Ihmissuhteet ovat vaikeita asioita... Niitä voi pohdiskella tällä alueella.
Ihmissuhteista...
Ihmisuhteet ovat vaikeita, mutta kun otetaan huomioon se vaikeus millä sellaista itselleen yrittää edes hankkia, niin on typerää, jos sen antaa helposti mennä noin vaan pois. :)
Joillekuille on helppoa se hankkiminen ja jollekin sen pitäminen... Kummastakin pitäis selviytyä, jos meinaa jotain järkevää aikaan saada.
Joillekuille on helppoa se hankkiminen ja jollekin sen pitäminen... Kummastakin pitäis selviytyä, jos meinaa jotain järkevää aikaan saada.
Olet aivan oikeassa, taas kerran, Arocle-dear. Mitä itse olen huomannut ihmissuhteiden kanssa taistellessani, että tekee sitä vaikka minkälaisia lupauksia itselleen siitä, että vaalii ja pitää pystyssä sitä suhdetta.. Kukunpuppua! Ei sitä osaa kunnolla tehdä mitään, jos ei kerta kaikkiaan osaa. :-P
Pitäisi vaan seuraavalla kerralla (?) koettaa entistä tehokkaammin, mutta onnistuuko se sittenkään? Pelotanko sen toisen ihmisen pois pitämällä "viikottaisia perhepalaverejä", missä käsitellään ihmissuhteessamme olevia ongelmia. Pitääkö minun turvautua (YÖK!) Sinkkuelämää -sarjaan saadakseni ihmissuhdeneuvoja?! :-D
--Druusi Puumis, edelleen ilman ihmissuhteita.. *vinkki!* :D
Pitäisi vaan seuraavalla kerralla (?) koettaa entistä tehokkaammin, mutta onnistuuko se sittenkään? Pelotanko sen toisen ihmisen pois pitämällä "viikottaisia perhepalaverejä", missä käsitellään ihmissuhteessamme olevia ongelmia. Pitääkö minun turvautua (YÖK!) Sinkkuelämää -sarjaan saadakseni ihmissuhdeneuvoja?! :-D
--Druusi Puumis, edelleen ilman ihmissuhteita.. *vinkki!* :D
Aina joskus tulee sellainen olo, että ehkä pitäisi joskus pysähtyä miettimään ja kysyä itseltään, että mitä ihmissuhteilta haluaa, keneltä ja miten... Mä olen tässä sellasta kovasti yrittänyt, mutta jotenkin on välillä niin vaikeaa ymmärtää edes itseään :)
Ainakin mulla on hyvin paljon mielestäni erittäin hyviä ihmissuhteita: Ystävät, sukulaiset, työkaverit jne. Tuosta joukosta löytyy enemmän ja vähemmän läheisiä ihmissuhteita aika suuri määrä. Ja siitä olen hyvin iloinen. Vaan...
Kun oppii tuntemaan ihmisiä (ainakin itselleni) käy ennemmin tai myöhemmin niin, että jostakin ihmisestä tulee jotenkin ihan omassa luokassaan oleva. Sellainen, jonka näkeminen saa hymyn naamalle vaikka kuinka huonona päivänä. Sellainen, jonka hyvä mieli saa omakin mielen hyväksi tai jonka mielen alakulon hetket saavat minut tekemään paljonkin tämän piristämiseksi. Ja jonka seurassa aikakin helposti kadottaa merkityksensä. Lyhyesti - sellainen, jonka kanssa on hyvä olla. En tiedä, onko se rakastumista tai mitä...
Vaan mitä sen jälkeen pitäisi tapahtua... Tässä kohtaa mulla aina loppuu eväät. Ja myös kyky selvittää, josko asiat yleensäkään voisivat edetä mihinkään suuntaan. Faktahan on, että tilaa "Status Quo" ei läheisissä ihmissuhteissa kuitenkaan ole, varsinkaan jos mistään ei ole sovittu. Suuntaan tai toiseen. Ihmiset muuttuvat ja tilanteet muuttuvat. Uusia ihmisiä tulee ja menee. Häilyvyys astuu kuvaan ennemmin tai myöhemmin.
Se kaveruuden ja parisuhteen välinen tila on niin harmaa ja upottava suo, että siinä tarpominen uppoamatta on käsittääkseni lähes mahdotonta. Jos joku tuntuu "vähän enemmältä kuin kaveri", niin mahdollisia kiinnostuksen kohteita tulee vaan väkisin verrattua tähän jo tutuksi käyneeseen ja läheiseen ihmiseen. Ja ainakin minä (en tiedä, olenko liian lyhytjänteinen) huomatessani, että en mä tota uutta ihmistä tunne läheiseksi... Äh... jne... ja sitten siitäkään ei tule mitään.
Kun vain osaisi kysyä suoraan ja ottaa turpiinsa... Senkin uhalla, että läheinen ihmissuhde muuttaisi muotoaan. Se olisi ehkä helpompaa kuin liika juuttuminen ei-olemassaolevaan parisuhteeseen. Tai sitten ei. Menettämisen pelko se taas tässä taitaa nostaa päätään...
Kunpa jossain vaan olisi "Ihmissuhteet for Dummies" -kirja... Ostaisin sellaisen, vaikka se ei olisikaan alennusmyynnissä. Vaan taitaa olla, että sellaista kirjaa ei ole olemassakaan. Tai ehkä sellainen on tehty, mutta ei voida laittaa myyntiin liikojen virheiden vuoksi. Ihmiset kun eivät toimi aivan yhtä loogisesti kuin tietokone :)
Ainakin mulla on hyvin paljon mielestäni erittäin hyviä ihmissuhteita: Ystävät, sukulaiset, työkaverit jne. Tuosta joukosta löytyy enemmän ja vähemmän läheisiä ihmissuhteita aika suuri määrä. Ja siitä olen hyvin iloinen. Vaan...
