Isäksi

Moi

Onko täällä muita jotka pohtivat isäksi ryhtymistä? Asia on kovasti pyörinyt mielessäni viime aikoina. Haluasin kovasti tehdä tästä totta jos löytyisi nainen/ naispari, jonka kanssa synkkaa varmasti loppuelämän. Pelottaa myös ajatus, että kun lapsi on syntynyt, en saisikaan viettää hänen kanssaan tarpeeksi aikaa.

Ajatuksia? Kokemuksia? Tietoa?

Terv, Jonne

Minä puolestani olen naissuhteessa elävä nainen ja olen jo pitkään etsinyt miestä tai miesparia, joka haluaisi jakaa vanhemmuuden kanssamme (ei siis toimia pelkkänä spermanluovuttajana). Homomiehissä kuulemma on paljonkin isyydestä haaveilevia, mutta tämän viestiketjun "suosio" ei anna tilanteesta kovin lupaavaa kuvaa. Olisi kiinnostava tietää millaisia ajatuksia homo- ja bi-miehillä on vanhemmuudesta ja mahdollisuuksistaan tulla isäksi. Onko vanhemmuus uppo-outo ajatus? Vai onko se asia, joka toteutetaan "sitten joskus" (=aina ei juuri nyt)? Liittyykö asiaan Jonnen mainitsemia pelkoja siitä, että tulisi työnnetyksiä syrjään perhekuviossa? Kertokaa, miehet!

Jonnelle: Setafoorumin Rainbow-alueella keskustelua käyvät sateenkaariperheelliset ja lapsen saamisesta haaveilevat hlbt-ihmiset. Vaikka palstalla on enimmäkseen naisia, käyttäjäksi rekisteröitymisestä ja keskustelujen lukemisesta olisi sinulle varmasti iloa ja hyötyä.http://www.keskustelu.seta.fi

Jonnen pelko onkin ihan sama kuin minulla. Lisäksi elämäntilanteeni ei mahdollista lasten hankintaa vielä. Pelkään jääväni tahattomasti lapsettomaksi.

Henkilökohtaisesti olen jo parikymppisenä päättänyt tyytyä lapsettomuuteen - avioerolapsena päätös on perusteltu. Nykypäivän kertakäyttösuhteiden ja yh-äitien ja isien keskellä olen ollut entistä tyytyväisempi. Erot ovat helppoja ja monasti tuntuu, että heteroillekin pitäisi olla joku avioliittokoulu ennen avioliittoa ja lapsen hankintaa.

Miksipä hinkuamaan isäksi, kun itsellänikään ei sellaista ollut kuin biologisesti ;)

Ja kun velipoikiani (niitä vanhempia) katselen, niin mieleen tulee, että taas on seisonut molemmat päät yhtä aikaa...

Mielestäni ei ainakaan kannata ryhtyä tai hankkiutua isäksi, jos haluaa sitoa sillä kumppanin itseensä tai jos lapsi on korvike elämättömälle elämälle. Projektejahan riittää.

Samalla perusteella ei mielestäni myöskään äidiksi...

Viihdyn hyvin kavereideni lasten kanssa, mutta en ole varma haluaisinko olla kokonaan vastuussa lapsesta. Ajatus "avustaa" naisparia lapsen saamisessa on käynyt mielessä. Siinä tapauksessa saisin viettää aikaa lapsen kanssa olematta ainoa vastuullinen.

Mace kirjoitti: "Viihdyn hyvin kavereideni lasten kanssa, mutta en ole varma haluaisinko olla kokonaan vastuussa lapsesta."

Tuossa lienee ajatuksen poikasta malliksi muillekin. Miesparin tuttavapiiriin voi kuulua yh-äiti, jolloin tuota toivottua isiyttä voi varmaankin toteuttaa hieman toisenlaisessa muodossa. Eikä vastuutakaan ole niin paljoa, kuin aivan omasta. Toisaalta, yh-isien määrä on sen verran pieni, ettei naispareille taida tätä vaihtoehtoa (ainakaan kovin usein) tarjoutua. Mutta pointtina on se, että tuota lähimmäisapua voi toki toteuttaa huomattavasti yksinkertaisemminkin, kuin etsimällä etsiä "vuokrakohtua" tai spermanluovuttajaa.

Jotkut tosiaankin haluavat sen vastuun omasta lapsesta. Minäkin kuulun siihen joukkoon.

minä en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua lapsia. tietysti tiedän, että maailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä ja ilman yhtä uuttakin pärjätään. mutta minusta eläinlaji, joka ei halua jatkaa sukuaan on vähän luonnoton - ihan geenienkin kannalta.

sanoo homo:)

olisi mahtavaa saada lapsi(a) ihan omaan kotiin, ei jonnekin naisparille toiselle puolelle suomea. vaan kun sopivia naisia on niin harvassa... minusta lisääntyminen on ihan luonnollista, kaikki hedelmöityshoitolaki- yms keskustelut tekevät siitä jotain juridiikkaa, teknologiaa ja moraalikysymyksen. eläimet lisääntyvät, ihminen niiden joukossa ja sillä siisti. riippumatta siitä, montako isää ja äitiä jälkikasvulla on.

