Isänpäivää

Tulipa jälleen eilen todennettua, kuinka hennoissa kantimissa heteromiehisyys lopulta on.

Kasvattipoikiemme äiti järjesti isänpäivän päivällisen suvun traditionaaliseen tapaan. Mieheni ja minut kutsuttiin tuohon tilaisuuteen ensimmäistä kertaa, vaikka vanhemmoimisemme on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Olimme iloisia kutsusta ja hyvällä mielellä. Paikalla oli useita miehiä ja perhemalleja. Vain yhdellä oli omia biologisia lapsia, poikien isoisällä.

Kun kaikki olivat tulleet paikalle, totesi isoisä kuuluvasti: "Minä olen sitten tässä seurueessa ainoa OIKEA isä."

Se oli röyhkeä yritys nollata mieheni ja minun työt hänen lapsenlapsiensa vanhemmoimisessa. Mietin muutaman sekunnin, annanko takaisin täyslaidallisen vai käyttäydynkö. Valitsin viimeksimainitun. Totesin hiljaa mielessäni, että hänellä on ongelma omasta miehisyydestään ja isyydestään, jota kukaan ei häneltä ollut kuitenkaan pois ottamassa. Hän koki homot kuitenkin uhkana hennolle identiteetilleen.

Juhani

Raumalaissi jaarituksii

Uusi Rauma -kaupunkilehti on isän mallista samoilla linjoilla kuin edellisen tarinan isoisä.

11.11.2005
Vesa Uusi-Kilponen
Isän mallia kaikille lapsille
http://www.ur.fi/artikkeli.phtml?id=14110

Siellä on lukijoiden palsta. Jaksaisiko joku sinne arvioida Uusi-Kilposen "kouluainetta".

Juhani

No tulihan se sieltä taas: jos kahta keskenään lisääntymiskyvytöntä pesänryöstäjää ei joku tunnusta oikeiksi vanhemmiksi, ja jos näiden kokoonhaalimaa erikoislaatuista laumaa ei tunnusta oikeaksi perheeksi, jota se siis ei olekaan, on tällä totuudenpuhujalla "ongelma itsensä kanssa".

Voisikohan se ongelma ehkä kuitenkin ollakin siellä samaan sukupuoleen ryhtyneen omassa todellisuudentajussa? Nämä kun näyttävät sitkeästi vaalivan sitä fantasiaa, että kaksi miestä tai kaksi naista pystyisivät lisääntymään keskenään, ja jotkut näyttävät jopa uskovan siihen.

Voi Jussi-Pussi! Se vanha mies oli sittenkin oikeassa.

Hyvä Oink (se nimimerkistäsi tulee lähinnä mieleen),

Kyky lisääntyä ei vielä automaattisesti tee kenestäkään isää tai äitiä muutoin kuin biologisesti. Sosiaalinen vanhemmuus ratkaisee, ja joissakin tapauksissa se voi jopa olla yhteneväinen biologisen vanhemmuuden kanssa. Jospa ottaisit sen pikku sorkkasi pois pienten silmiesi edestä ja katselisit maailmaa vaaleanpunaisen parkkinahkasi sävyin. Voisit jopa oppia jotain.

Olisipa minullakin ollut JuhaniV:n kaltainen isä! Mutta kun ei.

Arvoisa Oink, oletko huomannut, lisääntymiskyvyttömiä pesänryöstelijöitä löytyy heteroistakin ja maailma on jo kansoitettu? Lisääntymiskyvyllä argumentointi on vanhentunutta kauraa. Pitäisi ehkä tarkistaa kaikkien avioon aikovien heteroparienkin hedelmällisyys ennenkuin heidät tunnustettaisiin pariksi/huoltajiksi/baby sittereiksi...

Nimimerkki "O.I.K.": Ilmaisusi "pesänryöstäjä" sai aikaan aamun huvittuneimmat naurut.
Eikös se ollut niin, että kasvattipoikien isä oli pesästään karannut ja jättänyt vaimonsa ja jälkikasvunsa? Mitäs ryöstämistä siinä olisi?

Lisääntyminen ja vanhemmuus ovat kaksi eri asiaa, vaikka usein liittyvätkin toisiinsa.

