Jotain pahasti pielessä urheilussa!

Kävin eilen lähikaupassa. Ovensuussa fillariensa kanssa oli joukko ehkä 12-14 vuotiaita poikia. Yksi heistä totesi: "Siinä kilpailussa on pakko juosta ilman sponsoria." Kuulin täysin selvästi, mitä hän sanoi, vaikkakin hiukan murteellisesti. Nuo kersat eivät taatusti olleet mitään aktiiviurheilijoita.

Tiisanojan dopingkäryn ja tuon kuullun kommentin jälkeen alan ajatella, että koko urheilutouhussa on jotain perustaavanlaatuista vikaa. Enää ei edes lapsi voi urheilla oman kunnon ja liikunnan aiheuttaman mielihyvän vuoksi. Jopa sitä pitää jonkun sponsata.

Juhani

tokko se nyt on ihmekkään kun viimeiset pari tuhatta vuotta ja pitempään se urheilu johon vanhemmat lapsiaan patistaa, on nimenomaan kilpailuhenkistä. Itse harrasta mielummin itämaista jossa harrastaminen ja kasvaminen on ihan oikeasti itestä kiinni ilman kilpailun tarvetta. Tietty et voi jalkapalloaki pitää ihan oikeasti vain urheilu harrastuksena ja esmes juoksun takia rikkoa ittensä.

Juuri seuraan (6.9.klo 20.30) maikkarin 45minuuttia ohjelmaa, jossa puhutaan seurojen junioritoiminnasta. Tuntuu rajulta, että taitavimpia 10- 14 vuotiaita houkutellaan mopoilla ja merkkivaatteilla, kun hieman huonommille koputellaan treenin jälkeen olkapäälle, tyyliin " mennääs tuonne sivummalle juttelemaan..." Ja tuo olkapäälle koputtaminen yleensä tarkoittaa lähtöä seurasta.

Tuntuu uskomattomalta, että tuollainen "korruptio" opetetaan teini-ikäisille ja vieläpä aikuisten taholta. Urheilu ei olekaan enää harraste vaan status. Ei enää hauskaa ja hyödyllistä harrastetta kunnon ylläpitämiseksi, vaan raadollista kilpailua "paikasta auringossa".

Varsinkin kun kolikon toisena puolena on sitten lukea lööppilehdistä entisten tähtien elämästä, alkoholismista, pettymyksistä ja epäonnistumisista.

Vanhempien ja seurojen paremmuuden tavoittelu ajaa ohi nuoren sosiaalisen ja ammatillisen kehittymisen - johan Matti - elokuvakin sen kertoi. Matille ei ehtinyt ammattitaitoa siunautua urheilun jälkeistä elämää varten. Urheilukentän hoitajan pesti voi olla kilpailuun tottuneelle nuorelle varsin vaisu ja vaatimaton paikka. Saati Myllylän PR-tehtävät, joiden hoitaminen tuntui onnistuvan vain viinan avulla. Urheilussa on todellakin jotain pahasti pielessä...

Onneksi rakkaani ei sentään urheile kilpaillakseen, vaan kilpailee urheillakseen, kun opiskeluiltaan ehtii...