Minä ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät halua lapsia. Jokaisella on varmasti omat perustelunsa. Jostain kumman syystä onkin niin, että sellaiset ihmiset (sekä homot että heterot), jotka eivät halua lapsia, joutuvat usein altavastaajan asemaan ja puolustelemaan päätöstään pysyä lapsettomana. Heteroilla lapsettomuuden valitseminen herättää varmastikin vielä enemmän kummastusta ja ihmettelyä kuin "meikäläisten" piireissä, homoilla kun se lapsettomuus tuppaa yleensä olemaan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kaikenlaisia luonnottomuussyytöksiä syydetään myös tällaisten ihmisten päälle. Homona niihin on jo jonkin verran tottunut ja turtunut, mutta on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia hankkiiko lapsia vai ei, ja jokaisen päätöstä pitäisi pyrkiä kunnioittamaan. Eikä se lapsettomuuskaan nyt niin luonnotonta ole. Luonto on pullollaan eläimiä jotka syystä tai toisesta eivät voi lisääntyä tai eivät osoita siihen mitään sen kummempaa halukkuutta.

Henkilökohtaisesti voin sanoa, että ainakaan tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa, ei ole mitään hinkua lapsen hankintaan. En koe olevani siihen valmis millään tavalla (En kuitenkaan osaa varmuudella sanoa mitä asiasta ajattelen vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua. Silloin voi olla aivan eri ääni kellossa.). Tähän joku voi tietenkin todeta, että kuka sitä nyt siihen oikeastaan koskaan on erityisen valmis. Kuitenkin siinä on vissi ero onko sisäistä halua vanhemmaksi vai haluaako sitä vain ulkoisten vaateiden ja vaikkapa biologisen kellon tikityksen painostamana.

Itselläni vanhemmuus on ollut varmaan aina mielessä, mutta ei ehkä päällimmäisenä. Ensin piti opiskella ja bailata, sitten keskittyä bailaamiseen ja uraan, sitten bailaamiseen ja suhteisiin ym. ym. Nyt elämä on kaikin puolin mallillaan, joten aika olisi otollinen. Talous ja suhde kunnossa eikä ikää ole ihan vielä liikaa, ja vapaa-ajalla mielluummin urheilen ja mökkeilen kuin notkun baarissa.

Kun elämä on suurin piirtein puolivälissä niin ehkä se myös nostaa pintaan ajatuksia olemassaolon tarkoituksesta ym. Meidän elämä pyörii niin paljon oman navan ympärillä. Ystäväni juuri kertoi, että hän ahdistuu suunnattomasti kun ei osaa päättää, että lähteekö lomalle Thaimaaseen tai Floridaan. Meillä on aivan liikaa kaikkea ja aivan liikaa turhaa, ja niin tyhjää. Perusasiat tuntuvat jäävän takaa-alalle. Nyt miettisin mieluummin, mitä ruokaa teen lapselle kuin sitä minkävärisen paidan laittan baariin.

Vanhemmaksi voi tulla myös muuten kuin biologisten manooverien avulla.

Kaverini on kumppaninsa kanssa toiminut sijaisperheenä heille osoitetuille lapsille. Nyt on tukiperheellisyys mahdollista homo- ja lesboperheille. Pääkaupunkiseudun suurissa kunnissa on huutava pula lasten tukiperheistä. Minulla on käsitys, että kannattaisi ryhtyä asiasta keskustelemaan, jos vanhemmuus tällaisessa muodossa kiinnostaa.

Kun asiasta kaveriltani tiedustelin, hän hämästeli myös kovasti sitä, "kuinka vähän homppelit ovat kiinnostuneita lasten kasvattamisesta ja vanhemmuudesta". Jos hän alkaa puhua aiheesta, hän saa pitkiä tuijotuksia ja keskustelu siirtyy aivan muihin aiheisiin.

Sinkun homomiehen mahdollisuudesta tuki- tai sijaisvanhemmuuteen en osaa sanoa mitään. Kannattaisi kysellä.

