Naapureiden suhtautuminen

Olen muuttamassa piakkoin yhteen kultani kanssa ja mieleeni juolahti eräs asia. Miten naapurit suhtautuvat samaa sukupuolta olevaan pariskuntaan?

Itselläni ei tästä ole mitään kokemusta, mutta jos kerrostaloissa valitetaan kaikesta muustakin niin onko kellään kokemuksia tästä? Luulen että maaseudulla ollaan ehkä vähän ahdasmielisempiä (yleistäen...), mutta entä Helsinki? Täällä ei varmaan kuitenkaan ole mitään "homokorttelia" niin kuin suurkaupungeissa...

Ei ole homokorttelia ei, kaupunginosasta puhumattakaan. Mutta suurin homotiheys löytyy näiltä alueilta, Punavuori ja Kallio. Molemmat vanhoja työläiskaupunginosia ja siksi paljon pieniä = halpoja kämppiä. Koska lähiössä on homon ikävä olla. Sitä paitsi esim. Kontula on jo asennemielessä Kuopio.

Me asumme Kalliossa suuressa kerrostalossa. Samassa talossa asuu muitakin homopareja ja homoja. Taloyhtiön homoprosentti taatusti yli väestön keskiarvon, ainakin 13%.

Lähikauppojen työntekijöissä on homoja ja silleen. Kyllä se helpottaa elämää. Ei ne ohikulkijat ja naapuritkaan kehtaa silleen perään huudella. Vaikka ainahan sitä voi tapahtua.

Seinänaapureina ei homoja sentään tietääkseni ole. Vaan löytyy naapurin yrmy äijä, joka luikkii ovia auki pitämättä lujaa pois alta kun homot tuloo ;-) Mitä lie kuullut seinän läpi?

Kaupunkitaloista on kokemusta vähänlaisesti, mutta täällä Pohjanmaan pikkukylässä kyllä naapurit ja muut tunkevat kylään ja tervehtivät jo kaukaa. Ja morjenstelevat ystävällisesti semmoisetkin joita emme tunne.

Mä asun poikaystäväni kanssa rivitalossa täällä kymenlaaksossa. Osa naapureista moikkailee ja "tunkee" kylään, osa ei puhu mitään. Mitään negatiivisia kommentteja ei ole ainakaan meidän korviin asti tullut. =)
Tiedä sitten mitä muuten puhutaan....

No, tässä samassa talossa asuu kyllä toinenkin homopari, että ne alkaa olla jo turtuneita varmaan.

Asun mieheni kanssa pientaloalueella Espoossa. Jokaisella perheellä on oma tölli. Naapuriimme rakennettiin kaksi uutta tölliä, joihin muuttivat nuoret perheet pikkulapsineen.

Emme ole naapureilta elämäämme piilotelleet, mutta emme paljoa "mainostaneetkaan". Parisuhteestamme on joskus puhuttu, jos sopiva tilaisuus on tullut. Uusien naapureittemme suhtautumista emme pystyneet tunnistamaan. Se oli vain etäisen kohteliasta.

Päätimme ottaa selvää, kun tuli sopiva tekosyy. Menimme nimittäin naimisiin toista vuotta sitten. Tarjosimme koko naapuristolle hääkahvit. Kaikki tulivat lapsineen. Meille oli jopa piirustettu onnittelukortit. Lapset ovat niin pieniä, että oletan heille tilaisuuden todellisen luonteen jääneen hieman hämäräksi.

Vieraat viihtyivät todella hyvin ja pitkään. Hauska yksityiskohta oli se, että kaikki miehet onnittelivat meitä alleviivatusti kahteen kertaan.

Tavoitteemme oli, että rakennetaan myönteiset välit uusiinkin naapureihimme ja että näistä asioista voidaan avoimesti ja luontevasti puhua, jos on puhuttavaa. Muuten ollaan kuin mikä tahansa perhe. Tämä tuntuu onnistuneen.

Minä pidän erityisesti naapurin rouvien kanssa juoruilusta ja he tuntuvat nauttivan siitä myöskin. Miesten kanssa puhutaan sitten miesten asioista, kuinka businekset sujuvat jne. Lapsille on myös neuvottu tulla soittamaan ovikelloamme, jos on hätä, eivätkä vanhemmat ole paikalla. Pääsiäisnoitia varten on aina varattu paljon karkkia.

Siis ihan tavallista lähiöelämää, erityisesti nyt kun on paremmin tutustuttu.

Useimmissa kerrostaloissa naapurit eivät tiedä toisistaan yhtään mitään (paitsi jos on huono äänieristys). Minua ja miestäni luullaan luultavasti naapurissa kämppiksiksi. Sama heterokämmpisoletus luultavasti toimii automaattisesti ainakin nuorten kohdalla. Sitäpaitsi, eihän kerrostaloissa koskaan näe ketään. Samalla porrastasanteella kolme muutakin asuntoa. Vain yhden asukkaan tunnistan vuoden jälkeen ulkonäöltä. Toisen naapurin olen nähnyt kerran ja sitä kolmatta en kertaakaan.

