Naljailusta

Tässä keskustelussa voitte kertoa naljailevanne kumppanille, ja jättää romantiikka-keskustelun niille, jotka haluavat kertoa romantiikasta.

Hmm. Romantiikka. Määritelläänkö mitä se on? Toiselle se on punaisia ruusuja ja kynttilänvaloa, runoja. Itse vihaan sellaisia asioita. Sanoisin, että olisit ostanut jotain syötävää, pistä valot päällä ja kirjoita suomeksi.

Päälle.

Mä naljailen aina ja kaikille. Mummoni mukaanlukien.
Tuppaavat tykkäämään siitä, joten loppua ei näy.

Mä en voi käsittää näitä herkkiksiä, jotka alkaa itkeen pienestäkin läpästä joka heihin kohdistuu. Mulle ainakin saa naljailla niin paljon ku ikinä jaksaa ja mä nauran yleensä ihan homona sille itsekin. Jos on niin pirun herkkä, ettei kestä piruilua niin pysyis sit himassa tai muiden herkkien runoilijoiden seurassa.

Vittu, mikä saatanan Butch säkin luulet olevasi.

Ilmeisesti juuri se, jonka naljailu näyttää osuvan kohteeseensa. Älä nyt pultteja revi hyvä Queen=)

Itse muuten aloitit. Vittuilu ja kuittailu on muuten iHAN turhia harrastuksia. Keksisit sinäkin arvon naljailija jotain kehittävämpää. Kysymys kuulukin pystytkö siihen?

Sinun kaltaisesi ihmiset tekevät siitä ah niin nautinnollista, että mä en ainakaan vaihda harrastustani. Vittuilu vaatii muuten yllättävän paljon älykkyyttä, yleensä ne vähä-älyiset istuu hiljaa ja mumisee jotain. Että se siitä tyhmyydestä. Ja tää keskustelu on nyt mun osaltani ohi, ei maksa vaivaa.

Naljailu/vittuilu tms. on todella hauskaa ja teenkin sitä suurinpiirtein jatkuvasti. Tosin pitää osata olla myös naljailematta kun tilanne sitä vaatii. Naljailija on ihan oikeessa, se vaatii ainakin jonkinlaista verbaalista lahjakkuutta ja "arvostan" myös minuun suunattua taidokasta vittuilua ;P

Naljailija kirjoitti näin"Sinun kaltaisesi ihmiset tekevät siitä ah niin nautinnollista, että mä en ainakaan vaihda harrastustani. Vittuilu vaatii muuten yllättävän paljon älykkyyttä, yleensä ne vähä-älyiset istuu hiljaa ja mumisee jotain. Että se siitä tyhmyydestä. Ja tää keskustelu on nyt mun osaltani ohi, ei maksa vaivaa."

Nytkö nailjailija lopetti? Mutta sinähän tykkäät aukoa päätäsi...

Vai vaatii se naljailu ja jopa vittuilu älykkyyttä. Vaikka sitten niin.
Omalta kohdaltani tiedän, että se suuntaa liikaa energiaa sellaiseen,
mistä mä en saa mitään ja mikä saattaa loukata toista.

Enemmän suosin älykästä, ironista tai kyynistä vitsailua tuttujen kesken.
Oleellista on mun mielestä se, että vastapuoli tietää mikä
on pelin henki. Liian usein nämä "älykkäät vittuilijat" pyrkivät
vain korostamaan itseään ja kuulija ei tiedä onko kyseessä
hyväntahtoisuus, ilkeily, verhottu vihjailu vai mikä. Kuten kaikki
itsekeskeisyys tämäkin on vastenmielistä. Sitä ne "vähä-älyiset"
siellä nurkassaan ehkä juuri mumisevat. Monimerkityksellisyys
ei ole sekään tavoiteltavaa, siitä tulee helposti vain väärinkäsityksiä.

Naljailut ja muut voivat toimia tiettyjen henkilöiden kesken ja tietyssä
tutussa piirissä, mutta on vain typeryyttä ja tilannetajun sekä sosiaalisten
taitojen puutetta olettaa, että sama toimii kaikille.
Monet naljailijat kun toistavat tiettyä samaa kaavaa.
Tälläinen vähemmän älykäs ei vittuilija saa rajut kiksit siitä, kun
tuon kaavan rikkoo sopivilla sanoilla. Voi sitä hämmennyksen määrää.
Yleensä viimeistään siinä vaiheessa se nokkelointi asettuu.
Ken leikkiin ryhtyy ...

