Ikä ja (pari)suhteen hankkiminen

En olisi uskonut, että lähden näin miettimään suhdeasioita yleisesti, mutta näemmä...

Toisessa keskustelussa nousi esiin ajatus, että iän kertyminen lopettaisi seksin ja/tai rakkauden - tai kaiketi paremminkin suhteet, ettei seuraa löytyisi pitkästä yrittämisestäkään huolimatta.

Onko tosiaan niin?

Kyllähän urbaanit tarinat kertovat, että etenkin nuoruutta ihannoivassa "homokulttuurissa" kysyntä laskee kun ikää tulee lisää (tai makkaroita vyötärölle jne jne) - ja heteroidenkin kohdalla nuoruus on usein valttia (etenkin miehet kuolaavat isojen poikien tarinoiden mukaan nuoria kurvikkaita naisia). Lesboympyröistä tai muiden vähemmistöjen kuvioista en tiedä.

Tässä voi ihan omakohtaisestikin todeta, että nuorempana on tullut saatua ihan kelpo määrä rukkasia - milloin kauniimmin ojennettuna ja milloin vähemmän kauniisti ojennettuna. Vituttihan moinen aina enemmän tai vähemmän. Mutta jos ei kiinnosta, niin sitten ei. Ja kai niitä rukkasia on joskus tullut annettuakin. Että ei se iästä ole kiinni.

Minä luulen ennemmin, että kyse on jostain muusta kuin iästä, jos suhde-elämä yskii.

Jonkinlainen uskon loppuminen omaan itseensä ja lannistuminen varmasti on yhdenlainen kynnys. Sellainen katkeroittaa helposti, eikä katkeran tapauksen kanssa ole kovin auvoista olla. Noidankehä.

Kiinnostus rutkasti toisenikäisiin voi aiheuttaa sen, että tulee helposti torjutuksi, kun kumminkin suurin osa ihmisistä näyttää mieltyvän eniten niihin oman ikäisiin. Mutta eihän tämä mikään sääntö ole.

Edellisen "ikärasismin" lisäksi muutenkin liian tiukka sapluuna mahdollisen (lyhyt- tai pitkäaikaisen) kumppanin ominaisuuksien suhteen huolehtii melko varmasti siitä, että jää ilman. Tosin "mitä hyvänsä seuraa" ei sekään vaikuta kovin houkuttavalta, mielestäni.

Jos sitä itse on vanha (tai kokee itsensä sellaiseksi), niin kyllä kai niitä toisiakin vanhoja (tai vanhaksi itsensä kokevia tai vanhoista pitäviä tai vanhoiksi itsensä kokevista pitäviä tai...) on vielä vapaana. Miksi ei olisi?

Ja jos ei koe itseään vanhaksi tai ole mielestään vanha, niin sittenhän sellaista väittävät ovat väärässä - ja sitä myöten aivan turhia.

Jos on koko elämänsä ollut sinkku, oppinut päättämään itse kaikesta eikä lopumaan mistään kenenkään vuoksi, voi parisuhteen arkeen sopeutuminen olla aika hankalaa. En oikein jaksa uskoa, että sellainen suhde, jossa kumpikin tahtoo säilyttää itsenäisyytensä ja kaikki sinkkuaikojensa tavat, mutta kuitenkin asua yhdessä, voisi toimia. Kun tavat eivät kohtaa, joutuu jompikumpi aina väistämättä antamaan tilaa omastaan. Oma joustamattomuus on helppo laittaa toisen syyksi, joka "vaatii liikaa", kuten viettämään aikaa yhdessä tai ottamaan itsensä huomioon päätöksenteossa.

Toiseen ihmiseen sitoutuminen tarkoittaa omasta vapaudesta luopumista. Se käy sitä helpommin, mitä enemmän on harjoitellut.

En oikein usko että se pelkästä iän kertymisestä on välttämättä kiinni, vaikka voi sekin vaikuttaa.

smo kirjoitti: "Jonkinlainen uskon loppuminen omaan itseensä ja lannistuminen varmasti on yhdenlainen kynnys. Sellainen katkeroittaa helposti, eikä katkeran tapauksen kanssa ole kovin auvoista olla."

Tuo pitää paikkansa, eikä katso ikää. Samasta syystä monet nuoretkin jäävät yksinäisiksi.

Tätä olen pohtinut joskus joidenkin ikääntyvien homojenkin kanssa. Olemme päätelleet, että usein kyse on sellaisten keski-ikääntyvien homojen foorumien puutteesta, mutta se ei ole kovin hyvä perustelu sekään, vaikka heteroilla näitä tutustumismahdollisuuksia tietty on enemmän. Toisaalta taas kyse on varmaan ihan samasta katkeroitumisesta kuin niillä monilla muillakin ihmisillä, jotka ei töiden jälkeen enää jaksa ja viikonloppunakin pitää tehdä paljon kaikenlaista. Kyllähän kaikki tuntee ikääntyneitä yksinäisiä heteroitakin.

En halua yleistää enkä myöskään kumota kenenkään omaa mielipidettä asiaan (enkä liioin taas kerran kuulostaa ylinegatiiviselta) mutta oma vaatimaton henkilökohtainen mielipiteeni on että varsinkin homopiireissä ikääntymisellä ja yksinäisyydellä on selvä yhteys. Ei voi olla ihan pelkkä sattuma että omista kolmikymppisistä ja sitä vanhemmista homotuttavistani (miespuolisia) aika iso prosenttiosuus on yksinäisiä mutta läheisyyttä kaipaavia sinkkuja, osa jo katkeroituneita ja luovuttaneita yrittämään. Mun mielestä se vaan kertoo jostakin. Varmaan syynä on sekä homokulttuurin nuoruuden palvominen (kaikki jahtaavat samoja nuoria poikia ja ainoastaan osa löytää) ja myös näiden ihmisten omista mieltymyksistä (oma päänuppi laittaa etsimään jotain sellaista mitä on hyvin vaikea löytää).

