Tarvitsen apua luokittelemaan seksuaalista suuntautumistani

  • 1 / 4
  • Marras
  • Marras
  • 15.3.2021 21:34
Hei. En ole varma onko jo vastaavaa keskustelua aloitettu muualla, mihin tämän ehkä pitäisi pistää, eli jos on, niin pahoittelen.

--

Olen siis pitkään miettinyt "mikä" olen.
Haluaisin saada jonkinlaisen vastauksen asiaan, sillä vaikkei noin muuten lokeroinnilla ja luokittelulla olekaan merkitystä, niin silti koen sen itselleni tärkeäksi (saada lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottua mihin päin suuntaudun).

--

Olen siis 25-vuotias nainen ja 12 vuotiaana koin ensimmäisen ihastukseni toiseen tyttöön. Siitä lähtien olen ollut vain kiinnostunut naisista. Minulla oli kyllä täysi-ikäisyyden molemmin puolin 5 vuotta kestävä parisuhde miehen kanssa, mutten koskaan kokenut samanlaista seksuaalista vetovoimaa häntä kohtaan, kuin mitä koin naisia kohtaan (sekä rakkaus oli myös platonista).

Luokittelin silti itseni aina lesboksi sisältäni. Nyt en ole enää aivan varma, sillä olen hyvin rakastunut mieheen tällä hetkellä. Hänessä on myös seksuaalista vetovoimaa, joka kiipeää hyvin lähelle sitä mitä koen naisia kohtaan. Mikä yllättää minua suuresti.

En silti koe olevani biseksuaali, sillä tulkitsen biseksuaalisuuden niin, että sukupuolella ei ole väliä tai että nämä kaksi sukupuolta ovat biseksuaalille tasa-arvoiset, kumpikaan ei ole toista parempi tai huonompi (panseksuaalisuudessa sama, mutta useampi sukupuoli kuin vain mies ja nainen).

Minulle sukupuolella on todellakin väliä. Ehkä hieman liikaakin. Koen, että olen 99% lesbo ja 1% hetero... ja tätä on hyvin vaikea selittää ihmisille ketkä asiaa sattuu kysymään.

Niin monet tuntevat minut lesbona ja joillekkin tutuille/kavereille se tuntuu välillä vaikealta käsittää miten voin lesbona olla miehen kanssa tai varsinkin miten voin kokea vetovoimaa miestä kohtaan niin monen vuoden jälkeen, siksi haluaisin kovasti saada jonkun kombinaation selittämään mikä olen, sekä itse ymmärtämään itseäni paremmin.

Tiedostan sen, että seksuaalisuus voi vaihtua iän ja ajan myötä henkilökohtaisesti, mutta omassa tilanteessani se ei ole vaihtunut. Olen yhä kiinnostunut pääsääntöisesti yleisesti naisista hyvin... hyvin paljon, mutta nyt myös yhdestä tietystä miehestä (mutta suhtautumiseni miehiin seksuaalisesti yleisesti ei ole muuttunut, en halua seksiä yleisesti miehen kanssa, mutta vain tämän yhden tietyn miehen kanssa kyllä).

--

Toivon, että jollakin olisi ehdottaa minulle eri termejä mitä saisin tutkia! Uskoisin, että mahdun useampaan lokeroon kuin vain yhteen, mutta en tiedä mitkä ne voisivat olla. Jos sinulla on tylsää, niin toivon kovasti, että selität minulle mitä termit ovat ja miten niitä voisin käyttää :3

Kiitos todella... todella paljon, jos autat minua tämän tilanteeni selventämisen kanssa! <3
(Vaikka se voi kuulostaa hassulle, niin tämä on minulle tärkeää.)
  • 2 / 4
  • Jare88
  • 19.3.2021 9:35
Tähän sopivia termejä en tunne, mutta halusin vain kirjoittaa siitä, kun mainitsit että miehet yleisesti eivät kiinnosta sinua seksuaalisesti, mutta tämä yksi kiinnostaa. Olen lukenut joskus heteroparista, jonka nainen huomasi olevansa sittenkin mies, eli transsukupuolinen. Hän korjasi sukupuolensa ja siten kyseessä oli miespari. Pariskunnan cis-sukupuolinen mies oli siis suuntautumiseltaan hetero, mutta tunsi seksuaalista vetovoimaa puolisoaan - eli miestä - kohtaan. Hän oli todennut, että ei kiinnostu muista miehistä, mutta juuri tämä mies kiinnostaa häntä.

Tiedän, että tämä on eri tilanne kuin sinulla, mutta tällainen kuitenkin tuli mieleen. Ihmisillä on usein jokin käsitys siitä, millaisista ihmisistä kiinnostuu seksuaalisesti, mutta joskus voi tullakin vastaan joku erityinen yksilö, joka haastaa oman aiemman käsityksen.
Termeillä ja luokitteluilla voi jäsentää maailmaansa. Jos näistä nimilapuista rakentaa itselleen liian ahtaan lokeron, niin voiko siinä sitten käydä niin, että siitä lokerikosta onkin tullut vankila? En tiedä.

Eikös biseksuaalisuuteen liity se, että kiinnostus voi kohdistua yhtäläisesti mieheen tai naiseen (yhä sukupuolittuneesti) mutta ei välttämättä yhtä voimakkaasti tai samalla tavoin. Panseksuaalisuudessa kiinnostus on sukupuolittumatonta sekä luonteeltaan että kohdistumiseltaan. Sitten on vielä polyseksuaalisuus. ( joitain luokitteluja täällä: https://ranneliike.net/sanasto )

Itsehän satun miespuolisen homoseksuaalin lokeroon. Varsinkin kaapistatulon aikoihin ja jälkeen ajattelin lokeron olevan jotenkin kiveenhakattu identiteetin pönkite. Hissukseen aloin kokea, etten minä mitään varsinaista seksuaaliseen suuntaututuneisuuteen liittyvää nimilappua tarvitse: olen edelleen laiseni ja näytän kyllä olevan "umpihomo" ilman luokitteluakin.
Minusta muut eivät voi toisen puolesta kertoa mikä tämän seksuaalinen suuntautuneisuus on. Sen ajattelin kuitenkin mainita, että mitä olen biseksuaalien kanssa jutellut, niin monella heistä on tuntunut olevan eroja sukupuolten välillä. Esimerkiksi osa on kiinnostunut selvästi enemmän jommasta kummasta sukupuolesta, osalla taas seksuaaliset halut kohdistuvat yhteen ja romanttiset halut taas toiseen sukupuoleen. Moni heistä tuntuu arvostavan eri sukupuolissa eri asioita jne. Osalla taas ei sukupuolella tunnu olevan väliä ja osalla taas ajan mittaan vaihtelee se, että kummasta sukupuolesta on enemmän kiinnostunut. En siis pidä itseäni biseksuaalina, mutta ajattelin vain mainita, että biseksuaalejakin on moneen lähtöön.