NO PÄIVÄÄ!

Helsingin Sanomien kieli-ikkunassa kerrotaan, miten suomalaiset tervehtivät kioskilla. Yleensä myyjä tervehtii ensin ja asiakas vastaa. Jos edellisen asiakkaan palvelu on vielä kesken, seuraava asiakas vain nyökkää henkilökunnalle. Tervehdyssanoja ovat HEI, Helsingissä MOI ja P-Karjalassa TERVE. Asiakkaan ikä ratkaisee. Nuorta asiakasta tervehditään toisin kuin vanhempaa: nuorelle MOI, keski-ikäiselle HEI ja vanhalle PÄIVÄÄ. Miehet tervehtivät useammin TERVE, MORO, MORJENS.

Jos halutaan korostaa, että tunnetaan entuudestaan, pannaan eteen sana NO. NO PÄIVÄÄ, NO HEI.

Milloin löytyy se tutkija, joka ttutkii tevehdyksiä homo- ja lesbopaikoissa. Esim. suositussa ravintolassa päivällä kuulee: NO PÄIVÄÄ, mutta oudolle voidaan sanoa: NII-IN? Tai ENTÄS SINNE. Kujeilevat asiakkaat ennen saattoivat tervehtiä TERSKA. Tässä olisi hyvä tutkimusaihe.

vaeltaja2006 kirjoitti: "Asiakkaan ikä ratkaisee. Nuorta asiakasta tervehditään toisin kuin vanhempaa: nuorelle MOI, keski-ikäiselle HEI ja vanhalle PÄIVÄÄ. "

No minä olen sitten keski-ikäinen. Minä taas vastaan aina "päivää".

Minä toivotan aina aamuisin hyvää huomenta. Muina aikoina sanon "terve".

Mäkin sanon aina huomenta, jos on pienintäkään aihetta. Jos on oppilaita, sanon niille päivää. Se on jostain syystä useimmista huvittavaa.

Olen yhä useammin huomannut tervehtiväni sanomalla "moro!" ja toisinaan "päivää". Jälkimmäinen yleensä aamuvarhaisesta lähtien.

***

Tervehtimisen yksi ulottuvuus on tervehtimättömyys. Twitterissä ( https://twitter.com/_juss1/status/1264257718195552261 ) käydään keskustelua ihmisistä, jotka eivät tervehdi ja katso silmiin. Ihan pikaisestihan sitä monikin käytöstapakirjan ulkoa osaava ilmaisi tällaisen olevan ylpeä, ylimielinen, epäkohtelias tai vaikkapa "paskantärkeä", "pässi" ja niin edelleen.

Sitten päästiin vähän syvemmälle.

Oma juttunsa on, jos tuttu ei tervehdi. Keksustelussa todettiin, että kannattaa ehkä miettiä, mahtaako olla loukannut tätä. Minulle tällainen on vierasta, koska en voi kuvitella ihan helposti loukkaantuvani niin, että lakkaisin tervehtimästä tyystin.

Itse en varsinkaan odottamattomassa ympäristössä yleensä "pongaa" lähipiirinkään ihmisiä saati sitten muita. Vaikkapa työkavereita (tai näiden kasvoja) en tahdo huomata paitsi työpaikalla - paitsi jos tunnistan äänen. En huomaa vastaantulevia julkkiksiakaan. Sofi Oksanen on niitä harvoja, jotka "pongaan". Silmälasien käyttäminen on kyllä parantanut tilannetta.

Jotkut kommentoijat muistuttivat, että tervehtimättömyyteen voi olla syynä vaikka ujous, arkuus, epävarmuus, autisminkirjolaisiin kuuluminen tai vain omissa mietteissään oleminen.

Minusta näihin käytöstapajuttuihin liittyen paras kommentti oli tämä: "Joskus kulutin aikaani kiroten miks joku ei tervehdi ja/tai kiitä, enää en. Nykyään vaan hyväksyn et kaikki ei tee samoin kuin minä."

Itse käytän sekalaisesti tervehdyksiä, tilanteen, ajankohdan, tervehdittävän/vien suhteen.

Trelainen "moro" tietty tuttavien kesken, mutta käytän myös välistä lainaa tuolta Virosta, eli "tere".
Mutta myös "moi", "moe", ehkä vähän ohimennen tervehdysissä.
Ja ?turkulaista "terve", vaikka se näinä korona-aikoina aika olettamuksellinen lokerointi onkin ; )

Osalla tuttujen ulkomaalaisten kanssa tietysti "hello", "marhaban"(hei), "habibi"(dear friend) jne.

"hyvää huomenta" .... ja "komeita unia" kuuluvat tietysti myös tapoihin.

Ja virallisemmissa nuo "päivää", "iltaa" toki myös.

Työelämässä duunarimiesten parissa on sellainen kummallinen tervehtimiskulttuuri, että jotkut ovat hyvin tarkkoja kenelle sanotaan morjes ja kenelle ei. Vuosien jälkeenkään en saa vastausta tervehdykseen tietyiltä tyypeiltä. Joskus käy kuitenkin niin, että kun olen kerran lähemmin tekemisissä henkilön kanssa, niin se alkaakin yllättäen tervehtimään säännöllisesti. Tällä valikoivalla tervehtimisellä selvästi jotenkin merkataan oman sisäpiirin rajaa.

Tervehdykseen vastaamatta jättäminen ei ole mitään muuta kuin huonoa käytöstä.