Missä maassa haluaisit asua?
<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>
Saksaan en muuttaisi suurin surminkaan. Syksyn pitkät vesisateet ovat kauheita, samoin monien gay-baarien sisäänlämpiävä ilmapiiri. Kokemukseni ovat subjektiivisia; joku toinen on voinut kokea aivan toisin. Ja ihmisiähän on joka läöhtöön. Mutta gaybaareissa ja muissa kokoontumispaikoissa on ilmapiiri, jossa saksalaiset haluavat olla keskenään, ja ulkomaalaista kavahdetaan. Olen monien muunmaalaisten kanssa ihmetellyt tätä ilmiötä. Mistä tämä ulkomaalaispelko johtuneekaan, ehkä siinä on jotain historian painolastia, turkkilaissiirtolaiset, yms. Tuntuu helpottavalta, kun siirtyy esim. Hollannin puolelle, ja ulkomaalaisesta ollaan kiinnostuneita ja käydään juttusille. Jos ulkomaille muuttaa elämänkumppaninsa kanssa, on tietysti yhdentekevää. Samoin, jos sattuu löytämään sieltä elämänkumppaninsa.
Kun olen Suomessa, ymmärrän asiat puolesta lauseesta. Käyttäytymisen nyanssit eivät jää huomaamatta, ja ainakin ymmärrän mentaliteetin paremmin, kun elän samantyyppiistä elämää kuin muutkin. Yhden maan kansalaisilla on laaja yhteinen kokemusmaailma. Suomessa on helppoa suomalaiselle.
Kyllähän se veri voisi vetää...
Toisaalta voin omasta puolestani ihan hyvin täällä tutuimmassa synnyinmaassani
kunhan muistan että matkailla voi aika lailla.
Vallan mainiosti voisi kyllä asua muuallakin. Silloin voisi vastaavasti käydä täällä
aina välillä kokemassa suomalaisuuksia (sauna, salmiakki, rehellisyys mutta tylyys).
Kun kerran paikkoja kysytään, niin sanon itselleni tutut Englannin ja Saksan.
Italiaan päin olen myös pohtinut, mutta en tiedä jaksaako vanha enää uusia - kun
näihin vanhoihin tuttuihin on jo täysannokset rakkautta ja vihaa.
Olen asunut eri puolilla Afrikkaa, Isossa-Britanniassa, Neuvostoliitossa ja paraikaa Sveitsissä ja kaikilla on olleet omat puolensa, joista olen pitänyt ja pidän edelleen suuresti, mutta niin on myös kaikilla puolet, jotka saavat lähes silmittömän raivon valtaan, puhumattakaan turhautumista ja vatsalihakset kipeäksi saavasta naurusta. Nämä hyvät ja huonot puolet koskevat tietysti myös koto-Suomea, jonne minulla ei lomapiipahduksia lukuunottamatta ole lainkaan kiire :)
Yhdysvalloissa.
Ajattelipa maasta mitä tahansa, niin kaikki ovat samaa mieltä siitä, että se on enklaaviyhteiskunta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että voit valita naapurustosi (ja vain kukkaronnyörit on esteenä). Suomessa on samaa junttimaista jurotusta joka asuinpaikassa Westendistä Kaamaseen.
Ylettömän maailmalla kiertämisen jälkeen löytyi koti Etelä-Ranskasta..jokin vaan kolahti... ja viihdyn erinomaisesti, ainakin sen vähän aikaa mitä ennätän kotona oleilemaan..työ kun vie edelleen ympäriinsä, mutta kotiin palatessani tulee ihan oikeasti hyvä olo...melkein yhtä hyvä kuin kesämökillä suomessa...;)
Kait se on niin, että joka paikassa on hyvät että huonot puolensa, mutta omalla suhtautumisella ja avaralla miellellä asiat hoituu ihan ok...maassa maan tavalla, tai maasta pois...
Minua kiinoistaisi muuttaa Englantiin osittain myös sen takia että oma englannin taito paranisi kun se on vähän mitä on...
Mutta kyllä minä viihdyn myös täällä Suomessakin, onhan tämä Suomikin omalla tavallaan kiva asua:)
Koska tykkään talvesta , niin grölannissa olisi ihan mukava asua .
Mutta oma maa mansikka , Suomea en mihinkään vaihda .
Suomessa.
