Seksi pitkässä suhteessa

Hei,

Olen seurustellu poikakaverini kanssa muutaman vuoden ja meille on käynyt niinkuin monelle muullekin parille pitkän seurustelun jälkeen eli seksi ei enää suju. Seksiä on tosi harvoin, ehkä kerran kuussa jos sitäkään ja silloinkin se menee saman perinteisen kaavan mukaan eli on erittäin tylsää. Lisäksi olen viime aikoina huomannut olevani kiinnostunut eräästä fetissistä (sieltä lievimmästä päästä) mutta poikakaverini ei ole kiinnostunut siihen osallistumaan. Tiedän poikakaverini myös pettäneen minua useita kertoja. Pelottaa edes ajatella kaikkia niitä kertoja, joista en tiedä. Rehellisyyden nimissä tosin täytyy myöntää, että olen itsekin sortunut kerran. Olemme molemmat periaatteessa hyvin aktiivisia seksuaalisesti, emme vain keskenämme enää. Joka tapauksessa suhde ei muutenkaan enää oikein toimi ja olen alkanut harkita sen lopettamista. Meillä vain on yhteinen asunto lainoineen sekä poikakaverin autolaina, jonka takuuna asunto on. Suhteen lopettaminen tuntuu vaikealta, mutta en ole toisaalta enää pitkään aikaan ollut onnellinen suhteessa. Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Onko kukaan saanut suhdetta uudelleen toimimaan tällaisessa tilanteessa? Pitäisikö luovuttaa suosiolla ja laittaa suhde poikki?

Jake, oletko keskustellut poikakaverisi kanssa parisuhteenne tilasta? Jos olette keskustelleet, mitä mieltä hän on tilanteesta?

Vaikea tähän on paljon sanoa. Nämä suhdeasiat ovat niin henkilökohtaisia ja yksilöllisiä.
- Mikään ei ole ikuista.
- Kun on elämää, on toivoa.
- Keskustelemalla solmut aukeavat.
- Koirat haukkuu, karavaani kulkee.
- Jos jokin tuntuu hyvältä, pidä siitä kiinni.

Kiinnitin huomiota siihen, että aloitat puhumalla seksin määrän vähenemisestä, mutta matkan varrella mukaan tulee muita, paljon isompia asioita. Kuinka seksi voisikaan toimia, jos perusasiat, kuten luottamus ja kunnioitus eivät ole kunnossa. Jos parisuhteen saisi toimimaan muuten, luulisin seksuaalisuudenkin taas nousevan.

On aika turhaa pähkäillä yksin oman suhteen jatkoa tai sen lopettamista, kun asia kuitenkin kuuluu molemmille. Tärkein kysymys jo esitettiinkin; oletteko puhuneet keskenänne asiasta? Entä jos toinen tahtoisikin arvostaa suhdetta ja tahtoo säilyttää sen? Entä jos molemmat osaisivatkin tehdä myönnytyksiä? Itse olen elänyt tilanteen, jossa ex-mieheni oli kysellyt neuvoja suhteen päättämiseksi kaikilta muilta paitsi minulta. Kun yksipuolinen ilmoitus lopettamisesta miulle sitten esitettiin, sattui saatanasti. Että yhdessä ei voinut edes yrittää parantaa tilannetta.

Ja joka jutussahan tulevat myötä- ja vastoinkäymiset ja joka jutussa jossakin kohtaa toisen läheisyyteen turtuu. Mutta sekin on asia, joka on jossakin vaiheessa opittava ottamaan vastaan. Se on yhteinen asia, joka on mahdollista työstää yhdessä. Sen jälkeen suhde tuntuu paljon vahvemmalta. Ja seksi maistuu - ainakin meillä näin seitsemättä vuotta elellessä.

Ylläoleviin hyviin huomioihin lisään omia käsityksiäni suhteesta:
Suhde on minusta jakamista, yhteisessä olemista ja näistä riemuitsemista. Toisen ilo on oma ilo, toisen suru oma suru. Molempien kohdalla! Suhde on myös toiseen luottamista koko ajan ilman mitään pakkoa, ja luottamuksen arvoiseksi osoittautumista. Molempien kohdalla! Suhde on toisen onnelliseksi tekemistä ja iloa toisen onnellisuudesta - omaa onnellisuutta. Seksi on tässä kaikessa mukana ja siinä on iloa, luottamusta, kunnioitusta, himoa, mutta se ei ole koko suhde. Seksi saattaa kuvastaa koko elämän laajassa kirjossa olevaa olemisen tilaa. Jos suhteen osapuolista jompikumpi tai molemmat ovat onnettomia, on todellista rakkautta nähdä se avoimesti - yhdessä (sen jakamisen takia).

