Miten ystävänne ovat reagoineet?

Kiinnostaa tietää, minkälaista vastakaikua olette saaneet ystäviltänne kerrottuanne homoudesta/lesboudesta.

Omat läheisimmät ystäväni reagoivat olemalla reagoimatta kun kerroin. Ei kuulemma ollut yllätys, kiva että löysit itsesi jne. Se tuntui silloin ihan mukavalta, että asia hyväksyttiin. Nyt kun on kulunut jonkin aikaa, alkaa todellinen suhtautuminen tulla ilmi. Yksi tarkkailee minua koko ajan, vaikuttaa siltä, että melkein pelkää minua. Yksi on ottanut selvästi etäisyyttä, vaikkei sitä myönnä. Ärsyttävin reaktio oli kuitenkin erään tuttavan (ei siis mitenkään läheinen ihminen) lausahdus "Ei mua kiinnosta ketä sä panet" ja sen jälkeen kylkeen kiehnäämään, saanko suudella sua, pitää kädestä jne. - vaikka on itse täysin hetero ja minä en ole todellakaan hänestä kiinnostunut. Hänestä on ilmeisesti jotenkin 'hienoa' kun on lesbokaveri ja hän esittelee minua tätä nykyä juuri lesboystävänään. Kahvittelukutsuja tulee huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, mutta jotenkin hän on niin epäaito minua kohtaan nykyään, etten ole halunnut toimia hänen näyttelyesineenään. Ja kertoipa senkin, ettei usko että olen oikeasti lesbo, tämä on vain tällainen vaihe. Niinpä niin...

Samankaltaiset on reaktiot tuntuneet olevan omassa kaveripiirissä.

Yksi ryhmä on tosiaan ne jotka pitävät todella upeena sitä että heidän kaverinaan on homo. Sitten kun itse koittaa suhtautua asiaan vähän vähemmän intomielisesti niin palautteeksi saa ihmettelyä kun näyttelyesineen ura ei kelpaakaan.

Toinen selvästi silmiinpistävä ryhmä on tapaukset jotka eivät ole loppujen lopuksi kovin sinuja seksuaalisuutensa kanssa. Erityisesti heitä tuntuu järkyttävän se seikka että ulkoisesti ja tekemisiltäni muistutan heitä hyvin paljon. Pahimmassa tapauksessa multa jopa löytyy "miehekkäämpiä" harrastuksia kuin heiltä ;-) Toki itsellenikin nämä tapaukset on hankalimpia, erityisesti ne joihin itse koen pikkasen vetoa.

Vähän on aina ihmetyttänyt nämä kommentit tyyliin "kyllä me ollaan jo kauan tiedetty". Ja silti sitten kuitenkin udeltiin että missä mun muijakaveri luuraa...

Halailu kaveriporukassa on selvästi vähentynyt sen jälkeen kun availin kaapin ovia. Jotenkin olen ollut aavistavinani jotain vaivautuneisuutta, mutta kaameus voi toki olla myös katsojan silmässä. Mutta enää ei juurikaan onnitella tms. halaamalla.

Toki piirit ovat muuttuneet matkan varrella, missä eräänä syynä on taatusti ollut kaapin ovien raottelu. Mutta eiköhän muut muutokset elämässä ole enemmän piireihin vaikuttaneet. Opinnot, työt, harrastukset ja erityisesti pariutumiset ja lasten hankkimiset taitavat kumminkin olla niitä muutoksia jotka enemmän teitä eri suuntiin vievät.

Ja toki taatusti suurimpana joukkona sitten ne jotka suhtautuvat asiaan niin kuin mielestäni pitääkin, eli ei toisten yksityiselämää niin kauheasti tarvitsekaan tonkia. Toki pieni kiinnostuksen osoitus joskus silloin tällöin on ihan lämmittävää, mutta on tässä maailmassa kuitenkin muitakin juttuja.

Hyvin ovat suhtautuneet. Ei ole yksikään ystävä sen takia jäänyt. Ja uskaltaa ne heteronaisystävät vielä halatakin ;-).