"Naljailija" ei tainnut ymmärtää, että Queen Bitch naljaili hänelle. Niin se taitaa olla, etteivät "naljailijat", jotka arvostelevat muita siitä, etteivät nämä kestä vittuilua, eivät sitten kestä sitä itsekään silloin kun se kohdistuu heihin.

No koska mulla näyttää olevan jo sen verta laaja fanijoukko täällä, niin pitänee vielä palata asiaan. Mä en todellakaan tarkoita, että piruilulla on tarkoitus osua siihen kipeimpään kohtaan ihmisessä. Esim. tuskin tulisi sokealle heitettyä läppää näköön liittyvistä asioista ja invalidille en varmaan heittäis kovin rankkaa ramparienaa. Onneksi mulla tuntuu olevan kaveripiirissä sen verran hyvällä itsetunnolla varustettua jengiä, että ei tarvi koko ajan sanojaan varoa. On se silti vähän säälittävää, jos aikuinen ihminen loukkaantuu jostain pikku piruilusta joka kohdistuu esimerkiksi hänen älynlahjoihinsa. Monien lempisarja Frendithän perustuu lähes täysin keskinäiseen naljailuun ja ton tasoista juttua mä lähinnä tarkoitan.

OMG.. naljailijoita... onko sellaisiakin olemassa? Enhän minä ainakaan naljaile, korkeintaan autan sanallisesti toista ymmärtämään asioita toisellakin tavalla...

Itse harrastan silloin tällöin naljailua, sikäli kuin kaikki keskustelijat nyt puhuvat samasta ilmiöstä samalla nimellä. Minulle se on usein sitä, että saan muistuttaa kanssaeläjilleni jostain näkymättömästä, siitä että olemme yhtä aikaa erilaisia ja samanlaisia. Toisinaan naljailu pehmentää viestintää, joskus se on jännittyneen ilmapiirin laukaisevaa huumoria. Tärkeää on, että tuntee naljailun kohteen tarpeeksi hyvin, sillä tarkoitus ei koskaan ole loukata, päin vastoin. Naljailu kertoo keskinäisestä luottamuksesta, toisen tuntemisesta, antaa tunteen siitä että kaikki on hyvin. Se lähentää, ilmiö on vähän sama kuin lapsuuden nahistelut ja painiottelut veljien kanssa, ei niissäkään haluttu toista vahingoittaa. Oma näkökantani läheneekin sitä mistä tämä lähti liikkeelle, eli naljailu voi olla myös romanttista:)

Noh, maassa maan tavalla ja muita kuluneita. Väkisin ei kannata vitsailla, siitä on kiva kaukana.

...Asun maassa jossa omaan itseen SEKä toisiin kohdistuva ironia ja huumori
on kansallisurheilu. Onneksi. Ja jos et naura, sinut ymmärretään, ei niinkään
huumorintajuttomaksi ja tosikoksi, vaan yksinkertaisesti yksinkertaiseksi.

Itseironia, ironia ja sarkasmi tapahtuvat tuttujen kesken. eikä siinä tarkoiteta
pahaa - vaan ollaanpa vaan niin pirun nokkelia, ja nauretaan paljon.
Eli tarkoitetaan hyvää, eikä tapella.

Mun pitää viel lisätä tohon että naljailulla mä lähinnä tarkotin just kaveripiirissä tapahtuvaa naljailua. En todellakaa käy tuntemattomille heittämään mitään sellaista jonka voisi tulkita väärin. Jotta naljailu olisi kaikista hauskaa se ei saa mennä siihen että kuittaillaan toisen heikkouksista niin että kyseinen henkilö asiasta oikeasti loukkaantuu. Eli naljailun pitäisi mun mielestä tapahtua sellaisessa porukassa jossa kaikki tietää missä mennään.

Naljailuksi kai voisi sanoa sitä, mitä erään naispuolisen kaverini mies sanoi hänelle, kun useat ehkä hiukan tiukat housut olivat kuluneet rikki hänen kohtuullisen muodokkaiden reisiensä välistä, lähellä haarakohtaa: "Sä erität syövyttäviä aineita".

Hauskaa, kyllä, mutta menisiköhän suhteesta jossain vaiheessa hohto, jos kommunikointi olisi pelkästään toisen vikojen etsimistä vaikka vain leikkimielellä, eikä koskaan toisen kehumista tai sen sanomista, että rakastaa toista? Mistä sen tietää, jos ei toinen koskaan sano sitä?

Rakkaudesta niitä hevosiakin potkitaan.....vai hevoset rakkaudesta?

Ehkäpä tässä nyt menee sekaisin hauska ja taidokas vitsailu, ja pahemmassa tarkoituksessa
tehty- niin miksi sitä nyt kutsuisi ...

