Uefa ei salli Münchenin jalkapalloareenan valaisemista sateenkaaren väreillä (juttukommentit)

Tämän aiheen ympärillä on käyty aika paljon keskustelua.

Muutama päivä sitten tuli ilmi, että Uefa oli pyytänyt EM-turnauksen sponsoreilta, etteivät nämä mainostaisi tuotteitaan sateenkaaren väreissä Pietarissa ja Bakussa. Asian toi esiin sponsorina toimiva automerkki Volkswagen. Uefa perustelee kehotustaan sillä, että Venäjän ja Azerbaidzhanin lainsäädäntöjen mukaan tällainen voidaan tulkita lainvastaiseksi "homopropagandaksi".

Yleisön sateenkaarilippujen suhteen ei ole kerrottu rajoituksista. Siitä huolimatta lauantaina Bakussa pelatussa Tshekin ja Tanskan välisessä ottelussa järjestyksenvalvojat takavarikoivat sateenkaarilipun kahdelta tanskalaisfanilta. Uefan tiedotteen mukaan järjestyksenvalvojia tai muutakaan stadionin henkilökuntaa ei ole ohjeistettu takavarikoimaan sateenkaarilippuja. Nyt selvitetään, että minkä perusteella takavarikointi on tehty ja kenen määräyksestä.
  • 2 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 4.7.2021 11:20
UEFA voi koettaa vedota Venäjän ja Azerbaidzhanin otteluiden kohdalla noiden maiden lainsäädäntöön, mutta ei Saksan kohdalla. Kantani on se, että sortoon syyllistyviltä mailta pois tärkeät urheilutapahtumat. Noiden maiden ei pidä sallia saavan myönteistä julkisuutta urheilun varjolla. Vrt. olympialaiset Hitlerin Saksassa. Sen tarkoitus oli nostaa näyttävästi esille natsien ideologiaa.

Jossain joku totesi, että pian olympialaisia ja muita suuria urheilutapahtumia järjestävät vain diktatuurit.
Iso ongelmahan on, että nämä arvokisaorganisaatiot ovat korruptoituneita ja kaikenlaisten vallankäyttäjien hyväksikäytettävissä. Ne ovat mitä suurimmin poliittisia organisaatioita; eivät tosin toimijoita vaan ohjailtavia välineitä.
Nyt on esillä tieto, että Uefan mukaan sateenkaarilippua heilutellut olisi ollut päihtynyt ja häirinnyt muita. Takavarikoitu lippu on kerrotun mukaan palautettu omistajalleen.