Totuus on tuolla ulkona...

Olen tiennyt jo jostakin 12w asti olevani homo. Tai ainakin sen, että olen enemmän homo kuin hetero. Nykyisin vielä 29 vuotiaana elän hyvin suljettua kaappielämää. Kontaktini miesten kanssa ovat olleet pääosin satunnaisia yhden yön stooreja. Olinkin elämäntilanteeseeni pitkään jokseenkin tyytyväinen, sillä yöllä saatoin toteuttaa itseäni - kun taas päivällä elin heteromiehen elämää. Ajatukseni ja tunteeni muuttuivat kuitenkin ulkomailla ollessani noin vuosi sitten, kun rakastuin ja seurustelin ensimmäistä kertaa elämässäni kundin kanssa. Tajusin, että haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. En halua elää elämääni loppuun saakka yksin, vaan jakaa sen jonkun kanssa. Pari kuukautta kestäneen suhteen loppuessa ja palatessani Suomeen olinkin päättänyt, että nyt kaappielämä saa riittää ja alan vihdoinkin elämään omien haaveiden ja toiveiden mukaisesti..

Mutta kuinkas tässä kävikään..? Yhä edelleen kaapissa ollaan. Yksin. Kaapista ei ollutkaan niin helppoa tulla ulos. On todella vaikea aloittaa elämää puhtaalta pöydältä kolmekymppisenä. Ehkä suurin pelko on jäädä totaalisen yksin. Ystäväni kun ovat pääosin "konservatiivi-kristittyjä", ja sen tietää miten kielteisesti niissä piireissä seksuaalisiin vähemmistöihin suhtaudutaan. Samalla olen huomannut miten vaikeaa uuden sosiaalisen kuvion luominen voi olla. En tiedä, ehkä tästä tilanteesta saa syyttää vain itseään; olisi pitänyt tehdä radikaalit ratkaisut silloin kun oli nuori ja elämä ei niin kaavoitettua.. mutta kai silloinkin oli syitä jättää se tekemättä..

Koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta mitä kauemmin sitä lykkää sen hankalammaksi se voi muuttua.
Kaapista tuleminen vaatii tietysti rohkeutta, mutta kyllä se on sen arvoista. Kaapista tulon jälkeen se elämä vasta oikeasti alkaa. Harva kestää valheessa elämistä koko ikäänsä. Eikä se taida olla muitakaan kohtaan reilua.
Kaapista tulon jälkeen tosi ystävyys kestää kyllä. Turhat tuttavat jäävät pois, mutta siinäpä tulee nekin asiat todellisessa tilanteessa punnittua. Myös oikeat uskovaiset ymmärtävät asian. Ihmisen tehtävä ei ole tuomita, se on Jumalan hommia, ja siihen on ihan eri kriteerit kuin seksuaalisuus sinänsä. Konservatiivi-uskovaiset eivät tee asioista numeroa, hihhulit pistävät itsensä arvossa ensimmäiseksi...ja sellaiset Jeesus ilmoitti laitettavan viimeisiksi.
Voimia ja rohkeutta alkaa oman elämän eläminen!

Vanhemmiten ihminen muuttuu varovaisemmaksi ja alkaa suojella sitä mitä hänellä jo on. Lisäksi pitkä kaapissa olo väistämättä aiheuttaa jonkinnäköisen tunne-elämän vaurion, joka on omiaan heikentämään mahdollisuuksia uusien ihmissuhteitten solmimiseen.

Olen 23- vuotias ja 18 -vuotiaana tajusin (vasta) että olen homo. Siihen asti olin "ihastunut" tyttöihin. Myöhemmin olen tajunnut että eivät tytöt tosiasiassa kinnosta pätkääkään, muuta kuin ystävinä. Mutta olen neuvoton. En ymmärrä mitä voisin tehdä. Olen täysin kaapissa koko maailmalta, olen macho tyyppi ja innokas urheilija ja tuntuu että homous on jotenkin ristiriidassa tuollaisen tosissaan urheilemisen kanssa. (Harrastan jääkiekkoa 5 päivää viikossa)...

