"Tuntuu pahalta"

  • 1 / 6
  • Kokuma
  • 8.5.2003 20:43
Minä olen sen tyypin ihminen joka kantaa koko maailman huolia harteillaan.

Ja onhan sitä kannettavaa:

On sota, ihmiset, varsinkin lapset, kärsivät. On väkivaltaa, ahneus ja itsekkyys rehottavat. Tunteettomuus samaten. Nuori, nopeasti mutatoituva virus riehuu maailmalla ja saattaa saada aikaan sellaisen 'lopun' tälle meidän tuntemallemme sivilisaatiolle, jonka olemme nähneet jo scifi-elokuvissa.
TV syytää silmillemme kuvaa kaukaisista maista joissa ihmisillä on asiat huonosti, ja se peittää meidän silmämme siltä kaikelta pahalta mitä aivan tässä lähellämme tapahtuu. Me annamme rahojamme keräykseen kaukaisen maan köyhien ihmisten auttamiseksi vaikka naapurissa saattaa olla monilapsinen yh-perhe jossa ei niitä leluja oikein tahdo olla ja ruoaksi on yleensä kaurapuuroa tai perunakeittoa - ilman jälkiruokaa.
Vaikka kukaan ei rahaa halua antaa ventovieraalle, niin tuollaisia 'läheisiä' voi auttaa ihan konkreettisesti tarjoamalla lastenkaitsemisapua ja ostamalla kirpparilta leluja ja lahjoittamalla ne sen naapurin köyhän perheen lapasukaisille.

Olihan taas sekavaa tekstiä. Joku taitaa olla väsynyt.

Minä en osaa olla välittämättä. Varsinkin kun niin moni muu osaa olla. Ja on.
  • 2 / 6
  • nameles
  • 9.5.2003 11:03
ehtoota arvon te kuka olettekin

olet maininnut paljon asioita mitkä koet pahaksi ja varmaan kokee moni muukin mutta oletko ajatellut mikä olisikaan se yksi asia joka on läpi ihmisten "tunnetun" historia aiheuttanut enemmän pahaa ja tuskaa ja kuolemaa kuin taudit ja nämät muut arkiset asiat, itse uskoisin sen olevan se kultainen seksi, keksi ajalla ei saanut irstailla, sitä aikasemmin homot paiskattiin suohon ja muuta kivaa, kerrotaan myös että etenkin kristillisen kirkon papisto piti "omanassa" käytössä hyväkroppaisia kouropoikia ja tyttöjä eli sekin vielä lisää... raiskausta on tiedetty tapahtuvan aina, ja tuleekin vielä edelleen tapahtumaan, samoin kuin hyväksi käyttöä... en nyt tiedä onko pahempi kuolla ruttoon kivuliaasti vai saada elinikäiset traumat ja jakaa ne eteenpäin :/ ei menny ihan aiheesta mutta olkoon, pitää sitä joskus jotain sanoa


dokaamista _ei_ tueta
  • 3 / 6
  • phani
  • 9.5.2003 11:22
Miten paljon murhetta ja surua kiekkoleijonat aiheuttivat maaseudun asukkaille, yksinhuoltajille, työttömille, syrjäytyneille?

Lehtien mukaan ainakin yksi uhri on löydetty TV:n eteen tuupertuneena Ruotsi-tappion vuoksi.
  • 4 / 6
  • Kokuma
  • 12.5.2003 19:15
Voi jestas, poistakaa nyt tuo mun topicinaloitus ja heti...

*hävettää*

Ihan kuin mä olisin vetänyt jotain "mömmöjä" naamaani ja kirjoittanut tuon tripissä, vaikken kyllä sellaisia käytä edes...

*sulloo paperipussin päähänsä*
  • 5 / 6
  • Morsum
  • 27.5.2003 18:32
Ihmeellistä että joku oikeasti pelkää jonkun viruksen pistävän ihmiskunnalle lopun. Hieman huvittavaa
  • 6 / 6
  • Nancy
  • 27.6.2003 12:47
Joo, varsinkin kun Kiinassa on todennäköisempää jäädä auton alle kuin saada sars...