Mun korvaan vaan naljailu kuullostaa jo ikävältä, vitsailua vastaan mulla ei ole mitään, sellaiseen
mitä Rokkihomo ilmeisesti tarkoittaa.

Mutta kun sellaista vitsailun ja nokkeluuden kaapun verhottua ilkeyttä esiintyy aika lailla ja sen
harrastajat itse yleensä kutsuvat sitä leikiksi tms., vaikka siinä on vahva arvosteleva tai molllaava sävy.

Sunshine, sä et vaan osaa.

Naljailija, ja sähän sen tiedät?
Mä en suuremmin vain viitsi.
Paitsi toisinaan oikeassa seurassa.

Jokunen näitä "naljailijoita" on tullut vastaan ja kun sitä aikansa kuuntelee niin kyllä siinä alkaa v-käyrä nousemaan sen verran, että tulee lauottua päin naamaa totuuksia tai sitten on jättänyt sen tyypin omaan liemeensä kiehumaan. Molemmat tavat ovat toimineet mainiosti ja kuittailu on vähentynyt. Monen tuollaisen tyypin kanssa olen nykyisinkin kavereita, koska he sentään ovat tajunneet vähentää sitä viisasteluaan jos se kerran ei yleisöön uppoa. Ei minulla ole mitään sitä vastaan että joskus tilanteeseen sopivasti heitetään piikkiä leikillään mutta jos sitä joka hetki pitää olla harrastamassa niin sitten on jo jossain vikaa... ja turha sanoa että siinä piikiteltävässä.

Ensimmäinen tyyppi jota deittailin aikoinaan oli juuri sellainen, että hänen piti olla todistamassa "suurta älyään" koko ajan erilaisilla piikeillä. Lopulta kyllästyin ja aloin piikitellä häntä takaisin. Paljastui, että hänellä oli vieläpä erityisen huono itsetunto eikä hän kestänyt lainkaan joutua itse piikkien kohteeksi. Deittailu päättyi siihen, mutta eipä siitä enää ollut väliksikään, kun en hänen jatkuvan ilkeilynsä jälkeen itsekään enää välittänyt hänestäkään.

Mä olen huomannut, että mitä paremmin pystyn toisen kanssa kuittailemaan, sitä läheisemmäksi meidän suhde on muodostumassa. Kyse on siis ehdottomasti molemminpuolisesta kuittailusta. Kun se toimii, tietää luottamuksen olevan molemminpuolista ja huumorin samanlaista. Kukas sitä hyvää ystäväänsä haluaisi loukata? Saatikka tulevaa kumppaniaan!

Kuittailu on siis puhdasta leikkiä, välittämisen osoittamista, kiintymystä ja jopa rakkautta. Sanallista kutittamista! Herkkien kohtien löytämistä - niiden joihin uppoaa parhaiten. Se edellyttää molemmilta hyvää itsetuntoa, reilua otetta elämään ja hurttia huumoria. Se edellyttää myös ihmistuntemusta ja sosiaalista älykkyyttä, jotta osaa harrastaa sitä samanhenkisten ihmisten kanssa. Typerä ja ilkeä se on, joka kuittailee ihmiselle, joka ei sitä kestä.

Kuulun siis ehdottomasti kuittailijoiden puolueeseen!

Muuten, saakohan tästä samanlaisen juupas-eipästelyn kuin satunnaisen seksin harrastamisesta? ;)
(Ja tosta hymiöstä tulikin vielä mieleen, että mulla kuittailuun liittyy usein tietty pilke silmäkulmassa.)

Kiitos, Torso, (mielestäni) erinomaisesta kommentista tähän.
Oon niin samaa mieltä ettei sanotuksi saa.

Ole hyvä, Rokkihomo.

Pitää varmaan vielä lisätä, että on tullut heitettyä kuittia turhan varomattomastikin lähinnä uusien tuttavuuksien kanssa. On aika tuskaa, kun juttukumppani vaikeneekin ja kääntää katseensa. Silloin tajuaa menneensä liian pitkälle ja tuntee itsensä typeräksi. Tulee olo kuin alleen kusseella koiranpennulla. Kyllä mä silloin varmistan, ettei toiselle jäänyt paha mieli. Mutta seurustelua mä en kuittailuttomassa suhteessa kestä. Sitäkin olen yrittänyt. Siinä tuntee itsensä vangituksi, kun pitää koko ajan varoa sanojaan ja kahlita kieltään. Turhan virallista sellainen. Sekin kun on aika nautittavaa, kun huomaa saaneensa niskaansa tyylillä ja taidolla kaadetun laskiämpärin ilman, että itse pystyy siihen enää mitään heittämään takaisin. Mutta ei tätä taida ihmiset ymmärtää... Kuin selittäisi SM:n tasapuolisuutta.

