Olenko vain kulissi?

Olen parisuhteessa miehen kanssa, jonka epäilen olevan jotain muuta kuin hetero. Salaa minulta. Minulla ei ole mitään homoutta vastaan, mutta itse haluan heteromiehen, en kenenkään kulissiksi. Siksi kysyisin teiltä, joilla on tietoa asiasta että onko minulla syytä huoleen. Olen todella rikki asian kanssa.

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä vasta vuoden ja hankaluuksia on ollut pitkin matkaa. Muutama kuukausi suhdetta takana ja miehellä meni seksihalut täysin joksikin aikaa. Syytä ei osannut sanoa. Kun asiasta puhuttiin, niin parannusta asiaan on vähän tullut, mutta onko se aitoa. Sitä en tiedä. Mies haluaa läheisyyttä, mutta seksi on minusta jotenkin suorittamista, ei siinä voi puhua himosta tms. kun toinen saa pään pyörälle. Tämähän nyt ei mitään kerro, mutta aikaisemmissa suhteissani sitä seksiä on kyllä ainakin alkuvaiheessa piisannut reilusti.

Muutama kuukausi oli yhteiseloa takana, kun mieheni yks kaks vaan sanoi lähtevänsä poikien kanssa mökkeilemään vaikka olimme sopineet yhteistä tekemistä. Näin on käynyt muutaman kerran sen jälkeenkin. Näissä menoissa on aina mukana eräs mies, joka on ainakin aikaisemmin ollut miesten kanssa. Tämä mies meni nyt naimisiin naisen kanssa kylläkin. Tämä mies on aina mukana mieheni kanssa kun miehelle tulee halu mennä. Olen sanonut miehelleni, että olen kuullut hänen kaverinsa menneisyydestä. Mieheni ei näihin puheisiin usko. Ja nyt sitten sattui viimeisin niitti. Miehillä oli taas mökkeilyviikonloppu ja pyysin miestäni, ettei ottaisi samaa huonetta tämän kaverin kanssa mutta miten kävi. Miehet menivät sinne kaksin samalla autolla ja samaan huoneeseen. Mieheni vielä myönsi tämän ja syytähän asialle löytyi jos jonkinlaista kun olivat joutuneet samaan huoneeseen. Se sattuu minuun todella paljon, ettei hänellä ollut selkärankaa pitää lupaustaan. Hän käänsi asian niin että syy oli minussa, kun en luota häneen.

Olen ottanut asian puheeksi ja sanonut, että jos hän on homo niin asia on ok mutta meidän suhde ei silloin voi jatkua. Hän ei kuulemma ole homo. Hän loukkaantuu puheistani, itkee ja masentuu joksikin aikaa. Kunnes tulee taas uusi meno tämän miehen kanssa. Lisäksi minulle on sanottu, lue juoruttu että mieheni olisi homo. En halua uskoa ihmisten puheisiin, mutta mieheni teot eivät kovin puolla omaa uskoani. Nämä juorut perustuvat ainakin siihen, että mies on jo pitkälti yli 30v ja hän on ollut ns. sinkku koko ajan. Lyhyitä naissuhteita on ollut. Hän on hyvin kokematon seksissä. Lisäksi hänellä oli päivittäinen harrastus josta on kiirinyt puheita että mieheni katselee siellä toisia alastomia miehiä. Hänellä oli jonkinlainen pakkomielle mennä päivittäin tähän harrastukseen. Kun sanoin eikö hän voi jättää yhtä iltaa väliin, niin ei voinut. Kun mieheni kuuli näistä ihmisten puheista, hän jätti tämän harrastuksen heti. Suuttui.

Itselleni on todella raskasta elää tällaista elämää. Haluaisin siihen jonkinlaisen ratkaisun, arvailujen varassa on todella vaikea elää.. Mies haluaisi kanssani lapsia ja vakiintua, mutta itse pelkään että jos hän on homo hän sanookin jokin päivä tulevaisuudessa että on saanut rohkeuden olla oma itsensä ja suhteemme loppuu. Tai sitten hän on salaa selkäni takana toinen ihminen lopun ikäänsä? En halua lapsia, jos pelkään että parisuhde hajoaa, en halua kenenkään kulissiksi. Lisäksi se sattuu, että jos mieheni onkin rakastunut johonkin toiseen mieheen, ihan samoin se sattuu kuin jos hänellä olisi toinen nainen.