Varmasti on aina poikkeuksia eikä vanhenevilla heterosinkuilla ole välttämättä nykymaailmassa helppoa heilläkään. Mutta olisin kuitenkin sitä mieltä että yksinäisten aikuisten homomiesten ongelma on ihan todellinen ja olemassa, eikä sitä kannata piilotella. Ihmisten tarpeita ja mieltymyksiä on aika mahdoton muuttaa, joten asialle tuskin voi tehdä yhtikäs mitään. Ehkä korkeintaan toivoisin että ihmiset voisivat kohdella vanhenevia homoja vähän pehmeämmin. Ymmärtää että heilläkin on oma ihmisarvonsa ja he ovat muutakin kuin ongelmajätettä, joka pilaa ilon perjantai-iltana baarissa kun lähdetään bilettämään......

Kun nyt kerran aloitin tämän ikäkeskusteletun, niin tarkennan nyt vielä sitten En itse tunne itseäni mitenkään vanhaksi, olen urheillut ikäni enkä ole omasta mielestäni jämähtänyt mihinkään kaavoihin. En itse uskoisi itseäni tämänikäiseksi jos en tietäisi. Elämänkokemus tietysti tekee sen, että en innostu asioista niin hillittömästi kuin takavuosina. Vaan eipähän tule hirveästi tehtyä tyhmyyksiäkään enää.. Se että ikäni on hirveät 49 näyttää pelkkänä lukuna karkottavan useimmat ihmiset pois.

On minulla tietysti vaatimuksiakin toisen ihmisen suhteen. Ennen kaikkea se vaikeasti määriteltävä kemia, ja sellaista tapaa harvoin. Kun kesäpoika sanoi tuosta sitoutumisesta, niin haluan kyllä säilyttää omaakin elämääni. Työn takia joudun reissaamaan paljon, ja oma taideproggis, joka on syksystä alkaen taas aika hektisessä vaiheessa, vie aikaa. En voi kuvitellakaan lopettavani sitä mistään syystä, koska alkaisin vain voida pirun huonosti. Toisaalta kustantaja kärttää koko ajan uutta tekstiä. Kesäpoika, oletko nyt tosiaan sitä mieltä että koko entinen elämä pitää jättää sitoutumisen vuoksi.

Jututin joku aika sitten suomalaista esiintyvää taiteilijaa, joka kertoin olevana matkoilla 300 päivää vuodessa. Siitä huolimatta naimisissa, yksi lapsi. Maailama ja kuulijat menettäisivät paljon, jos hän olisi päättänyt ryhtyä kotirouvaksi.

Geschwitz, sulla on tapa laitella sanoja suuhuni. :D Ei, en mä sanonut, että koko entinen elämä pitää jättää. Vapaus tulla ja mennä milloin vain ja tehdä mitä huvittaa pitää kyllä. Mutta silloin KUN tulee ja menee ja tekee, voi tehdä niitä samoja asioita, joista ennenkin on nauttinut. Mullakin on produktioita, joskaan ei yhtään ihan omaa.

Omassa lähipiirissäni ikisinkut ovat omapäisiä, järkähtämättömiä ihmisiä, jotka eivät koe minkäänlaista halua muuttua missään suhteessa kenenkään vuoksi, ja siksi jättävät taakseen toisia ihmisiä pikkuvirheiden vuoksi. Kun oma tapa on ainut oikea, ovat muut tavat väärässä ja viallisia, joista on hankkiuduttava eroon sen sijaan, että pysähtyisi hetkeksi miettimään, miten nämä erilaiset ominaisuudet voisi sovittaa yhteen. Mutta yhteensovittaminenhan vaatisi joustamista, ja sen myöntämistä, että itselle sopiva ei ole sama kuin oikea.

Kaikki aikuisena vapaat eivät ole olleet aina vapaita, monella on takana pitkiä parisuhteita ja kokemusta siitä, mitä parisuhde oikeasti on.

Ei joustamattomuus varmaankaan kaikilla yksinelävillä ikää myöten lisäänny, voihan kehitys mennä niinkin päin, että ne jotka ovat joustamattomia alusta asti, todennäköisemmin viettävät koko elämänsä sinkkuina. Enkä tarkoittanut kaikkien aikuisten sinkkujen olevan sitä juuri tästä syystä, muitakin syitä varmasti on.

Yksi voi olla tuo nuoruuden ihailu. Itse en ole ikärasisti, numerolla ei sellaisenaan ole mitään väliä. Mutta en minä, kuten ei varmaan kovin moni muukaan ikäiseni, pidä niistä iänikuisista nuortenmetsästäjistä, jotka kiinnostuvat meistä vain meidän ikämme takia ja närkästyvät, jos joku tuijottaa vastavuoroisesti heidän ikäänsä.. Mäkin kun olen kaiken aikaa vanheneva henkilö, vaikka vielä en oo ehtinyt vanhenemisessa erityisen pitkälle. Ne itseäni tuplasti (tai enemmän) vanhemmat joihin oon ihastunut, ovat kaikki olleet sellaisia, jotka ovat tykänneet musta, mutta olleet mun iästä ensin kauhuissaan, eivät niitä, jotka päivä toisensa jälkeen yrittävät ripustautua kiinni kehen tahansa nuoreen. Mitä epätoivoisempi, sen todennäköisemmin jää yksin. Epätoivo on aika varma karkoittaja. Joskus sillä voi saada sääliseksiä, mutta ei sekään varmaan ole ripustautujan tavoite, joskin sillä voi leveillä hetken aikaa.

Jotkut vanhemmat vaikuttavat ihan aidosti hyvin lapsekkailta. Sellaisen ihmisen ystävyys on samanlaista kuin kenen tahansa lapsekkaan ihmisen, eikä lapsekkuutta saa musta pilkata, vaikkei se oikein sopisikaan henkilön ikään ja ulkonäköön. Ei kukaan voi mitään sille, mitä on. Seksuaalisessa mielessä lapsekkuus ei kiehdo. Paljon vanhempaan ihastumisen idea on juuri se toisen kypsyys ja varmuus. Tietty nuorekkuus on hyvä juttu, mutta ei siihen lapsekkuuteen asti menevä. Miksi haluaisi nuoren mielen vanhassa paketissa, kun vaihtoehtona on nuoria mieliä nuorissa paketeissa. Aikuisen mielen voisin ottaa aikuisessa paketissa. Niin, mikäli olisin ottamassa ketään. :)

Nooh...avioliitto on niitä varten jotka on "given up hope", kuten ystäväni mr Crisp sanoi "Naked Civil Servant"-leffassa.
Koska (jonkinlaisen) parisuhteen mahdollisuus on minulla ajankohtainen, voin sanoa että minulla on vielä Toivoa...
Mutta mitä vanhemmaksi tulee; sitä enemmän pelkää kun on tottunut yksinäisyyteen...sitä oppii olemaan luottamatta sydämen juttuihin nuoruuden sokeasti.
"If at first you don't succeed, Quentin Crisp may be your style."