Toistaiseksi Saksa tuntuu ihan kivalta paikalta. Saa nähdä muutanko kohtapuoleen Kölnistä takaisin Baijeriin, mutta luultavasti pysyn kuitenkin tämän maan rajojen sisäpuolella. Englannistakin tykkäsin kovasti, ja Itävallasta silloin kun siellä asuin. Itävalta oli ensimmäinen kosketus ulkomailla asumiseen ja täytyy sanoa, että nyt en enää muuttaisi takaisin sinne. Maa on loppujen lopuksi konservatiivinen, melkolailla sisäänpäin lämpiävä ja ilmapiiriltään ahdas. Moni muusikko ja näyttelijä on sen takia jättänyt Wienin taakseen ja tullut Saksaan tekemään uraa.
Onhan Saksassakin piirteitä jotka kiusaavat, mutta reilun kolmen vuoden aikana ehtii tottua aika moneen asiaan. Olen varmaan jo aikaisemminkin kirjoittanut, että Saksa ei ole ollenkaan niin homogeeninen maa kuin mitä sitä luulisi. Ihmisten mentaliteetti, tavat ja sosiaaliset säännöt muuttuvat etelän ja pohjoisen sekä idän ja lännen välillä huomattavasti.
Olipa hyvä linkki. Sitä kautta löysin mielenkiintoisia kirjoituksiasi (ja muiden kirjoituksia) tasa-arvotyön historiasta. Tarvitaan rohkeita aktivisteja, mutta myös aktiivisia ulkopuolisia tukijoita, kuten Halonen. Itse olen ollut vain joukon jatkona, vähän jotain vapaaehtoistyötä, mutta olen ymmärtänyt niin, että meitä, suurta tukijajoukkoakin on tarvittu. Jonkun on hurrattava utopistiselta tuntuville suunnitelmille.
Luin tässä äskettäin saksalaisen Baader-Meinhof -ryhmän historiaa (Baader muuten nuoruudessaan viihtyi usein senaikaisissa homopaikoissa, avioitui myöhemmin), ja he epäonnistuivat pahasti, kun suuret tukijoukot puuttuivat. Epäonnistumiseen oli tietysti muitakin syitä, kuten raju väkivalta.
Pora-liikkeen unelmoima Ameeriiikka lienee muistuma jostakin kaukaa ruusuisesta menneestä. Nykypäivän todellisuus on täysin toisenlainen. Poimintoja lähiajan tapahtumista siellä:
Transsukupuolinen opettaja koetetaan vanhempien painostuksesta potkia pois tehtävästään. Poliisi pidätti NY:ssä TS-henkilön tämän käytettyä "väärää" vessaa. Raakaa väkivaltaa ja jopa henkirikoksia kohdistuu siellä jatkuvasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Muutamassa osavaltiossa laillisesti ja virallisesti hyväksyttyjä samaa sukupuolta olevien liittoja verottaja kieltäytyy käsittelemästä liittoina ja mätkäisee rangaistuksen, jos joku määrittelisi veroilmoituksessa itsensä parisuhteessa olevaksi. Valtakunnan ylin johto tekee kaikkensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämän vaikeuttamiseksi. Jopa perustuslakiin koetetaan saada syrjintään perustuva muutos. Sellainen syrjinnän mahdollistava määräys on jo huomattavan monella osavaltiolla. Uskonnollinen, äärioikeistolainen toiminta on voimissaan.
Pora-liikkeen asenne on aivan sama kuin muinaisilla kotikommunisteillamme, jotka ihailivat kritiikittömästi Neuvostoliittoa. Yksi "uskosta" luopunut totesi aatetoveriensa näkevän kaiken Neuvostoliitossa kauniina ja hyvänä. "Jopa roskapöntötkin olivat siellä kauniimpia kuin Suomessa!"
Itse haluan asua edelleen Suomessa. Jos kuitenkin joku toinen paikka olisi pakko valita, se voisi olla joku saksaa puhuva maa. Miellyttävimmät omat kokemukseni ovat olleet Münchenistä.
Juhani
Viesteistä käy ilmi että olemme matkustelleet. Moni on käynyt monilla lentokentillä. Varmaankin asumispaikan tunnelmat riippuvat siellä tapaamistamme ihmisistä. Asettuisin Müncheniin tai Berliiniin. Katselin Berliinin peiliteltassa vuoden välein toiseen kertaan ystävien kanssa Isherwoodin Goodye to Berlin -kirjaan perustuvan Cabaret-musikaalin ja kyynelet valuivat. Yksin kaikki kaupungit ovat tylsiä.
