Hyväksikäyttöäkö?

Eli onko seuraava mielestänne seksuaalista hyväksikäyttöä?

Eli vanhempi mies houkutteli mut valokuvattavakseen seksikkäisiin kuviin. Suostuin sen takia, että mies todella osaa kuvata ja haluan itsestäni hieman "perhekuvia" seksikkäämpiä kuvia. Kyse ei ole kuitenkaan mistään täysin alastonkuvista, vaan hieman paljastavista kuvista. Tai sit ihan siisteistä, tyylikkäistä kaikki vaatteet päällä-kuvista. Suunnitelmissani olisi nimittäin ryhtyä malliksi jollekin firmalle ja tarvitsisin itsestäni ns. mallikuvakansion. Eli siihenkin kuvat olisivat hyvinkin soveltuvia.

No, sit kun kuvat oli otettu, mies alkoi ehdottelemaan minulle muutakin. Kehuu ulkonäköäni, haaraväliäni ym. ja tekstailee minulle fantasioistaan kanssani. Itse inhoan tuota miestä ulkoisesti, enkä voisi kuvitellakaan mitään sellaista hänen kanssaan!

Saan häneltä useita tekstareita päivittäin. Kännykkäni täyttyy aina hänen tekstareistaan.
Olen lähes varma, että hän runkkailee itseään päivittäin katselemalla kuviani. (Inhottava ajatus)

Hänellä on myös kymmeniä, ellei satoja muita kuvattavia. Kaikki nuoria miehiä, iälään 16-24. Hän houkuttelee heidät kuvattavakseen yleisiltä paikoilta, kuten junasta tai sit esim. netistä. Hän matkustelee paljon.

Toi mies otti minusta monta rullaa kuvia ja itse olen saanut vasta muutaman kuvan. Vaikka hän ekaks lupasi, että saan hänen ottamansa kuvat sitten itsellenikin, niin oon tosiaan saanu niist vasta pienenpienen osan. Ja nyt hän houkuttelee mua jo uusiin kuvauksiin. Haluu kuvata mua vielä rohkeammin jne. Ja varmaan tulee samalla kopeloimaan mua ja ehdottelemaan muutakin. Niinkuin teki jo viimekerralla. Yritti kopeloida mua kuvausten yhteydessä!

Aion kyllä ennen suostumistani vaatia häneltä itselleni loputkin aiemmin otetut kuvani. Tai sitten olla suostumatta enää hänen kuvattavakseen, jos hän ei kerta pidä lupauksiaan.

Mä en vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta jos OLETETAAN, että mies on huijari ja ei annakaan mulle loppuja kuvia vaan pitää ne itsellään ja runkkailee niitä katsellessaan (sekä jatkaa seksististen ehdottelevien tekstareiden lähettelyy), niin mulle tulee silloin vähän hyväksikäytetty olo. Mitä olette mieltä, onks se silloin jo hyväksikäyttöä?

Sit hän on sen tyylinen, että jos vastustan häntä jossain asiassa, hän uhkaa laittaa välit kokonaan poikki (ja luonnollisesti en saa silloin kuviakaan ikinä). Sehän meinaa silloin sitä, että hän ikäänkuin yrittää hallita ihmisiä ja saada heidät ikäänkuin käyttämällä niitä otettuja valokuvia apunaan taipumaan tahtoonsa.

Kommentteja ja mielipiteenne kyseisestä tapauksesta?

Ja tiedän, että Suomessa ja muuallakin Euroopassa on monia muitakin poikia, jotka ovat kohdanneet jossain kyseisen miehen, jonka ensimmäiset sanat ovat "Moi. Haluan kuvata sinua, teen sinusta kauniin ja sensuellin. Otan erittäin hyviä kuvia, sellaisia joita kukaan muu ei ota.." jne.

Toi mies on hyvä puhumaan. Ja nuoremmille "uhreille" on hyvä puhua. Sillä nostattamalla hieman nuoren itsetuntoa kehumalla häntä kuvaukselliseksi, seksyksi, komeaksi ym. saa pojan aika helposti mukaan tuollaiseen.
Hänellä kieltämättä on monia hyvännäköisiä kuvattavia. Ja yleensä "uhriks" joutuu itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävä nuorimies. Monesti homo-sellainen, kuten itsekin olen. Ja kuten jo varmaan päättelittekin, se mieskin on.

Mutta siis. Kommentteja ja onko mielestänne tuollainen hyväksikäyttöä?

Ja jos on, niin kannattaisiko jo saattaa kyseinen henkilö virallisempienkin henkilöiden tietoon?
tää tottako on, vaiko fantasiaa?
en kuitenkaan ymmärtänyt täysin jutun pointtia..tai ymmärsinkö ollenkaan?
maailma on täynnä kuvia joita voi käyttää esim. mainitsemanasi runkkuapuna, ja varmaan monet käyttävätkin. onko jokainen malli/missi hyväksikäytetty kun kyseiseen hommaan lähtee?
sinulle sanoisin että älä inise sellaisesta mihin itse olet tyhmyyttäsi(?) lähtenyt.
Joka leikkiin ryhtyyn, se leikin kestäköön.