Ei kukaan Tampereellakaan mitään ihmettele - tai ei ole ainakaan tullut mitään sanomaan. Asumme kerrostalossa, jossa on paljon mummoja ja pappoja, jotka ovat lähinnä vain iloissaan siitä, että joku nuorempikin suhtautuu heihin asiallisen ystävällisesti.

joops, mekin asutaan pienessä kylässä omassa talossa , ja kyllä meidät täällä tunnetaan ja tiedetään. koskaan ei ole mitään negatiivista tullut vastaan, tosin ollaan vieläkin "poikia", mutta siitä nyt ei voi suuttua. Ihan alussa käyttämämme kaivinkoneurakoitsijan vaimolla meinas pokka pettää, kun saapastelin paikalle. mutta sen jälkeen sekin on kyllä ohiajaessaan moikannut. Yleensäkin luulen, että jos jollakin on jotain sitä vastaan, että kaks miestä asuu yhdessä, niin kyllä se sen omana tietonaan pitää.

No huh!

Mekin muutettiin Viipurinkadulta (Linnanmäen vierestä Hesassa... Alppipuisto ja Keskuspuisto vieressä... ) Tapiolaan. Tapiolan Keskukseen, ihan siihen Heikintorin viereen (jos joku nyt sattuu tietämään...).
Mieheni on Nokialla duunissa, ja hänen työmatkansa kestää n. 5 min. Aiemmin 55 min! Asuntomme on 10 neliötä isompi kuin Stadissa ja maksamme siitä vähemmän vuokraa kuin siellä...
Meillä on 9 kk vanha Airedalenterrierinpentu, joka tarvitsee juoksemista, toimintaa, puuhailua ja kaikkea vastaavaa 24h/day.
Täällä meillä on koirapuisto aivan lyhyen kävelymatkan päässä.
Itse teen toistaiseksi duunia kotona, mutta todennäköisesti aloitan työt Intissä Santahaminassa 1.7. ja pystyn käymään duunissa ilman autoa, jos siltä tuntuu...
Me olemme olleet todella tyytyväisiä tähän taloyhtiön johtajaan (75 v. ja hänen tyttäreensä 45 v.) jotka hommasivat meille tämän kämpän...

Pete

Keskikokoisessa taloyhtiössäni Punavuoressa asuu ainakin neljä homoa/lesboa eri asunnoissa. Mikähän prosentiksi tulisi...

Meillä ei ole aina ollut näin ruusuista. On kuulunut jotain huutelua naapurista ja jopa kananmunia parvekkeelle. Ja kananmunien heittäjäksi paljastui taloyhtiön puheenjohtaja. Että sellaista täällä Itä-Helsingissä, Toni Halmeen kotikulmilla...
No tämä esimerkki oli pahimmasta päästä, mutta muutoin ollaan aika omissa oloissamme, ja muutenkin ollaan aika erakkoluonteisia. Yleensä ei tunneta oikein ketään, eikä oikeastaan halutakaan tuntea. Ehkä pitää muuttaa Espooseen!

Samaa rataa Turkusessa. Kerrostalossa ei pahemmin naapureihin tule kontaktia. Meidän talossa asui lähinnä mummoja. Kaikki kyllä tervehtivät jne... muutenkin suhtautuminen oli ihan asiallista.

Nyt ollaan muutettu omakotitaloon pienemmälle paikkakunnalle. Kaupunkialueella kuitenkin. Lapsiperheitä ja uudisrakennuksia ympärillä. Ans kattoo kuin meidän käy... :)
Voi helpottaa tai sekoittaa ihmisten ajatusmaailmaa, että ollaan itsekin osittain lapsiperhe.

Ei pidä myöskään unohtaa, että omalla suhtautumisella naapureihin on hyvin suuri merkitys siinä, millaista vastakaikua sieltä saa osakseen. Ei kannata jäädä odottelemaan muiden hvyäksyntää, jos itse käyttäytyy välttelevästi, ei ota minkäänlaista kontaktia ihmisiin ja vetäytyy kyräillen kuoreensa. Reipas tervehtiminen aina kohdattaessa, luontevissa yhteyksissä muutama yhdentekevä fraasi ilmoista tms., niin kyllä jää vähitellen sulaa ja ihmiset huomaavat, että ihan tavallisia ihmisiähän ne homot ovat. Ongelma on heidän suhtautumisessaan ja ennakkoluuloissaan (eikö niin?), ja meidän vallassamme on tehdä niiden hälveneminen mahdollisimman helpoksi.

