Moikka!
Ja heti alkuun varoitus, että tästä tulee pitkä!
Kaipaisin hieman perspektiiviä mieltäni vaivanneeseen asiaan, joka on se iänikuinen ”onko poikaystäväni bi/homo?”. Myös jos täältä löytyy trans-ihmisiä niin mielipiteenne kiinnostaa! Oon jo pitkään miettinyt, mistä voisi löytyä keskusteluapua aiheeseen, mietin voisko esim Setaa lähestyä samoilla kysymyksillä, mutta koska täältä löytyi jo todella asiallisia keskusteluja aiheen ympäriltä niin katsotaan josko täältä saisi vähän kättä pidempää omille ajatuksille.
Taustaa: olen seurustellut poikaystäväni kanssa n. 1,5 vuotta, olemme molemmat pikkusen päälle 30-vuotiaita. Olen nainen ja minulla on kokemuksia myös naisten kanssa, poikaystäväni kokee olevansa hetero. Oon aina pitänyt itseäni ns. vapaamielisenä ja avoimena ihmisenä. Olen myös tapaillut bi-miehiä, enkä kokenut mitään ”ongelmia” tai ”uhkaa” näissä suhteissa, päin vastoin musta oli aivan ihanaa että miehet olivat avoimia kokemuksistaan miesten kanssa, toki nämä suhteet olivat melko vapaamielisiä, ei-monogamisia seurustelusuhteita.
KUITENKIN, huomaan että nykyinen tilanne poikaystäväni kanssa häiritsee ja herättää kysymyksiä ja jostain omituisesta syystä mitä en oikein itsekään hahmota, ahdistusta. Hän pitää tosi paljon trans-pornosta. Siis, paljon. Sen lisäksi hän pitää peggauksesta, jota välillä harrastamme ja tää on mulle tietenkin ok. Hän on myös kertonut että haluaisi joskus harrastaa seksiä trans-naisen kanssa. Mutta ei miesten kanssa, ei missään nimessä. Hän ei ole homo eikä myöskään bi, ei omien sanojensa mukaan. Toki tästä huolimatta olemme joskus humalassa yhdessä katsoneet myös homopornoa, ”ihan vaan mielenkiinnosta”.
Poikaystäväni on tosi kiitollinen että voimme keskustella näistä asioista. Kuitenkin viime aikoina tää aihe on alkanut häiritä enemmän ja enemmän, ja huomaan että esim jos yhdessä katsomme pornoa, tuntuu että poikaystäväni ei kunnolla edes kiihotu, ellei kyseessä ole trans-porno ja/tai penis jotenkin pornon keskiössä. Yhteinen dildomme pitää olla mahdollisimman paljon realistisen peniksen näköinen. Trans-nainen runkkaamassa penistään ilmeisesti kiihottaa tosi paljon. En myös pääse eroon siitä ajatuksesta että hän joskus haluaisi olla trans-naisen kanssa. Pelkään että en riitä ja välillä ihan oikeasti tuntuu siltä että hän haluaisi että mulla olisi kulli. Tää on niin hämmentävää! Ja tietenkin nää jutut ovat alkaneet vaikuttaa omiin seksihaluihin.
Poikaystävä väittää kyseessä olevan vain fantasia, mutta jos fantasia on näin voimakas, voisiko kyseessä sittenkin olla jotain muuta?
Voisiko trans-fantasia olla vain tapa hyväksyä oma homo/bi-seksualisuus jotai ei muuten voi hyväksyä? Onko poikaystäväni trans-saalistaja joka esineellistää trans-naisia? Voisiko kyseessä oikeasti olla ”vain” fantasia ja ymmärrys anaalin hyväilemisen tuottamasta mielihyvästä ja sen toteuttamisesta eri keinoin tai onko heterokundeille vaan ”normaalia” kiihottua peniksestä ja siis nimenomaan pelkästä peniksestä?
Ja viimeisenä - vaikka poikaystäväni olisikin bi-seksuaali, miksi tämä aihe on itselle nyt niin vaikea? Tuntuu että triggeröidyn enemmän ”kaapissa” olemisesta ja siitä että väittää olevansa muuta kuin on, varsinkin kun itse olen tehnyt jo sen työn että olen miettinyt omaa seksualisuuttani ja kokeillut asioita. Ymmärrän että kundeilla tää voi olla vaikeampaa, varsinkin jos tulee hyvin heteronormatiivisesta (futis- yms. urheilupiirit) taustasta, mistä poikaystävänikin tulee.