Itse käyn valokuvausliikkeissä, ja maksan ostokseni rahalla. Ei ole tullut tekstareita eikä muutakaan postia jälkeen päin.
"There's no such thing as free lunch"

Miksi luulit miehen tekevän hommaa hyvää hyvyyttään? Käsittääkseni se on valokuuvaja jolla on oikeudet kuviin. Kuvattavalla harvemmin.
Tiedän tilanteen, ja se valitettavasti totta. Se kävi mun yhelle frendille. 99%:lla varmuudella on kyse samasta henkilöstä...
Kyllä tää vaan täyttä totta on. Miksi epäilette, kun ette ole itse kyseisestä tyypistä tietoisia..
  • 8 / 27
  • poitsu19v
  • 7.6.2003 16:52
Tiedän tyypin!! Näyttää ihan pelle hermannilta ja asuu Runeberginkadulla... Olen ollu ite sen kuvattavana ja se sano että 75% kuvista meni pilalle (eli se halus pitää ne itellään..)
Se on ihan sekasin pästään eikä kenenkään pitäis koskaan mennä sen luo koska se todellakin rupee ahdistelemaan puhelimitse..
Itse jouduin sanomaan sille et "nyt tää loppu tai mä tuun ite sinne ja pistän tän loppumaan.."
Hirteen koko Jarmo!!!!
Voi naiveja poikaparkoja.
Mies tuntuu käyttävän hyväkseen nuorten miesten narsismia ja sinisilmäisyyttä. Jos täysi-ikäiset nuorukaiset lankeavat tuon asteen hönötykseen, ei se kiinnosta yhtään ainutta virallista tahoa. Tyhmyydestä sakotetaan!
Ei kyllä tule äkkiseltään mieleen, missä mies varsinaisesti rikkoisi lakia, ellei hän sitten suoranaisesti kiristä esim. uhkaamalla julkaista kuvat tai muuta vastaavaa. Toisaalta en ole lakimies.

Ehdottaisin, että osa teistä "uhreista" liittoutuisi ja tekisi rikosilmoituksen jos keksitte sellaiselle aiheen. Joltain juristilta voisi saada hyviä ideoita jos kysyisitte yhdessä neuvoa. Hesetan kautta voisi löytyä.
Hmm... siis ainoa rikos tuossa on tietty se tekstiviestien lähetys... jos et niitä halua niin sun täytyy sanoa tälle henkilölle ettet halua hänen pitävän yhteyttä. Siitä eteenpäin tekstareiden lähetys on kotirauhan häirintää tms... Valokuvan ottajalla on copyrightit omiin tuotoksiinsa... joten kuvat ovat hänen. ja mitä kuvien kanssa runkkailuun tulee, niin so what... kai sääkin joskus oot runkannu kattoen jonkin pojan kuvaa... eikä hänkään tule sulle inisemään että se olisi hyväksikäyttöä. Ota se imarteluna :) jos kerran olet sen näkönen että sun kuvia katsoen kiihottuu... mitä väliä sellasella asialla on mitä et 100% varmuudella edes tiedä. Ja vaikka tietäisitkin niin so what. Täytyy sanoa että on siinä murheet voi herranen aika.
Itseasiassa, voisi olla mielenkiintoista, jos tämä "Jarmo" laitaisi web-serverin pyörimään, josta voisi katella suomalaisten miesten kuvia. Jos vaikka siellä näkyisi joku tuttukin :)
Vaikka valokuvan ottajalla onkin tekijänoikeus ottamiinsa kuviin, niin ei se toki sitä tarkoita, etteikö kuvatullakin olisi oikeuksia.

Missään nimessä kuvaaja ei voi julkaista mitään kuvia missään ilman kuvatun suostumusta. Jos näin tekee, rikkoo välittömästi lakia.

Mitä muuten moiseen toimintaa tulee, niin vähän ihmetyttää täällä olevat "tyhmyydestä sakotetaan" -kommentit. Kyllä kyseessä on selkeä hyväksikäyttötilanne, jossa toinen sopijapuoli ei pidäkään omaa osaansa sopimuksesta. Tosin suullisissa sopimuksissa sovitun todistaminen voi olla ongelma.

Joka tapauksessa ehdotan, että kuvattu ottaa itse yhteyttä kuvaajaan ja vaatii tätä joko hävittämään kaikki kuvat itsestään ja kieltää ehdottomasti niiden käytön mihinkään tarkoitukseen, tai sitten ostaa kehitetyt kuvat ja negat itselleen.