Kuulostaa ikävältä tuo, että miesystäväsi ei voi kertoa sinulle, mistä kenkä oikeasti puristaa - ja vaikuttaa, että pelaa tunnepelejä (luokkaantuu), kun kyselet liikaa. Omasta kokemuksestani sanoisin, että saattaa hyvinkin olla kyse pettävästä ihmisestä, sellainen on usein epämääräinen, suunnitelmat muuttuvat - tosin niille voi olla "oikeinkin hyvä" syy, mihin on vaikea sanoa vastaan. (Oma petollinen kumppanini vuosien takaa, oli yleensä tekemässä jos jotakin laupeudentöitä, auttamassa ystäviä hädässä tms..)

Mutta yhtä kaikki se, että toinen laittaa jotain muuta sinun ja hänen sopimusten edelle, ei tee hyvää sinun omanarvontunteellesi. Minusta nimittäin se, että toiseen ei voi luottaa (jos esim. yhteiset sopimukset muuttuvat kovin usein), on loukkaavaa ja väärin. Myös se, että jos itse haluaa seksiä ja läheisyyttä ja se ei sitten ota kivalla tavalla tulta,kaivaa omaa itsetuntoa - joskus toki voi olla hiljaisempiakin aikoja, mutta aikuiset ihmiset kykenevät niistä puhumaan.

Minä näkisin sinun kirjoituksesi ja ongelmasi sen perusteella niin, että kehottaisin pohtimaan, mitä sinä haluat ja ansaitset ihmissuhteessa, ja sitä, mihin nyt jo suostut. Ei pidä venyä liian pitkälle, siinä voi unohtaa itsensä ikävällä tavalla. Jos kyseessä on kaapissa (itseltäänkin?!) oleva homo, hänellä voi olla vielä pitkä tie kuljettavana itsetuntemukseen, onhan tilanne hänellekin varmasti repivä ja ristiriitainen. Joskus ihmiset eivät itsekään tiedä, mitä oikeasti ovat, salaavat totuutta itseltäänkin, vaikka sitä ehkä jo toteuttavat. Se voi olla syynä siihen, ettet saa kunnon selitystä asioile ja toista mukaan avoimeen keskusteluun. Omakin kokemukseni identiteetin muutoksesta on ollut aika raju ja juuri sellainen, että sitä ei ensin itselleenkään "tunnustanut", tosin en ketään pettänyt ja olen nainen. Miehet ehkä osaavat valaista asiaaomalta puoleltaan paremmin.

Tunnepelejä pelaa juurikin. Kun tämä mökkeily, jossa olikin punkannut tämän kaverinsa kanssa paljastui minulle reaktiona oli itku ja parku ja kamalat selittelyt "ettei mitään tapahtunut". Olisiko heteromies suhtautunut minun aika koviin väitteisiini itkemällä? Voisiko ajatella, että miehen reaktiosta paljastui totuus, että hänen "mökkeilynsä" ei ihan viatonta ollut? Nyt mies on mielinkielin minulle, taas oman aikansa kunnes tulee taas pakottava tarve mennä tämän kaverin kanssa.

Tämä oma jaksaminen ja venyminen on myös totta. Minulla on pieni lapsi. Haluan jaksaa olla äiti hänelle. Tämä asian jatkuva pohtiminen on vienyt omat voimani todella loppuun.

Avoin keskustelu ja luottamus on hyväksi parisuhteessa. Oli keskustelun lopputulos sitten mikä tahansa.
Jos ei ole luottamusta, jompi kumpi lähtee kuitenkin ennen pitkää. Eniten rassaa ja hiertää se kun väistellään vaikeuksia ja odotetaan painostavassa ilmapiirissä tilanteen purkautumista. Sen vaistoaa lapsikin. Selkeät ratkaisut helpottavat elämää.

Ihan varmasti saat ja ansaitset parempaa! Ja lapsellekin on tärkeää, että äiti pitää omasta henkisestä hyvinvoinnistaan huolen ja jaksat itsekin paremmin lapsen kanssa. Miehen häilyvyys varmasti tekee kaikesta raskaampaa ja vie iloa. Luultavasti selviäisit kepeämmin yksin (jos oikein ymmärsin, tämä mies ei ole lapsesi isä).