Kun oppii tuntemaan ihmisiä (ainakin itselleni) käy ennemmin tai myöhemmin niin, että jostakin ihmisestä tulee jotenkin ihan omassa luokassaan oleva. Sellainen, jonka näkeminen saa hymyn naamalle vaikka kuinka huonona päivänä. Sellainen, jonka hyvä mieli saa omakin mielen hyväksi tai jonka mielen alakulon hetket saavat minut tekemään paljonkin tämän piristämiseksi. Ja jonka seurassa aikakin helposti kadottaa merkityksensä. Lyhyesti - sellainen, jonka kanssa on hyvä olla. En tiedä, onko se rakastumista tai mitä...
Vaan mitä sen jälkeen pitäisi tapahtua... Tässä kohtaa mulla aina loppuu eväät. Ja myös kyky selvittää, josko asiat yleensäkään voisivat edetä mihinkään suuntaan. Faktahan on, että tilaa "Status Quo" ei läheisissä ihmissuhteissa kuitenkaan ole, varsinkaan jos mistään ei ole sovittu. Suuntaan tai toiseen. Ihmiset muuttuvat ja tilanteet muuttuvat. Uusia ihmisiä tulee ja menee. Häilyvyys astuu kuvaan ennemmin tai myöhemmin.
Se kaveruuden ja parisuhteen välinen tila on niin harmaa ja upottava suo, että siinä tarpominen uppoamatta on käsittääkseni lähes mahdotonta. Jos joku tuntuu "vähän enemmältä kuin kaveri", niin mahdollisia kiinnostuksen kohteita tulee vaan väkisin verrattua tähän jo tutuksi käyneeseen ja läheiseen ihmiseen. Ja ainakin minä (en tiedä, olenko liian lyhytjänteinen) huomatessani, että en mä tota uutta ihmistä tunne läheiseksi... Äh... jne... ja sitten siitäkään ei tule mitään.
Kun vain osaisi kysyä suoraan ja ottaa turpiinsa... Senkin uhalla, että läheinen ihmissuhde muuttaisi muotoaan. Se olisi ehkä helpompaa kuin liika juuttuminen ei-olemassaolevaan parisuhteeseen. Tai sitten ei. Menettämisen pelko se taas tässä taitaa nostaa päätään...
Kunpa jossain vaan olisi "Ihmissuhteet for Dummies" -kirja... Ostaisin sellaisen, vaikka se ei olisikaan alennusmyynnissä. Vaan taitaa olla, että sellaista kirjaa ei ole olemassakaan. Tai ehkä sellainen on tehty, mutta ei voida laittaa myyntiin liikojen virheiden vuoksi. Ihmiset kun eivät toimi aivan yhtä loogisesti kuin tietokone :)
Noh, otan nyt osaa sitten keskusteluun aidan toiselta puolen, eri vakituisesta parisuhteesta. Luulen tietäväni jotain ihmissuhteista ja niiden vaikeudesta, ainakin ihmiset jotka tunsivat minut hyvin ennen helsinki-aikojani, tietävät kyllä kuinka helvetin hankalaa voi oikeesti kaikki olla =)
Niinhän sitä sanotaan että ihmisiä on joka junaan, osa jää jopa asemallekkin. Ja näin se todellakin on. Oma ongelmani on ollut yleensä aina se, että se josta itse olen kiinnostunut, ei voi kuvitellakkaan mitään minun kanssa, kun taas sitten moni henkilö jota en kuunapäivänä voisi edes kunnolla koskettaa, on aivan yltiöpäisesti rakastunut minuun. Käytän sanaa rakastunut, koska pari kertaa on ollut "stalker" meininkiä toiminnassa ja se on käynyt oikeasti jo pelottavaksikin.
Mitään yleissääntöähän ei ihmissuhteisiin ole, mutta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa että pieni hillintä tekee paremman tuloksen. Nämä ovat siis omia mietteitäni, eivät mitään "the only truth", mutta jaan kuitenkin ajatuksiani =)
Itse olen havainnut että jos kiinnostun jostain oikein kovasti, on parasta olla suoraan näyttämättä sitä. Verbaalina henkilönä tosin minun on hyvin helppo lähestyä ihmisiä ja pystyn pitämään keskustelun haluamallani tasolla jokseenkin hyvin.
a) Puhu hänelle. Voit istua nurkassa nyhjöttämässä hamaan hautaan asti ja toinen ei IKINÄ tajua että koskaan edes katsoisit häntä.
b) Laske kymmeneen, henkäise kolme kertaa syvään sisään ja ulos ennekuin menet lähelle. Usko pois, liika yritys näkyy ja haittaa kaikkea toimintaasi, joten rauhoitu =)
c) Älä missään nimessä vie keskustelua alueelle, jossa toinen voisin tajuta että olet kiinnostunut "syvemmin". Jokainen keskustelee tyylillään, mutta puolirento keskustelu, kuitenkin niin, että se on molemmille kiinnostavaa on yksi parhaista vaihtoehdoista
d) Jos et ole varma mitä mieltä toinen on, odota. Älä tee mitään aloitetta ennenkuin olet varma missä mennään. Parempi on jättää hyvä mielikuva kuin pilata kaikki liialla hyökkäävyydellä.
e) Katso silmiin! Tämä kuulostaa typerältä, mutta silmiin katsominen on huomattavasti henkilökohtaisempaa kuin pyöritellä silmiään pitkin ympäröivää miljöötä...
f) Miellytä, mutta älä ole vastaan omia mielipiteitäsi. Ole kiinnostunut mitä toinen sanoo ja vaikka se olisi hieman tyhmää mielestäsi, esitä olevasi kiinnostunut ja kysele lisää. Ainoastaan jos olet erimieltä, kerro se, mutta älä töksäytä tyyliin "Siis pässi, ei se noin mee" =)
g) Unohda ympäristö. Oikeasti muilla ei ole mitään väliä. Anna mennä, uskalla, ole tyytyväinen siitä että olet juuri sinä ja unohda muut ihmiset. Kun juttelet kiinnostuksesi kanssa, ei muilla ole mitään väliä. Mikäli joitain "ystäviä" tulee puhumaan jotain tyhmää, aja ne heti pois. Ystävät eivät suutu, tutut saattavat, mutta ovat itse typeriä jos eivät tajua jättää sinua rauhaan.