Kesäpoika, mitä sanoit epätoivosta on varmaan ihan totta. Mutta ihmismieli ei taida toimia loogisesti. Suurin osa epätoivoisista ihmisistä on yhä edelleen epätoivoisia senkin jälkeen kun huomaavat olevansa epätoivoisia. Tahdonvoimalla on aika vaikea suggeroida itseään tunnetilasta toiseen. Hmm mistäköhän mä tiedän tämän näin hyvin...

Kun puhuit tuosta lapsekkuudesta niin en voi olla kommentoimatta, koska se jos mikä on sitä oman elämäni problematiikkaa kuten varmaan olet blogieni pohjalta jo ajat sitten huomannut. Olen itse myös huomannut että aikuisista miehistä kiinnostuneet nuoret valitsevat yleensä aina ne kumppanit jotka ovat maskuliinisia ja miehekkäitä. Ne jotka eivät pysty luontevasti sopeutumaan isähahmon rooliin, joko testosteronin puutteen tai kehittymättömän mielen takia, ovat paljon heikommassa asemassa.

Mä pystyin aikanaan hyväksymään itseni vasta sitten kun tajusin etten halua enkä pysty miellyttämään suurinta osaa maapallon ihmisistä. Tunnen itseni ja omat tarpeeni niin hyvin että tiedän myös että sopivan kumppanin löytyminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä silloinkin jos aktiivisesti etsisin kumppania. Eikä kyse ole mistään itsesäälissä rypemisestä vaan lähinnä kesäpojan mainitsemasta liian nuoresta mielestä. Tietysti pystyn halutessani valuttamaan tämän kaltaista analyyttistä ja älykkään oloista kakkaa ruudulle, mutta käytännössä aika moni tavallinenkin ystävyyssuhde jo kariutuu yhteisen kosketuspinnan puutteeseen. Eli musta toinen osapuoli (mukaanlukien myös aikuismaiset teinit) on tylsä ja tavallinen, ja toisen osapuolen mielestä mä itse olen kehittymätön. Olenkin aika ylpeä siitä että mulla ylipäätään on kourallinen oikein hyviä ystäviä.

kesäpojalle edelleen: olen toki valmis joustamaankin tekemisistäni, ja tehnytkin sitä paljon koska en joudu lusimaan vakituiseen jollakin työpaikalla. Joskus olen joustanut niinkin paljon, että oma minuus on hävinnyt lattiakaivosta alas. En aio tehdä sitä enää. Joustaminen edellyttää kuitenkin sitä, että kiinnostuisin jostakin ihmisestä. Olen tavannut tuollaiset kolmisenkymmentä tyyppiä vajaan vuoden aikana ilman että kukaan herätti mitään intoa tavata toista kertaa . Muutama näistä kyllä taisi olla kiinnostunut minusta, mutta kun ei kolahda niin ei kolahda. Suhde ei ole niin tärkeä, että suostuisin seurustelemaan ihmisen kanssa josta en välitä ihan vain sen takia, että joku suhde pitää olla. Ne sportit lepakot (ja heterot), joihin itse tykästyn, taas ovat liian nuoria...

On tässä toki alkanut miettiä, mikä parisuhteessa olisi se juttu. En ole ihan varma, haluanko edes jakaa arkea kenenkään kanssa. Tiskaaminen sujuu paremmin yksin.

Edellisen Geschwitzin viestin valossa voisin kyllä arvella, ettei iän kertyminen olekaan se asia, joka lopettaa seksin ja rakkauden - ainakaan siitä syystä, ettei enää kelpaisi kenellekään. Se, että "kolahtaminen" on molemminpuolista, ei ole itsestäänselvyys minkään ikäisenä.

joo, totta puhut. Kiitos vain kaikille keskustelijoille, smo ja kesäpoika ja muut, tilaisuudesta vähän selvitellä ajatusiani ja tuntemuksiani!

Ymmärrän kyllä Geschwitziä ihan hyvin. Jos neljän kympin loppupuolella on vielä timmissä kunnossa (ja sehän on mahdollista, k. Madonna) niin oma ikäluokka vekkihameineen ei välttämättä nappaa. Miesten puolella se on ikävän usein vaan niin, että nuorempien perässä juoksijat ovat likaisia vanhoja miehiä jotka pahimmassa tapauksessa manipuloivat ja/tai lahjovat nuoremman kumppanin suhteeseen kanssaan ja käyttävät nuoremman kokemattomuutta häikäilemättä hyväkseen. Ja nämä nyt ovat, ihan riippumatta maskuliinisesta ulkonäöstä ja habituksesta, yleensä epäkypsiä ja ehkä vähän pedofiliaan taipuvaisiakin. Yleistän aika rajusti, mutta muunlaisia esimerkkejä tulee niin harvoin vastaan että otan itselleni oikeuden siihen. Näitä sattui muutama vuosi sitten vielä omallekin kohdalle, mutta tukan harvetessa haihtuvat myös tämän sortin kavaljeeritarjokkaat. Mikä on minusta ihan positiivinen asia.

Sopivan ikäeron seurustelukumppaniin joutuu jokainen päättämään viime kädessä itse ja haitari taitaa olla levenemään päin, mitä vanhemmaksi sitä tulee.

Kylläpäs herra Peter nyt vetelee aika lailla överiksi omia elämänviisauksiaan....yritän raapia kokoon jonkinlaista vastausta myöhemmin. Nyt tähän hätään en ehdi vaikka mieli tekisikin :)

Geschwitz, en ajatellut puhuvani sinusta joustamattomuudesta puhuessani, sillä enhän sinua yhtään tunne.