Minulla on ollut useampia kuin yksi ystävä/tuttava vasta kouluajan jälkeen. Sen jälkeen heitä onkin siunaantunut melkoisesti - ovat melkein kaikki hlbt-väkeä. Joitakin hetero-maailmastakin on. Koen paljolti heteromaailman ilmiöt irrallisina omasta arkitodellisuudestani - jokainen kuitenkin tavallaan.
Olen huomannut, että heterotuttavani eivät luontevasti puhu homoystävistäni eivätkä rakkaasta. "Keskustelu" näistä on yksinpuhelua ja päättyy siihen (ei siis tule kommenttia). Itseeni on kuitenkin suhtauduttu päällisin puolin hyvin lämpimästi.
Koska tulkitsen tuollaisen suhtautumisen kumpuavan erottelusta, jossa minut irrotetaan homo-ulottuvuudestani, olen käytännössä ottanut etäisyyttä.

Minun kaverini eivät juurikaan ole reagoineet. Kaikki on pysynyt enemmän tai vähemmän samanlaisena. Tosin täytyy mainita että Suomessa olen kertonut vain yhdelle kaverille, ja täällä homous on sen verran yleistä ettei sitä juuri kukaan päivittele... Ainoa ero on tosin se että olen huomannut kuinka paljon enemmän multa kysellään esim. seksistä. Vaikka homous täällä onkin yleistä, ei se kuitenkaan läheskään kaikille ole tuttua...

Enpä tiedä onko joku puolitutumpi ottanut sitten enemmänkin etäisyyttä kuullessaan homoudestani, en ole huomannut...

Muuten ovat aika lailla sellaisia neutraalisti yllättyneitä, tai ainakin ymmärtävät pitää mielipiteensä ominaan :)

Ystäväni ovat ottaneet asian tosi hyvin vastaan ja sanoneet et se ei muuta mua lainkaan ihmisenä mikä oon vaikka olenkin lesbo.. Pikemminkin he kyselevät kaikkea asiasta..

Mun elämä on ollut ihanteellinen esimerkki siitä, miten homona voisi tulla elää. Mä en oo koskaan tullut ulos kaapista äidille, sisaruksille tai neljälle bestikselleni, ja silti he kyllä tietää ihan tarkalleen miten ja kenen kanssa elän. Me vaan ollaan tunnettu niin pitkään, ja kun aina oon kertonut omat ihastukseni (ja niitähän on aina ollut), niin sitä homo-sanaa ei oo tarvinnut erikseen nimetä. Se on asiana vain käynyt ilmi. Joskin kaverit käyttää homo-sanaakin luontevasti, äiti ei oo koskaan mun kuullen sitä sanaa sanonut. Ja miksi pitäisikään? Ei kyse oo mihinkään ryhmään kuulumisesta vaan mun rakkaudestani.

Muille ihmisille ulostulo on jatkuva projekti, kun aina kohtaa uusia tyyppejä. Mulla on siitä helppona, että oman ikäryhmän ihmiset kyllä tuntee homouden ilmiönä siinä määrin arkipäiväisenä asiana, että ne ymmärtää tajuta mikä olen ennen kun ehdin sitä erikseen mainostaa. Ei kukaan oo näyttänyt kovin hämmästyneeltä ku kerron. Aiemmin tykkäsin mainostaa ja koin itseni ennenkaikkea homona, nykyään en juuri puhu itsestäni homona, vaan suuntautuminen tulee osittain ilmi kumppanin sukupuolen perusteella ilman että tarvii lokeroitua, ja monesti sitä sitten kysytään kun paremmin johonkin tutustuu että tykkäätkö tytöistä myös. Ja siihen vastasin ennen että en tykkää, nykyään että en oo koskaan tyttöön rakastunut. Tulevaisuutta ei oo tarpeen ennustaa kun on jo naimisissa.

Eikä mun erilaiset vastaukset johdu omien tunteiden muuttumisesta vaan ainoastaan siitä, että lokerot on alkaneet pitkästyttää. Osin sellanen pitkästyminen on pelkkää tärkeilyä, koska kyllä mäkin luokittelen ihmisiä miljoonin eri tavoin. Kai pointti on vaan siinä, että yksi lokero ei kerro vielä kovin paljoa, sitten vasta kun tietää mihin kaikkiin miljoonaan lokeroon kukin kuuluu voi toisen nähdä vähän kokonaisempana hänen ominaisuuksiensa ja tunteidensa kautta.