Siinähän se tuli taas kerran luettua tarina miten syvällä ovat asenteet ja arvot, odotukset ja vaatimukset vielä nykypäivänäkin täällä miehille ja naisille.
Olet hyväksytty yhteisön, perheemme jäsen ja sukusi on sinusta kiinnostunut jos olet riitin mukaisesti tehnyt kaikki ne velvoitteet joita isältä pojalle, sukupolvelta toiselle siirretään raskaana painolastina kannettavaksi. Perinteitä sieltä jostain sellaisesta yhteiskunnasta ja elämästä jota ei enää ole olemassa. Suoraan sieltä perinnesuomen aitasta, vakkasuomen viljalaarista, talonpoikien kirveellä veistetystä karkeasta elämästä.
Et ole mies etkä mikään jollet ole armeijaa käynyt, vaimoa ottanut, lapsia tähän maailmaan saattanut siittimilläsi, mammonaa ja omaisuutta kerännyt, ainakin yhden talon rakentanut ja mieskuntosi keski-iässä olet todistanut jättämällä kaiken tuon taaksesi ja ottamalla uuden nuoremman naisen elämääsi ja tehnyt hänen kanssa rakkauslapsen. Ja aloittanut kaiken taas alusta…

Surullista on että moni homoseksuaalisuutensa nuorena miehenä löytänyt mies kokee ympäristönsä pakottamana ja määräämänä kaiken tuon tai suurimmankin osan ennen kuin löytää rohkeuden kohdata sen tunteensa mitä haluaa elää ja olla. Rakastaa toista miestä niin vain kuin voi.
Useat homoutensa omalla tavallaan sukunsa piirissä julkituoneet miehet suljetaan pois siitä yhteisöstä kuvaavalla sanonnalla: ”Sehän on sellainen.” Sukusyrjinnästä ei valitettavasti ole suojaavaa lakia säädetty. Tänä uusio/kierrätysperheidenaikana jolloin perhekäsitykset sellaisina kuin ne on opittu tuntemaan ovat auttamattomasti menneet eivätkä palaa enä koskaan, luulisi ajattelevien ja järkevien ihmisten vain olevan iloisia jos jollakulla on joku jonka kanssa voi elää ja olla, joku jota rakastaa.

Mahdollisesti surullisempaa vielä on se että moni homomieskin yrittää vaalia tarpeettomasti noita arvoja ja asenteita homoudessaan vaikka ei niihin ole koskaan enää arvotettu ja oikeutettu. Nuo homot nostavat itsensä muiden homojen yläpuolelle maskuliinisempina ja oikeampina miehinä eikä sellaisina hintteinä joita kaikki inhoavat. Työskentelevät tosimiesten ammateissa, harrastavat ja urheilevat kuin miehet sekä ovat karskeja, robustisia kuin teatteriesityksen mieshahmot. Paradoksaalista, mutta totisinta totta, on havaita että tuntee homomiehiä jotka ovat heteronoloisuudessaan ja asenteissaan heterompia kuin monet perusperhettä edustavat oikeat heteromiehet. Noiden machohomojen suunnaton tarve on tulla hyväksytyksi ja elää kliseemäisen mieskäsityksen omaisina miehinä muiden miesten keskellä ja he tekevät kaikkensa että tuo tunnusmerkistö täyttyisi. Paitsi siltä osin että seksuaalisen tyydytyksensä he hakevat toisesta miehestä. Kokevatko he rakkautta koskaan, vaikea sanoa kun se veisi heidät pois siitä kulissimaisesta käytös mallista joka sallii heille tuon miehenä olemisen perinteisen yhteiskuntamallin mukaisesti.

Niinpä isänpäivänvietto kuvatulla tavalla uusioperheen kokoontuessa yhteen tuo mukanaan edelleenkin tuollaisia vanhan ”viisaan” miehen, suvun patriarkan letkautuksia. Tarpeettomia, arvottavia lausahduksia joissa korotetaan niitä sanonut henkilö muita läsnä olevia, ”miehentapaisia” päättään pidemmäksi, enemmän mieheksi kuin ”ne sellaiset” joita on läsnä. Isät ja äidit hylkäävät poikansa, veljet ja sisaret veljensä, serkut ja muut sukulaiset sen ihmisen jota he rakastaneet ja arvostaneet, opinnoista, menestyksestä sekä elämästä iloinneet. Kaikki vain sen takia että hän on homo. Surullista.
Siksipä juhlapyhät, tilaisuudet, sukujuhlat ovat monille homoille tilanteita joissa ei jaksa olla läsnä, kokea tuota oman minänsä ja olemisensa vähättelyä vaan eristäydytään ja syrjäydytään pois siitä omasta perheestään, viettämään vaikka noita juhlia omien ystäviensä kanssa, kaksin kumppanuksensa kesken, yksin vain suru ja yksinäisyys seuranaan. Ja se pullo josta lohtua niin moni hakee siihen miten yksin on vaikka on kaiken keskellä läsnä.
Maailma muuttuu ja asenteet myös onneksi niin mutta sitä ennen moni homomies joutuu nielemään monta kitkerän katkeraa lusikallista pahansuopuuden eliksiiristä jolla yritetään sanoa läsnä oleville homoille paikkansa siinä tilanteessa mihin he ovat kutsuttuina läsnä oleviksi tulleet tai jopa itse kutsuneet nuo heitä arvottavat henkilöt paikalle.