En halua mitään "usko pois vaan kyllä kannattaa rohkeasti astua kaapista ulos" -latteuksia, vaan todellisia neuvoja. Mitä minun pitää tehdä? Olen jo 6 vuotta elänyt tunnekylmää elämää. (en siis saa muista ihmisistä mitään fiiliksiä, ainoastaan asioiden tekemisestä, esim. työ) Olen melko erakko ja vihaan muita ihmisiä ja itseäni vuorotellen.

Mihin päin ponnistaa? Pitäisikö urheilu lopettaa hetkeksi, että pääsisi pois siitä "miehekkyys" -ajattelustaan? Tulen toimiin omillani taloudellisesti.

Morjens Pekka! Ensiks haluun sanoo sulle että et oo ikäloppu vaikka vasta täysikäisyyden kynnyksellä havaitsit olevas gay. Mulla oli vielä sinun tämän hetkisessä iässäsi monta vuotta ennenkuin olin hieman sinut asian kanssa ja prosessi jatkuu vieläkin... antoisana. Puhumattakan että uskalsin asiasta puhua kenellekään. No jotkut meistä varttuvat nopeammin ja jotkut vähän myöhemmin, mutta kaikki kerkeevät mukaan... minäkin ja sinäkin. Odottavan aika totisesti on pitkä, mutta anna elämän viedä - siis elä!
Mutta tämä ei oo tän mun kirjoitelma pääaihe.

Toiseks haluun heittää sun pohdittavaks sellaisen kysymyksen, että miksi ihmeessä gayelämä ja tosimiehekäs urheilu on ristiriidassa keskenään. Siksikös että kundien kesken harkoissa oot näyttelet hetskuu, jonka sisällä on kuitenkin utelias ja ujo gay. Mutta mutta eihän kaikki gayt oo silleen keskenään... Minusta vaikka urkeilua pidettäis seksikkäänä, niin eihän siinä sukupuoli ja sex oo se juttu vaan yhdessä harrastaminen ja oman lajin kehittäminen ja kilpailu kivassa hengessä toisia vastaan. Toisaalta on olemassa ainakin joillain isommilla paikkakunnilla gay/lesboväen omia urheiluseuroja (katsos vaikkahttp://www.hot.fi). Siellä on jopa säännöissä annettu ymmärtää että täällä urheillaan ja annetaan kunkin olla rehdisti mitä on. Sanoisin että ei siinä ole mitään sinun machouttaus vastaan jos tykkäät kundeista.. joku mies taas tykkää machosta kundista. Ymmärrän kyllä että asia on kiinni siitä miten itse asian hyväksyt.

Sitten kolmanneksi tuohon visaisimpaan kysymykseen mielestäni. Siihen, että et enää saa viboja ihmisistä, mutta sen sijaan työ ja siinä menestyminen saa sinussa tunteita korvaavaa tyydytystä aikaan ja varmaan myös se menestyminen urheilussa. Veikkaanpa että saatat tuntee itses työnarkomaaniksikin. Mutta mielestäni asiasi voisivat olla paljon hullumminkin (uskos tai älä!). Se että sä Pekka oot nyt alkanut miettimään sun elämäs arvoja - mitä sinä toivot elämältäsi ja hätääntymäänkin siitä että nyt ei kaikki ole kunnossa. Se avaa myös sulle mahdollisuuksia. Haluisin rohkaista sua etsimään itselles sopivan tuntuisen "peilin" siis ymmärtävän ihmisen jonka kanssa voisit mietiskellä näitä juttuja. Olis hyvä jos hän olis vaikka tietyllä tapaa mielenterveystyössä toimiva siis ns. ammattilainen. No nyt sä tietysti aattelet... niin se pitää minua aivan kahjona, enhän mä mikään sairas ole. Et olekaan. Mutta voit sairastua tosi pahastikin jos et kuuntele oman kroppasi tarpeita ja ala hyväksyä niitä sinun elämänäsi. Nää kuviot kun tunne-elämä on lukossa ovat vain sellaisia, että niistä sä pääset ns helpommalla kun nyt jo tässä vaiheessa käyt käsiks ongelmiin yhdessä luotettavan henkilön kanssa. Yhteyksii saat vaikka terkkarin kautta. Rohkeutta katsoo asiaa silmiin.