Jake, luulen, että sinun tulisi ottaa asia puheeksi ja kysyä onko tahtoa elää yhdessä ja yrittää sovitella tilanne, ettei tule riitoja, vaan järjellä sopia taloudelliset asiat, jotta olisitte molemmat tyytyväisiä, jos päädytte eroon. Tarvittaessa ota asianajaja, jos alatte riitelemään rahoista. Luulen, että olisi viisasta, että otat ensiksi yhteyden johonkin juristiin ja kysy neuvoa. Usein neuvoa saa puhelimitse.

Voit minusta ehdottaa jonkinlaista parisuhdeterapiaa, jos hän lähtisi, mutta en oikein usko sen onnistumiseen ( vain mielipide ), koska vaikuttaisi näin sivulliselta, että olette jo kauas etääntyneet toisistanne. Riippuu paljolti siitä, miten hän suhtautuu, kun/jos otat asiat esille ja otat härkää sarvista kiinni.

Minusta on yllättävää, että seksi loppuu tai vähenee merkittävästi vasta 2 vuoden yhdessäolemisen jälkeen.

Luulisi, että tavallisella tunne-elämällä varustettua henkilöä pettäminen satuttaa ja loukkaa, ja jos se tapahtuu monta kertaa, ellei sitten ole aivan retkussa mieheen kuten monesti käy. Epäonnistumisen tunne on useimmille vaikeata niellä, kun se koskee seurustelusuhdetta, jolloin itsetunto saa kolhuja. Olisi hyvä pitää mielessä, ettei suhteen epäonnistuminen ole oma vika, vaan ei voinut tilanteen kehittymiselle mitään, kun suhteessa on kaksi osapuolta. Ketään, kun ei voi pakottaa olemaan väkisin kanssaan. Tee kuitenkin oman harkintasi mukaan, kun tunnet miehesi.

Ikivanha tarina, jota kukaan älköön ottako tosissaan:

Kun yhteen mennyt pari harrastaa seksiä ensimmäisen vuoden, he pistäisivät joka kerran jälkeen herneen pulloon. Sen jälkeen seuraavina vuosina kun he harrastavat seksiä, otettaisiin joka kerran jälkeen pullosta pois yksi herne. Tarinan mukaan tuo pullo ei koskaan tyhjene herneistä.

Jotain perää tässä jutussa on sen verran, että keskimäärin parisuhteessa ajan myötä seksi vähenee. Muut asiat saavat enemmän merkitystä kuin seksi. Kun ikää karttuu, ihmisen seksuaalisuuteen vaikuttava hormonituotantokin vähenee.

Parisuhteeseen pitäisi löytää aika pian sen alkamisen jälkeen myös muuta yhteistä, kuin vain vällyjen alla kyhnääminen. Sellaisia seikkoja olisi ihan hyvä yhdessä pohtia, että mikä muu meitä kahta yhdistää.

Nyt paljastan oman tilanteeni, olemme olleet yhdessa yli 32 vuotta. On hyva finacially ja kaikki ok. Still, on joskus riitoja siita sun tasta. Elamamme on ollut ylamakea ja alamakea. Normaalia kaikissa suhteissa, yleensa hyvaa samaa menoa. Sexi ei meilla ole kaikkea enaan, eika minulla ole koskaan ollut. Hanella nuorena oli kyllastymiseen asti. Nyt on toinen asia jota kukaan ei ole varmaan ajatellut, terveys. Hanella tapahtui laakrin malpractise stroke 12 vuotta takaisin ja hanella on diabetis ottaa insulin ja muita laakkeita. Sexi hanelta on kuollut ei edes kaipaa. Mina..joskus.. mutta en ole mennyt kenenkaan kanssa all these years. Oma kasi on yhta hyva. Hanen kyvyttomyytensa takia en hanta hylkaa, olemme happy.

Joillekin ihmisille seksi on tärkeää, toisille vähemmän tärkeää. Pitkässä suhteessa, jossa molemmilla on erilaiset mielihalut (toinen on seksin suhteen aktiivisempi kuin toinen), voi seksin puutteesta tulla ongelma, ongelmista riitoja, riidoista kasvaa lopulta kyllästyminen.

