Ystävään rakastuminen

Löysin tämän sivuston vasta äskettäin, enkä äkkivilkaisemalla löytänyt keskustelua, joka olisi liittynyt aiheeseeni suoraan. Tuntuu vähän typerältä tätä kirjoittaa, mutta kun löysin tämän foorumin, tuli tunne, että nyt on pakko saada jakaa asiani jonkun kanssa.

Olen ollut ihastunut ystävääni vuodesta 2006. Olimme kumpikin lukion kakkosella. Olimme kyllä tunteneet jo etäisemmin joitakin vuosia, mutta yhtäkkiä aloimme viettää paljon aikaa toistemme seurassa. Olimme kuin paita ja peppu, oikeat sielunsiskot. Vähitellen tajusin, että olin pikku hiljaa ihastumassa häneen. Hän tuntui täydelliseltä, juuri sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa haluaisin olla aina yhdessä. Ja samaa rataa on jatkunut tähänkin asti; tunteeni eivät ole kadonneet minnekään. Rakastan häntä.

Asiassa on vain suuri mutta. Ystäväni on hetero. Välillä olen epäillyt asiaa, sillä niin paljon hän minusta tuntuu välittävän. Hän tietysti tietää suuntautumiseni, koska on paras ystäväni, mutta häneen suuntautuvista tunteistani en ole kertonut hänelle, koska en halua menettää häntä missään nimessä.

Tällä hetkellä elämä vain tuntuu aivan hirveältä, sillä hän on taas ruvennut deittailemaan, ja kertoo mehukkaimmat yksityiskohdat tietysti minulle ensimmäisenä. Minä taas jurraan elämässä paikallani. Sukulaiset ja kaikki mahdolliset kyselevät, miksen seurustele. Itse en sitä ollenkaan ihmettele. Olen vihainen, kun minulle sanotaan että "kyllä se oikea vielä tulee vastaan". Minä olen oikeani löytänyt, mutta se on väärin.

Olen välillä yrittänyt vierottaa itseäni tästä tunteesta, olen tapaillut muita ja yrittänyt hukuttaa ajatukseni muualle. Tuhoontuomittuahan se on ja kaikille osapuolille väärin. En haluaisi olla tämän "ongelmani" kanssa naimisissa koko loppu elämää, sillä tämä on aivan uskomattoman raskasta. Pelkään masentuvani.

Onko muilla samantapaisia kokemuksia, olisin enemmän kuin kiitollinen jos löytyisi juttuseuraa vastaavaa kokeneista / kokevista.

Heippa!
Minulla nyt ei ole kokemusta ihan samankaltaisesta tilanteestä, ehkä vähän helpommasta, mutta silti tuhoontuomitusta.

Olin ihastunut parhaaseen ystävääni. Monta vuotta. Tilannetta ehkä helpotti, että me kummatkin ollaan bi...
Jotenin en vaan koskaan uskaltanut kertoa hänelle tunteistani. Seurutelin itse aina välillä, ja seurasin hänen suhtaita - usein tuntien tuskaa niistä.
Aina haaveilin, että tiemme kohtaisivat, mutta pelkäsin menettäväni hänet. ME suutelimmkin useasti, toisin aina humalassa. Kerran oltiin kimpassa miehen kanssa... Mutta silti en osannut kertoa.
Jotenkin sitten elämä vain vei eteenpäin ja aika paransi... Muutama vuosi siihen meni, ja ehkä olen vieläkin vähän ihastunut häneen, mutta en vieläkään tahdo tehdä asialle mitään. En uskalla riskeerata ystävyyttämme.
Kerran olen hänelle kertonut ja hän myös kertoi, että on tuntenut sanoin, mutta myös pelännyt ystävyytemme puolesta, niimpä jarkoimme samaan malliin.
Vielä kun näen hänet haaveilen jostakin, mutta en ota niistä tunteista enään kipua itseeni. Haaveiluhan on aina mukavaa ja elämä jatkuu...