Haluan itse omasta kokemuksestani sanoo sulle että tää tie ei oo helppo, mutta en usko sinun sokeria olevankaan -macho. Se ei oo miehelle häpeäks että uskaltaa ottaa asian käsiinsä ja etsii siihen apua. Askelen tällaiseen tosimiehen suuntaanhan sinä oot jo ottanutkin kun oot tännekin huudon laittanut.

Mä pitkään elin itsekin ilman parisuhdetta, kun oma prosessini oli vielä kesken. Upotin oman itseni työhön, harrastuksiin.... Vietin Pekka hyvin samanlaista tunneköyhää elämää ja vielä pienellä paikkakunnalla. Oman läheisyyden ja hellyyden tarpeeni kätkin sangen syvälle ja purin työhön... sitä kautta koin menestysta ja arvonantoa työyhteisössä ja yhteisöissä muutenkin. Mutta nyt elämääni on tullut sisäisen kasvun myötä paljon syvimpiä elementtejä. Omaa aikaani ei saa kukaan ostaa niin paljon, etteikö minulle jää aikaa oman parisuhteeni hoitoon (lue: sen etsimiseen myös) ja vaikkapa rentoon lokoiluun. Työ ei maailmasta lopu, sen sijaan sinun akkus voivat tyhjyä. Etenkin kun välillä vihaat muita ihmisiä ja sitten itseäsi. Toivottavasti löydät ihmisen jonka kanssa voit keskustella näistä vihan ja tunteista. Tarttet siihen jonkun joka onkyllin vahva silloin kun sä meet oikomaan mutkia tunne-elämäs virran tieltä.

Nykyisin saan omalta kunppaniltani näihin akkuihin latinkia ja oikein varauskyvyn ylärajoille saakka. En ole pätkääkään katunut sitä, että olen oppinut sanomaan ei työtarjoukselle ja kyllä ystävyydelle.

Mene ja etsi kaveria, jonka kans sulla synkkaa vaikkapa chatissa... älä ole sinisilmäinen, eka ei varmaankaan ole se oikee.. Mietis millainen kaverin pitää olla, mitäs miehessä saa sinut kiinnostumaan... fysiikka... tunnepuoli... - älä pidä kiirettä sen sanon. Anna itselles aikaa ottaa selvää rauhassa mitäs toi tyyppi minusta hakee. Voiskos meistä tulla kaveruksia, vaikkei se parasystävä tuliskaan. Mä en totisesti soisi että sulle osuu kohdalle vain kundi ja ilta -suhteita hakeva egoisti. Sellainen joka ei haluu sua nähdäkään yhteisen hetkenne jälkeen. Mut pety vaik sellaiseenkin törmäät , mee tän peilis luo ja juttele homma selväksi jotta voit alkaa uuden. Toisten virheille emme mitään voi mutta omista voimme toivottavasti kasvaa.

Sanon sulle vielä lopuks tämän: kun sinä joskus löydät sen ihanaisen kundin/miehen, jonka silmiin sä voit uppoutua ennen ja jälkeen rakastelun ja joka ei häivy orkun saatuaan vaan joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja uskaltaa myös sitoutua tunteella sinuun... Silloin olet onnellinen. Anna silloin palaa Frank eiku Pekka! Silloin huomaat että kaikki tää hankaluus on kuitenkin ollut vaivan väärti Onnea matkaan. Toivottavasti löydät onnen.

PS.Siinä oli varmaan joku linkki mun mailiin, jotta voit kysellä suoraan, jos jokin jäi sinua askarruttamaan.