Aikuistumiseen kuuluu tietty itsen löytäminen irrallisena olentona muista ihmisistä, joka sekin varmaan vaikuttaa tähän pariutumiseen. Vastasyntynyt ei erota vielä itseä lainkaan maailmasta irrallisena, ja kun omaa lapsuuttaan muistelee, muistaa varmaan sen, että omia vanhempia ja omaa perhettä piti eri tavalla osana itseään, niin että sitä piti hävetä jos ne perheenjäsenet törtöilivät, sen sijaan että olisi ymmärtänyt, että vain omasta puolestaan tarvii hävetä, toiset ovat toisia. Joskus murkkuiässä irrottautuminen perheestä alkaa, mutta silloinkin perheenjäseniä vielä hävetään, ja vaikka irrottautuminen kotoa tapahtuu, ei ole vielä oikeasti itsenäinen, vaan ystäväpiiriin kiinnittäytynyt. Pitää olla olevinaan ihan kamalasti jotain yleisesti hyväksyttyä. Sitä en itse muista, mutta kun seuraa murrosikäisten puuhia ja puheita hetken aikaa, näkee vähänkin aikuisemmalla silmällä, mitä hirvittävää teatteria se on.

Kun on kovin riippuvainen toisten mielipiteistä, voi ihastua vain siksi, että toinen on ihastunut. Sitä ei tapahtdu enää nelikymppisillä.

Tiedän, mistä Peter puhuu. Ei ole kovin kauaa, kun kirjoitin blogiinikin yhdestä lähipiirini miehestä, joka on viisissäkymenissä, mutta kuulostaa Demi-lehdeltä ja pitää nuorista pojista. On aika vaikea tietää, onko hän aidosti lapsellinen ja siksi etsiytyy samanoloisten seuraan, vai onko hän täysi huijari, pedofiilinen, tai tässä tapauksessa lähinnä teinifiili.

Oon aloittanut homoelämäni neljätoist vuotiaana, ja nyt kun oon 21, olen iloinen, että ne tietyt miehet eivät enää niin paljoa roiku kannoilla. Jonkinverran niitä vielä roikkuu, kun oon nuoremman näköinen. Ne erottaa hyvin makeilevasta ja manipuloivasta tyylistä puhua, "en tahdo pelästyttää, ei ole pakko vastata, mutta kosketteletko itseäsi?" Aaargh. Mä olen aikuinen ja naimisissa.

Massa, netissä et vaikuta lapsekkaalta, olet ihan analysointikykyinen ja älykäs. Tunnetasolla sitä ei välttämättä tietysti silti ole. Epätoivoa ei ehkä voi lopettaa vaikka sen tajuaa, mutta voi lopettaa käyttäytymästä kuin epätoivoinen, kun huomaa, ettei se toimi. :)

Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa että tällä kertaa olen aika lailla eri linjoilla sekä Kesäpojan ja varsinkin Peterin kanssa. Provosoiduin aamulla Peterin lonkalta heitetyistä yleistyksistä, jotka olivat mielestäni tietynlaisia ihmisiä kohtaan jopa melkein rasistisiksi tulkittavia. Joten suonette anteeksi jos olen huonotuulinen. Pyydän myös anteeksi viestiketjun aloittajalta kun provosoidun keskustelemaan muusta kuin itse viestin aiheesta.

Olen lähinnä lopen kyllästynyt perushomojen vuosikausia, vuosikymmeniä jatkuvaan vanhojen ja nuorista pojista pitävien miesten syyttelyyn. Tuntuu kuin jokaisessa yhteisössä tarvittaisiin niinsanottuja kollektiivisia syntipukkeja jotta oma olo helpottuisi. Vähän samaan tapaan kuin ympäri maapalloa jahdataan terroristeja ja pedofiileja eri
tarkoitusperien ja poliittisten agendojen mukaan (yleensä näyttävästi jotta saataisiin yleinen huomio pois kiusallisista arkipäivän ongelmista) niin nuorehkoilla homomiehillä on aina se sama väsynyt vinkuna vanhoista homosedistä jotka aina roikkuu siinä puhujan omassa pikku pepussa kiinni. Ja vielä enemmän omassa kuin siinä naapurin.

En ollenkaan puolustele manipulointia enkä lahjontaa. Mutta koska tänään on näköjään mutu-veikkausten lonkalta viskelemisen teemapäivä niin voisin itse väittää että niitä kaikkein taitavimpia manipuloijia löytyy nuoremmista ikäluokista. Vanhat sedät ovat esteettisesti monen mielestä epämielyttäviä ja usein sosiaalisesti kömpelöitä. Tarvitsevat myös usein muutaman bissen alle ennenkuin uskaltavat tulla juttusille. On täysin turhaa kuvitella etteivätkö pari- kolmikymppiset miehet jahtaisi ihan yhtä kylmäverisesti ja laskelmoidusti ihan yhtä nuoria poikia. Vanhojen ns. likaisten miesten yritykset tulevat yleensä heti näkyville epäonnistuessaan ja saavat moraalisen paheksunnan "hyväksikäytön yrityksestään", kun taas täysin kylmäsydäminen ja vittumainen parikymppinen yleensä lähtee kotiin se poju kainalossaan. Mutta hänhän ei ole ihmisten silmissä likainen pervo, korkeintaan biletyshenkinen ja ehkä hieman pinnallinen.

Mulla itselläni on ollut onni tuntea elämäni aikana monta nuorista pojista pitävää vanhempaa miestä. Osa heistä oli aikanaan kiinnostunut minusta, mutta minä en ollut seksuaalisesti heistä. Ja silti he pystyivät hyväksymään asian ja pysymään ystävinä. Olen onnellinen että he ovat vierailleet elämässäni, jotkut jääneet jopa pysyvästi.

Aika moni teistä kirjoittajista on kertonut olevansa ns. laajan ikähaitarin homppeli. Välttämättä ihan jokaisella se
suvaitsevaisuushaitari ei ole ihan yhtä laaja. On niin hirveän helppo heitellä puolisyyllistäviä kommentteja niille ihmisille joiden seksuaalisuus tai käytös ei ole namusetalaishomon mielestä "normaali". Jos joku on nähnyt pedofiililtä näyttävän ja feikiltä kuulostavan eläkeläisen niin voisin kysyä mitä sitten? Minäkin olen nähnyt aika monta kusipäistä parikymppistä ja albinon variksen. Olen jopa nähnyt lesbon CD-hyllyssä levyn joka ei ole Eva Dahlgrenin tekemä.