Itse ainakin suhtaudun luonnostani epäluuloisesti sellaiseen saman talon asukkaaseen, joka ei edes katso silmiin rapussa vastaan tullessaan ja kohtelee minua kuin ilmaa (kysymys siis useimmiten vasta muuttaneista uppo-oudoista ihmisistä, joilla ei voi vielä olla suhteeni mitään ennakkoluuloja).

Kun oli puhetta Kalliosta, niin Pikku-Huopalahdessakin tuntuu asustelevan ja tekevän työtä melkoinen määrä ainakin lesboja, homoja en varmaan vaan osaa bongata. Asumme tyttöystäväni kanssa täällä vuokralla koiramme kanssa.

Meininki on ihan mukavaa, pääosin kaikki naapurit joita me moikkaamme myös moikkaavat ystävällisesti. Saman kerroksen naapurit tuppaavat kylään ja käyvät hakemassa yhteiselle koiranulkoilutuslenkillekin.

Meillä on ollut sellaista kokemusta että ns. suomalaiset naapurit ymmärtävät suhteemme laadun huomattavasti helpommin kuin talomme muutamat ulkomaiset perheet jotka ovat entisen Jugoslavian alueelta. Heiltä on tullut suorasukaisia kysymyksiä: ”Kuinka vanha olet? (30v.)... Asutko siskosi kanssa? (En, olemme ystäviä)... Oletteko sukulaisia? (Ei, olemme hyviä ystäviä.)...Onko sulla miestä? (Ei ole) ... Miksi ei ole miestä? (Ei vaan ole)... Eikö ole lapsia? (Ei, asumme Minnan kanssa kahdestaan.)...

Ehkä heidän kulttuurissaan ei ole niin selvää käsitettä lesbo. Onko tämän palstan lukijoista kellään tuntemusta tuon alueen kulttuureista?

Myöskään seinänaapurinamme asunut venäläinen 55 v. nainen ei ymmärtänyt meitä pariksi ennen kun se hänelle rautalangasta väännettiin; ”Olemme lesboja, lesbopari.” Hän oli kuitenkin vieraillut meillä jo parin vuoden ajan silloin tällöin.

ps: Koiran hankkiminen auttaa tutustumaan oman asuinalueen ihmisiin ällistyttävän tehokkaasti, myös meikäläisiin :))

''Kontula on Kuopio'' No eipäs olekaan.

Itse olen asunut miehen kanssa Kontulassa kerrostalossa kolmisen vuotta eikä kukaan ole missään vaiheessa tehnyt elettäkään mainitakseen, että ei hyväksyisi asiaa. Jotkut naapurit ovat joskus vähän vaivautuneita, kun kaksi miestä ravaa samassa asunnossa vuodesta toiseen, mutta aika totuttaa kenet tahansa mihin tahansa. En kiellä, ettäkö ei olisi ihmisiä jotka typeryyttään ja tietämättömyyttään pyrkivät vaikeuttamaan ja häiritsemään miesparin elämää, mutta nämä heinähatut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Suurin osa kuitenkin hyväksyy asian ja sehän on pääasia. Mätiä munia mahtuu aina joukkoon, vaikkakin hyvin usein he huomaavat olevansa yksin kapinansa kanssa.

Minä ainakin hengitän kantakaupungin ilmapiirissä ihan suht normaalisti - lähiöt ovat kyllä lähempänä maaseutua ilmapiiriltään.

Näin pienessä kaupungissa kaikki on suhteellista. Aina pari kertaa viikossa keskusta muuttuu epämiellyttäväksi kun ns. kerava sukeltaa stadin yöhön - sikaillen.

Tiedän, että tämä saattaa kuullostaa elitistiseltä tms. Totuus Suomen ja Helsinginkin arkipäivästä on kuitenkin, että edes alkeelliset käytöstavat, ja toisten ihmisten yleinen huomiointi ovat vain harvalla hallussa. Sen huomaa lähiön ostarilla tai vaikka lauantai-iltana Helsingin ns. pintapaikassa.

Siis on meidän omaa syytämme, että kananmunat lentelevät parvekkeellemme tai huudellaan seinien läpi asiattomuuksia. PublicEye!? Häh!!!?
Olen pöyristynyt!
Olemme sellaisia, kuin olemme (hiukan erakkoluonteisia) ja jos muut eivät sitä sulata, niin ei se ainakaan oikeuta moiseen käytökseen.
Tervehtimisen suhteen olen väsynyt siihen, sillä ennemmin tai myöhemmin tervehtiminen vähenee ja ennakkoluulot valtaavat alaa. Joitakin harvoja poikkeuksia kuitenkin on. Sen huomaa heti, jos ihminen on ennakkoluuloton ja heidän kanssaan on mukava olla vaikkapa hyvänpäivän tuttu.