Elämä on äärettömän lyhyt, se on ohi ennekuin huomaatkaan. Nauti siitä, anna mennä ja katso mitä tapahtuu. Ja muista, meillä on vain yksi elämä ja se on jokaisen oma. Jos ei koskaan yritä, ei koskaan myöskään saa. Väliäkö sillä vaikka välillä tulee haavoja, ne ei kauan kestä oikealla hoidolla =)
Niinhän sitä sanotaan että ihmisiä on joka junaan, osa jää jopa asemallekkin. Ja näin se todellakin on. Oma ongelmani on ollut yleensä aina se, että se josta itse olen kiinnostunut, ei voi kuvitellakkaan mitään minun kanssa, kun taas sitten moni henkilö jota en kuunapäivänä voisi edes kunnolla koskettaa, on aivan yltiöpäisesti rakastunut minuun. Käytän sanaa rakastunut, koska pari kertaa on ollut "stalker" meininkiä toiminnassa ja se on käynyt oikeasti jo pelottavaksikin.
Mitään yleissääntöähän ei ihmissuhteisiin ole, mutta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa että pieni hillintä tekee paremman tuloksen. Nämä ovat siis omia mietteitäni, eivät mitään "the only truth", mutta jaan kuitenkin ajatuksiani =)
Itse olen havainnut että jos kiinnostun jostain oikein kovasti, on parasta olla suoraan näyttämättä sitä. Verbaalina henkilönä tosin minun on hyvin helppo lähestyä ihmisiä ja pystyn pitämään keskustelun haluamallani tasolla jokseenkin hyvin.
a) Puhu hänelle. Voit istua nurkassa nyhjöttämässä hamaan hautaan asti ja toinen ei IKINÄ tajua että koskaan edes katsoisit häntä.
b) Laske kymmeneen, henkäise kolme kertaa syvään sisään ja ulos ennekuin menet lähelle. Usko pois, liika yritys näkyy ja haittaa kaikkea toimintaasi, joten rauhoitu =)
c) Älä missään nimessä vie keskustelua alueelle, jossa toinen voisin tajuta että olet kiinnostunut "syvemmin". Jokainen keskustelee tyylillään, mutta puolirento keskustelu, kuitenkin niin, että se on molemmille kiinnostavaa on yksi parhaista vaihtoehdoista
d) Jos et ole varma mitä mieltä toinen on, odota. Älä tee mitään aloitetta ennenkuin olet varma missä mennään. Parempi on jättää hyvä mielikuva kuin pilata kaikki liialla hyökkäävyydellä.
e) Katso silmiin! Tämä kuulostaa typerältä, mutta silmiin katsominen on huomattavasti henkilökohtaisempaa kuin pyöritellä silmiään pitkin ympäröivää miljöötä...
f) Miellytä, mutta älä ole vastaan omia mielipiteitäsi. Ole kiinnostunut mitä toinen sanoo ja vaikka se olisi hieman tyhmää mielestäsi, esitä olevasi kiinnostunut ja kysele lisää. Ainoastaan jos olet erimieltä, kerro se, mutta älä töksäytä tyyliin "Siis pässi, ei se noin mee" =)
g) Unohda ympäristö. Oikeasti muilla ei ole mitään väliä. Anna mennä, uskalla, ole tyytyväinen siitä että olet juuri sinä ja unohda muut ihmiset. Kun juttelet kiinnostuksesi kanssa, ei muilla ole mitään väliä. Mikäli joitain "ystäviä" tulee puhumaan jotain tyhmää, aja ne heti pois. Ystävät eivät suutu, tutut saattavat, mutta ovat itse typeriä jos eivät tajua jättää sinua rauhaan.
Elämä on äärettömän lyhyt, se on ohi ennekuin huomaatkaan. Nauti siitä, anna mennä ja katso mitä tapahtuu. Ja muista, meillä on vain yksi elämä ja se on jokaisen oma. Jos ei koskaan yritä, ei koskaan myöskään saa. Väliäkö sillä vaikka välillä tulee haavoja, ne ei kauan kestä oikealla hoidolla =)
Noniin, en uskonut tähän ottavani osaa, mutta minkäs teet kun ajatukset osuvat kohdalleen.
Kuten Peit sanoi, meikäkin edustaa tätä toista puolta elämästä, nyt yli 3 vuotta vakituisessa parisuhteessa eläneenä. Jaa helppoako, ei, mutkatonta, ei, yhtä iloa ja onnea, ei, ongelmia, kyllä, pettymyksiä, kyllä...lista on loputon.
En itsekkään dominoivana ihmisenä ole mikään helppo tapaus. Pyrin ohjaamaan arkielämää kovinkin omien halujeni mukaan usein unohtaen toisen. Samalla vaadin kuitenkin toiseltä aktiivista hanttiinpanemista. Ikuinen oravanpyörä, joka on liian usein lyönyt sormille kertoen, että pitää nyt asettua ja hieman katsella miten mennään ja missä mennään.
Druusi puhui siitä, miten hän yrittää ja yrittää muokata itseään toista miellyttäväksi. Mutta hyvänen aika?! Miksi ihmeessä? Parisuhteessa eläminen on jatkuvaa kasvamista ja oppimista. Ei sitä pysty etukäteen itseään muuttamaan sellaiseksi, että toisen on helppo tulla ja täyttää se tyhjä paikka vierestä.
No, edelleen korostan, että olen elänyt melko suojattua elämää koko ikäni ja vahvana persoonana olen pystynyt aina työntämään helpostikkin ikävät asia sivummalle. Tästä on monet lähimmäiseni jopa kärsineet ja ne ihmiset, jotka oikeasti ovat minut oppineet tuntemaan ovat ihan varmasti ihmetelleet välillä, miksi vaikuttaa siltä kuin tahallani pyrkisin heidät työntämään pois läheltäni.
Tapa lienee sekin suojata näitä lähimmäisiä itseltään.
