei siinä ole mitään pahaa, rumaa, tai hävettävää jos on kiinnostunut omasta sukupuolestaan enkä tietysti tuomitsisi häntä, mutta että oma itsetuntoni alkaa murentua jatkuvista torjunnoista ja suhteemme seksittömyydestä. Mies vain kielsi tuntevansa mielenkiintoa miehiä kohtaan ja kehoitti minua hakeutumaan hoitoon ajatusteni takia. Yritin tehdä eroa, mutta se oli vaikeaa. Mies halusi jatkaa seurustelua (koska seurustelu oli hänelle "luonnollinen" olotila) ja itse olin toki häneen niin ihastunut, että en hennonnut tehdä lopullista pesäeroa häneen.
Päivät vierivät, minä ahdistuin ja ahdistuin. Mies nukkui yöt vieressäni, päivisin pörräili ystäviensä kanssa, teki pikku matkoja lapsuuden ystävänsä kanssa (joka vasta hiljattain on uskaltautunut ulos kaapista) ja vietti kivaa "poikamies" elämää. Hän maalaili minulle kuvia tulevaisuudesta, yhteisistä taloista ja mökeistä, matkoista...minä halusin uskoa yhteisiin unelmiin, yhteiseen tulevaisuuteen, vaikka koko ajan minua kaihersi se, että mieheni jutut olivat aivan eri luokkaa kuin käytöksensä minua kohtaan. Hän kertoi kuinka olen hänelle tärkein, mutta kohteli minua kuitenkin välinpitämättömästi ja kylmästi jos mitään muuta seuraa (miehet, ystävät) oli vain saatavilla.
Ainoastaan kerrran viettäessämme iltaa saunoen ystävien kanssa, hän lähestyi minua seksuaalisesti. Tilanne oli outo. Mies oli uudehkon miestuttumme kanssa löylyissä, jonkun ajan päästä hän tuli ulos vilvoittelemaan ja vinkkasi minua nurkan taakse, jossa ällistyksekseni suoritimme pikaisen yhdynnän hänen aloitteestaan. Ensimmäinen ja ainoa kerta. Sitten mies menee jatkamaan vielä saunomista muutamaksi tunniksi tämän tutun miehen kanssa.
Ahdistuksekseni se en ollut minä joka hänen "liekkinsä" sytytti...ja ajatus hänen homoseksuaalisuudestaan vain vahvistui.
Ei hän ikinä vastannut myöskään puheluihini tai viesteihini ollessaan lapsuudenystävänsä kanssa yhdessä, joko jommankumman kämpillä, yhteisissä harrastuksissa tai muuten vain ulkona. Lapsuudenystävä (mies) yöpyi mieheni luona, he jopa nukkuivat samassa sängyssä. Miesystäväni sanoi sen olevan täysin normaalia ystävien kesken. Ahdistuin yhä enemmän, yritin keskustella asiasta mieheni kanssa. Hän oli sulkeutunut ja kiukkuinen ja käski minut hoitoon, koska olen "ihan skitso". En tiennyt mitä tehdä, intuitioni hänen homoudestaan oli alusta saakka ollut vahva, mutta olin niin ihastunut häneen, etten tahtonut uskoa omia tuntoja tosiksi.
Olen yhä ihastunut häneen, mutta olemme eronneet. Varmasti onneksi meille molemmille. Itse ahdistuin koko tilanteesta ( siitä että hän kielsi liki ilmiselvän asian) niin paljon, että hakeuduin psykologin juttusille,jossa yhä käyn ainakin vielä jonkin aikaa. Elämäni oli mennä raiteiltaan, en nukkunut enää hyvin, näin painajaisia, ruokahaluni hävisi ja kamalat kerrostalonkokoiset kauhukuvat nousivat jatkuvasti mieleeni. Minua ei loukannut eikä loukkaa hänen mahdollinen seksuaalinen suuntauksensa, mutta menin aika pipareiksi siitä, että elin niin ristiriitaisessa tilanteessa. Miehen suu puhuu yhtä ja teot ovat toista. Tunsin itseni pahasti huijatuksi ja hyväksikäytetyksi..ja tunne oli pahempi kuin nk. petetyksi tulemisen tunne. Uskon, että mies oikeastikin piti minusta, ehkä paljonkin...muttei naisena. Nyt yritän selvittää päätäni jutustelemalla ammattilaisen kanssa, ja toivon että tuo minulle tärkeä mies selvittäisi myös omat möykyt sisältänsä. Itse olen saanut mukavasti apua ja tukea terapiasta ja toivosin exänikin selviytyvän omista solmuistaan jotenkin..mutta pelkäänpä hänen aloittavan vanhaan tapaansa uuden heterosuhteen välittömästi jälkeeni. Niinkuin hän on aina tehnyt.