En tiedä osaanko neuvoa sinulle mitään... Toisen seksuaalisuutta ei voi muuttaa, mutta ei aina omia tunteitakaan. Tunteiden kanssa pitää vaan oppia elämään, tai sitten ottaa riski.
Ja kaikesta tuskasta huolimatta, elämä siltikin vain jatkuu.
Toivoa ei kannata menettää.
Voimia!

Minulla on. Muuten aivan sama tilanne paitsi että erään kerran keskustelessamme tämä ystäväni arvasi asian.
No, juttu meni eteenpäin, jonain "en mä halua olla yksinkään ja kunhan kokeilin" ja se oli kyllä taas sellanen moka jota ilman olisin paljon onnellisempi. Nyt kun hän "jätti" minut ja omaa poikaystävän ja musta tuntuu etten voi olla sen ystävä enään kun meillä oli jo jotain enemmän kuitenkin. Samalla tuntui että kaikki välit meni jotenki rikki muihinkin ystäviini vaikkevät he edes asiasta tiedä.

Mä ymmärän miten rankkaa se voi olla ettei voi kertoo, eikä pääse niistä tunteista irti, syylisyys kenties ja se että toinen on onnelinen jonkun kanssa mutta se et oles sinä. Mutta mun tapauksessa ei se tietäminen kyllä helpottanut asiaa yhtään millän tavalla, musta jopa tuntuu että päin vastoin

terve kaikille! rekisteröidyin juuri äsken ranneliikkeeseen koska olen löytänyt täältä hyviä tippejä ja haluan viimein päästä itsekkin vastaamaan : )

Täytän kohta 18 ja olen melko varma siitä että suuntautumiseni on jo vakautunut niin paljon, että voin varmasti todeta olevani homo.
Kysyisin vain että mitä mieltä olette jos olen rakastunut vielä kolme vuotta nuorempaan tyyppiin ja seurustelu olisi ehkä mahdollista.. asiassa mietityttää se että
meneekö juttu jo pedofilian puolelle vai onko ok jos toinenkin osapuoli on näyttänyt vihjeitä omasta suuntautumisestaan.
vai pitäisikö vaan antaa olla?

Kun nyt asiaa kysyt...
Muistan itseni sinun ikäisenäsi. Kutina oli hirmuinen.
Omaakin tulevaisuuttasi ajatellen, ratkaisuja tehdessä on hyvä olla myös järki mukana. Asia ei välttämättä olekaan vain teidän kahden välinen asia. Tilanteeseen voi tulla muuttujia, joita et pystykään hallitsemaan. Kerron kuulemani tapauksen.

20+ vuotias mies rakastui suojaikärajan nuoremmalla puolella olevaan mieheen. Heille kehittyi suhde. Nuoren miehen äiti ihastui tähän parikymppiseen. Kun äidille selvisi, ettei hänellä olekaan mitään saumaa, hän teki suutuksissaan ilmoituksen poliisille. Seurasi tutkinta, oikeudenkäynti ja rangaistus. Äiti katui tekoaan. Se nimittäin vahingoitti myös hänen poikaansa, joka oli oikeasti rakastunut siihen parikymppiseen.

Pedofilisella teolla tarkoitetaan aikuisen ja lapsen välistä seksisuhdetta. Kertomassasi tapauksessa ei ole kysymyksessä lapsi, vaan suojaikärajan alittava henkilö.

Aquarius kirjoitti: "onko ok jos toinenkin osapuoli on näyttänyt vihjeitä omasta suuntautumisestaan. vai pitäisikö vaan antaa olla?"

Ei ole OK vaikka toinen onkin ilmaissut kiinnostuksensa. Vastuu on joka tapauksessa sinun, ei hänen. Sinä tuskin olet myöskään kykenevä päättelemään tuon nuoren henkilön kypsyyttä seksisuhteeseen.

Suosittelen, että antaisit tuon nuoren miehen kasvaa täysikäiseksi ja päättävän sitten aikanaan aivan itse, mikä hänelle on hyväksi. Juhli täysikäiseksi tuloasi ja ryhdy sen jälkeen katselemaan ympärillesi vaikkapa oman ikäisiäsi miehiä, jos se tuntuu olevan sinun juttusi.