Palataan yhteiseloon. En usko yhtäkään tarinaa, jossa joku kertoo kuinka helppoa ja mukavaa, ikuista ihastumista parisuhde on. Voi hyvänen aika sentään. Puppua ja potaskaa mielestäni. Ne tarinat väärinpuristetuista hammastahnatuubeista ja WC-paperin telineeseen laitoista ovat ikävä kyllä arkea, jolle _on_ opittava nauramaan. Arvatkaapa montako kertaa viikossa nostan käsirasvaputkilon ja hiusgeelin omille hyllyilleen WC:ssä >)
Mielestäni parisuhde toimii vasta silloin, kun sen molemmat osapuolet pystyvät suoraan sanomaan toiselle ja itselleen miltä tuntuu...jos ei muuloin niin tuhista huussissa itsekseen hammastahnaa puristellessa. Aikaa siihen menee.
Taisin hieman hukata sen punaisen langan, no tarkoitukseni on kuitenkin todeta, että parisuhde toimii vasta sitten, kun osaat antaa _itsellesi_ periksi ja toiselle mahdollisuuden paikata jäljelle jääviä aukkoja.
Kuten Peit sanoi, meikäkin edustaa tätä toista puolta elämästä, nyt yli 3 vuotta vakituisessa parisuhteessa eläneenä. Jaa helppoako, ei, mutkatonta, ei, yhtä iloa ja onnea, ei, ongelmia, kyllä, pettymyksiä, kyllä...lista on loputon.
En itsekkään dominoivana ihmisenä ole mikään helppo tapaus. Pyrin ohjaamaan arkielämää kovinkin omien halujeni mukaan usein unohtaen toisen. Samalla vaadin kuitenkin toiseltä aktiivista hanttiinpanemista. Ikuinen oravanpyörä, joka on liian usein lyönyt sormille kertoen, että pitää nyt asettua ja hieman katsella miten mennään ja missä mennään.
Druusi puhui siitä, miten hän yrittää ja yrittää muokata itseään toista miellyttäväksi. Mutta hyvänen aika?! Miksi ihmeessä? Parisuhteessa eläminen on jatkuvaa kasvamista ja oppimista. Ei sitä pysty etukäteen itseään muuttamaan sellaiseksi, että toisen on helppo tulla ja täyttää se tyhjä paikka vierestä.
No, edelleen korostan, että olen elänyt melko suojattua elämää koko ikäni ja vahvana persoonana olen pystynyt aina työntämään helpostikkin ikävät asia sivummalle. Tästä on monet lähimmäiseni jopa kärsineet ja ne ihmiset, jotka oikeasti ovat minut oppineet tuntemaan ovat ihan varmasti ihmetelleet välillä, miksi vaikuttaa siltä kuin tahallani pyrkisin heidät työntämään pois läheltäni.
Tapa lienee sekin suojata näitä lähimmäisiä itseltään.
Palataan yhteiseloon. En usko yhtäkään tarinaa, jossa joku kertoo kuinka helppoa ja mukavaa, ikuista ihastumista parisuhde on. Voi hyvänen aika sentään. Puppua ja potaskaa mielestäni. Ne tarinat väärinpuristetuista hammastahnatuubeista ja WC-paperin telineeseen laitoista ovat ikävä kyllä arkea, jolle _on_ opittava nauramaan. Arvatkaapa montako kertaa viikossa nostan käsirasvaputkilon ja hiusgeelin omille hyllyilleen WC:ssä >)
Mielestäni parisuhde toimii vasta silloin, kun sen molemmat osapuolet pystyvät suoraan sanomaan toiselle ja itselleen miltä tuntuu...jos ei muuloin niin tuhista huussissa itsekseen hammastahnaa puristellessa. Aikaa siihen menee.
Taisin hieman hukata sen punaisen langan, no tarkoitukseni on kuitenkin todeta, että parisuhde toimii vasta sitten, kun osaat antaa _itsellesi_ periksi ja toiselle mahdollisuuden paikata jäljelle jääviä aukkoja.
Ihmisuhteiden käsittelyyn ei onneksi ole mitään insinöörin tai lääkärin määräämiä ohjeita. Meidän täytyy vaan taapertaa kuren ennenkin.
Ei edes meidän homojen parantamiseksi ole lääkkeitä ja terapioita tai ei niistä ole muuta kuin ongelmien matonalle laaemista varten.
Ei edes meidän homojen parantamiseksi ole lääkkeitä ja terapioita tai ei niistä ole muuta kuin ongelmien matonalle laaemista varten.
Ei se turpiin ottaminenkaan ole niin helppoa... Rupeaa lähinnä miettimään mitä vikaa itsessä on, ja se lähinnä masentaa.
Ehkä vaadin liikaa? Ehkä toivon liikaa?
Ei itseään saa ruveta muokkaamaan, sillä tavalla katoaa pian itseltäkin rehellinen ja selkä kuva minuudestaan.
Moni kelpaisi minulle juuri sellaisena kuin on, vikoineen ja puutteineen, niitä on kuitenki meissä kaikissa. Pitää vain nähdä ne hyvät puolet.
Ei kuitenkaan pidä lähteä vakavaan suhteeseen tyhjin tuntein, se on mielestäni pahinta pettämistä. Sanoa toiselle jotain mitä ei tarkoita. Väittää rakastavansa, vaikkei oikeasti rakastaisikaan. Just my five cents...
Ehkä vaadin liikaa? Ehkä toivon liikaa?
Ei itseään saa ruveta muokkaamaan, sillä tavalla katoaa pian itseltäkin rehellinen ja selkä kuva minuudestaan.
Moni kelpaisi minulle juuri sellaisena kuin on, vikoineen ja puutteineen, niitä on kuitenki meissä kaikissa. Pitää vain nähdä ne hyvät puolet.
Ei kuitenkaan pidä lähteä vakavaan suhteeseen tyhjin tuntein, se on mielestäni pahinta pettämistä. Sanoa toiselle jotain mitä ei tarkoita. Väittää rakastavansa, vaikkei oikeasti rakastaisikaan. Just my five cents...
Aikaisemmin puhuin siitä, että "muokkaan itseäni" toista varten. Sekin on siis tullut kokeiltua. Miksikö? Sen takia, että näkisin onnistuuko se. Ei, se ei onnistu. =) Ja toinen, mikä ei onnistu on toisen ihmisen muokkaaminen joksikin, mitä hän ei ole.