Mikäli kuvaaja kieltäytyy, asiaa voi ajaa eteenpäin viranomaisten tuella. Poliisi tosin tuskin tekee mitään, ennenkuin rikos on tapahtunut, eli kuvaaja on julkaissut kuvia luvatta.
Eli ehdotat, että alastonkuviin mennessä pitää tehdä kirjallinen sopimus kuvaajan kanssa?
Boy on hehkuttanut samaa stooriaan joka ikisellä forumilla mitä vaan gaypuolelta on löytänyt, niin ranneliike ei ole ainoa forum.
Taitaa olla satua koko juttu.
Ja jos hitunenkin totta niin millainen halu se on ajanut riisuutuilemaan jonkun "Pelle Hermannin näköisen" ventovieraan tyypin kameran eteen? Syytä Boy omaa tyhmyyttäsi ja ajattele aivoillasi!
Yritetäänpä uudestaan...
Eli ehdottomasti kirjallinen sopimus (yksityiseen vai julkiseen käyttöön) ja kuvaajan henkkareista vielä tarkistus, että tiedot täsmää sopimuksen kanssa. Kokemus, jota en toiste tekisi!
Been there, done that...
Vastaus Johan on:lle:

SIKSI koska mä en katso vain ulkonäköä arvioidessani henkilöä.

Jos "pelle Hermannin" näköinen hyypiö vaikuttaa aluksi rennoimmalle ja mukavimmalle ihmiselle ja antaa touhusta vain ja ainoastaan positiivisen vaikutelman, näyttämällä aiemmin ottamiaan kieltämättä onnistuneita poikaotoksiaan, niin miksen suostuisi, jos siitä olisi minulle myöhemmin vielä hyötyäkin, esim. mallikansioo tehdessä.

Mutta valitettavasti kyseisen tyypin luonne on hyvin ailahtelevainen...
Eiku munista hirteen tommonen äijä.
On se jännä että kaikenmaailman kusipäät saa rauhassa porskuttaa.
Pakko kai munki on tähä hömpötykseen lisätä oma kommentti... Onneks tossa jo mainittiinki, et tietenki pitää tehdä kirjallinen sopimus, jos haluu, et kuvaussession jälkeen on mitään oikeuksia kuviin ja niiden käyttöön. Miks se nyt niin mahdottomalt ajatukselt tuntuu? Sen sopimuksen ei edes tarvi olla kovin muodollinen. Melko huvittavaa on myös luulla, et joku mallitoimisto edes haluais mitään alastonkuvia. Usein hyvät pärstäkuvat riittää ja kokovartalokuvissaki voi olla vaatteet päällä -enintään paljas ylävartalo voi näkyä. Paljasta alavartaloo siel ei kukaan edes haluu katella. Eli jos haluut kuvia mallikansioon ja kuvaaja alkaa ehdotella alastonkuvia, ni voitki samantien hilpasta matkoihis.
Oon kans törmännyt samaan Jarmoon chatissa. Se lähetteli mulle ottamiaan kuvia sähköpostilla ja yritti saada muakin kuviin. Siinä vaiheessa alko hälytyskellot soimaan. Sairas ukko.
Joops mul oli kans ongelmii Jarmon kans kun se oli niin itsepintanen. Tuli sellanen ahaa elämys kun tiedän toisen ihmisen joka on ihan samal taval piu hau. Jätti Jarmo mut rauhaan kun tokasin lopulta ärsytyksestä voimakkaammin etten suostu enkä luota siihen ihmiseen. Mut se on vähän ikävää et vaikka Pellehermanni sammalkorva käy hermojen pääl ni on väärin heitellä henkilökohtasia tietoja siitä, en sano etteikö se olis näpäytyst ansainnu mut jos antaa Jarmon imartelun viedä mukanaan ni ehkä se on hyväks opiks keneen luottaa... Tsemppiä kuiteski!
Juuh, mun piti jopa vaihtaa numeroa sen hullun takia.. että tällästä ja the bottom line is dont trust no one!
Ai niin kuin, että "älä luota kehenkään koskaan"? No huhhuh, enpä voisi siten elää ja olla, pakkohan sitä on luottaa ihmisiin peruselämässä. Mutta järjen käyttö (pseudo)pornojuttujen suhteen on ihan sallittua.
Sä et kuule viisas Ilari-hyvä tiedä, että Jarmo ei kuvaa pornoa. Vaan se nimenomaan kuuluttaa ja painottaa sanaa "teen susta sensuellin, kauniin". Siis vaatteita päällä, mulkku piilossa, mutta silti rohkeita kuvia.
Mut sen tiedän, että sensuelliuden takana piilee sit ajatus aina vain rohkeammista kuvista, joita voisi lopulta nimittää jo pornoksi. Punaviininkin avustuksella se äijä koettaa usein saada haluamansa.
Ihme ukko se on.. Kyl pitäis jotenkii saada kuriin.
mua kiinnostais tietää paljon sillä äijällä on ollu kuvattavia ja kuinka monen kanssa se on pitäny kiinni siitä mistä on alunperin sovittu...nii ja ketä se ei ois ahdistellu myöhemmin. Kokemusta on...
Mä muistan kun mua se halus kuvattavaks ja olin sillon 15 vai olinko 14..ni tajusin sentään heti sen pelin. En mennyt.:)