Minua on aina suuresti hämmästyttänyt se, että matkailunkin taustalla/syynä on monilla pelkästään seksuaalivietti. Matkat suunnitellaan niihin paikkoihin, missä on hyviä gay-paikkoja jne. Aaargh! Ilmeisen köyhää. Yleissivistyskin taitaa olla pelkkää pano- ja kapakkahistoriaa? Itse rakastan eurooppalaisia metropoleja, mutta en tiedä millaista olisi sitten asua vakituisesti jossain muualla (lukuunottamatta Ruotsia ja USA:ta). Oman kokemukseni mukaan Suomi on tietty paras, kun on täällä suurimman osan elämästään viettänyt.
Jos kysymys käännettäisiin toisin päin, missä et haluaisi missään nimessä asua - voisi ainakin Euroopan alueelta mainita Iso-Britanian. Ihmiset ovat todella ikäviä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos jossain kaksinaismoralismi ja kaksinaamaisuus kukoistaa niin se on ko. paikka. Ugh!
Suomessa en kovin helpolla lähtisi minnekään.
Jos ihan pakko olisi, muuttaisin Hollantiin, missä nuorna poikana ollessa asuin hetken. Hauska maa, hauskoja ihmisiä, paitsi järkyttävän pitkiä. Tunsin oloni tanakaksi pygmiksi.
Jos rahasta ei olisi kiinni niin ehdottomasti asettuisin heti ja välittömästi New York:in mutta kuten jo sanoin jos EI olisi rahasta kiinni. New Yorkissa on paljon helpompaa elää ja nauttia kaikesta jos on tarpeeksi "hilloa".
Dubai viehäti minua suuresti mutta myös joku trooppinen paratiisi olisi mukava...(mutta kaipaan silti kirpeitä syyspäiviä ja alku kevään päiviä).
Mitä en kestä on korruptio ja muu rikollinen toiminta, sen puuttuminen Suomesta on hieno asia...mutta muuten en ole nyt niin sokeasti kaipaa lenkkimakkaraa ja reikäleipää, kännisiä kakaroita ja heidän vanhempiaan viikonloppuisin kaupungiemme kaduilla.
Suomainen kateus ja jurous ei myöskään ole minua koskaan viehättänyt.
Puhumattakaan musikillisesta kulttuurista (Eput & iskelmä tähdet, olen jo nyt sormet täällä kurkussa).
Jos ihan oikeasti ei olisi rahasta kiinni, pitäisin asunnot Lontoossa, Pariisissa ja Moskovassa ja asuisin pitkin vuotta eri asunnoissani vähän sen mukaan, missä mitäkin tapahtuu.
Iso-Britanniassa muuttamisesta tulee kohta 7 vuotta tayteen (!). Opiskelemaan lahdin ja sille tielle sitten jain eika tosiaan tee mieli takaisin Suomeen...
Niin, ja Lontoo ei valttamatta ole nyt niin kovin kallis. Hyvinhan taalla tulee toimeen.
Uusi-Seelanti voisi olla kiva paikka... En ole siis koskaan käynyt, mutta tarpeeksi kaukana kaikesta. Marquessaaret voisi olla myös sellainen paikka mihin voisin muuttaa... jos olisi sitä rahaa. Jenkkilä on oman kokemukseni mukaan kiva - N.Y. hieno mesta, ihmisetkin (yllättävän) todella mukavia. Pariisi aivan ihana. Ihmiset mukavia, aivan toisin kuin yleisesti väitetään... Huippuvuoret kiinnostaisi myös.
Saksaan, Berliiniin. Ehdottomasti. Ja sinne varmasti tulen joku päivä muuttamaankin. Se on itse asiassa varma. Yhdeksän kertaa nyt käynyt (pian tulee kymmenes), eikä mikään kolkka maailmassa ole tuntunut niin kodilta. Sinne siis :)
Takana on yli kymmenen vuotta Amsterdamissa. Hyvä kokemus, mutta riitti ja kun sain muuttaa uudestaan niin päätin muuttaa takaisin Suomeen.
Hollanti ei ole enää se mitä se oli 80- ja 90-luvuilla. Edelleen hyvä maa, mutta isoissa ongelmissa.