Ihmissuhteet ovat, kuten Sonarinkin kirjoitus antaa ymmärtää, vaikeita asioista. Luultavasti vaikeimpia asioita sitten järkevän politikoinnin jälkeen. Vai olisiko niin, että ne olisivat toisiinsa verrattavissa olevia asioita? En tiedä. :)
Minusta vaan alkaa vähitellen tuntua, että suurella osalla homoista on jonkinlainen irvokkaan vääristynyt kuva suhteista. Siis sinkkuhomoilla tarkoitan. Siinä missä osa meistä etsii tarujen valkoisella hevosella ratsastavaa prinssiä, toiset etsivät luurankomaisia pareja itselleen, koska se edustaa heille sitä täydellisyyttä. Moni odottaa suhteen olevan piikittömillä ruusuilla tanssimista päivästä ja hetkestä toiseen kun totuus on jotain aivan muuta. Sitten kun kohdataankin se ensimmäinen arkipäivä yhdessä, arkielämän ongelmat sattuvat samalle päivälle, niin mitä tapahtuu? "Mä en halua nähdä sua enää" tai "Ei tämä olekaan sellaista, mitä haluan" ja sitten palataan takaisin etsimään taas mahdottomuuksia. Tuo tietenkin on sarkastista tekstiä, mutta aivan liian usein kirjoituksissani on totuuden siemen.
Minä edelleen tyytyisin siihen idylliseen kuvaan, missä on pieni punainen tupa ja perunamaa, jota joku hoitaisi. Nykyaika kun on, niin taloon tietenkin pitäisi olla kohtalaisen nopea netti, mutta silti. Tiedä sitten, mitä tulevaisuus eteen heittää. Toivottavasti jotain sellaista.
Ihmissuhteet ovat, kuten Sonarinkin kirjoitus antaa ymmärtää, vaikeita asioista. Luultavasti vaikeimpia asioita sitten järkevän politikoinnin jälkeen. Vai olisiko niin, että ne olisivat toisiinsa verrattavissa olevia asioita? En tiedä. :)
Minusta vaan alkaa vähitellen tuntua, että suurella osalla homoista on jonkinlainen irvokkaan vääristynyt kuva suhteista. Siis sinkkuhomoilla tarkoitan. Siinä missä osa meistä etsii tarujen valkoisella hevosella ratsastavaa prinssiä, toiset etsivät luurankomaisia pareja itselleen, koska se edustaa heille sitä täydellisyyttä. Moni odottaa suhteen olevan piikittömillä ruusuilla tanssimista päivästä ja hetkestä toiseen kun totuus on jotain aivan muuta. Sitten kun kohdataankin se ensimmäinen arkipäivä yhdessä, arkielämän ongelmat sattuvat samalle päivälle, niin mitä tapahtuu? "Mä en halua nähdä sua enää" tai "Ei tämä olekaan sellaista, mitä haluan" ja sitten palataan takaisin etsimään taas mahdottomuuksia. Tuo tietenkin on sarkastista tekstiä, mutta aivan liian usein kirjoituksissani on totuuden siemen.
Minä edelleen tyytyisin siihen idylliseen kuvaan, missä on pieni punainen tupa ja perunamaa, jota joku hoitaisi. Nykyaika kun on, niin taloon tietenkin pitäisi olla kohtalaisen nopea netti, mutta silti. Tiedä sitten, mitä tulevaisuus eteen heittää. Toivottavasti jotain sellaista.
Hmmm... Ensiksikin. Mielestäni on äärimmäisen typerää muokata itseään miksikään muuksi kuin on suhteen toivossa tms, sillä loppujen lopuksi olet sitä mitä helpoiten olet ja harvalla on voimaa edes yrittää pitää mitään muunlaista kulissia ympärillään. Melko helposti sellaisenkin lävitse näkee varsinkin ajan myötä.
Parisuhteeseen kuuluu sopeutuminen, jossa ei siis kuitenkaan voi jäädä täysin samanlaiseksi kuin mitä yksin on. Pitää hyväksyä toisen vikoja ja tultava vastaan samalla tavalla kuin hänkin. Muuten elosta ei tule yhtään mitään.
Myönnän, että minulla varsinkin on vähän tuollainen unelmien prinssi haavekuva, mutta en kyllä anna sen haitata arkiaskareiden hoidossa, jos nikseen tulisi. Ne kohdataan sitten yhdessä joustaen ja sopeutuen, mutta pohjalla tämä unelma kuitenkin antaa mielestäni huomattavasti paremmat lähtökohdat, kuin sellainen, joka nyt vaan on otettu tyhjiötä korvaamaan.
Koska parisuhdetta haluan, niin haluan myös kumppanikseni sellaisen, jota kestän joka päivä arkisissa askareissa kuin juhlahetkissäkin riitojen ja hyvien aikojen lävitse. Jos sellaista ei tule, niin sitten ei tule, mutten siltikään halua ketään vain sen takia, että olisi edes joku.
Tämä tietysti jättää minut heti alkuunsa melko altavastaajan asemaan, kun vaikutan varmasti kylmältä ja etäiseltä, mitä uusille ihmisille monesti olenkin. Ei minulla tälle toiselle mitään erityisiä vaatimuksia ole, hyväksyn kyllä vikoineen pävineen, sillä ei ole minun asiani eikä kyllä hänenkään niistä huolehtia, mutta jos ei kertakaikkiaan loksahda niin sitten ei.
Olen täysin samaa mieltä Sonarin kanssa siitä, että jos lähtee vakavaan suhteeseen täysin ilman tunnepohjaa, tai jopa heikolla sellaisella, niin siitä ei kyllä mitään voi edes odottaa. Ihmeitä tapahtuuj ja silleen, mut pidän sitä varsin epätodennäköisenä. Näkemykseni on varsin utopistinen ja sen kyllä tiedostan, joten olen kyllä valmis elämään loppuelämänikin yksin, mutta aina saa toivoa.... :-)
Parisuhteeseen kuuluu sopeutuminen, jossa ei siis kuitenkaan voi jäädä täysin samanlaiseksi kuin mitä yksin on. Pitää hyväksyä toisen vikoja ja tultava vastaan samalla tavalla kuin hänkin. Muuten elosta ei tule yhtään mitään.