Pekka: Olet varmaankin miettinyt homouttasi paljon. Olen samanikäinen kuin sä, ja oikeastaan vasta viimeisimmän vuoden aikana olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen. Kaapissa olen kuitenkin, paras kamu on ainut joka tietää asiasta.

Sun varmaan kannattais miettiä, mitä haluat elämältäsi ja mikä on sulle tärkeää. Jos jääkiekko on se tärkein asia, niin sitten täytyy elää sen ehdoilla. Itse en tosin usko, että homona ei voisi pelata jääkiekkoa ihan yhtä vakavissaan... mutta jos susta homous ja tosissaan urheilu ei sovi yhteen, niin en ala tässä nyt yrittämään muuttaa ajatteluasi. Mun mielestä kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä tuo ei ole mikään hyvä ratkaisu... tunteet on niin tärkeä ja oleellinen osa elämää, että niiden kieltämisestä ei seuraa hyvää.

Oletko tutustunut muihin homoihin? Kannattaisi ehkä tutustua johonkin homoon ihan vaan kaverina. Muutama homokamu on ainakin muuttanut mun elämänkatsomusta ja ajattelua aikalailla. Sain kirjoituksestasi jotenkin sen kuvan, että sulla on aika ennakkoluuloinen käsitys homoista. Kyllä meitä miehekkäitäkin homoja riittää, ei kaikki ole samanlaisia neitejä kuin tiedotusvälineet ja media antavat ymmärtää!

No, neuvoja... niitä on vaikea antaa. Jos olet ikäsi liikkunut jossain jääkiekkopiireissä, voi sulla olla tosiaankin jonkinlainen heteroilta peritty, vähän homofobinen ajattelutapa. Kannattaisi tosiaankin tutustua johonkin homoon kaverina ja laajentaa piirejä. Kyllä homotkin urheilevat ihan samalla tavalla kuin heterotkin, joten urheilua sun ei kyllä kannata jättää... jos koet ne jääkiekkopiirit ahdistaviksi, niin voithan jättää jääkiekon hetkeksi ja harrastaa jotain muuta urheilua.

En sano, että tule kaapista ulos. Mutta koettele kepillä jäätä... tutustu johonkin homppeliin, uskaltaudu ehkä käväisemään homobaarissakin... siitä se lähtee. Ainakin mulla tuo auttoi hyväksymään itseni ja paransi oloa. Ainoa kunnollinen neuvoni on, että ei todellakaan kannata yrittää jäädyttää niitä kaikkia tunteita, joita sulla on. Mä olen pitänyt tunteita piilossa monta vuotta, ja nyt on hillitön tarve kokea läheisyyttä ja ihastumista ja välittämistä ja sitä että siinä vieressä olis joku. Mutta kun ei oo... ehkä sitten joskus.

Minusta sinä kuulostat ihan tavalliselta homolta.

Mikä saa sinut ajattelemaan että miehekkyys ja jääkiekon harrastaminen tekee sinusta jollain tavalla 'vääränlaisen' ihmisen??

Jahas, serverit taas eilen hieman sekoilivat.

Siinä vaiheessa kun tuon edellä olevan viestini lähetin, viestiketjussa oli näkyvissä vain 4 viestiä, ja tuo viestini oli tietenkin tarkoitettu viidenneksi.

Pyydän anteeksi itseni ja serverin puolesta :P

Täysin ohi puheena olevasta asiasta mutta kommenttina Kokuman 'anteeksipyyntöviestiin' sellainen huomio, että vika ei liene servereissä vaan listan ohjelmassa, joka nähtävästi listaa viestit niiden kirjoittamisen aloitusajankohdan eikä lähettämisajankohdan mukaan.

Eli jos joku on alkanut väsätä piiiiitkää pohdiskelua ennen omaa lyhyttä kommenttiasi, hänen viestinsä ohittaa kuitenkin lopullisessa järjestyksessä omasi. Siksi saattaa olla syytä mainita omassa viestissään, kenelle vastaa, vaikka juttua aloittaessasi kyseinen viesti olisi viimeisenä ketjussa.

