Sosiaaliset fobiat ja hlbt

On julkaistu uusi tutkimus, jonka mukaan samat ihmiset joilla on vaikeuksia saada parisuhde on vaikeuksia myös saada työpaikka. Kun sataa, sataa sitten kaatamalla.

Lisäväriä ongelmiin tuo sitten vielä se, jos on homo, lesbo, bi tai trans.

Vaikka itse en fobiasta kärsikään, niin (iän myötä) on tullut tietty itsevarmuus ja olen huomannut, etten sittenkään ole loppuikääni työtön enkä yksinäinen.

Mutta onko hlbt-ihmisillä enemmän sosiaalisia fobioita kuin valtaväestöllä?

uskon ettei seksuaalinen suuntautuminen vaikuta fobioihin.

En minäkään jaksa uskoa ainakaan ilman vahvoja todisteita, että hlbt-ihmisillä olisi enemmän sosiaalisia fobioita kuin valtaväestöllä. Sen sijaan käsitän sen, että jos on sosiaalisesti estynyt yksilö, siitä seuraa vaikeuksia yhtä hyvin parisuhteen kuin työpaikankin hankkimiseen. Tiivistetysti sanoen: siitä seuraa helposti ihmissuhteiden luomisvaikeuksia kaikille elämän alueille.

Olen epävarma kuitenkin siitä, voiko aina puhua sosiaalisesta "fobiasta". Osan ihmisistä kohdalla varmasti voi, kun taas osa ei pelkää, mutta viihtyy huonosti sosiaalisessa menossa ja meiningissä sekä välttelee jonkin verran sosiaalisia tilanteita sen vuoksi. Huonon viihtyvyyden syyt voivat olla moninaiset.

Olen samoilla linjoilla kuin Karina siinä, mitä tulee sosiaalisiin tarpeisiin ja kykyihin yleensä. Erilaisista psyykkisistä ongelmista kärsivillä on varmasti vaikeampi löytää työtä, solmia parisuhteita tai luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita, johtuipa se sitten omasta vetäytyvyydestä tai siitä, että sairaudellaan tekee muiden ihmisten olon lähellään vaikeaksi.

Totesin blogissani jonkin aikaa sitten, ettei maailmaa pyöritä raha vaan sosiaaliset taidot, ja tarkoitin sillä juuri tämänkaltaisia asioita.

Itse olen hyvin sosialinen henkilö. Se näkyy sekä parisuhdeasioissa (en ole oikeastaan koskaan ollut sinkku), ystävyys- ja kaveruussuhteissa (niitä on paljon), sekä pärjäämisessä harrastus-, koulu- ja työelämässä. Ja nyt ei ollut tarkoitus leveillä, koska ylpeä ei voi olla asioista, joita ei ole tietoisesti valinnut, niistä voi olla vain syvästi kiitollinen. Sosiaalisella pärjäämisellä on valtava vaikutus ihmisen elämässä, vaikkakin työssä ja opiskelussa on mahdollista pärjätä myös ilman sitä monella alalla.

Sosiaalisuuden vaikutus on ymmärrettävä, vaikkakin tavallaan epäreilu asia. Toistaiseksi päätöksistä kun kuitenkin vastaavat ihmiset.

"onko hlbt-ihmisillä enemmän sosiaalisia fobioita kuin valtaväestöllä?"

Vaikken itsekään fobioista kärsi, niin: miksei olisi?
Kai sitä _keskimäärin_ joutuu enemmän pohtimaan sosiaalisia kuvioita
kuin _keskimäärin_ "normaalimmat" eli normatiivisemmat
yleisimmin hyväksytyn seksuaalisen maun omaavat ihmiset -?

Näitä "ahdistumisia" ja "ahdistamisia" ainakin on päätynyt vuosien mittaan
kuulemaan varsin paljon, ja varsin paljon homo-lesbo-bi-trans-yms. ihmisten suista.