Myönnän, että minulla varsinkin on vähän tuollainen unelmien prinssi haavekuva, mutta en kyllä anna sen haitata arkiaskareiden hoidossa, jos nikseen tulisi. Ne kohdataan sitten yhdessä joustaen ja sopeutuen, mutta pohjalla tämä unelma kuitenkin antaa mielestäni huomattavasti paremmat lähtökohdat, kuin sellainen, joka nyt vaan on otettu tyhjiötä korvaamaan.
Koska parisuhdetta haluan, niin haluan myös kumppanikseni sellaisen, jota kestän joka päivä arkisissa askareissa kuin juhlahetkissäkin riitojen ja hyvien aikojen lävitse. Jos sellaista ei tule, niin sitten ei tule, mutten siltikään halua ketään vain sen takia, että olisi edes joku.
Tämä tietysti jättää minut heti alkuunsa melko altavastaajan asemaan, kun vaikutan varmasti kylmältä ja etäiseltä, mitä uusille ihmisille monesti olenkin. Ei minulla tälle toiselle mitään erityisiä vaatimuksia ole, hyväksyn kyllä vikoineen pävineen, sillä ei ole minun asiani eikä kyllä hänenkään niistä huolehtia, mutta jos ei kertakaikkiaan loksahda niin sitten ei.
Olen täysin samaa mieltä Sonarin kanssa siitä, että jos lähtee vakavaan suhteeseen täysin ilman tunnepohjaa, tai jopa heikolla sellaisella, niin siitä ei kyllä mitään voi edes odottaa. Ihmeitä tapahtuuj ja silleen, mut pidän sitä varsin epätodennäköisenä. Näkemykseni on varsin utopistinen ja sen kyllä tiedostan, joten olen kyllä valmis elämään loppuelämänikin yksin, mutta aina saa toivoa.... :-)
Musta ois loistavaa saada joku gay-mies hyväksi ystäväksi..mistähän sellaisen voisi löytää?
parisuhteessa on tosi vaikea elää jos ei ota oikeaa asennetta siihen.Itse elän tosi hyvässä suhteessa jossa kumpikin ottaa toisensa huomioon,jos ei näin olis emme varpaan olisi uskollisia toisillemme.Se mitä toiset sanovat suhteestamme on heidän asiansa...
Tehkää lapsi tehkää, no miksette? Tehkää nyt vaan... Come on saatanan trendipellet. Kaikelle on aikakautensa.
No eipä mua kiinnosta ainakaan tällä erää hankkia lapsia. Sellaiset eivät oikein sopisi elämäntilanteeseeni. Parisuhteessa eläville sellainen voisi sopiakin.
Homous ei ole trendi, eikä homojen olemassaolo liity mitenkään aikakauteen. Homoja on aina ollut ja on jatkossakin. Suosittelen lukemaan tämän: http://www.ranneliike.net/tarinat.php?homoFAQ
Se, että monet homot mielellään seuraavat trendejä, ei liity tähän.
Homous ei ole trendi, eikä homojen olemassaolo liity mitenkään aikakauteen. Homoja on aina ollut ja on jatkossakin. Suosittelen lukemaan tämän: http://www.ranneliike.net/tarinat.php?homoFAQ
Se, että monet homot mielellään seuraavat trendejä, ei liity tähän.
Noniin, no eipä tähänkään taas ois pitänyt jumiutua lukemaan, mutta kieltämättä sieltä tuli taas huomattua paljon asiaa jonka itseasiassa tietää jo ennalta, muttei koskaan ole tullut ajatelleeksi, kuten esimerkiksi tuo miten keskustella toisen kanssa.
Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta oikeasta parisuhteesta, joten otan nuo teidän vinkkinne enemmänkin "opetuksen", kuin itsestäänselvyyksien kannalta.
Mielestäni vaikeinta koko asiassa on alkuun pääsy: miten lähestyä uutta ihmistä, miten kertoa omista tunteista ja milloin on se oikea hetki tehdä se. Itse pelkään, tai ehkä pelkään on väärä sana, mutta jännitän kokoajan eniten sitä että mokaan jossain kohdassa tai sanon jotakin mitä en tarkoittanut sanoa ja tästä johtuen kaikki puhuminen joko menee änkytykseksi tai sitten jää täysin sanomatta. Se on stressaavaa ja hivenen myös ärsyttävää kun tulee "luuserimainen" olo siitä ettei kykene pienimmästäkään asiasta suoriutumaan, tässä tapauksessa parisuhteen rakentamisesta.
Millaisia kokemuksia/vinkkejä voisitte antaa uuden parisuhteen alkumetreille, eli siis mistä se kaikki lähtee ennenkuin päästään johonkin niin ihanaan käsitteeseen kuin parisuhde? Kuinka puhua ilman että mokaa itsensä? Eikä kannata sanoa että "ole oma itsesi" kun se ei tahdo luonnistua.
Olenkohan luuseri?
-Mik-ko
Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta oikeasta parisuhteesta, joten otan nuo teidän vinkkinne enemmänkin "opetuksen", kuin itsestäänselvyyksien kannalta.
Mielestäni vaikeinta koko asiassa on alkuun pääsy: miten lähestyä uutta ihmistä, miten kertoa omista tunteista ja milloin on se oikea hetki tehdä se. Itse pelkään, tai ehkä pelkään on väärä sana, mutta jännitän kokoajan eniten sitä että mokaan jossain kohdassa tai sanon jotakin mitä en tarkoittanut sanoa ja tästä johtuen kaikki puhuminen joko menee änkytykseksi tai sitten jää täysin sanomatta. Se on stressaavaa ja hivenen myös ärsyttävää kun tulee "luuserimainen" olo siitä ettei kykene pienimmästäkään asiasta suoriutumaan, tässä tapauksessa parisuhteen rakentamisesta.