Pekalle: Asuinpaikastasi riippuen siellä saattaa toimia vaikkapa SETAn nuortenryhmä tai opiskelijaryhmä, joihin voi varmaan mennä mukaan vaikket tuntisi itseäsi kovin nuoreksi tai opiskelijaksi. Tutustut ainakin ihan tavallisiin mukaviin ihmisiin ja huomaat että "neitejä" on loppujen lopuksi vain osa homoista.

Kaapista ulos tuleminen on henkilökohtainen ratkaisu, jota joudut senkin jälkeen itseksesi pohtimaan, mutta ei uusista ystävistä kai ole haittaa valitsit sitten kumman tuen tahansa.

Lisätietojahttp://www.seta.fi :n kautta.

"Mihin päin ponnistaa? Pitäisikö urheilu lopettaa hetkeksi, että pääsisi pois siitä "miehekkyys" -ajattelustaan? Tulen toimiin omillani taloudellisesti."

Ensinnäkin sinä olet jo aikuinen mies, joten on ihan turha käskeä tulemaan kaapista ulos yms. Tuo on ihan omassa harkinnassasi.

Toiseksi, meillä kaikilla on vain yksi elämä ja on sinun asiasi miten tämän loppujen lopuksi aika lyhyen ajan käytät. Elät täyttä elämää, tai sitten et. Pahin vaihtoehto on että ryhdyt kulissisuhteeseen. Tosiasia on kuitenkin se, että ennenpitkään suurin osa heterokavereistasi perustaa perheen ja elämä voi käydä yksinäiseksi.

Ihmisillä on vieläkin aika yksipuolinen kuva homoudesta. Ihan kun pitäisi luopua jostain ollakseen homo, kun tosiasiassa juttu on ihan päinvastoin.

Kiitos vastauksista. Olen todellakin ollut koko ikäni "jääkiekkopiireissä", niinkuin sanottiin, isä valmentaja ja kaverit joukkuekavereita, joilla osalla on jo perhettä.

En nyt paljasta olenko ammattilainen vai harrastaja,
mutta tärkeä asia on kyseessä. Pelatessani en tietenkään ajattele olevani homo tai hetero, ajattelen vain peliä ja että kiekko on saatava maaliin. Harjoituksissa en myöskään. Enkä pukuhuoneessa tai saunailloissa. Ajattelen asiaa vain hiljaisina hetkinä, joita on vähän. Kukaan ei arvaisi minusta mitään, ja jos arvaisi, minut luultavasti painostettaisiin ulos jääkiekkoseurastani (epävirallisin keinoin). Olen mm. iskenyt baarista naisia kavereitteni nähden ja lähtenyt heidän kanssaan, mutta se on ollut vain showta, vaikka olen yrittänyt uskotella itselleni(kin) muuta. En ole koskaan seurustellut vakituisesti.

Tiedän että en ole ainutlaatuinen. On myös muita homoja joille urheilu on ollut elämän tärkeä asia. Esimerkiksihttp://www.eseratuaolo.com kertoo jenkkifutistähden tarinan, joka tuli ulos kaapista ammatilaisuran jälkeen. Siihen loppui hänen uransa. Itselläni on myös opiskelupaikka, onneksi.

Ammattilaisurheilu ja homot eivät sovi yhteen.
Itsellä vain kiinnostus urheiluun heräsi 10 vuotta ennen kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen. Muuten olisin ehkä valinnut toisen harrastuksen.

Voisin tietysti vaihtaa lajia. Mutta tämä on paljon laajempikin asia... En ymmärä mistä homoteni johtuu.
Tieteellistä konsensustahan ei asiasta ole? Tai edes jonkin laista faktaa. Ajatus pelottaa, se pelottaa todella paljon.

"Ammattilaisurheilu ja homot eivät sovi yhteen."

Miten niin? Et VARMASTI ole ainoa ammattilaisurheilija, joka on homo. Eli, mistä kiikastaa? Jos olet hyvä siinä mitä teet, tuskin kenelläkään on kanttia väheksyä sinua. Tuntuu äärimmäisen epäloogiselta, kummalliselta ja...epäurheilulliselta, jos tuollaista tapahtuu.