En tiedä mikä on fobiaa, mutta jotakin pitää olla, kun homot ja lesbot välttelevät työpaikkojen dokaamisbileitä ihan kybällä paljastumisen pelosta ja jos ne sinne menevät mukaan, näyttelevät niin heteroa että. Kaappihomous on tavallista ja minusta se on yksi fobian muoto - todella tavallista, mitä ylemmäs sosiaalisilla asteikoilla menee ellei sitten halua olla yksinäinen. Sitten kun mennään heteropikkujouluihin, niin halutaan lopulta jatkoihin gay-baariin tai- diskoon ja sekin salaa muilta.

Yhdessä vaiheessa elämääni olin hirveän yllättynyt niistä monista homo- ja etenkin lesboystävistäni, jotka muuten olivat niin itsevarmoja, mutta todellisuudessa elivät kaapissa. Tämä on edelleenkin heidän kohdallaan todellisuutta ja luulen, että suurin osa hlbt- väestä elää kaapissa. Vain pieni osa siitä porukasta jotka käyvät Hesan tai muunkin suuremman kaupungin gay-paikoissa elää avoimesti omana itsenään. Olen monta kertaa miettinyt motiivia, koska joidenkin kohdalla näkee jo päältä, mitä he ovat, mutta hetero-rooli elää tiukassa. Käsittämätöntä. Mitä ei tunnusta, sitä ei ole- tyyliin. Sitten vielä valehdellaan muka olevansa avoimia, mutta kumminkaan ei olla. Miksi?

No, minä olen sellainen, josta "näkee jo päältä", mutta heterorooli istuu tiukassa. Se, että kun heterot kyselevät röyhkeän avoimesti, niin jos tunnustaa niin silloin tavallaan hyväksyy heidän tungettelunsa. Se on tavallaan näpäytys heille. Mutta minä olen kyllästynyt peleihin. Parempi kauhistuttava loppu kuin loputon kauhistus. "Viekää, perkele, viekää, mutta sikanautana", niin kuin kulttuuribunkkerissa aikoinaan sanottiin.

Nuorena olin vetäytyvä, hiljainen hämy, joka lopulta kilahti urheiluun ja luontoon. Sellainen, ettei minusta pirukaan ottanut selvää mikä minä olin. 15 vuoden päästä kerroin kahdelle vanhalle luokkatoverilleni, toisen heistä itse asiassa bongasin pääkaupungin lesbokuviosta-

Napalmia kirjoitti: En tiedä mikä on fobiaa, mutta jotakin pitää olla, kun homot ja lesbot välttelevät työpaikkojen dokaamisbileitä ihan kybällä [...].

Jotkut välttelevät työpaikan dokaamisbileitä myös siksi, että niissä dokataan. Kaikki (hlbt-ihmisetkään) eivät dokaa, kuvitella.

Pora-liike, mä en ymmärrä millä logiikalla kaapissa pysyminen on näpäytys heteroille. Eikö siinä pilkka osu omaan nilkkaan? Sinähän se olet, joka silloin eristät itsesi muista salaisuudella, jolla ei ole mitään väliä muille kuin itsellesi. Sen sijaan, että viestisit sillä heille tungettelun olevan sopimatonta, viestit mielestäni kylläkin, että häpeät.

Itse pidän suorasta puheesta. Jos jokin asia mietityttää, niin sitten sitä pitää kysyä ja suuntautumisen tekemisestä tabuksi on muutenkin hyvä päästä eroon. Olisin ihan otettu jos useammat ihmiset tiedustelisivat suoraan ja rohkeasti mikä tilanne on jos sitä kerran miettivät selkäni takana. Kysyminen on rehellistä.

En minäkään usko gbltq-väen foobisuuteen. Kuten kesäpoika sanoi, sosiaaliset taidot ovat melkoisen välttämtätön pärjäämisen edellytys. Omat sosiaaliset taitoni ovat aika pinnallisia, siedän ihmisiä juuri sen verran että jaksan tehdä haastattelun, mutta siihen se sitten loppuukin. Free-hommissa on se hyvä puoli, että ei tarvitse katselle duunikavereita, eikä ketään muutakaan. Suurin osa yhteyksistä hoituu sähköpostilla.