En tiedä kuinka voisin auttaa tai tukea tuota miestä, ja rohkaista häntä astumaan ulos kaapista, sillä vaikka minä voin huonosti ja ahdistuin suhteessamme, luulen hänen voivan monin verroin huonommin... tai kääk, kenties vielä pahempaa;
hän onkin ehta heteromies joka olikin vain kamalan ujo. Hän oli minuun syvästi ja vilpittömästi rakastunut, ja minä tulkitsin väärin hänen tarpeensa olla ystävien lähellä ja loukkaannuin turhaan sillä hänen viettinsä vain on poikkeuksellisen heikko.... VAI MITÄ??? Mikä on totuus?
Onko tosiaan kovin vaikeata avautua edes sille läheiselle ihmiselle? Totuus voi tehdä kipeää, mutta ei se loukkaa samalla tavalla kuin huijatuksi tai käytetyksi tulemisen tunne..siis olkaa suoria. Onneksi käyn yhä terapiassa...tarvitsen sitä...ja jos Sinä minulle yhä tärkeä mies luet tätä, niin tiedät kuka olen ja mistä löydät minut. Jos voin jotenkin auttaa tai tukea sinua, niin täällä olen! Muistatko kun sanoin eräänä yönä bussipysäkillä, että meillä on vain yksi elämä ja velvollisuutemme on elää se itseämme varten, ei toisten ehdoilla...Toivottavasti rakas ystävä sinä uskallat!
Oli aivan ihanaa...paitsi seksi ei sujunut, tai sitä ei oikeastaan juurikaan ollut. Ei edes oikein kunnon kielisuudelmia, ei rintojen koskemista, puhumattakaan genitaalialueiden koskettelusta... Ottaessani asian puheeksi, mies kertoi olevansa ujo (36v), estynyt ja pyysi minulta kärsivällisyyttä ja aikaa. Olimme toki sängyssä silloin tällöin...minun aloitteestani, vai sanoisinko painostuksestani - kahdeksasta lähentymisyrityksestäni ehkä yksi onnistui. Siis varmasti 7 torjumista -> yksi onnistunut yritys. Ja sekään ei sitten ollut rakastelua, vaan pikatoimitus. Akti suoritettiin aina takaapäin,ei suudelmia..ei tunnetta ja toimitus oli tosipikainen.
Ahdistuin. Yritin puhua asiasta, kysyä jos mies onkin kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta jne. Mies kielsi kaiken vihaisesti. Sanoin, että ei siinä ole mitään pahaa, rumaa, tai hävettävää jos on kiinnostunut omasta sukupuolestaan enkä tietysti tuomitsisi häntä, mutta että oma itsetuntoni alkaa murentua jatkuvista torjunnoista ja suhteemme seksittömyydestä. Mies vain kielsi tuntevansa mielenkiintoa miehiä kohtaan ja kehoitti minua hakeutumaan hoitoon ajatusteni takia. Yritin tehdä eroa, mutta se oli vaikeaa. Mies halusi jatkaa seurustelua (koska seurustelu oli hänelle "luonnollinen" olotila) ja itse olin toki häneen niin ihastunut, että en hennonnut tehdä lopullista pesäeroa häneen.
Päivät vierivät, minä ahdistuin ja ahdistuin. Mies nukkui yöt vieressäni, päivisin pörräili ystäviensä kanssa, teki pikku matkoja lapsuuden ystävänsä kanssa (joka vasta hiljattain on uskaltautunut ulos kaapista) ja vietti kivaa "poikamies" elämää. Hän maalaili minulle kuvia tulevaisuudesta, yhteisistä taloista ja mökeistä, matkoista...minä halusin uskoa yhteisiin unelmiin, yhteiseen tulevaisuuteen, vaikka koko ajan minua kaihersi se, että mieheni jutut olivat aivan eri luokkaa kuin käytöksensä minua kohtaan. Hän kertoi kuinka olen hänelle tärkein, mutta kohteli minua kuitenkin välinpitämättömästi ja kylmästi jos mitään muuta seuraa (miehet, ystävät) oli vain saatavilla.