Millaisia kokemuksia/vinkkejä voisitte antaa uuden parisuhteen alkumetreille, eli siis mistä se kaikki lähtee ennenkuin päästään johonkin niin ihanaan käsitteeseen kuin parisuhde? Kuinka puhua ilman että mokaa itsensä? Eikä kannata sanoa että "ole oma itsesi" kun se ei tahdo luonnistua.
Olenkohan luuseri?
-Mik-ko
Vastine nimimerkille "Homoja...":
Olet aivan oikeassa, trendiksihän tämä on hissukseen muodostunut, kun ihmisillä on ensimmäisen kerran mahdollisuus olla mitä he haluavat olla.
Olet oikeassa myös sen suhteen, että "kaikelle aikansa".
Itse odotankin Ääliö,taltta-aivo,typeryys, peelo,kakara,jauhohattu,aivoton-aikakauden loppumista ja kaltaistesi ihmisten rauhoittumista hoitamaan omat asiansa omissa pikku päässään ja selvittämään omissa oloissaan omat ongelmat ilman, että muut ihmiset joutuvat niitä kestämään. Voin taata ja luvata, että yksikään meistä ei astu jalallaankaan keskikaljakuppilaasi, vie kaljahuuruista tyttöystävääsi tai varasta karvanoppa-Datsuniasi kerrostalolähiön parkkipaikalta!
-Aivot hoi, ei saa jättää-
Olet aivan oikeassa, trendiksihän tämä on hissukseen muodostunut, kun ihmisillä on ensimmäisen kerran mahdollisuus olla mitä he haluavat olla.
Olet oikeassa myös sen suhteen, että "kaikelle aikansa".
Itse odotankin Ääliö,taltta-aivo,typeryys, peelo,kakara,jauhohattu,aivoton-aikakauden loppumista ja kaltaistesi ihmisten rauhoittumista hoitamaan omat asiansa omissa pikku päässään ja selvittämään omissa oloissaan omat ongelmat ilman, että muut ihmiset joutuvat niitä kestämään. Voin taata ja luvata, että yksikään meistä ei astu jalallaankaan keskikaljakuppilaasi, vie kaljahuuruista tyttöystävääsi tai varasta karvanoppa-Datsuniasi kerrostalolähiön parkkipaikalta!
-Aivot hoi, ei saa jättää-
Mik-ko:
Se on erittäin helppoa....Älä tee mitään.
Mä tapasin oman kullan toka kerran. Se jäi mun luokse yöksi...ja seuraavaksi....ja sitä seuraavaksi....jne....
Ja pikkuhiljaa se vaan kantoi tavaroitaan mun pieneen yksiöön...ja viimeiseltään 20 neliön tilaihme oli niin täynnä, että oli pakko muuttaa isompaan....
Mä en itse ole tehny mitään....Olen vain ollut ja ihmettellyt....Ja yhdessä ollaan nyt asuttu puolitoista vuotta...
=)
Se on erittäin helppoa....Älä tee mitään.
Mä tapasin oman kullan toka kerran. Se jäi mun luokse yöksi...ja seuraavaksi....ja sitä seuraavaksi....jne....
Ja pikkuhiljaa se vaan kantoi tavaroitaan mun pieneen yksiöön...ja viimeiseltään 20 neliön tilaihme oli niin täynnä, että oli pakko muuttaa isompaan....
Mä en itse ole tehny mitään....Olen vain ollut ja ihmettellyt....Ja yhdessä ollaan nyt asuttu puolitoista vuotta...
=)
Kide: KAWAII!!
(Japania, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin 'Oi kun söpöä!' ^^)
(Japania, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin 'Oi kun söpöä!' ^^)
En oikein tiedä, mihin kirjoittaa ja mitä kirjoittaa. Tekisi mieli keventää sydäntä, mutta kun se on nyt niin tyhjä.
Seurustelin RAKKAAN ihmisen kanssa, meillä paljon hienoja ajatuksia. Sitten tuli arki vastaan. Alkoi tulla hammastahna riitoja. Sitten hän jätti mut, mutta otti takaisin. Ensimmäinen riita ja taas olin jätetty.
Mutta sopu tuli takaisin, ei alettu enään. Halusin, mutten uskaltanut.
Nyt tuli taas tapeltua, enkä tiedä uskallanko mennä kotiin jos tuleeko turpaan.
Ei meillä kyllä yleensä nyrkeillä tapella, mitä nyt joskus harvoin, kun olen käyttäytynyt hullusti ja ärsyttänyt liikaa.
ja vähän haikeaa yön biisiä vielä taustalle soimaan.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan
ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan
siinä kylkeänsä kääntää
miehekkäästi ääntää
Hän matkaa taittaa linnunradallaan
ja nukkuu vaan
Voi kunpa matkas onneksi koituis
vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaanpi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan
Seurustelin RAKKAAN ihmisen kanssa, meillä paljon hienoja ajatuksia. Sitten tuli arki vastaan. Alkoi tulla hammastahna riitoja. Sitten hän jätti mut, mutta otti takaisin. Ensimmäinen riita ja taas olin jätetty.
Mutta sopu tuli takaisin, ei alettu enään. Halusin, mutten uskaltanut.
Nyt tuli taas tapeltua, enkä tiedä uskallanko mennä kotiin jos tuleeko turpaan.
Ei meillä kyllä yleensä nyrkeillä tapella, mitä nyt joskus harvoin, kun olen käyttäytynyt hullusti ja ärsyttänyt liikaa.
ja vähän haikeaa yön biisiä vielä taustalle soimaan.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan
ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan
siinä kylkeänsä kääntää
miehekkäästi ääntää
Hän matkaa taittaa linnunradallaan
ja nukkuu vaan
Voi kunpa matkas onneksi koituis
vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaanpi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan
Jos tarpeeksi rakastaa, niin osaa kai sitten käyttäytyä niin ettei tule niitä hammastahnariitoja. No tietysti kaikille jonkun verran, mutta rakastavaisille vain sen verran että niiden yli pääsee. Kysehän on oikeestaan vain toisen huomioon ottamisesta. Puhumallahan ne yleensä voi selvittää. Kai ootte yrittäneet puhua asiat selviksi?