Juhani

Tuossa edellä on sijaisvanhemmuudesta. Saksassa samaa asiaa pohditaan. Meidän viranomaisemme käyvät paljon muissa eu-maissa katsomassa, miten erilaisa asioita siellä ratkotaan. Rheinische Post –lehdessä (Düsseldorf) oli pari päivää sitten sijaisvnhemmuutta käsittelevä juttu. Tässä siitä referaatti:

Perhe perinteisessä mielessä: äiti, isä, lapsi. Mutta nykyään on paljon homopareja, joilla joko on lapsi tai ainakin jotka haluaisivat lapsen. Nämä ns. sateenkaariperheet muodostavat uusia kuvioita: isä-isä-lapsi, tai äiti-äiti-lapsi. Viime vuosina sateenkaariperheet ovat tulleet yhä enemmän julkisuuteen vähentääkseen ennakkoluuloja ja tuodakseen esiin oikeuksiaan.

Ttutkimusket ovat osoittaneet, että sateenkaariperheissä kasvaneet lapset eivät eroa perinteisten perheiden lapsissta. Tällaisten perheiden hyväksyntä on lisääntynyt, mutta oikeudellisia ongelmia on yhä.

Eräs lapsi kutsui GAYBI-BOOM:ksi homoparien halua saada lapsia. Myös Saksassa kiinnostus lisääntyy. Siellä arvioidaan, että maassa on vähintään 700 000 homo- ja lesboparia. Useimmat homo- ja lesboperheiden lapset ovat peräisin päättyneestä heterosuhteesta. Mutta entäs sitten, jos ei ole heterosuhdetta ja halutaan lapsi. Yksi vaihtoehto voisi olla ”hoitovanhemmuus” (sijaisvanhemmuus). Sellainen syntyy, kun lapsi ei jostain syystä voi olla oikeiden vanhempien hoidossa. Näissä tapauksissa tehdään sopimus lasten hoidosta. Saksassa oikeudet lasten suhteen näissä tapauksissa ovat rajoitetut. Esim. sairaustapauksen yhteydessä kysytään oikeilta vanhemmilta mielipidettä hoidosta. Vaikka syntyisikin läheinen suhde lapsen ja hoitovanhempien välille, on varauduttaa siihen, että hoitosuhde loppuu.

Tämä järjestelmä toimii suurissa kaupungeissa, mutta pikku paikkakunnilla päättäjänä voi olla yksittäinen työntekijä, joten homovanhemmat ovat siellä äärimmäisen harvinaisia. Mutta yleinen mielipide on muuttumassa, koska on yhä enemmän lapsia, jotka tarvitsevat sijaisvanhempia ja yhä vähemmän halukkaita vastaanottajia. V. 1996 viranomaiset suosittelivat, että tulevaisuudessa myös homoparit tulisi hyväksyä sihjaisvanhemmiksi.

Mutta ennakkoluulot ovat vahvassa. On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä homoperhettä perheenä. Homot kuuluvat edelleen yhteiskunnan marginaaliin. Perinteinen perhekäsitys on lujasti ankkuroitunut ihmisten mieliin, eikä siinä auta tieto siitä, että homoperheet ovat yleensä taloudellisesti varsin hyvässä asemassa.

Eräs lesbopari, jossa on kaksi lasta, on ratkaissut lastenhankkimisongelmiaan näin: ystävähomoparinkanssa sovittiin lasten hankkimisesta kaikilla okeuksilla ja velvollisuuksilla. Normaalisti lapset ovat äitien luona, mutta lomilla isien luona eri kaupungissa. Joitakin vuosia sitten parit kertoivat elämäntilanteestaan vapautuneesti ja viisaasti tv:n suositussa keskusteluohjelmassa. Tämän artikkelin kirjoittajalla oli tilaisuus myöhemmin keskustella äitiparin kanssa, ja hän sanoo ihailevansa sitä sydämmellisyyttä, jota nämä vanhemmat osoittivat. Henkilökohtaisena mielipiteenään kirjoittaja sanoo, että hän puolustaa homoparien oikeuksia lapsiin samalla tavoin kuin kaikkien muidenkin oikeuksia.

Minä olen jo pitkään toivonut että saisin lainata kohtuani homoparille. Lasta kohtaan minulla ei ole mitään vaatimuksia, muuta kuin tietysti se että lapsi kasvatetaan rakkaudella (ja substralilla). Biologinen kelloni on siinä mielessä outo, että se tikittää raskauden vuoksi, mutta ei lapsen saamisen kannalta. Halu kokea raskaus on kova, mutta lasta en tähän elämäntilanteeseeni ihan järkiperusteinkaan halua. Toki olisi mukava olla lapsen elämässä kummitätinä tai vastaavana mutta minkäänlaista suurempaa vastuuta en vaatisi enkä haluaisi. Sitten joskus kun oma elämäntilanteeni antaa myöden omille lapsille niin vastaavasti adoptoin lapsen jolla ei vielä ole äitiä pitämässä huolta. Minulle ei ole millään muotoa tärkeää että oma lapseni on omista geeneistäni. Pääasia on että voi antaa lapsen niille jotka sitä haluavat, ja olla äitinä lapselle joka sellaista tarvitsee.

Hyvää kesää kaikille!