Hyvää myöhästynyttä isänpäivää kaikille isille, isiksi itsensä tunteville ja isiksi haluaville!

Olen itse kasvanut ihanan adoptioisän hellässä huomassa ja tiedän, ettei biologinen vanhemmuus tee kenestäkään suoraan vanhempaa, ainakaan lapsen sydämessä. (Tunnen myös biologisen isäni, mutten tunne häntä kohtaan oikeastaan mitään.)Olenkin taipuvainen ajattelemaan, että vanhemmuus syntyy altruistisista toimista varhaislapsuudesta lukien - lapsi syntyy vaatimisen mandaatilla, ja nälkään, kylmyyteen ja turvattomuuteen vastaamalla vanhempi aloittaa suhteen luomisen.

Maailmassa on paljon lapsia, joista ei välitä kukaan. Tai joista ei olla välitetty riittävästi. Tai jotka vielä aikuisena kokevat jääneensä paitsi jostakin. Hyvälle vanhemmuudelle on aina tilausta.

Oliko tuo hypoteettinen kysymys, 'voi helvetti'?

Minun mielestäni jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, jos osaa esittää sille myös jonkinlaiset loogiset perusteet, oman ajatuskulkunsa joka on johtanut kyseisen mielipiteen kiteytymiseen. Eli mielipiteen sanomiseen ei minusta oikeuta pelkästään "haluan sanoa näin", vaan on osattava sanoa "olen tätä mieltä siksi, että...".

Jos vanhemmuuden "oikeutta" arvioidaan, minusta se on käynyt aika hyvin selville jo tässä ketjussa aiemmin sanotusta. Vanhemmuus ei siis ole riippuvainen biologiasta ja geeneistä, vaan lapsen ja vanhemman välisestä tunnesiteestä ja huolenpitosuhteesta (joka usein kääntyy ajan mittaan päinvastaiseksi, lapsi joutuu ainakin jossain määrin huolehtimaan vanhemmistaan).

Jatkan Public Eye:n ajatuksesta.

Sitä ennen kuin huolehtiminen kääntyy toivottavasti päinvastaiseksi, lapsen on hylättävä vanhempansa - ainakin hetkeksi. Vasta silloin lapsi voi kasvaa itsenäiseksi aikuiseksi. Siihen voi liittyä jopa kriisi, erityisesti jos vanhemmat eivät asiaa tajua ja koettavat roikkua kiinni lapsessa. Meillä nuorimmainen näyttä olevan nyt itsenäistymisvaiheessa. Pari viikkoa sitten ottaessani ärsyyntyneenä puheeksi rahan käytön periaatteet, sain vastauksena monipuolisen ja tulikivenkatkuisen luonnehdinnan persoonastani. Yhteyttä ei ole hetkeen pidetty. Näyttää siltä, että tuo odotettu hylkääminen on menossa. Sitä aion myös tukea. En häntä kuitenkaan hylkää. Luotan, että "vittumaisen vanhan ukon" apua vielä myöhemmin tarvitaan ;-)

Juhani

Olen sitä mieltä, että vanhemmuus syntyy muusta kuin sukusolujen luovuttamisesta siksi, että olen itse kasvanut adoptioisän hoivaamana ja rakastan häntä hyvin paljon, toisin kuin biologista isääni, jonka kanssa en ole koskaan asunut edes samassa kaupungissa. Tätä taustaa vasten toivotan hyvää myöhästynyttä isänpäivää kaikille, jotka sitä halusivat viettää.