Omat Alankomaista poismuuttoni syyt olivat mm:
- ihmismäärä, jatkuvat ruuhkat, jonottaminen joka paikassa (moottoriteillä, kaupoissa, pankeissa, parkkipaikoilla, virastoissa, puhelimessa, siis: joka paikassa)
- uskomaton byrokratia, sen tekemät väärät päätökset joiden oikomiseen kului aikaa, rahaa ja hermoja
- vihamielinen suhtautuminen homoihin (eräiden suurien ulkomaalaisryhmien taholta), joka viikko sai kuulla "kunniansa" ja pelätä saavansa turpaan
- maan ajatuminen jonkinlaiseen kriisiin (poliittiset murhat, ulkomaalaisongelmat, talousvaikeudet) muutti ilmapiirin sangen masentavaksi
- luonnon ja tyhjän tilan puute
- en halua vanheta siellä ja joutua johonkin vanhainkotiin jossa hoitajina ovat minua ahdistelleet nuoret
Miksi Suomeen eikä jonnekin muualle:
- täällä on tilaa
- palvelut todellakin tomivat (vaikka suomalaiset väittävät muuta)
- byrokratia on täällä huomattavan vähäistä (muuttaessani suoritin tarvittavat toimet alle tunnissa - samat tehtävät Amsterdamissa olisivat vieneet useamman päivän)
- ei-eurooppalaisen kulttuuritaustan omaavien ulkomaalaisten määrä on tällä edelleen pieni, eli siitä johtuvat ongemat ovat edelleen vältettävissä
Onhan tämä vähän kaukana, mutta toisaalta kaikkea ei voi saada. Ja olen vakuuttunut, että syrjässä ololla on hyviäkin vaikutuksia maalle.
Asun nyt maalla. Jos johonkin kaupunkiin pitäisi muuttaa, niin valintana olisi varmaankin Berliini. Tosin sitten törmäisi valtaisaan ja huonosti toimivaan saksalaiseen byrokratiaan ja kasvaviin ulkomaalaisongelmiin sielläkin.
Jukan tarina on tyly mutta erittäin valaiseva. Kiinnosti tuo pointti: tyhjä tila, sitä ei ole keski-Euroopassa. hieno puheenvuoro.
Helsingissä (ja Suomessa) löytyy onneksi vielä tyhjää tilaa. Asia konkretisoitui aikoinaan, kun meistä toisella oli eturauhasvaivoja. Piti käydä pissalla usein 10 minuutin välein. Kaupungilla opittiin kulkemaan niin, että aina oli wessa tai sopiva puisto ja pensas matkan varrella. Kapakoiden vessoissa oli vaikea käydä, koska piti juoda lisää ja taas oli pissahätä. Suomessa on niin vähän väkeä, että puistopissaaminenkin useimmiten onnistui. (Hätä ei lue lakia).
Ulkomailla tilanne oli katastrofaalinen. Ei ollut vapaita puistoja, pensaita, ei edes julkisia vessoja. Ja kun pissaaminen kesti 5 minuuttia, ei voinut ajatellakaan mennä puun taakse. Aina oli ohikulkijoita.
No nyt ongelma on ratkaistu, kaikki on taas hyvin. Lääkehoito puree.
(tämä mielipide kuuluu aihealueeseen: koti, terveys)
Jollen asuisi Pietarissa ja pitäisi muuttaa, suunta olisi varmaan myös minulla Berliini. Asuin useita vuosia Englannissa ja vaikka silloin viihdyin erinomaisesti, on mielipiteeni muuttunut. Siellä on hyvä lomailla -lähinnä ystävien vuoksi- ja Lontoon vetovoimalle on vaikea sanoa ei; mutta jääköön siihen. Itävallassakin olen asunut, hyh hirvitys miten vanhoillinen maa on. Silloin teini-ikäisenä se ei haitannut, kun mielessä olivat ihan muut asiat kuin nykyisin.
Venäjällä asuminen ei tietenkään ole helppoa, mutta minkäs teet, kun luonne on vaikeuksia etsivä ja Helsinki on minulle liian pieni. Ainahan kotimaata arvostaa ihan kybällä, kun sieltä hetken on poissa itärajan tällä puolen, juuri mm. Jukan yllä mainitsemista syistä.
Olen asunut muutamia kuukausia jenkeissä bostonissa, lontoossa ja köpiksessä. Kivaa on käydä, mutta aina mukavaa on palata suomeen - täällä sentään vielä toimii terveydenhuolto, sosiaaliturva, liikenneverkko eivätkä ihmisetkään ole ihan mahdottomia. Jos jonnekin voisin kuvitella näistä palavani niin ehkä köpis. Ensi syksynä Pariisiin kolmeksi kuukaudeksi ja mahdollisesti vuoden päästä aussiin puoleksi vuodeksi.
Vive la France! Se tiivistäköön vastaukseni. :)
<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>