Eroaminen on tietysti aina vaikeaa ja raskasta. Voistko ottaa ensin etäisyyttä, katsella, miten oma elämä sujuu ilman miehen siihen tuomaa epämääräisyyttä? Sellaisella sopimuksella (kaksi viikkoa ilman yhteydenpitoa esim.?), että toinen ei pääse sekoittamaan sinun ajatuksiasi. Ja paljon omaa hyvää elämää sille ajalle, ystäviä yms. Jos pahaan tilanteeseen jää kauaksi aikaa paikalleen, siihen tottuu ja itsetunto hapertuu ihan huomaamatta, sitten on aina vaan vaikeampi irrottautuakin. Vaikka en suhteestanne enempää tiedä, aika paljon kertoo jo se, että kirjoitat ongelmasta tänne palstalle. Eli luulen, että se on todellinen ja olet lukenut merkkejä ihan oikein.
Rohkeutta!

Ei ole yhteinen lapsi, mutta harmittaa se lapsenkin puolesta. On kiintynyt tähän mieheen ja touhuilevat paljon yhdessä.

Yksinkertaistettuna, jos epäilysi ovat todella oikeat, voisit kysyä itseltäsi, haluatko elää polyamorisen bimiehen kanssa ja jakaa hänet toisen miehen kanssa. Ja lisäksi sellaisen, joka mitä ilmeisimmin valehtelee sinulle.? Oletteko puhuneet mahdollisesta erosta noin periaatteen tasolla, olisiko hän halukas tapaamaan lastasi vielä senkin jälkeen? Luuletko, että sellainen toteutuisi..? Kumman ajattelet olevan lapselle parempi,sen että jatkatte pitkään samallla tavalla ja lapsi elää teidän molempien kanssa ja eroatte ehkä vuoden - parin kuluttua - vaiko sen, että yrität estää lastakaan kiintymästä ihan liikaa? Sinä aikuisena kuitenkin olet miehen kanssa suhteessa, lapsen vuoksi ei ehkä pelkästään kannata..
Mutta nuo ovat vaikeita asioita, eikä niitä hetkesssä pysty päättämään. Pieni etäisyys saattaisi selkiinnyttää ajatuksia.

Niinpä, JOS epäilyni ovat totta, mutta JOS ne eivät olekaan? Mieshän olisi muuten ihan ok. Tuo valehtelu onkin huonompi homma. Ei sellainen kuulu mihinkään suhteeseen. Mies on huono puhumaan. Ja vetoaa aina kurjan lapsuuteensa.

Tuo kommenttisi lapsen suhteen pitää miettimään. Olet oikeassa Ulpukankukka.

Kuulostaa ihan aidolta bi mieheltä. Kyseiset kun eivät näe että olisivat homoja koska hehän pitävät myös naisista. Itse seurustellut yhden miehen kanssa. Joka paljastui jälkikäteen bisseksi. Siinä tosin paljastui sekin että oli antanut usealle muullekkin eri käsityksen itsestään. Jos oikeasti rakastaa sinua niin kummalta tuntuu jos ei toiveitasi kunnioita.

Jos mies on bi, niin hän voi ehkä vastata kysymykseen "Oletko homo?" kieltävästi tuntematta valehtelevansa.

Osuvampi kysymys voisi olla vaikkapa "Oletko harrastanut suhteemme aikana seksiä miehen tai miesten kanssa?" Tosin valehtelua tämäkään ei estä, mutta ehkä auttaa lukemaan vastauksen aikana kehonkieltä paremmin.

Tätäkin asiaa olen kysynyt. Ei ole kuulemma miehen kanssa seksiä harrastanut.

Olivatko maanneet parisängyssä vai kerrossängyssä mökillä? Mikä oli nukkumisjärjestys? Miten et ole tavannut tätä toista kaveria ollenkaan?

Heteromiehellä ei vissiin sitten saa olla kavereita...

Tosiasia on, että myös kundeilla on haluttomuutta, joka loukkaa parisuhteessa oli sitten homo tai ei. Homosuhteissa se ei ole ollenkaan tavatonta, kun alkuhuuma menee ohi. Lesbot kuulemma keskustelevat "lesbokuolemasta" sängyssä. Seksi jää jonnekin.

Jos on tyytymätön ja tyydyttämättä jätetty, niin voi alkaa miettimään, mikä on järki olla suhteessa. Loputon riitely on turhauttavaa.

Must toiselle tulisi sallia myös omat menot. Liian symbioottinen suhde on vinoutunut.