Kaikkea hyvää elämääsi.

Mä olin viisitoista ja mies 19-vuotias kun alettiin seurustella. Nyt ollaan naimisissa. Ei oo tullut mieleen syyttää häntä pedofiliasta, ei nyt eikä silloin. Sitä ei tietenkään tiedä, olisiko jollekin muulle voinut tulla mieleen.

JuhaniV kiitos neuvosta. :)

Viesti poistettu

Kuulostaa tutulta. Itse ihastuin lukiokaveriini ensinäkemältä 2002. Tutustuimme, olimme samassa kesätyöpaikassa,... meistä tuli hyvät ystävät. Kuulostaa hullulta, mutta haikailen vieläkin hänen peräänsä. Varsinkin aina kun näemme olen tunteen pauloissa, hän on ihana! Pahinta tässä on, että nykyään olemme molemmat parisuhteessa, mutta emme toistemme kanssa. Minulla on nainen, mutta hänellä on mies. En ikinä ottanut hänestä selvää, oliko hän naisiin päin vai ei. Nyt myöhemmin hän on myöntänyt, ettei tiedä itsekään. Koen mahdollisuuteni kuitenkin jo menneen. En ikinä uskaltanut tehdä aloitetta. Hänen vihjeistään en ole varma, koska luulen oman ihastumiseni vaikuttavan arviontikykyyni. Voisin silti vannoa, että hän on ainakin ollut kiinnostunut minusta. Flirtti on ihan selvää toisinaan.

En tunnu pääsevän hänestä yli, vaikka olemme asuneet kaukana toisistamme kuusi vuotta. aina kun näemme leijun pilvissä monta kuukautta. aivan kun minulla olisi pakkomielle. Olisi helpointa kun myöntäisin tunteeni häntä kohtaan ja tulisin torjutuksi. Rakastan kuitenkin niin paljon, että haluan pitää hänet lähelläni ainakin ystävänä. Tuntuu, etten voisi elää ilman häntä. Mutta eikö hän tosiaan vaistoa tunteitani? Leikkiikö hän? Hän kuitenkin huomasi lesbouteni jopa ennen kun myönsin sen itselleni!

Hei!

Mulla on päällä samanlainen tilanne, oon menossa lukion kakkoselle ja oon toivottoman ihastunut yhteen miespuoliseen kaveriin. Kaveri ei tiedä biseksuaalisuudestani, mutten uskoisi hänellä olevan vaikeuksia sulattaa sitä. Kun kaveri joka tapauksessa on lähes varmasti hetero, tuntuu pahalta. Se, mitä haluaisit niin paljon, on saavuttamattomissa.

En ainakaan vielä uskalla kertoa hänelle ihastumisestani, koska pelkään paitsi ystävyyden menetystä, myös sen lopullisen kielteisen vastauksen kuulemista. Eli aika neuvottomalta tuntuu olo.

Aivan viime päivinä tunne on pahentunut. Viettäessämme isommalla kaveripiirillä iltaa vähän aikaa sitten ja tuo kaveri oli mukana menossa. Kun vielä vain me kaksi jäimme yhteiselle ystävälle yöksi ja meidät majoitettiin samaan vierashuoneen parisänkyyn yöksi, tunne oli aika raastava. Nukuin tuona yönä kohtuu huonosti ja heräsin pari tuntia muita aikaisemmin vain miettimään täysin absurdilta tuntuvaa tilannetta...

