Elämäni on ollut kuin pitkä vankeustuomio!

Synnyin 70 luvulla. Pienenä olin hyvin villi lapsi väillä sai jopa ikkunatkin kyytiä. Kun menin kouluun niin jostain syystä en pystynyt keskittymään oikeen opetukseen ja 10 vuotiaana jouduin lasten psykiatriseen laitos hoitoon. sitä kesti vajaat 2 vuotta ja sinä aikana aloin pikkuhiljaa viettämään aikaa entistä enemmän yksin. Ennen laitos hoitoa tapasin kavereita koulun kautta päivittäin mutta sen jälkeen ehkä kuukausittain. Niihin aikoihin eli noin 12 vuotiaana alkoi myös seksuaalinen herääminen ja silloin myös huomasin että vain pojat kiinnostaa. No en silloin edes tiennyt että kysymyksessä on homoseksualismi vaan ajattelin että se on vain sellaista poikien välistä sielujen sympatiaa. Noin 18 vuotiaana tiesin alitajuisesti olevani homo mutta kielsin asian itseltäni. Tuossa 3 kymppisenä myönsin asian itselleni mutta en sanonut sitä missään ääneen. Ja noin 5 vuotta sitten avauduin ensimmäistä kertaa asiasta mutta täysin anonyymisti. Mutta naisten kanssa ei ole koskaan ollut minkäänlaisia säätöjä koska olen homo enkä bi enkä ole koskaan hyväksynyt mitään valesuhteita salailusta huolimatta. Mutta se mikä minua tässä surettaa on se että minulla ei ole ollut koskaan poikaystävää ei edes yhtä iltaa. Eikä siinä kaikki mutta kun minulla ei ole edes ystäviä vaan olen aivan yksin. Olen käynyt 2 kertaa homobaarissa ja monenlaisissa muissakin tilaisuuksissa olen yrittänyt tutustua nuoriin aikuisiin poikiin mutta ei vaan tule vastakaikua. Netin kauttakin len yrittänyt seuraa hakea mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Mietin vaan että mitä olen niin pahaa tehnyt että olen saanut rannaistukseksi elinkautisen yksinäisyyden :(?

Kuulostaisi nyt ulkopuolisen korvaan siltä, että jonkinlaiset vertaiskontaktit olisivat tarpeen ja sitä myöten syntyvä tuttavien/ystävien verkosto.

Oletko käynyt paikallisissa Seta-tapaamisissa? Entä oletko harkinnut juttelua Sinuiksi-palvelun ( http://www.sinuiksi.fi/ ) ammattilaisten kanssa. Ainakin noista löytynee osaamista availla mahdollisia solmuja.

Ravintola/baarit eivät välttämättä ole ihanneympäristö uusiin ihmisiin tutustumista ajatellen, erityisesti jos on muutenkin haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jotkut nettiympäristöt voivat sen sijaan ollakin hyvä keino löytää itselleen verkosto, joka voi sitten kasvaa tuttavuuksiksi ja ystävyyksiksi. Ja kenties sitten törmää johonkuhun, jonka kanssa kemiat kohtaavat suuremminkin.

Omana, hyvin subjektiivisena ohjeena voisin sanoa, että tuttavuuksien/ystävyyksien solmimisessa ei kannata mennä odotuksilla rakkaudesta/kumppanuudesta. Avoimin silmin olemisesta ei kuitankaan ole haittaa.

Olen varsin vakuuttunut siitä, ettei yksin jääminen ole mikään lopullinen tuomio. Mutta realismin nimissä on sanottava, että ilman omaa aktiivisuutta mitään ei tapahdu.

Ensinnäkin asun pienellä maalaiskylällä eikä täällä ole hajuakaan mistään Seta toiminnasta, enkä minä tunne täältä edes ainoatakaan homoa. Kävin juuri tsekkaamassa nuo sinuiksi sivut ja sinne vois kyllä jonkinlaisen mailin lähettääkkin, täytyy vain miettiä miten puen tuntoni sanoiksi. Netissä tulee paljon läheteltyjä viestejä mutta voin sanoa että noin 10% vain vastaa jotain. Tilannetta vaikeuttaa sekin että monet homopojat pitävät minua liian vanhana koska olen jo keski-iässä. Mutta se loukkaa minua todella paljon koska enhän minäkään pidä heitä liian nuorina vaan täysin sopivan ikäisinä meikäläiselle. Ja olen kyllä ollut mielestäni ihan tarpeeksi aktiivinenkin mutta jostain syystä ihmiset torjuvat minua. Esimerkiksi olen monia kutsunut jopa kyläänkin ja vain 3 on vastannut kutsuun viimeisen 10 vuoden aikana.

