- 1 / 1
- smo
- 31.8.2020 15:39
Hedonismi voidaan suomentaa nautinnonhakuisuudeksi. Hieman pidemmin määritellen se on elämänfilosofinen käsitys mielihyvän tai nautinnon tavoiteltavuudesta; jonkin asian arvo on syntyy sen nautinnontuottavuudesta. Kyreneläisten koulukunta Antiikin Kreikasta näki kaksi perustunnetta: nautinnon ja tuskan. Käsitteen hedonismi juuri on kreikan ruumiillista nautintoa tarkoittavassa sanassa hedone.
Samaa sukupuolta olevien väliset suhteet nähdään usein yksittäisten tekojen kautta, ja että akteihin antaudutaan (lihallisen) mielihyvän toivossa. Erityisesti uskonnollisessa yhteydessä tällaiseen nautintohakuisuuteen suhtaudutaan kielteisesti, ja (muu kuin hetero seksuaalisuus) nähdään vain tekojen kautta. Tämä tietysti on historiallisesti tavallaan ymmärrettävää, koska seksuaalisen vetovoiman olemassaolon (ja suuntautuneisuuden) biologisia mekanismeja on vasta alettu hahmottaa.
On ollut suoraviivaista selittää heteroudesta poikkeava seksuaalisuus samalla tavoin kuin viehtymys vaikkapa päihteisiin; itsekurin puutoksena, hallitsemattomina mielihaluina ja äärimmäisen mielihyvän tavoitteluna. Occamin partaveitsen periaate leikkaa asioita sillä terävyydellä (tai ehkä tylsyydellä) kuin ihmismieli kykenee ympäristöä hahmottamaan. Usein jää tajuamatta se, ettei heteroihinkaan suhteisiin ja perheen perustamiseenkaan taida ajaa muu kuin nautinnonhaku, vaistoihin liittyvän täyttymyksen aiheuttama mielihyvähormonien ryöppy.
Toisaalta eikö uskonnollisuudessakin ole äärimmäisen mielihyvän etsimisen piirteitä, siis hedonismia. Uskonnollinen hurmoshan on ekstaasin kaltainen tila ja kevyemmänkin uskonnollisen täyttymyksen tunteen kerrotaan aiheuttavan vahvaa mielihyvää.
Samaa sukupuolta olevien väliset suhteet nähdään usein yksittäisten tekojen kautta, ja että akteihin antaudutaan (lihallisen) mielihyvän toivossa. Erityisesti uskonnollisessa yhteydessä tällaiseen nautintohakuisuuteen suhtaudutaan kielteisesti, ja (muu kuin hetero seksuaalisuus) nähdään vain tekojen kautta. Tämä tietysti on historiallisesti tavallaan ymmärrettävää, koska seksuaalisen vetovoiman olemassaolon (ja suuntautuneisuuden) biologisia mekanismeja on vasta alettu hahmottaa.
On ollut suoraviivaista selittää heteroudesta poikkeava seksuaalisuus samalla tavoin kuin viehtymys vaikkapa päihteisiin; itsekurin puutoksena, hallitsemattomina mielihaluina ja äärimmäisen mielihyvän tavoitteluna. Occamin partaveitsen periaate leikkaa asioita sillä terävyydellä (tai ehkä tylsyydellä) kuin ihmismieli kykenee ympäristöä hahmottamaan. Usein jää tajuamatta se, ettei heteroihinkaan suhteisiin ja perheen perustamiseenkaan taida ajaa muu kuin nautinnonhaku, vaistoihin liittyvän täyttymyksen aiheuttama mielihyvähormonien ryöppy.
Toisaalta eikö uskonnollisuudessakin ole äärimmäisen mielihyvän etsimisen piirteitä, siis hedonismia. Uskonnollinen hurmoshan on ekstaasin kaltainen tila ja kevyemmänkin uskonnollisen täyttymyksen tunteen kerrotaan aiheuttavan vahvaa mielihyvää.