Kun kumppanin kanssa aloittaa yhteisen elämän, on seksi tietysti mukana ehkä korostetummin, kun myöhemmin. Kannattaa kuitenkin keskustella asiasta, kertoa toiselle omat mieltymykset seksin suhteen, sekä sopia pelisäännöistä. Pahinta on tietysti ajautua tilanteeseen, että toinen hakee seksiä muualta, kun kotoa ei saa riittävästi. Pettämisestä tulee kierre ja kierrettä on vaikea katkaista.

Tasa-arvoinen ja tasapuolinen, molempien kunnioittama suhde ymmärtää tilapäiset seksin puutteet - jokaisella meistä on ylimääräisiä asioita painamassa mieltä, eikä kumppania tule huomioitua niin hyvin kuin pitäisi. Mutta keskustelemalla siitäkin pitäisi selvitä.

Avoimuus lienee se oikein tapa elää yhdessä. Kun toinen tietää, mistä "kenkä puristaa", ei sitä seksiäkään välttämättä vonkaa juuri silloin niin paljoa...

Kiitos kaikille vastauksista. Tässä vastaus yhteisesti:

Olen kahdesti aloittanut keskustelun suhteesta poikakaverini kanssa, mutta olemme keskittyneet lähinnä siihen, miten seksiä saisi parannettua. Ensimmäisellä kerralla keskustelu meni ihan hyvin ja saimme puhuttua rakentavassa hengessä, mutta valitettavasti siitä ei seurannut mitään pitempiaikaista parannusta tilanteeseen. Toisella kertaa joko ajoitin keskustelun huonosti tai poikakaverini tunsi, että syytän häntä tilanteesta (ei ollut tarkoitus), sillä hän lopetti keskustelun lyhyeen. Täytyy ehdottomasti puhua suhteesta kokonaisuutena. Joku on joskus sanonut, että kun seksi toimii suhteessa, sen merkitys koko suhteeseen on 10% mutta kun seksin kanssa on ongelmia, sen merkitys suhteessa on 90%.

Suurin ongelma suhteessamme on ehkä se, että en luultavasti koskaan pysty täysin luottamaan häneen. Luottamuksen saaminen takaisin (jos se on mahdollista) on varmaan ensimmäinen askel parempaan suhteeseen.

Luottamuksen menettäminen toiseen on huono juttu. Sen palauttaminen ei onnistu hetkessä. Eikä välttämättä koskaan. Ajatus "mihin seepra raidoistaan pääsee" alkaa tulla
päällimmäiseksi mieleen.

Jake, jospa koettaisitte etsiä jonkun henkilön, jonka kanssa voisitte parisuhdettanne pohtia yhdessä taikka erikseen. Siinä voisi olla haastetta teille molemmille, kuinka suhteen voisi saada jälleen toimimaan kunnolla. Sellaisen työskentelyn jälkeen, jos siihen ryhdytte, suhteeseen on löytynyt uusia puolia, jotka saattavat kantaa suhdetta pitkäänkin. Helpolla asiat eivät uuteen malliin käänny, mutta voin omasta kokemuksesta sanoa, että se kannattaa. Yksin sitä et voi kokonaan tehdä. Tarvitaan kummankin halu toimia saman päämäärän puolesta.

Mä väitän, että suhteen seksuaalisuutta voi pitää yllä ihan tietoisesti. Pitää vaan uskaltaa flirttailla ja koskettaa ohimennen niin kuin silloin alussa, vaikka toisesta onkin tullut tuttu. Olla leikkisä. Huomatuksi ja halutuksi tulemisen tunteminen ei vaadi paljoa, yksi vähän pidempi, tyytyväisen arvioiva katse toiseen ja pieni hymy kun katseesi on huomattu, ja se on siinä. Samoin kun vetäisit luoksesi sen uuden miehen baarin hämyssä, eikä oman miehenkään tarvi hakea haluttavuuttaan sieltä.

Estottomuus on itsetuntoasia. Kaikki, mikä lisää toisen miehistä itsetuntoa suhteessa, lisää seksiä ja sen laatua. Kerro, mistä tykkäät, ja näytä, että tykkäät. Näytä, että haluat. Näytä, että haluat Häntä. Näytä, että haluat häntä silloinkin, kun hän ei suorita mitään tai et edes toivo hänen tekevän mitään.

Yksinkin voi tehdä paljon. Ei muutoksesta tarvi tai kuulu sopia. Se pitää vaan tehdä, ja katsoa, vastaako toinen. Jos vastaa, kaikki käy itsestään.