Massa, omista kokemuksista kertominen ei ole yleistämistä. Hyvä, että kerrot toistakin puolta, mäkin tunnen parikymppisiä jotka bilettää muiden kustannuksella, koska se on niin helppoa. Jotkut jopa opiskelee toisten kustannuksella. Eikä kyse ole rakkaussuhteesta, vaan selän takana puhutaan toisesta rumasti.

Ei se poista mun tai Peterin tai kenenkään muun kokemuksia. Minä osaan kertoa vain siitä, minkä olen kokenut, enkä ole kokenut itseäni nuorempien hyväksikäyttöyrityksiä.

Onneksi on niitäkin, jotka osaa luoda tasa-arvoisia suhteita, vaikka ikäeroa on, ja vaikka se usein aiheuttaa eroa siihen, kumpi tuo leivän pöytään. :)

Edit: Jos luet mun kirjoitukset tässä keskustelussa ilman tuohtumusta, niin huomaat kyllä, että en mä puhunut lainkaan kaikista aikuisista miehistä. Sen vaan erottaa, milloin toinen lähestyy kuin toista aikuista, ihan normaalisti ihminen ihmiselle puhuen, ja milloin kyseessä on nuortenmetsästäjä, joka on kuin wanna-be, yrittäen laskeutua nuoremman tasolle ja kuulostaa vain omituiselta. Siinä on aika iso ero, hakeeko setä poikaa leikkikaveriksi, vai mies toista seurakseen, vaikka sitten nuorempaakin.

En mä pidä siitäkään, että jokainen vanhemman miehen nuoremmalle lausuma sana tulkitaan epätoivoiseksi lähentely-yritykseksi, koska se on jo liikojen luulemista itsestään.

Mutta jos epäilet sanomaani, kokeile joskus tekaistua nimeä jossain nettichatissa, niin näet saman kuin alaikäiset siellä näkevät. Kaikille teineille ehdotellaan, eikä se lainkaan aina ole minkään provosoinnin tulos.

Kesäpoika, en kuvitellut koskaan että tarkoittaisit syyllistää kaikkia aikuisia miehiä. En silti ole kanssasi samaa mieltä.

Olen itse asiassa joskus kokeillut tuota mainitsemaasi hommaa eli tutkinut millaisia kommentteja eri ikäiset ihmiset chateissa saavat. Aika hämmentävää itse asiassa on että jo 25-vuotiaaksi esittäytyvät homot joutuvat usein torjutuiksi liian vanhoina. Kertonee jotain yleisistä mieltymyksistä.

Aika usein ihmiset tekevät havaintojaan chattien ja Herkun tapaisissa iskupaikoissa tapaamien ihmisten perusteella. Noissa paikoissa pyörivä porukka ei (ainakaan toivottavasti) anna koko kuvaa homoista ja mistään erityisestä ikäryhmästä. Kesäpoika, jos olet noita chatteja harrastanut niin olet varmaan kiinnittänyt huomiota myös siihen että teineille tarjotut ehdotukset tulevat ihan tasaisesti kaiken ikäisiltä ihmisiltä. Hieman nuoremmilla on vähän enemmän itseluottamusta ja ehdotukset ovat suorempia, vanhemmat sedät tyytyvät heiluttelemaan seteleitään kun luulevat (tai tietävät) etteivät muuten kelpaa.

Kaverini tässä luki kirjoitustasi ja ihmetteli ajatteletko sinä todella teini-iän loppupuolella olevan nuoren miehen olevan niin johdateltavissa oleva tahdoton möykky ettei osaa sanoa vanhempien miesten lähentelyille kohteliaasti ei? Itse ajattelisin myös niin että jos ei kykene selkeästi vielä käsittelemään ihmisten lähentely-yrityksiä niin ei välttämättä kannattaisi sinne Quntelen chattiin tunkea tai 18-vuotta täyttäneenkään baariin lähteä.

Puhut myös nuoren tasolle laskeutumisesta. Onko nuoren taso tai älykkyys jotenkin erityisen alhaalla? Jotenkin vähän kuulostaa siltä kuin ajattelisit että suomalainen nuori olisi jonkinlainen tahdoton reppana joka ei osaa erottaa feikkiä aidosta ihmisestä ja ei näin ollen osaisi pitää huolta itsestään.

Ja yhä edelleen kesäpoika.......en myöskään ymmärrä miksei kahden eri henkisellä kehitystasolla olevan suhde voisi olla tasapuolinen. Jos esimerkiksi minä tunnen itseni sielultani ja mieleltäni lapseksi, onko jokainen aikuiseksi itsensä kokeva silloin minun hyväksikäyttäjäni? Ja pitäisikö vaikka minun tai kenen tahansa muun epäkypsän ja sielultaan nuoren ihmisen muuttaa itsensä ja persoonallisuutensa aikuisen miehen persoonallisuudeksi jotta saataiisin aikaan se normihomojen haluama "tasapuolinen suhde"?

Nuorten tasolle laskeutumista tarkoitin nimeomaan kritisoida. Se kuulostaa omituiselle. Se ei ole kunnioittavaa, eikä varsinkaan tunnu oikealta, että ihminen, joka juttelee seksuaalisia, juttelee samalla kuin lapselle. Juuri siitä syntyy se pedofilinen vaikutelma, joka inhottaa, ja josta minä ja ymmärtääkseni myös Peter puhuimme. Kyllä niitä miehiä on, ihan oikeasti, eikä sun tarvi kokea itsellesi uhaksi, että niitä kritisoidaan. Se on läpinäkyvästi manipuloivaa, ja se että oon ollut kykenevä tunnistamaan sen ja uskon valtaosan nuorista olevan, ei tarkoita, että se olisi silloin ok. Aika montaa nuorta oikeasti ällöttää, kun oman isän ikäinen lähentelee. Se ei vain tunnu oikealta.

Seksuaalisen väkivallan rajaa ei ole helppo määritellä. Ei kesätyöläisten peppuja työpaikassa puristeleva setäkään välttämättä tarkoita olla inhottava, mutta hänen pitäisi kunnioittaa sitä, mille hänen käytöksensä muista tuntuu.