Ja olen sitä mieltä, että henkilökohtaisen "lapsen mielipiteen" julkituominen voi joskus myös tuoda lisäsävyjä keskusteluun, koska tässäkään emotionaalisessa kysymyksessä ei liene koskaan riittävästi argumentteja vanhemmuuden kokemisen puolesta. *Hitto, pieleen meni tämäkin hyvää tarkoittava yritys:)*

esko 20.11.2005, 20:42 keskustelussa ylläpidon vakavasta ongelmasta:
" vesseleistäsi sen verran....aika harvoin se puree ruokkivaa kättä, eikö?
Ja teitähän on kaksi, eikö? Joten aina on olemassa se toinen vanhempi joka ymmärtää enemmän kun se toinen, mistä sinä tiedät kumpi sinä olet.... :)
Aika näytää Jussiseni....aika näytää."

Tuohon ensimmäiseen ajatukseesi totean, että esimerkiksi kun murkkuikä on pahimmillaan, ei millään ole välillä mitään väliä. Paha olo tulee vanhempienkin niskaan ihan sellaisenaan. Olisi mielestäni ikävää, jos niin ei tapahtuisi esimerkiksi siksi, että vanhempi sen torjuisi tai antaisi takaisin. Eli luottamus puuttuisi. Olen antanut palautetta vaikka toteamalla, että minulle tuli paha mieli tuosta mitä sinä minulle sanoit. Toki joskus ovat kolauttaneet niin pahasti, että olen vetäytynyt kuoreeni ja hetken mököttänyt.

Meitä on siis kaksi sosiaalista isää pojilla. Oikea isähän heidät kauan sitten hylkäsi.

Olemme huomanneet, että he puhuvat meille kummallekin eri asioista. Olemme mieheni kanssa luonteeltamme aika erilaisia. Käytännön asioista pojat puhuvat miehelleni. Minulle tunnepuolen jutuista esimerkiksi silloin kun tyttöystävän kanssa on tullut bänät. Mieheni kanssa he mielellään tekevät käytännön asioita, vaikkapa korjaavat yhdessä taloa tai huoltavat autoa. Opettelevat siis käden taitoja. Minulta salaa he käyvät yhdessä myös amerikkalaisessa roskaruokapaikassa, jota minä vastustan ja katsovat toimintaelokuvia, joista en lainkaan pidä. Kun raha-asiat ovat heillä sekaisin ja aikaisemmin niin oli vähän väliä, silloin minut kutsutaan joskus hätiin.

Hyvä naisystävämme on neuvonut näissä kasvatusasioissa meitä aina silloin tällöin. Lainaan luvalla:
"Ja vaikka isiä pirusti suututtaa, oikeat isät eivät jätä lasta, vaikka tämä haistattelee ja ryppyilee ja vaikka mitä. Isän rooli on se, että hän opettaa lapselle ja nimenomaan pojalle, miten maailma toimii. Siksi hän antaa lapselle tai nuorelle miehelle valtaa ja vastuuta säädellysti. Vaikka innokasta poikaa vituttaa ankarasti. Rajat ja rakkaus tuovat turvaa. Lapsen tehtävä on kapinoida ja kokeilla porsaanreikiä. Isän tehtävänä on tuottaa pettymyksiä, jotta pettymyksiä ei tule niin paljon maailmalta."

Tavoitteemme on tehdä itsemme heille lopulta tarpeettomiksi.

Esko, viimeisen lauseesi merkitystä en ymmärrä.

Juhani

>JuhaniV; Isän rooli on se, että hän opettaa lapselle ja nimenomaan pojalle, miten maailma toimii.

JuhaniV lainasi ystäväänsä, ymmärsin että oli samaa mieltä ystävänsä kanssa.
Onko ikääntyneillä homoilla yleensäkin tämänkaltainen näkemys vastakkaisesta sukupuolesta? Eli tyttölapsille ei erityisesti tarvitse opettaa "miten maailma toimii"?

Ikäisiäni homoisiä olen aina pitänyt pätevinä ja avoimina kasvattajina, mutta onko ym. suhtautuminen yleistä vanhemmilla miehillä?

DraamaPsyko kirjoitti: " Eli tyttölapsille ei erityisesti tarvitse opettaa "miten maailma toimii"?"

Aivan varmasti pitää opettaa, mutta luulisin hiukan eri tavalla. Se vain ei ole nyt minun juttuni, koska kasvatettavamme ovat poikia. Jos he olisivat tyttöjä, niin se olisi sitten oman harkinnan paikka. Sen kummempaa ongelmaa siinä ei ole mihinkään suuntaan.

Juhani