Minä tunnen paljon urheilijoita ja itselläkin on taustaa urheilussa. Kukaan ei arvannut suuntautumistani, joka tosin oli ja on vieläkin bi. Myöhemmin muutama treenikaveri oli kuullut minusta ja kommentit olivat poikkeuksetta hyväksyviä. Luulen että niiden käsitys homoudesta muuttui paljon.

Rehellisesti sanoen, en tiedä onko ihmisten seksuaalinen suuntaus yleensäkin asia joka on ja jonka pitäisi olla kaikkien tiedossa....

" asia... En ymmärä mistä homoteni johtuu.
Tieteellistä konsensustahan ei asiasta ole? Tai edes jonkin laista faktaa. Ajatus pelottaa, se pelottaa todella paljon."

Mistä homous johtuu? En tiedä...onko silllä väliä?

Ok, mutta sinä olet kuitenkin ottanut ainakin jonkunlaisen askeleen eteenpäin. Seksuaalinen suuntaus on osa sinun persoonaasi ja sinä yksinkertaisesti et vaan mahda sille mitään. Kuten jo sanoin, kukaan ei pakota sua mihinkään. Voit tehdä asian suhteen mitä haluat. Kyse on sinun elämästäsi.

Eli, mitä vaihtoehtoja sinulla on?

Pekka:

Jep - tuttu tilanne.

Itse olin myös pitkään "jääkiekkopiireissä", joten tiedän mistä puhut. Kaverit pääasiassa samasta joukkueesta, faija joukkueenjohtaja yms yms. Siis olin - en enää, mutta selvennykseksi tähän ettei lopettaminen liittynyt millään tavalla homouteeni.

Nykyisin liikun eri lajin piirissä, mutta aika paljon vastaava meininki kuitenkin. Siellä minustakaan ei kukaan (todennäköisesti) tiedä mitään. Saunaillat, pelireissut ja muut menevät omalla painollaan, ei niihin liity millään tavalla seksuaalisuutta. Tämä viimeinen lause on se pointti: kun kuitenkaan homous/heterous ei liity urheiluun millään tavalla, niin miksi sinun pitäisi vaihtaa lajia/seuraa ?

Tämän elämän rinnalle minulle on tullut tavallaan toinen elämä, johon kuuluu sitten se kaikki muu, jota aikoinani kaipasin. On upea kundikaveri, ystävät jotka tietävät homoudestani ja hyväksyvät sen täysin sekä muut harrastukset, toisin sanoen se kaikki muu mitä ihminen kaipaa. Eivätkä nämä kaksi kohtaa kuin satunnaisesti. Tiedän, että tämä on kaksoiselämää ja varmaankin kaikki eivät tätä ymmärrä.

Mutta tosiasiat on hyväksyttävä: en pysty homopiireissä harrastamaan sillä tasolla kuin haluaisin, ei ole tarpeeksi väkeä ja tasoa. Tiedän, olen ollut mukana. Enkä halua harrastuksesta luopuakaan. Ja urheilupiireissä olen aivan täysin oma itseni - ainoastaan seksuaalisuuteni laitan narikkaan kun sinne menen.

En minäkään tiedä mistä homous johtuu. Itse asiassa en enää edes välitä - olen hyväksynyt itseni ja tyytyväinen siihen mitä olen. Kyllähän sen kanssa aikoinaan tuli painiskeltua, mutta selvisin voittajana.

On hyvä, että olet alkanut pohtia asiaa - tämä prosessi on tärkeää käydä läpi, on lopputulos mikä tahansa. Muista, että kyseessä on sinun elämäsi, eikä kenenkään muun, joten yritä selvittää omat ratkaisusi.

Laitappa mailia jos haluat jutella enemmänkin - jokainen tarvitsee kuitenkin luotettavan keskustelukumppanin omien ajatusten peilaajaksi.