Mulla ei ole ollut nettiä kotona, ennen kun oon tullut Ranneliikeeseen, enkä oo koskaan harrastanut nettichatteja. Silloin aikoinaan hain seuraa txt-tv: sivulta 897 ja tv:n yöchateista, mä kun valvoin usein öitä. Kotona oli vaikea nukkua. Mä pistin ilmoituksia ja vastasin ilmoituksiin, ja ne olivat siellä sellaisia kuin olivat, ja minä tein niin kuin siellä tehtiin. Kerroin iän ja mitat ja toivotun asennon, enkä mä yhtään ihmettele, että se tulkittiin juuri niin kuin siinä luki. Ekaa kertaani etsiessäkin etsin ekaa kertaa, ja sain ne vastaukset, jotka sain. Menin hotelliin treffeille ja kaikki sujui, niin kuin oli sovittu. Ei mulle luvattu mitään, mitä en saanut, mutta jotenkin sain silti paljon vähemmän kuin toivoin. Mä kuitenkin kuvittelin, ettää olisin erityinen ja että hän rakastuisi. Nyt on aika helppo nähdä, että olin yksinkertaisesti liian nuori tajuamaan kuitenkaan kunnolla mitä tein, vaikka teoriassa tiesin kaiken.

Musta aikuisen tehtävä on ohjata harhautunut nuori takaisin ikäistensä pariin. Vastuu on kuitenkin aikuisella, joka tietää. Kyllä mä ymmärrän, että on vaikea tajuta nuorta niin nuoreksi, ja mitä niin nuori tarkoittaa, kun se itse haluaa ja puhuu ja käyttäytyy sen mukaan. En mä syyllistä, enkä ole nostamassa syytteitä. Seksi vain ei eroa mun mielestä siinä suhteessa viinasta tai tupakasta tai huumeista, että niitä voi antaa, "koska se itse halusi". Ymmärräthän?

Silloin olen valmis syyllistämään, kun EItä ei uskota. Vähän ymmärrystä pitää ehdotellessa olla sille, että joskus vastaus on ei. Kaikki kun eivät jätä rauhaan, kun sanoo kohteliaasti ei. Sitäkään sun ei tarvi kokea uhaksi. Niitä oikeasti on, mutta ei kukaan ole sanonut, että sinä olisit sellainen.

Ne kuin-lapselle-puhuvat eivät pyöri enää parikymppisten ympärillä, tai jos ne ovat samoja miehiä, niin ainakin osaavat jo puhua normaalimmin.

Seksuaalinen kiinnostus on eri asia kuin kunnioitus tai ymmärrys tai hyväksyntä. Jos ei pidä jonkun ikäisistä, se ei ole oikeasti rasismia, se on vain makuasia. Jos ei kiihotu vaaleatukkaisista tai tummatukkaisista tai jokin muu yksityiskohta on tärkeä, niin sitten se on. Muiden pitää vain hyväksyä se. Ei ole pakko olla sellaisen kanssa, jota ei oikeasti yhtään halua vain siksi, että kieltäytyminen ikään vedoten olisi väärin.

Ongelmista ei saa tehdä tabuja.

Edit: tämän keskustelun tarkoitus kai oli puhua vanhempien vakeudesta löytää parisuhdetta, niin että kohteliaisuussyistä lopetan off-topicin tähän.. Jos pahoitin Massan mielen, pyydän anteeksi, sillä se ei ollut tarkoitukseni. Musta tuntuu, että tulkitset sanomaani kielteisemmin kuin tarkoitan, ehkä siksi, että jokin sanomani osui kipeään kohtaan. Voidaan jatkaa privana. Olisi varmaan pitänyt olla hiljaa, enhän mä oikeasti tiedä vanhempien pariutumisongelmista muuta kuin sen, minkä muut on kertoneet. :)

Ne Massan kokemukset manipuloivista nuorista sopii tähän keskusteluun paremmin.

Ja Massa ei, en ajattele että sä et saisi itsesi lapsekkaaksi kokevana olla aikuisemman miehen kanssa, sillä sinussa on myös se aikuinen puoli, joka kyllä jo tietää. Musta kehitysvammaisen ja terveen suhteessakaan ei ole mitään vikaa, silloin kun se on tasa-arvoinen. Ne vanhemmat miehet, joista mä puhuin, eivät tahdo suhdetta, vaan nuorta lihaa.

Kesäpoika, en ole missään vaiheessa kokenut tuota tekstiäsi uhaksi itselleni vaikka niin luuletkin. Olet huomannut että olen puolustuskannalla ja näin olen monestakin syystä. En ole ikinä salannut sitä ettenkö olisi koko elämäni ajan pitänyt seksuaalisesti vain ja ainoastaan itseäni paljon nuoremmista ihmisistä. Ja myönnän että olen hieman katkeroitunut sille, että kaltaisteni ihmisten tarkoitusperät liian usein halutaan ymmärtää väärin vaikka ne olisivat kuinka "puhtaita" tahansaa. En siis välttämättä suuttunut omasta puolestani vaan solidaarisuudesta kaltaisiani ihmisiä kohtaan. Voinet tajuta sen?

Minä puhuin rasismista, sinä väitit samojen asioiden olevan makuasioita. Minäkään en kaipaa seksiseuraa vanhemmilta miehiltä, mutta mielestäni on yhä edelleen loukkaavaa kohdistaa kaikki kritiikki yhteen väestönosaan kun tiedät varsin hyvin että kaiken ikäiset tekevät aivan samaa. Yksinkertaistaminen ei ole mikään makuasia.

En koe sinua uhaksi ja innostuinkin väittelemään kanssasi koska sinun kanssasi on niin mukava väitellä. Sinä perustelet väitteesi ja itse yritän tehdä samoin. Toivon että sinä ajattelet tätä kaikkea joskus oikein kunnolla, koska uskon että älykkäänä ihmisenä ymmärrät että asioilla on niin kovin monta eri puolta.

Omasta mielestäni aikuisen tehtävänä ei ole ohjata nuorta takaisin ikäistensä pariin. Jokaisella nuorella on oma tahto ja oma hallinta oman elämänsä suhteen. Jos nuori ihminen haluaa omaasta vapaasta tahdostaan (ilman manipulointia, painostusta ja lahjontaa) harrastaa seksiä aikuisen miehen kanssa on mielestäni muun maailman ainoastaan hyväksyttävä asia. Mä olen aina uskonut ihmisen omaan vapaaseen tahtoon. Mielestäni on nuoria itseään kohtaan todella aliarvioivaa väittää kerta toisensa jälkeen "Et voi vielä tietää mitä oikeasti tahdot".