Mutta minkäs sitä ihminen tunteilleen voi. Minulla on lähelläni ihminen, johon haluaisin niin kovasti tutustua uudella tavalla ja jonka kanssa haluaisin jakaa asioitani syvällisesti ja johon tunnen myös täysin puhdasta seksuaalista vetoa, mutta jonka kanssa lienen pakotettu olemaan "pelkkä" ystävä lopun ikääni. Arvostan toki ystävyyttämme paljon.

moooiizz <:
minä olen ollut ihastunut monesti ystäviini mutta kaveripiirissäni ei näyttänyt olevan yhtää samaan sukupuoleen suuntautuvaa ihmistä.
vaihdoin koulua kun tulin ysi luokalle silmiini iski heti yksi tyttö en tuntenut häntä hyvin mutta menin tietenkin puhumaan hänelle.
meistä tuli todella hyvät ystävät ja kaveripiirini muuttui todella paljon.
muutaman kuukauden päästä sain tietää että hänkin pitää tytöistä ! olin aivan äimänä sillä olin tosissaa ihastunut häneen.
kerran hän tuli meille ja olimme muutaman kaverin kanssa ottaaneet hieman alkoholia, olin niin päissäni että sain sanottua hänelle että pidän hänestä todella
siitähän se sitten kehkeytyi ei välttämättä maailman romanttisimmalla tavalla mutta kuitenkin =)
olimme pussailleet koko illan ja jutelleet..
aamulla heräsin ja mietin että olinko nähnyt unta en ollut yhtään asiasta varma mutta menin toiselle ystävistäni ja hän kertoi mitä yöllä oli tapahtunut!
kaikki oli totta! kuin unta haavetta mutta Totta!
olin todella haltioissani koska en ole missään aiemmissa$ suhteessa tuntenut sellaista tunnetta.
aloimme seurustella tosissamme teimme kaiken näköistä ja tunteet kuohusivat hyvin paljon =)

mutta kolmen kuukauden jälkeen hän halusi lopettaa suhteen!
suhteen loppumiselle ei ollut mitään hirveän järkevää syytä.
olemme yhä hyviä ystäviä mutta minulla on hyvin vaikeaa olla koska näen hänet joka päivä.

kerran eron jälkeen vaikein hetkeni taisi olla silloin kun olimme todella romanttisella joella istuimme sillalla vierekkäin
mutta en voinut tehdä mitään emme olleet enään yhdessä minulla on edelleen voimakkaat tunteet tätä tyttöä kohtaan
ja hän on sanonut että hännellä myös minua kohtaan mutta ei voi vaan jatkaa eli mistä siis kiikastaa.

miten saan tämän tytön takaisin! <3

Heipsan, olen myös uusi käyttäjä täällä.
Lyhyesti kerrottuna olen melko pitkään tiennyt, että minulla on ollut ajatuksia naisen kanssa seurustelusta, mutta koko sen ajan uskoin, etten varmaan ihastuisi/rakastuisi naisen ja kaikki jäisi vain ajatusten tasolle. Olen myös seurustellut jo reilut kuusi vuotta mieheni kanssa, jonka kanssa aika on tuntunut sujuvan mukavasti ja välitän hänestä todella. Tosin meillä ei ole viime aikoina mennyt kovin kummoisesti, ja nyt elämme hieman sellaista kokeiluvaihetta ja katsomme, miten suhteemme etenee ja voimmeko jatkaa samaa polkua loppuelämämme.

Mutta nyt tässä viime viikkoina olen huomannut, että tunnen jotain vahvaa opiskelukaveriani kohtaan. Varsinkin menneen viikon aikana on alkanut tuntua, että hän on yhä enemmän ajatuksissani ja sydämessäni kaipaan yhteisiä hetkiä aina, kun en ole koulussa. Tilanne on siis minulle aivan uusi ja myös hämmentävä, mutta sen tiedän, että tämä ei ole mikään ystävyyteen liittyvä tunne, niin syvä ja jyskyttävä se on.