Huono puoli on taas se, että ns. etenemiselle tulee aika pian katto vastaan, ellei sitten perusta ihan kunnon yritystä. Ja siinähän joutuisi taas tekemisiin jos jonkinlaisen väen kanssa..

G

PS: ei varmaan tarvitse sanoakaan, että en seurustele...

Kesäpojalle: Ehkä häpeänkin, mutta en parisuhteeni samansukupuolisuutta, vaan sen lyhyttä kestoa.
Ei Vanhasellekaan lyhyet suhteet kunniaksi ole, eikä muillekaan julkkiksille.

Pätkäsuhteiden julkituonti vain vahvistaa ennakkoluuloja.

Vielä pahempaa kuin pätkäsuhteet on se, että kaiken kipuilun jälkeen jää täysin yksin. Miltä sinusta tuntuisi kertoa heterolle, että "nuorena olin yksin ja ahdistunut eikä heterokokeilut ottaneet kipinää" kun taas "nyt olen vanha ja yksinäinen, mutta tajuanpas, että jos minulla suhde on, niin se on omaan sukupuoleeni".

Vanhastapiiasta sateenkaarivanhaksipiiaksi? Onko mitään syytä paukutella henkseleitä?

Sosiaaliset fobiat liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Niinpä kysymys ei perustaltaan voi olla v a i n hlbt-väen sosiaalisista fobioista. Lisäväriä - kuten Pora-liike kirjoitti - se tuo. Sen sijaan sen pohtiminen, onko enemmän tai vähemmän kuin heteroväestöllä?, ei ole lopulta kovinkaan merkityksellistä.

Oma käsitykseni on, että tässä kilpailuviettisten yhteiskunnassa, sosiaaliset fobiat hblt - piireissä keskittyvät enemmin hyväskytyksi tulemiseen, paremmuuteen ja oman paikan ansaitsemiseen esim. työyhteisössä. Sisimmässään sitä itse kukin miettii, kuinka olla enemmän kuin pelkästään "hyvä tyyppi". Osin tähän vaikuttanee varmastikin omat käsityksemme heteroiden mielipiteistä meikäläisten sterotypiosta. Se, että olemmeko sinut itsemme kanssa, olemuksemme on kohdallaan oman minä kuvan kanssa, vaikuttanee myös näihin fobioihin. Pelkäämme, ettemme välttämättä täytä sitä sterotypiaa. Vai pelkäämmekö vain itseämme?

Jokainen on varmastikin asettanut itselleen jonkinlaisen tasapainoisen minäkuvan, jota pyrkii noudattamaan. Se voi olla myös vääristynyt - tahtomattamme. Silti yritämme viedä roolimme läpi tässä elämän mittaisessa näytelmässä, johon kenelläkään ei ole valmiita vuorosanoja, kuiskaajaa ei ole, eikä ohjausta. Silti jokaisen pitäisi tehdä Oscarin arvoinen roolisuoritus - omasta mielestään. Rooleja riittää jokaiselle, ja jokainen on pääosassa.

Joskus elämän yksinäisinä hetkinä olen miettinyt: Miksi aina olla normaali, kun voi olla oma itsensä, miksi olla oma itsensä, kun voi olla normaali.

Minä ilmoittaudun. Minun on todella vaikea saada työtä ja poikaystävää. Ja vaikka se haisee, niin sanon että olen miehekkään ja hyväkuntoisen näköinen sekä älyllisesti valpas. Kovin aloitteellisen sosiaalinen en tietenkään ole (paino aloitteellisuudessa) eli kaikki palautuu lopulta siihen. Ai niin, en myöskään osaa teknistä hymyä.

"Vanhastapiiasta sateenkaarivanhaksipiiaksi? Onko mitään syytä paukutella henkseleitä?"

Saataisiimpa yksi sellainenkin - johan sekin olisi julkituomisen arvoinen ;)