Mä en usko puhumisesta olevan mitään hyötyä, jos suhteessa ei ole mitään varsinaisia solmuja. Hiipuvan liekin voi puhaltaa uudestaan roihuun sanomatta mitään, ja niin on tehokkaampaakin. Rakkautta pitää elää, eikä puhua siitä. Mä uskon ongelman useimmiten olevan juuri se, ettei sitä osata elää todeksi, vaikka sitä tunnnetaan.

Muihin ei voi vaikuuttaa kuin itseensä. Se on totta myös parisuhteessa, muutos pitää tehdä itse ja katsoa kuinka käy. Jos ei käy lainkaan kuten toivoo, voi olla aika lähteä.

Keskustellessa pitää olla rakentava. Ota tavoitteeksi oppia, mitä toinen ajattelee ja tuntee, älä kaataa omia tunteita toisen niskaan. Älä koskaan sanele toiselle mitä hän on tai mitä hän ajattelee, "sä et rakasta mua", "sä oot aina just tollanen", äläkä kyseenalaista toisen oikeutta tuntea "sä oot itsekäs kun ajattelet noin". Ongelmien luettelointi ei sellaisenaan hyödytä mitään. Jokaisen ongelman nimeämisen jälkeen tulee se tärkeä vaihe; "mitä sä toivoisit, että teen toisin, mitä meidän nyt pitäisi, sun mielestä, tehdä?"

Mä oon itse elänyt parisuhteessa neljä vuotta, kaksi kertaa on petetty ja kaksi kertaa erottu ja palattu yhteen. Nyt ollaan naimisissa, ja päätetty rakastaa. Toisen huomioiminen ei vaadi paljoa. Pari päivää sitten me oltiin kavereiden luona isommalla porukalla ja mä olin keittiössä auttamassa. Kun tultiin takaisin muiden luo, mies vislasi mulle "fi-fiuuuuu", kuin olisi nähnyt jotain erityisen seksiskästä ensimmäistä kertaa. Tuli tosi kiva olo. Huomionosoitukset on parhaita muiden nähden.

Oon ottanut yhdeksi arvokseni olla niin hyvä poikaystävä kuin osaan. Panostaa suhteeseen ihan oikeasti, ja olla sellainen kuin millaisesta poikaystävästä itse haaveilisin tai ajattelen toisen haaveilevan. Sellainen, että ulkopuoliset sanoo Vau, olisipa meilläkin noin.

Tietysti se vaatii molemminpuolista kunnioitusta. Mä voin antaa itsestäni täydet sata prosenttia, koska tiedän, että tulen hyväksytyksi kokonaan. Ettei mun panostamiseni takia mua oteta itsestäänselvyytenä vaan siihen vastataan. Kunnioitus on tärkeä juttu. Meillä tämä toimii niin hvin, että siksi neuvon kokeilemaan samaa; heittäydy vaan ihan täysillä ja näytä, miten paljon toisesta välität. :)

Pettäminen on kamala juttu parisuhteessa. Minusta semmoisestakin voi kuitenkin päästä yli ja jos tuntuu siltä, että muuten homma toimii, onhan avoinkin suhde yksi mahdollisuus, mutta siitä pitää tietysti sopia ja asiaa pitää ajatella. Ja pitää pohtia tilannetta, jossa sitä soveltaisi.

Minusta tuskaisinta on kuitenkin ollut saman ongelman vatvominen vuosikausia. Seksi ei ala toimimaan, vaikka molemmat yrittää ja asiasta keskustellaan. Muuten ollaan onnellisia ja meillä on kivaa, tehdään mukavia asioita yhdessä. Monet kuvailee tällaista tilannetta sellaiseksi, että aletaan muistuttaa kavereita, mutta onhan tämä nyt niin paljon enemmän. Ja siinä sivussa tämä seksi ei toimi ja alkaa pikkuhiljaa mennä usko siihen, että se koskaan toimisikaan, vaikka toinen jatkuvasti lupaa yrittää ja itsekin yrittää.

On hirveän vaikea sanoa, mikä on se tilanne, jossa älykkään ihmisen pitäisi osata luovuttaa ja myöntää tappionsa. Ja miten voisi koskaan asettaa toiseen vaakakuppiin seksielämän puutteet ja toiseen yhdessä vanhenemisen, kaiken sen tuen, mitä pystyy antamaan toiselle elämän mittaan?