Ainoastaan kerrran viettäessämme iltaa saunoen ystävien kanssa, hän lähestyi minua seksuaalisesti. Tilanne oli outo. Mies oli uudehkon miestuttumme kanssa löylyissä, jonkun ajan päästä hän tuli ulos vilvoittelemaan ja vinkkasi minua nurkan taakse, jossa ällistyksekseni suoritimme pikaisen yhdynnän hänen aloitteestaan. Ensimmäinen ja ainoa kerta. Sitten mies menee jatkamaan vielä saunomista muutamaksi tunniksi tämän tutun miehen kanssa.
Ahdistuksekseni se en ollut minä joka hänen "liekkinsä" sytytti...ja ajatus hänen homoseksuaalisuudestaan vain vahvistui.
Ei hän ikinä vastannut myöskään puheluihini tai viesteihini ollessaan lapsuudenystävänsä kanssa yhdessä, joko jommankumman kämpillä, yhteisissä harrastuksissa tai muuten vain ulkona. Lapsuudenystävä (mies) yöpyi mieheni luona, he jopa nukkuivat samassa sängyssä. Miesystäväni sanoi sen olevan täysin normaalia ystävien kesken. Ahdistuin yhä enemmän, yritin keskustella asiasta mieheni kanssa. Hän oli sulkeutunut ja kiukkuinen ja käski minut hoitoon, koska olen "ihan skitso". En tiennyt mitä tehdä, intuitioni hänen homoudestaan oli alusta saakka ollut vahva, mutta olin niin ihastunut häneen, etten tahtonut uskoa omia tuntoja tosiksi.
Olen yhä ihastunut häneen, mutta olemme eronneet. Varmasti onneksi meille molemmille. Itse ahdistuin koko tilanteesta ( siitä että hän kielsi liki ilmiselvän asian) niin paljon, että hakeuduin psykologin juttusille,jossa yhä käyn ainakin vielä jonkin aikaa. Elämäni oli mennä raiteiltaan, en nukkunut enää hyvin, näin painajaisia, ruokahaluni hävisi ja kamalat kerrostalonkokoiset kauhukuvat nousivat jatkuvasti mieleeni. Minua ei loukannut eikä loukkaa hänen mahdollinen seksuaalinen suuntauksensa, mutta menin aika pipareiksi siitä, että elin niin ristiriitaisessa tilanteessa. Miehen suu puhuu yhtä ja teot ovat toista. Tunsin itseni pahasti huijatuksi ja hyväksikäytetyksi..ja tunne oli pahempi kuin nk. petetyksi tulemisen tunne. Uskon, että mies oikeastikin piti minusta, ehkä paljonkin...muttei naisena. Nyt yritän selvittää päätäni jutustelemalla ammattilaisen kanssa, ja toivon että tuo minulle tärkeä mies selvittäisi myös omat möykyt sisältänsä. Itse olen saanut mukavasti apua ja tukea terapiasta ja toivosin exänikin selviytyvän omista solmuistaan jotenkin..mutta pelkäänpä hänen aloittavan vanhaan tapaansa uuden heterosuhteen välittömästi jälkeeni. Niinkuin hän on aina tehnyt.
En tiedä kuinka voisin auttaa tai tukea tuota miestä, ja rohkaista häntä astumaan ulos kaapista, sillä vaikka minä voin huonosti ja ahdistuin suhteessamme, luulen hänen voivan monin verroin huonommin... tai kääk, kenties vielä pahempaa;
hän onkin ehta heteromies joka olikin vain kamalan ujo. Hän oli minuun syvästi ja vilpittömästi rakastunut, ja minä tulkitsin väärin hänen tarpeensa olla ystävien lähellä ja loukkaannuin turhaan sillä hänen viettinsä vain on poikkeuksellisen heikko.... VAI MITÄ??? Mikä on totuus?
Onko tosiaan kovin vaikeata avautua edes sille läheiselle ihmiselle? Totuus voi tehdä kipeää, mutta ei se loukkaa samalla tavalla kuin huijatuksi tai käytetyksi tulemisen tunne..siis olkaa suoria. Onneksi käyn yhä terapiassa...tarvitsen sitä...ja jos Sinä minulle yhä tärkeä mies luet tätä, niin tiedät kuka olen ja mistä löydät minut. Jos voin jotenkin auttaa tai tukea sinua, niin täällä olen! Muistatko kun sanoin eräänä yönä bussipysäkillä, että meillä on vain yksi elämä ja velvollisuutemme on elää se itseämme varten, ei toisten ehdoilla...Toivottavasti rakas ystävä sinä uskallat!