Nyt menen nukkumaan ja toivotan hyvää yötä kaikille keskusteluun osallistujille. Toivon etten ampunut liian kovilla ja pahoittanut kenenkään mieltä. Kesäpoika, minun mieltäni et ollenkaan pahoittanut. Jos ihmettelit sitä kuinka kiivaasti provosoiduin niin se on yksi luonteenpiirteeni ;) Ehkä olet blogejani lukemalla tiedostanut jo ajat sitten että rakastan dramatiikkaa ja joskus hieman ylitsemeneviä vuodatuksia....mutta tällä kertaa mielestäni minulla oli siihen ihan hyvä syy. Öitä kaikille vielä kerran :)

Jos nyt koitetaan saada tämä keikautettua sille raiteelle mistä aloitettiin, niin pitää varmaan vetää vähän yhteen:

Vanhemmalla iällä on ehkä hankalampaa lähteä yhtä suuriin kompromisseihin kuin nuorempana, mikä voi vaikeuttaa sopivan kumppanin löytämistä. Toisaalta omat harharetketkin ovat useimmiten takanapäin ja on saanut selvyyden siitä, mitä hakee. Eli haettavan spektrumi pienenee koko ajan, mutta jos sellainen löytyy niin siitä saattaa vaikka tullakin jotain.

Minun täytyy varmaan hieman lieventää ensimmäisen viestini sanomaa tähän ketjuun sen verran, että ikäerolla on vähemmän merkitystä jos molemmat ovat selkeästi aikuisia ja seisovat omilla jaloillaan. Ja ihan sama kuinka tätä yrittää vääntää, niin parikymppinen ei ole vielä aikuinen. Opiskelut ja ulkomaat on monella silloin vielä edessä, eikä edes oikein tietoa siitä mitä haluaa isona tehdä. Eikä tarvitsekaan olla. Tuossa vaiheessa parisuhde vanhempaan kumppaniin ei voi olla yhdessä kasvamista vaan sitä että toinen seuraa vierestä kuinka toinen kasvaa, kehittyy ja muuttuu kvanttihyppyjen tahtiin. Ehkä sellainenkin suhde voi olla jollain tavalla ihan terveellä pohjalla ja tehdä molemmille hyvää, mutta useammin näkee suhteita joissa jompikumpi käyttää kumppaniaan jollain lailla hyväksi, oli se hyväksi käyttäjä sitten vanhempi tai nuorempi.

Ehkä tämä kahden omilla jaloillaan seisovan ihmisen suhde nyt sitten on juuri tämä namusetalaisten virallisesti hyväksytyn parisuhteen malli, en tiedä. Mulle toimii kaikkein parhaiten.

Massa kirjoitti:

> "En halua yleistää enkä myöskään kumota kenenkään omaa mielipidettä asiaan (...)" sekä jatkoi myöhemmin samassa kappalessa:
> "kaikki jahtaavat samoja nuoria poikia ja ainoastaan osa löytää"

Jos nyt sitten tosiaankin oltaisiin yleistämättä :-)

Itse ainakaan en ole koskaan jahdannut nuoria poikia. Muistaakseni minulla ei ole koskaan ollut elämäni aikana seksiä kenenkään alle 30-vuotiaan kanssa. Ikäraja alkaa jostain 35-vuodesta ja tuntuu kiipeävän pikku hiljaa ylöspäin... Jos joku on 35 ja on minun makuuni, niin hän on todella ikäistään vanhemman oloinen. Minulle yleensä miehet noin 40:stä eteenpäin alkavat olla kiinnostavia.

Enkä ole mitenkään ainutlaatuinen tämän ikärajan alakantin suhteen. Kaveripiiristä löytyy aika monta miestä, jotka etsivät aikuisia miehiä. Ja joku 18-25 vuotias harvoin näyttää sellaiselta kuin joku 40-50 v. mies.

Fuck and run
Fuck and run
Even when I was 17
Fuck and run
Fuck and run
Even when I was 12

Ja järki seisoi iästä riippumatta?

mä en enää etsi sitä "oikeaa" enkä mitään muutakaan.....ajelehdin....

Ah, ikäerokysymys, kuinka tunteita nostattava aihe tuo minulle aina onkaan.

Avomieheni on minua lähes 20 vuotta vanhempi. Ikäeron vuoksi on tullut paskaa niskaa enemmän kuin olisi kohtuullista. Olisi mukava, jos ihmiset luulisivat, olettaisivat ja yleistäisivät hieman vähemmän. Kun rakastaa jotakin ihmistä ja tuntee hänet hyvin, ei ole kiva kuulla että joku epäilee hänen käyttävän hyväkseen minua, vaikka olen aikuinen ja harkitsevainen ihminen, kaukana sinisilmäisestä. Ei ole myöskään mukava kuulla, että joku arvelee minun elävän mieheni siivellä, vaikka todellisuudessa kuukausituloni ovat yli kolminkertaiset hänen tuloihinsa verrattuna.

Kotikaupungissani on tietty suunnilleen ikäisteni homojen porukka, joka bailaa yhdessä yms. Aikanaan muutama henkilö siitä porukasta halusi tehdä tuttavuutta, tuli baarissa juttelemaan yms. Sitten kun aloin seurustella reilusti itseäni vanhemman miehen kanssa, maineeni paikkakunnalla ilmeisesti kärsi jonkin sortin kolauksen, ja nykyisin hyvä että porukka tervehtii kadulla jos kävelee vastaan. Kaipa ne pitävät minua jonkin sortin horona.

Nyt kun suhde on jatkunut jo vuosia ja on kestänyt matkan varrelle sattuneet vaikeudet, osa ihmisistä on alkanut vihdoin uskoa että suhteemme on aidolla pohjalla.

