Mikä mua vaivaa?

Mietin aluksi että tää johtuu vaan siitä että mulla on ollut paljon negatiivisia kokemuksia ihmisistä (ei suoraan liittyen että olisin homo) vaan yleensä (koulukiusaamista ja paskat vanhemmat). Mikä sitten vaikuttaa ajatuksiin. Oon käyttäny 5x miksi tekniikkaa (Miksi en oo ollu suhteessa ikinä? Ei oo vaan tullu sopivaa vastaan, Miks? En oo ettiny. Miks? Koska en oo kovin kiinnostava (viehättävä) ihminen. Miks? Oon ruma (vaikka toisaalta tiiän että oon ihan ok). Miks? En tiiä - kiusaajat sanoi niin. Miks? En kuitenkaan saa mitä tarvin suhteista). Sitten aattelin että oon vaan sosiaalisesti laiska. Oon huomannut että mua ei oikein kiinnosta ihmissuhteet. Tai en oikein osaa selittää, koska oon aiemmin puhunut ihastuksistani täällä. Kykenen kyllä ihastumaan mutta nekin on yleensä ollut sattumia eikä sellasia että aktiivisesti pyrkisi suhteeseen. Toisaalta oon myös ihminen jolla päänsisänen maailma on aina todellisuutta parempi. Miks oon alkanut aattelemaan tätä on se, että oon 26 ja neitsyt enkä oo ikinä ollu suhteessa tai ees käyny treffeillä. Ja jotenkin aattelen että ois pitänyt olla jo. Toisaalta haluaisin että eka kerta ois henkilön kanssa johon ois tunteita. Oon kattonu grindrit läpi mut ei vaan oikein maistu joten kyse ei varmaankaan ole pelkästä seksistä. Enkä koe että kyse ois sisäisestä homofobiastakaan. Vai onko tää vaan tuntemattoman pelkoa?

Sen perusteella mitä kirjoitat, sinua kenties vaivaa yleisluontoisempi itsetunto-ongelma. Ehkä taustalla on kaltoinkohdelluksi joutuminen, joka nakertaa luottamusta omiin mahdollisuuksiin, muihin ihmisiin ja lisää sitä tuntemattoman pelkoa? Jos koet tilanteen jotenkin epätyydyttäväksi, etkä itse pääse eteenpäin, niin olisiko ammattiavun kanssa hyvä käydä asiaa läpi (joo, julkisella on jonot ja epävarma pääsy, yksityinen taas maksaa enemmän kuin kohtuullisesti). Toisaalta 26 ikävuotta ei ole ihan tavattoman paljon vielä.

Itse ainakin voisin suositella psykoterapiaa, oman kokemukseni pohjalta. Psykoterapia itsessään ei ratkaise kaikkia ihmisen ongelmia, mutta antaa hieman henkisiä työkaluja, joilla ihminen voi ratkoa näitä ongelmia niin itsekseen, terapeutin kanssa, kuin myös muiden ihmisten kanssa juttelemalla. Ensin lääkäriin (kuten smo ehdotti), ja lääkäri sitten osaa sanoa, olisiko psykoterapia sopiva ratkaisu, ja miten sitä haetaan. Voi tietysti olla ison kynnyksen takana mennä puhumaan omasta elämästään lääkärille, tai ylipäätään toiselle ihmiselle.

Mäkään en ole koskaan seurustellut. Kipuilin sen kanssa pitkään, ja ehkä nyt vähän alle viimeisen vuoden aikana olen oppinut aidosti hyväksymään sen, että elämä voi olla hyvää ilman seurustelukumppaniakin. Pidän silmät auki sen suhteen, jos seurustelukumppani löytyisi, mutta mikään pakko minun ei ole etsiä. Kymmenen vuotta nettideittimaailmassa pyörimistä riitti mulle.

Seksuaalista kokemusta mulla on hyvin vähän. En yksinkertaisesti koe riittävän turvalliseksi harrastaa seksiä tuntemattoman ihmisen kanssa. Ja kun seurustelukumppania ei ole ollut, niin vähiin ne seksuaaliset kokeilut ovat jääneet. Olen 32-vuotias ja joutunut aika pitkään takomaan päähäni sitä asiaa, ettei vähäisellä seksuaalisella kokemuksella ole merkitystä. Sitten kun löytyy se ihminen, jonka kanssa koen turvalliseksi harrastaa seksiä, se tulee olemaan pitkän tutustumisen kautta, jossa tärkeitä asioita toisessa ihmisessä ovat ihan muut seikat kuin se, onko tällä aiempaa kokemusta seurustelusta tai seksistä. Toiseen ihmiseen joutuu kuitenkin tutustumaan ihan alusta saakka pitkän kaavan mukaan, vaikka kuinka olisi aiempaa suhdekokemusta taustalla.

Toki seksuaalinen halu mulla kuitenkin on olemassa. Siinä mielessä olisi kiva löytää joku, jonka kanssa toteuttaa sitä halua, mutta olen viimein oppinut pois siitä ajatuksesta, että kyseessä olisi ongelma.

"Toisaalta oon myös ihminen jolla päänsisänen maailma on aina todellisuutta parempi."

Samaistun tähän todella vahvasti, koska näin se menee myös minulla. Vaikutat kivalta tyypiltä! :)

Morjesta pöytään, itselläni oli kanssa koulu karmea.
oma isä kuoli 1974 olin silloin 8vee ja sitten kuvaa tuli karmea isäpuoli ja vankilatuomio alkoi siitä ja päättyi 1984 vasta, koulua kävin 9luokkaa 8:ssa eri koulussa, sen tietää mitä siitä tuli , sitten ihmeteltiin "onpas tyhmä pentu"
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joku voi nähdä että olet monsteri mutta jonkun toisen silmään olet enkeli.
Muakin kiusattiin aina 8:;ssa eri skolessa aina koska olin uusi, isäpuoli "unohti" kerttoa äiskälle että "miulla on 3:n avioliiton ruokajuttuja maksettavana että silleen"
siinä sitten tuli bankgrottia ja äiskäkin masentui ennekuin ymmärsi ottaa eron 1984, silloin vasta kukkani puhkesi kukkimaan ja innostuin opiskelemaan.
tosin vähäsen myöhässä.
onneksi vanhuuden päivinä voi paikata peruskolen tokaria melko kivasti.

Itse olen neitsyt 54veenä ja aijon pysyäkkin.
nykyään on tavallista että 55veetkin ovat sinkkuja miehiä, mistä lie johtuu.