Homojen tekemät raiskaukset

Tartun arkaan (ja uuteen?) aiheeseen, nimittäin homomiesten tekemiin raiskauksiin. Julkisuudessa en ole asiasta kuullut minkäänlaista kommenttia tai uutista, joten onko näin ettei miesten välisiä raiskauksia ole sitten ikinä tehtykään?

Asuessani pari vuotta sitten Belgiassa, ystäväni varoittivat minua aika ajoin, ettei kannata lähteä aina kaikkien mukaan baarista tai kehottivat välttämään tiettyjä alueita homobaarien läheisyydessä. Totta kai pelästyin! Suomessa aloinkin jo sitten opettelemaan itsepuolustusta kaiken varalle...

Tarkoituksenani onkin ehkä nyt vain selvittää, että onko Suomessa homomiehen pelättävä joutuvansa raiskatuksi vai voimmeko me täällä Pohjantähden alla huokaista helpotuksesta?
Luulenpa että sellainen on ennemminkin aika monen haikea haave...siis tulla raiskatuksi ;-)

Oikeasti, en ole kans kuullut. Ainut juttu jostain kaukaisesta lapsuudesta, muistan uutisissa olleen jonkun pedofiilin, joka oli raiskannut pari poikaa metsässä.
Pöyristyttävää! Mikä ihme väite tuo on, että monen haikeana haaveena on tulla raiskatuksi, olkoonkin vaikka minkälaisen hymiön kanssa? Sairasta, sairasta, sairasta!

Ei ihme, että kun jotkut hellivät näitä sairaita fantasioitaan, niin koulupojat oikeasti kuvittelevat, että tytöt haluavat kokea eka kerran koko jalkapallojoukkueen kanssa.

t. melkein raiskattu + raiskatun läheinen ystävä
LZ-127:n tarkoituksena oli ilmeisesti hieman "keventää tunnelmaa" toteamalla, että todellakin on olemassa ihmisiä, joilla tiettyihin seksiroolileikkeihin kuuluu alistetuksi tuleminen ja toisinpäin. Nämä leikithän ovat vahvojen itsevarmojen aikuisten leikkejä, eikä niitä tosiaan tule sekoittaa rikollisiin väkivaltaisiin raiskauksiin. Ehkä olisi väärinymmärrysten välttämiseksi syytä välttää kokonaan tuon raiskaus sanan käyttöä, kun joku _omasta tahdostaan_ haluaa tulla roolileikissään sidotuksi, läimityksi, tuntea kipua, olla alistettu jne.

Mitä itse aiheeseen eli homojen tekemiin väkivaltaisiin raiskauksiin tulee, niin en ole ainakaan kuullut moista tapahtuneen.
Ei kai tuo mitenkään mahdotonta ole. Itse olen kuullut kahdesta tapauksesta. Yksi oli raiskaus lostarin veskissä (ei osallisen kertoma, uskottavuus vähän epäselvä).

Toinen ja uhrin itsensä kertoma oli selkeä pakottaminen suihinottoon julkisella paikalla.

Uskoisin, että tapauksia on jonkin verran, niin ennakkoluulottomasti ja varomattomastikin kundit ventovieraiden matkaan lähtevät.
Aika järkyttävää luettavaa... :((

Toisaalta sai kyllä lopulta ansionsa mukaan... vaikka ei se 957 vuotta linnassakaan olis paha ollut, heh
  • 8 / 10
  • -taichi-
  • 11.7.2003 10:50
Joo.. Oon 16wee poikalapsi.. Siitä taitaa nyt olla kaks vuotta.. Joo.. kaks vuotta ku se tapahtu.. olin kai vähän naiivi ja lähin miehen, jota en tuntenu, matkaan tuolta kaupungilta.. Olin sillon pyörällä päästäni kun etsiskelin omaa identiteettiäni.. jos sen voi niin sanoo.. ja halusin keskustella josnkun kokeneen kanssa asioista.. No se raiskas mut omassa asunnossaan.. Se oli kaamee kokemus.. Mä en voinu harrastaa seksiä pitkään aikaan kenenkään kanssa ku pelkäsin.. Tunsin itteni pitkään ihan paskalääväks.. En tehny rikosilmotusta (kaikki on haukkunu mut pystyyn siitä), koska olin sillon vielä kaapissa enkä halunnu kenenkään saavan tietää koska pelkäsin mitä kaikki sanos.. Jos joku on kokenu saman ni pyydän teitä kertomaan siitä avoimesti.. Se auttaa teitä.. ja muistakaa.. teillä on ihmisii jotka tukee..!! =)
joo tää aihe ei ole mitenkään tuntematon.
en tiedä miten yleisiä ne ovat suomessa noin muuten mutta omalle kohdalle sattunut kahdesti, 13v ja 16v.
ensimmäisellä kerralla en tajunnut mitä tapahtui alkuunkaan ja toisella kerralla iso mies otti ranteista kiinni ni ei ollut mitään vastaan sanottavaa...
paska homma sinänsä.
huom. minun fantasiani ei ole tulla raiskatuksi!
homman jälkeen jäljelle jäi vain itsensä syyllistäminen, mitä olisin voinut tehdä toisin ja annoinko joitain vihjeitä huomiotta. loppujen lopuksi kuitenkin, vika ei ole minussa, minulle tehtiin väärin...
tämä aihe on todella rankka, älkää löykö huumoriksi.
t.nim. ei vieläkään täysin selvinnyt...
Pitäishän nuo ilmoittaa poliisille. Onko sillä sitten väliä mikä on uhrin seksuaalinen suuntautuminen. Voihan sellaisen uhriksi joutua kuka vaan ja siten ilmoittaminen pitäisi olla helpompaa. Mietin vain.