Lisäksi myös poikaystäväni on kokenut voimakasta haluttomuutta viime aikoina ja sanoo sen johtuvan stressistä, mutta itse pelkään että taustalla on oikeasti jotain muuta, käsittelemättömiä asioita.
Ymmärrän myös että asiaan ei ole oikeaa eikä väärää vastausta ja meidän tulisi keskustella tästä keskenämme. Kaipaisin itse ulkopuolista keskusteluapua, mutta poikaystäväni on sitä mieltä että näin tuoreessa suhteessa on fiksumpi vain erota kuin hankkia keskusteluapua. Puhuminen ylipäätään on hänelle tosi hankalaa, varsinkin jos se vaatii vaikeiden tunteiden käsittelyä. Puolentoista vuoden jälkeen en ole myöskään edelleenkään kuullut sanoja ”minä rakastan sinua”. Läheisyyttä, hellyyttä ja toisen huomioimista arjessa löytyykin sitten tosi paljon, ja ne ovatkin ne asiat jotka tätä suhdetta tällä hetkellä ylläpitävät.
Koska pariterapia ei ole ainakaan vielä vaihtoehto, olen arvatenkin jäänyt ajatusteni kanssa todella yksin. Tuntuu että lähinnä tässä vaan venailen päivä kerrallaan että mihin suuntaan tää tästä etenee, miten meidän seksielämän käy, kannattaisiko meidän vaan erota.
Ajatus parisuhteesta bi/pan-ihmisen kanssa ei ole mulle yhtään hankala. Mutta ajatus kaapissa olevan, trans-ihmisiä seksualisoivan ”hetero”miehen kanssa on jostain syystä ihan helvetin vaikea.
Ja sitten viimeisenä - pitäisikö vaan uskoa mitä poikaystäväni sanoo, ja lopettaa asian analysointi ja vatvominen?
Kiitollisena kaikista vastauksista, vinkeistä ja mielipiteistä <3
Ja heti alkuun varoitus, että tästä tulee pitkä!
Kaipaisin hieman perspektiiviä mieltäni vaivanneeseen asiaan, joka on se iänikuinen ”onko poikaystäväni bi/homo?”. Myös jos täältä löytyy trans-ihmisiä niin mielipiteenne kiinnostaa! Oon jo pitkään miettinyt, mistä voisi löytyä keskusteluapua aiheeseen, mietin voisko esim Setaa lähestyä samoilla kysymyksillä, mutta koska täältä löytyi jo todella asiallisia keskusteluja aiheen ympäriltä niin katsotaan josko täältä saisi vähän kättä pidempää omille ajatuksille.
Taustaa: olen seurustellut poikaystäväni kanssa n. 1,5 vuotta, olemme molemmat pikkusen päälle 30-vuotiaita. Olen nainen ja minulla on kokemuksia myös naisten kanssa, poikaystäväni kokee olevansa hetero. Oon aina pitänyt itseäni ns. vapaamielisenä ja avoimena ihmisenä. Olen myös tapaillut bi-miehiä, enkä kokenut mitään ”ongelmia” tai ”uhkaa” näissä suhteissa, päin vastoin musta oli aivan ihanaa että miehet olivat avoimia kokemuksistaan miesten kanssa, toki nämä suhteet olivat melko vapaamielisiä, ei-monogamisia seurustelusuhteita.
KUITENKIN, huomaan että nykyinen tilanne poikaystäväni kanssa häiritsee ja herättää kysymyksiä ja jostain omituisesta syystä mitä en oikein itsekään hahmota, ahdistusta. Hän pitää tosi paljon trans-pornosta. Siis, paljon. Sen lisäksi hän pitää peggauksesta, jota välillä harrastamme ja tää on mulle tietenkin ok. Hän on myös kertonut että haluaisi joskus harrastaa seksiä trans-naisen kanssa. Mutta ei miesten kanssa, ei missään nimessä. Hän ei ole homo eikä myöskään bi, ei omien sanojensa mukaan. Toki tästä huolimatta olemme joskus humalassa yhdessä katsoneet myös homopornoa, ”ihan vaan mielenkiinnosta”.