Ihastumiseni kohde ei tosiaankaan ole mitenkään yksinkertainen: ihastukseni on 14 vuotta minua vanhempi (olen siis hieman reilu kaksikymppinen itse), hänellä on mies ja kaksi pientä lasta, ja uskon hänen melko todennäköisesti hetero. En ole tuntenut häntä kuin vasta reilut puoli vuotta, jolloin aloitimme opinnot paikallisessa ammattikorkeassa, mutta niin kauan kuin olen hänet tuntenut, hän on vaikuttanut suvaitsevalta, arvomaailmaltaan samanlaiselta kuin minä, ja muutenkin himputin aidolta ja kiltiltä ihmiseltä. Ja kaiken lisäksi on ollut melko huolehtivainen minua kohtaan, kun rakas lemmikkini kuoli hiljattain. Ja voimme puhua toisillemme melkein mistä vain, mutta tämän asian kanssa en ole varma, voinko tai uskallanko kertoa tunteistani hänelle koskaan.

Syy siihen, etten oikein uskaltaisi kertoa tunteistani, on se, etten halua menettää häntä ystävänä, hänen kaltaisiaan ei ole monta ja minulla ei ole myöskään montaa ystävää, niiin en kaipaisi yhdenkään heistä menettämistä elämääni. Ja jos hän ei voisi koskaan tuntea mitään minua kohtaan, hän saattaisi paljastukseni jälkeen olla seurassani kiusaantunut tai jopa lakata puhumasta minulle, ja ymmärrän sen, että välttämättä heteronainen ei tunne itseään imarrelluksi toisen naisen rakkaudentunnustuksen kuultuaan. Ja vaikka, tosin melko pienellä todennäköisyydellä, hän voisikin olla biseksuaali, en voisi koskaan rikkoa heidän kaunista perhettään, sen verran pidän myös arvostan yhtenäistä perhettä. Eikä hän voisi koskaan tehdä mitään sellaista lapsilleen, niin paljon hän heitä rakastaa.

Eli suhde olisi täysi mahdottomuus ja katastrofi.

Voiko salatun ihastumisen kanssa elää, vai onko jossain vaiheessa viimeistään pakko avautua? En oikein tiedä, mikä olisi kaikista paras vaihtoehto tässä tilanteessa jo pelkästään senkin takia, etten ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa naista kohtaan.

Minä olin ja ehkä olen vähän ihastunut vieläkään yhteen parhaista ystävistäni, jonka olen tuntenut n. 5 vuotta. Puolen vuoden päästä siitä kun tajusin ihastuneeni häneen sain koottua tarpeeksi rohkeutta kertoakseni hänelle, että olen tosissaan ihastunut häneen. Käskin ystävääni olemaan rehellinen. Hän oli. Tunne oli yksipuolinen. Tietenkin siinä voi oma sydän särkyä, jos lähtee heteroksi olettamalleen ihmiselle kertomaan, että on ihastunut. Ystäväni oli kyllä aivan mahtava. Hän ilmaisi sen, että olen vain kaveri niin hienovaraisesti ja hyvin, että meidän ystävyytemme säilyi juuri niin läheisenä, kuin mitä se on ollutkin. Tapasimme jälleen viikon kuluttua siitä kun olin kertonut tunteistani. Hän käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut, halasi niinkuin aina ja mulle tuli heti tosi hyvä fiilis.

Kannattaa kertoa jos välit on läheiset ja ystävä ei ole homofobinen. Tietenkin siinä voi itselle tulla halju olo, mutta ainakin itse huomasin, että olo on paljon kevyempi ja minun ja ystäväni välit ovat nyt täysin selvät.

Moi!
Mulla on ihan samanlainen kokemus. Menin avautumaan aikamoisessa humalassa, aamusta muisti palaili pätkittäin ja seuraava päivä oli yhtä tuskaa. Sain myös kuulla että ihastukseni kohde on täysin hetero, olin tästä kyllä täysin tietoinen jo aikaisemminkin. En oikeastaan osannut pettyä, sillä mitään toiveita en elätellyt hänen suhteensa. Enemmänkin nolotti sillä tarkoitus ei ollut tosiaankaan paljastaa koko totuutta. Toivon että välit ei kovin kärsi, päivittäin pitäisi kuitenkin jatkossakin pystyä olemaan tekemisissä. Pelkän että hän pitää minua vastenmielisenä jatkossa ja "läheisyys" on mennyttä, sillä hän todennäköisesti ei halua "kiusata" minua enempää.