Olennaisinta on kai, onko teillä yhteistä tulevaisuutta, vaikka saisitte tai ette saisi seksiasiaa ohitettua/korjattua. Jos ei ole mitään, minkä vuoksi työskentelisi, jos luottamus puuttuu, niin sitten on kai vain pakko yrittää ryhdistäytyä. =(

On aina niin tuskaista ajatella, että on olemassa muitakin miehiä, joiden kanssa homma varmasti toimisi ihan yhtä hyvin, mutta niin se kai on. Kyse on vaan siitä, kohtaako ne.

Monimutkainen asia kaiken kaikkiaan. Mitä jos vain toinen osapuoli kantaa huolta suhteesta ja sen onnistumisesta? Vastuun kantamisesta on myös kysymys. Eikö pettäminen ole merkki vastuuttomasta käyttäytymisestä? Jos suhde olikin vain toisen tarpeita varten? Kuinka paljon tähän liittyy hyväksikäyttö?

Tilanteemme on aivan samanlainen kuin mitä jumjum kirjoitti viestissään. Aivan kuin joku muu olisi kirjoittanut meidän suhteestamme. Olemme keskustelleet asiasta ja jonkin aikaa yritimme harrastaa seksiä useammin, mutta tilanne palautui pian samanlaiseksi kuin aiemmin. Ehkä oli jo etukäteen tuhoon tuomittu yritys harrastaa seksiä useammin, kun se ei tapahtunut luonnostaan vaan tietoisesti yrittämällä.

Myös minulla on käynyt mielessä, että olemme pikemminkin kämppiksiä, jotka ovat kihloissa keskenään ja nukkuvat samassa sängyssä. Ulospäin olemme ihannepari ja ystävämme kyselevät, milloin häät on. Olemme siis kihloissa, mutta en tiedä, voinko koskaan mennä poikakaverini kanssa naimisiin, koska en ainakaan tällä hetkellä luota häneen tarpeeksi. Entä jos menemme naimisiin ja saan kuulla hänen pettäneen? Tilanne olisi nykyistäkin vaikeampi. Kesäpojalta haluaisin kysyä, kuinka sait luottamuksen takaisin suhteeseen pettämisen jälkeen niin, että uskalsit mennä naimisiin? Vaikka seksielämässämme onkin suuria puutteita, luottamuksen puute on suurin este naimisiin menemiselle.

Kysyt vaikeita Jake. En oikeastaan osaa sanoa miten ja miksi luotan kaiken jälkeen. Ehkä siksi, että ne asiat joissa mies on ollut minun rinnallani vaikeissa elämänvaiheissa ovat suurempia ja merkityksellisempiä kuin ne kerrat, jolloin hän on kääntynyt pois. Ja siksi, että meidän arvomme ovat samat, hän on kertonut tekosistaan itse ja pitänyt tekojaan väärinä.

Parisuhteet on aina erilaisia. Te olette ihan erilaisia persoonia kuin me, enkä mä usko, että meidän kokemastamme voi luottamusasioissa olla suoraa apua. Vertaistukea ehkä.

Tahtooko miehesi elää yksiavioisessa suhteessa? Onko teidän arvonne ja tavoitteenne samat? Erehdykset ja virheet voi unohtaa ja antaa anteeksi, eihän niitä muuttaakaan voi, mutta jos toinen ei edes tahdo elää niiden arvojen mukaan, joita itse suhteelta haluat, niin siinä on ongelma. Vai tietääkö se itsekään mitä haluaa?

Tahdoin mennä naimisiin siksi, että rakastan tätä miestä eritavalla kuin ketään muuta. Koska olen yrittänyt olla muidenkin kanssa, mutta se ei tunnu merkityksekkäältä; kun näen hänet, en tahdo muuta. Ei hän ole lainkaan täydellinen, ja on monia asioita, joissa me emme sovi yhteen. Niihin oon päättänyt sopeutua. Samoin menneisyyteemme.

Jos jotain ei voi muuttaa, se tarvii hyväksyä. Kuitenkin olen hänen kanssaan mielummin kuin ilman häntä. Hänen kanssaan, mutta vanhoista katkerana on se vaihtoehto, jossa kukaan ei olisi onnellinen.