Poikaystäväni on tosi kiitollinen että voimme keskustella näistä asioista. Kuitenkin viime aikoina tää aihe on alkanut häiritä enemmän ja enemmän, ja huomaan että esim jos yhdessä katsomme pornoa, tuntuu että poikaystäväni ei kunnolla edes kiihotu, ellei kyseessä ole trans-porno ja/tai penis jotenkin pornon keskiössä. Yhteinen dildomme pitää olla mahdollisimman paljon realistisen peniksen näköinen. Trans-nainen runkkaamassa penistään ilmeisesti kiihottaa tosi paljon. En myös pääse eroon siitä ajatuksesta että hän joskus haluaisi olla trans-naisen kanssa. Pelkään että en riitä ja välillä ihan oikeasti tuntuu siltä että hän haluaisi että mulla olisi kulli. Tää on niin hämmentävää! Ja tietenkin nää jutut ovat alkaneet vaikuttaa omiin seksihaluihin.
Poikaystävä väittää kyseessä olevan vain fantasia, mutta jos fantasia on näin voimakas, voisiko kyseessä sittenkin olla jotain muuta?
Voisiko trans-fantasia olla vain tapa hyväksyä oma homo/bi-seksualisuus jotai ei muuten voi hyväksyä? Onko poikaystäväni trans-saalistaja joka esineellistää trans-naisia? Voisiko kyseessä oikeasti olla ”vain” fantasia ja ymmärrys anaalin hyväilemisen tuottamasta mielihyvästä ja sen toteuttamisesta eri keinoin tai onko heterokundeille vaan ”normaalia” kiihottua peniksestä ja siis nimenomaan pelkästä peniksestä?
Ja viimeisenä - vaikka poikaystäväni olisikin bi-seksuaali, miksi tämä aihe on itselle nyt niin vaikea? Tuntuu että triggeröidyn enemmän ”kaapissa” olemisesta ja siitä että väittää olevansa muuta kuin on, varsinkin kun itse olen tehnyt jo sen työn että olen miettinyt omaa seksualisuuttani ja kokeillut asioita. Ymmärrän että kundeilla tää voi olla vaikeampaa, varsinkin jos tulee hyvin heteronormatiivisesta (futis- yms. urheilupiirit) taustasta, mistä poikaystävänikin tulee.
Lisäksi myös poikaystäväni on kokenut voimakasta haluttomuutta viime aikoina ja sanoo sen johtuvan stressistä, mutta itse pelkään että taustalla on oikeasti jotain muuta, käsittelemättömiä asioita.
Ymmärrän myös että asiaan ei ole oikeaa eikä väärää vastausta ja meidän tulisi keskustella tästä keskenämme. Kaipaisin itse ulkopuolista keskusteluapua, mutta poikaystäväni on sitä mieltä että näin tuoreessa suhteessa on fiksumpi vain erota kuin hankkia keskusteluapua. Puhuminen ylipäätään on hänelle tosi hankalaa, varsinkin jos se vaatii vaikeiden tunteiden käsittelyä. Puolentoista vuoden jälkeen en ole myöskään edelleenkään kuullut sanoja ”minä rakastan sinua”. Läheisyyttä, hellyyttä ja toisen huomioimista arjessa löytyykin sitten tosi paljon, ja ne ovatkin ne asiat jotka tätä suhdetta tällä hetkellä ylläpitävät.
Koska pariterapia ei ole ainakaan vielä vaihtoehto, olen arvatenkin jäänyt ajatusteni kanssa todella yksin. Tuntuu että lähinnä tässä vaan venailen päivä kerrallaan että mihin suuntaan tää tästä etenee, miten meidän seksielämän käy, kannattaisiko meidän vaan erota.
Ajatus parisuhteesta bi/pan-ihmisen kanssa ei ole mulle yhtään hankala. Mutta ajatus kaapissa olevan, trans-ihmisiä seksualisoivan ”hetero”miehen kanssa on jostain syystä ihan helvetin vaikea.
Ja sitten viimeisenä - pitäisikö vaan uskoa mitä poikaystäväni sanoo, ja lopettaa asian analysointi ja vatvominen?
Kiitollisena kaikista vastauksista, vinkeistä ja mielipiteistä <3