On aika raadollista kuulua vähemmistöön, jos sen vähemmistön sisälläkin katsellaan nenänvartta pitkin. Siksi olisi mukava, jos jätettäisiin ikärasismi ja kaikki muukin rasismi sikseen. Olisi hyvä tiedostaa, ettei kaikki aina ole sitä miltä päällepäin vaikuttaa, ja varsinkin kahden ihmisen välisessä suhteessa on paljon asioita joita ei edes voi nähdä suhteen ulkopuolelta. Nuo nuoria seksimielessä metsästävät miehet toki ovat tuttu ilmiö minullekin, enkä heitä siitä tuomitse. Kyllä monet nuoretkin etsivät nuoria seksimielessä. Mutta on todella väärin yleistää, että suurissa ikäeroissa aina olisi kyse hyväksikäytöstä.

Nyt tulee tyhmä juttu.

Olen 40-vuotias, pitkä mies.

Jos mies on liian pienikokoinen tai liian nuori, minulle tulee hänestä olo kuin hän ei olisi ollenkaan todellinen, vaan jokin elokuvan hahmo tms. Vasta kun mies on oman kokoiseni ja suunnilleen ikäiseni, tunnen että vastassani on todellisuutta, sellaista johon on suhtauduttava kunnolla, jopa annettava vastusta.

Ja arvatkaa kiinnostuvatko minusta usein 27-29-vuotiaat pienikokoiset miehet...

Mä täytin 40 viime vuonna ja musta tuntuu että flaksi on parempi kuin koskaan. En tiedä syytä, voi olla se lisääntynyt itsevarmuus ja -luottamus, enää ei tarvitse yrittää näyttää mitään. Ulkonäköhän ei vanhetessa varsinaisesti parane. :)

En käy baareissa, jossain Herculeksesssa viimeksi 2001, joten nämä flaksin parantumishavainnot on nyt enemmän oikeasta elämästä.

Ikähaarukka on mielenkiintoinen juttu. Treffailin hetken aikaa 27-v kundia, mutta oli hankalaa kyllä löytää mitään yhteistä säveltä. Ei se sitten mihinkään johtanutkaan. Tuosta nuorempaa en voisi edes kuvitella, oltaisiin jo niin eri planeetoilta. 30+ voi toimia. Omanikäinen on ok, jotain hyvää viritystä oli pari vuotta kuusi vuotta vanhemman tyypin kanssa. Itseäni paljon vanhempaan rakastuminen tuntuu epätodennköiseltä, mutta mistä sitä tietää.

Olen samaa mieltä yllä kirjoittavan kommentista kompromissien tekemisen haluttomuudesta, ja spektrin kapenemisesta, mutta ne kyllä tasapainottuvat juuri sen myötä että ikähaarukka laajenee (23vuotiaana 19 oli liian nuori ja 29 aivan liian vanha...) sekä sen myötä että antaa sekä itselleen että muille anteeksi inhimillisyyden: sen että tässä sitä taaplataan yhdessä samalla pallolla, kuka milläkin eväillä liikenteessä, miten parhaiten pystytään.

Itse olen pian 38-vuotias mies ja sinkuksi jäin 30-vuotiaana. Varmasti olen osittain kaavoihini kangistunut, varovainen heittäytymään ja kykenemättömämpi kompromisseihin kuin nuorempana ja kokemattomampana. Ongelmapa on lähinnä se, etten pääse "testaamaan", onko näin, koska kaikki tapaamiset jäävät vain yhteen kertaan. Ja tämä tulee nyt ihan mutu-pohjalta mutta kyllä väittäisin ongelman suurelta osin olevan nimenomaan homojen piirissä yleisen nuoruuden ja homo-viihteen levittämän tietynlaisen stereotyyppisen komeuden ihailussa. Noh, ainakin mun ystävät sanovat mun olevan ihan ihmisen näköinen ja hauska ja fiksu tyyppi; mutta toisaalta ne onkin mun ystäviä =) Treffikumppanit vaan tekevät päätöksensä siinä yhden oluen aikana ja muhun ei sitten ilmeisesti ihastu heti vaan vasta paremmin tutustuessa.

Eipä tämä nyt mitään uutta älykästä sisältöä tuonut tähän keskusteluun mutta pääsinpä purkamaan turhautumistani =D

Olenpa harvinaisen samaa mieltä Makon kanssa. Itsekin olen fiksu ja filmaattinen keski-ikäinen mies, koulut käytynä ja omalla rahalla toimeen tuleva. Ystävät sanovat oikein mukavaksi eikä irtoseksin järjestäminenkään tunnu olevan ongelma. Vaan mistä löytyisi se mies, joka joisi toiset ja kolmannetkin aamukahvit? Ja lähtisi ensi kesänä mökille?

Näin keski-ikäisenä huumat eivät tunnu iskevän ja sellaisen kumppanuuteen tähtäävä parinhaku taitaa olla aika hankalaa.

Humph...

Tuli tässä nyt vappuna juuri 8 vuotta kimpassa täyteen, ja taidetaan nyt sitten vihdoin viimein pistää ne paperit sinne maistraattiin...
Itse olen neljäkymmentäkaks (elämänkokemukseltani tosin varmaan kasikymppinen) ja puolisko 36 (ja elämänkokemuksiltaan varmaan ysikymppinen).

Eiköhän se ole vaan aika paljon siellä korvien välissä.

Onnea Pete... Kyllä se kannattaa. Pistää sen puolison kanssa se parisuhde viralliseksi - ei se siitään vaihtamalla kuitenkaan parane;) Ikäkysymyksissä ei ole oikeaa totuutta, jotkut vain tekevät sen aikaisemmin, jotkut myöhemmin, jotkut (kuten minäkin) useamman kerran, ennenkuin se oikea löytyy. Tietysti se, että jos liian tiukasti vanhetessaan pitää tavoistaan kiinni, voi sen potentiaalisen puolison rinnalle ottaminen olla aina vain hankalampaa - mistään (opitusta/totutusta) kun ei haluaisi luopua. Mutta jotain on aina annettava vastineeksi siitä, että saa...

Meilläkin vastoinkäymisten kautta (3 kk ero vireillä - ja palattiin yhteen) todettiin, ettei reilua viittä vuotta noin vain heitetä olan yli. Sillä, että maistraatissa on kerran käyty on toki merkitystä paljonkin. Ilman rekkautumista olisi lähtökohdat erolle olleet aivan toiset - nyt täytyy myöntää, että nuorempi oli vanhempaa viisaampi tässä asiassa.