Jos toisen jättää ilman että on yritetty selvittää asioita niin eikös se sitten ole ihan sama. Sellanen loppuu kyllä joka tapauksessa jossain vaiheessa.
Jos haluaa mutta ei uskalla, niin aika paha... Jos joutuu pelkäämään turpiin saamista, niin ei pidäkään alkaa mitään. Mutta jos pelkää omia tunteitaan tai ei usko uskaltavansa elää niiden mukaan, niin sitten ei auta kuin olla yksin ja selvittää mitä ihmettä oikein haluaa. Sitten vasta kun sen on itselleen selvittänyt, voi jotain alkaa. Ja sitten täytyy myös elää sen mukaan mitä haluaa!
Jos haluaa sinkkuelämää, täytyy elää sen mukaisesti. Jos haluaa parisuhteen, täytyy luopua jostain muista asioista saadakseen suhteen toimimaan. Kaikki omia valintoja.
Lähtemistä ja jättämistä on niin monenlaista. Joku jättää toisen henkisesti vaikka samalla mieli ja ajatukset ja teot osoittavat muuta kuin toiselle sanotut sanat. Joku toinen taas kertoo suoraan toiselle miten asiat ovat ja tekee ja toimii avoimin kortein.
Mun taustalla soi Matti Siitonen
Sen hetken aina aavistaa
kun kauniit haaveet raukeaa
sun katsees tuo ei salaa
nyt mieles pois vain halaa
sen aivan äsken vaistosin
Mä annoin sulle sydämen
mut mitä tilalle sain sain sen?
vain sanan rappeutuneen
kun uskoin turhaan uneen
se kuuluu joukkoon muistojen
Mä olin onnellinen
näin kanssas taivaan sinen
mut nyt en sua mä pitää saa
en menettää voi enempää
en menettää voi enempää
ei lähtös jälkeen mitään jää
en menettää voi enempää
en menettää voi enempää
ei lähtös jälkeen mitään jää
Jos toisen jättää ilman että on yritetty selvittää asioita niin eikös se sitten ole ihan sama. Sellanen loppuu kyllä joka tapauksessa jossain vaiheessa.
Jos haluaa mutta ei uskalla, niin aika paha... Jos joutuu pelkäämään turpiin saamista, niin ei pidäkään alkaa mitään. Mutta jos pelkää omia tunteitaan tai ei usko uskaltavansa elää niiden mukaan, niin sitten ei auta kuin olla yksin ja selvittää mitä ihmettä oikein haluaa. Sitten vasta kun sen on itselleen selvittänyt, voi jotain alkaa. Ja sitten täytyy myös elää sen mukaan mitä haluaa!
Jos haluaa sinkkuelämää, täytyy elää sen mukaisesti. Jos haluaa parisuhteen, täytyy luopua jostain muista asioista saadakseen suhteen toimimaan. Kaikki omia valintoja.
Lähtemistä ja jättämistä on niin monenlaista. Joku jättää toisen henkisesti vaikka samalla mieli ja ajatukset ja teot osoittavat muuta kuin toiselle sanotut sanat. Joku toinen taas kertoo suoraan toiselle miten asiat ovat ja tekee ja toimii avoimin kortein.
Mun taustalla soi Matti Siitonen
Sen hetken aina aavistaa
kun kauniit haaveet raukeaa
sun katsees tuo ei salaa
nyt mieles pois vain halaa
sen aivan äsken vaistosin
Mä annoin sulle sydämen
mut mitä tilalle sain sain sen?
vain sanan rappeutuneen
kun uskoin turhaan uneen
se kuuluu joukkoon muistojen
Mä olin onnellinen
näin kanssas taivaan sinen
mut nyt en sua mä pitää saa
en menettää voi enempää
en menettää voi enempää
ei lähtös jälkeen mitään jää
en menettää voi enempää
en menettää voi enempää
ei lähtös jälkeen mitään jää
Veli-Matti Hautamäki:
Nyt oon yksin ja allapäin
kysymyksiä selittäin
kuka hymyilee?
ja kainalooni painaa pään?
ja kuka herää
mun vierelläin?
Revit elämästä palan pois
niinkuin päivä se sulle ois
menit sateeseen
ja katsomatta taaksepäin
nyt suru valtaa
mun sisälläin
Tuhat unta kanssas katselin
tuhat sanaa, viimein heräsin
tuhat unta - painajaista kai
tuhat valaa turhaan annoit vain
unissain, unissain oot mun vain
Niinkuin kaikuni askelten
syliin sumuiseen vaieten
yhä kävelen
ja tajuntaani hämärtää
ja vielä sattuu
et sitä nää
Taas oon yksin ja allapäin
kysymyksiä selittäin
kuka hymyilee?
ja kainalooni painaa pään?
ja kuka herää
mun vierelläin?
Tuhat unta kanssas katselin
tuhat sanaa, viimein heräsin
tuhat unta - painajaista kai
tuhat valaa turhaan annoit vain
unissain, unissain oot mun vain
Sniff...
Nyt oon yksin ja allapäin
kysymyksiä selittäin
kuka hymyilee?
ja kainalooni painaa pään?
ja kuka herää
mun vierelläin?
Revit elämästä palan pois
niinkuin päivä se sulle ois
menit sateeseen
ja katsomatta taaksepäin
nyt suru valtaa
mun sisälläin
Tuhat unta kanssas katselin
tuhat sanaa, viimein heräsin
tuhat unta - painajaista kai
tuhat valaa turhaan annoit vain
unissain, unissain oot mun vain
Niinkuin kaikuni askelten
syliin sumuiseen vaieten
yhä kävelen
ja tajuntaani hämärtää
ja vielä sattuu
et sitä nää
Taas oon yksin ja allapäin
kysymyksiä selittäin
kuka hymyilee?
ja kainalooni painaa pään?
ja kuka herää
mun vierelläin?
Tuhat unta kanssas katselin
tuhat sanaa, viimein heräsin
tuhat unta - painajaista kai
tuhat valaa turhaan annoit vain
unissain, unissain oot mun vain
Sniff...