Oletko miettinyt, mistä seksin kuolema suhteessanne voi johtua? Tietenkin ikääntyminen vähentää seksihaluja ja muutenkaan sitä uutuden viehätystä ei enää ole, mutta takana voivat olla myös muutkin syyt. Oletko kenties lihonnut tai alkanut huolehtia itsestäsi vähemmän? Usein parisuhteessa voi käydä niin että toinen osapuoli laiskistuu eikä jaksa enää pitää itsestään huolta. En tahdo nyt syyttää ketjun alottajaa, mutta usein on hedelmällisintä alkaa etsiä syytä omasta itsestä kuin kumppanista. Välillänne on kuitenkin joskus ollut seksuaalista jännitettä joten tuntuu hassulta ajatella että se noin vain katoaisi.

Siinä vaiheessa, kun seksin määrä alkoi vähetä ja tuli ensimmäiset useiden viikkojen tauot seksiin, en muuta tehnytkään kuin etsin syitä itsestäni. Yritin miettiä, mitä olen tehnyt väärin tai onko jokin minussa muuttunut. Itsetuntoni oli ajoittain erittäin huono, koska mies jota rakastin ei enää halunnutkaan minua ja epäilin myös hänen rakkauttaan minua kohtaan. Ajan kanssa opin, ettei syy ollut siinä, etteikö hän olisi rakastanut minua enää vaan jännite vaan katosi.

Jos suhteemme olisi niin pinnallinen, että ongelmia tulee heti jos toiselle tulee muutama lisäkilo tai ulkonäkö muuten muuttuu esim. iän myötä, en epäröisi hetkeäkään lopettaa suhdetta. Sellainen suhde ei olisi tämän kaiken arvoinen. Olen ehkä vanhanaikainen ja yltiöromanttinen, mutta aloittaessani suhdetta tähtään siihen, että se kestää koko loppuelämäni ajan.

Ei suhteessa lisäkilot ja lihomiset tuhoa sitä. Olen nähnyt aivan käsittämättömän epäsuhtaisia pareja, joten luonteella on suuri merkitys. Lesbot ovat aikoja sitten pohtineet, mistä johtuu " lesbokuolema sängyssä ". Ei uutta. Voi olla, että jotkut meistä ovat pinnallisia ja kyllästyvät helposti ja nopeasti.

"Olen ehkä vanhanaikainen ja yltiöromanttinen"

Jake hyvä!
Et ole vanhanaikainen. Suhteen suunnittelu elinikäiseksi jo alusta lähtien on rakkauden ja uskollisuuden osoitus, joka vaatii työtä. Se ei ole romantiikkaa, vaikka k ä s i t y s sellaiseksi usein leimataan.

Eiköhän se niin ole, että elinikäisestä suhteesta on välillä romantiikka hyvinkin kaukana. Pelkällä romantiikalla ei ylläpidetä yhtään mitään. Kyse on tahdosta ja kovasta työstä.

Tärkeintä olla uskollinen itselleen.


(..."muutaman vuoden" suhde -pitkä..? jos pitkästyy jo parin vuoden jälkeen niin siinä lienee vuosi liikaa?

Terve Jace,

käännän nyt hiukan puukkoa haavassa ja kommentoin yhtä kohtaa ihan ekassa jutussasi.

Kirjoitit että Sinulla on harmiton fetissi, muttta poikaystäväsi ei ole siitä kiinnostunut. Kerron itsestäni; minulla on yksi fetissi, jota useimmat pitävät varmaan ihan hauskan harmittomana. Kun pitkän jahkailun jälkeen uskalsin kertoa siitä arkaillen kumppanilleni, hän hymyili ja sanoi: "kokeillaan". Se fetissini on nykyisin pieni mutta ihana lisämauste seksissämme, ei toki pääasia.

Pointti oli siinä että kumppanillani ei ollut samaa fetissiä, mutta hän halusi leikkiä mukana koska se tuotti minulle mielihyvää. Nykyisin se kiihottaa häntäkin, ei itse fetissinä vaan siksi, että hän näkee sen voimakkaat vaikutukset minussa ja siksi se tuottaa hänelle nautintoa. Syy on aika selkeä: Hän rakastaa minua.

En yritä sanoa että suhtautuminen fetissiin on yhtä kuin koko suhde, mutta ainakin tapa jolla minuun suhtauduttiiin kielii rakkaudesta. Hänen ei olisi ollut mikään pakko mutta hän halusi minun nauttivan. Kumppanisi suhtautuminen saattaa tässä kohtaa tosisaan kieliä siitä ettei hänellä ole enää tunteita Sinua kohtaan.

Tsemppiä jatkoon!