Tuollainen Torson kaltainen kuittalija on munkin mielestä namu ! :)

Edelleen yhä selkeämmin näyttää siltä, että tässä menee käsitteet sekaisin.

Kyllä mäkin tykkään sanallisesta kutittamisesta, en tosin ainoana viestintänä.
Se on se piruilu, oman itsen korostaminen jne. jolle olen allerginen. Ja juuri
sen harrastajat, käyttävät usein puolutuksenaan "etkö sä leikkiä ymmärrä tms"
ja eivät pysty itse edes leikkimielistä vitsailua vastaanottamaan,vaan kokevat
tarvetta kostaa tms.

Vähän eri asioita siis. Vai mitä mieltä ollaan?

Naljailulla testaan onko miehestä mihinkään. Sellaisen, joka ei kestä tai Herra paratkoon, tunne sanaa "itseironia", jätän toisaalle kasvamaan.

Rustio: AMEN to that! Hyvin kiteytetty toi sun idea. On se jumalauta ihme, jos aikuisen ihmisen itsetunto ei kestä hieman kuittailua...

Arvoisat Rustio ja Naljailija. Naljailun ja kuittailun sietokyvyssä ei ole aina mitään tekemistä
itsetunnon kanssa. Kyse on pelkästään siitä, että ei tietty puhetyyli ja tapa esittää asiat
tuntuu typerältä ja rasittavalta. Termi kuittailu tuo pelkästää ikäviä asioita mieleen, minkälaista
kielenkäyttöä lie sillä tarkoitatte?

Kuten edelle on monta kertaa yritetty tuoda esiin, juuri nämä kuittailijat ja naljailijat
harvoin kestävät itseensä kohdistuvaa vastaavaa viestintää.

Se vitsailu oli sitten oma juttunsa ja vaatii verbaalista akrobatiaa, mielikuvitusta ja laajaa
yleistietoakin, ainakin kohteensa oikein hyvää tuntemista. Asioita mitkä mm. Rokkihomo toi
esiin. Melkein voisi väittää, että oikein kohdennetusta vitsailusta nauttii jokainen. En
sitten tiedä onko tämä väite liian kova.

Kuittailetteko ja,tai naljailetteko te jatkuvasti mieskaverillenne? Joka päivä?
Minusta kumma juttu. Jos olisi mieskaveri en naljailisi ja miksi pitäisi?

Itseironia on mielestäni eri asia kuin se, miten suhtautuu muilta tulleeseen läppään. Tuollaisessa vitsailussa nimittäin on aina se riski, että sen kohde ymmärtää kommentin pahansuopana ilkeilynä, vaikka tarkoitus ei olisikaan, ja loukkaantuu sen takia. Itseironiassa ei ole sellaista riskiä, että kohde erehtyisi vitsailijan tarkoituksesta.

Minusta sellainen ihminen saattaa olla paljon kiinnostavampi, joka todella harrastaa itseironiaa, kuin sellainen joka ironisoi muita tai edes ottaa vastaan itseensä kohdistuneen ironian huumorilla. Tosin kun itse harrastan itseironiaa, saatan olla sen verran julma itselleni ja vitsit liipata sen verran läheltä totuutta, että ihmiset ympärilläni saattavat vähän vaivautua, joten koetan sen takia vähän säästellä sitä.

En tiedä Rustiosta, mutta mulla ainakin on tyttöystävä. Herkemätöntä kuittailua, jos sille päälle satutaan. Kertooko se nyt jotain, jos mun lempinimi on Jessica (Simpson) silloin ku mulle kaikkin on vähän vaikeeta??? Että kyllä tulee kuittia mullekin ihan tarpeeksi=)

Kyllä kunnon jörsi naljailun kestää...

Parhaimmillaan lienee asetelma, jossa kuittailun perään sopivana jatkumona rojautetaan tilanteeseen sopivaa itseironiaa, ja kuorrutetaan kakku pirullisella sarkasmilla noin yleisellä tasolla.

Kukaan ei jää kitumaan, ja kaikki saa nauraa.

Missä menee naljailun ja vittuilun raja? mun kaverit ainakin välillä sekoittaa ton.
Toisaalta... usein kyllä naljailen tutuille tosi rankasti mutta se on mun tapani, jolleivat kestä niin menkööt mummokerhoon.