Näissä lauseissasi taitaa olla sinulla se nykyinen tilanteen lukko:

"Olen käynyt 2 kertaa homobaarissa ja monenlaisissa muissakin tilaisuuksissa olen yrittänyt tutustua nuoriin aikuisiin poikiin mutta ei vaan tule vastakaikua."

"Tilannetta vaikeuttaa sekin että monet homopojat pitävät minua liian vanhana koska olen jo keski-iässä. Mutta se loukkaa minua todella paljon koska enhän minäkään pidä heitä liian nuorina vaan täysin sopivan ikäisinä meikäläiselle."

Jos nuoruus on syystä tai toisesta ihmissuhteissa mennyt vähän sivu suun, se kannattaa hyväksyä, sillä menneitä aikoja kun ei ihmiselämässä voi - eikä kannata - haikailla muuttavansa. Itsellesikään silloin nuorena ollessasi tuskin tuli mieleen intoa suhteeseen tms jonkun keski-ikäisen kanssa.

Suosittelen että panostat kaverien tai kaverin löytämisessä kanssaikäisiisi keski-ikäisiin ihmisiin, sillä sieltä löytyy paremmin samoja elämän vuosikymmeniäkin kokeneita ja niistä ymmärtäviä ihmisiä - ja luontevammin sosiaalista kontaktia. Ja sen ystävyyden tai kumppanuuden alku on yhtä tuoretta ikäisensäkin kanssa, eli mies miehelle, eikä ikämies nuorukaiselle. Eri sukupolviia olevien kanssa etenkin suhdetta tms tavoitellessa voi tulla herkästi niitä aiheellisiakin tuntoja, että ei se oikein luontevaa ja kummallekin hyväksi ole.

Pienilläkin paikkakunnilla tietyissä nettipalveluissa, kuten tinderissä ja grinderissä näkee lähialueilla olevia ihmisiä ja se helpottanee potentiaalista tutustumista roimasti.

Toki sitten jos on pitkään elänyt jollain tapaa yksikseen, kannattaa niitä omia sosiaalisia valmiuksia treenata muutenkin - koska toisen ihmsen kanssa ei olekaan enään yksikseen ja on hyvä omata sosiaalisia taitoja. Ja voi tosiaan olla hyvä että saisit purkaa historiaa jonkin ammatti-ihmisen kanssa, vapauttaa itseäskin niistä menneistä paineista, eittei käy niin että se sopiva ystävä- tai kumppanipotentiaalin ihminen "hukkuu" vähän liikaakin mahdollisiin avautumiiisisi menneistä. Yhdessä olemaan alettaessa kun on hedelmällisintä laittaa nokka tulevaisuuteeen, eikä jäädä kyntämään menneissä, ainakaan liiaksi.

En nyt näkisi tuota sukupolv(i)en ikäeroa noin suurena einä. Yleisiä suuren ikäeron suhteet eivät liene, mutta kyllä ne voivat toimiakin, vallan mainiosti. Tiedän esimerkkejä. Olennaista on, että sen nuoremman pitää myös pitää vanhempaa täysin sopivan ikäisenä itselleen, ja toki muutenkin sopivana.

En ymmärrä, mitä loukkaavaa siinä on, jos parikymppinen pitää keski-ikäistä liian vanhana itselleen. Nämä asiat ovat aina "kahden kauppa".

Itsehän taisin aikanaan hypätä "homojunan" kyytiin suunnilleen viimeisellä nuoruuden asemalla. Varsinaisesta teinisäätämisestä jäin ulkopuoliseksi, mutta reilusti päälle parikymppisenä saatoin käydä "pikakelauksella" vielä nuoruutta säätöineen läpi, ilman tunnetta että olisin jäänyt jostain elämänvaiheesta tyystin paitsi. Vähän myöhemmin olisi voinut olla toisin - sillä onhan selvää, että omaa nuoruuttaan ei takaisin saa.

Sittemmin olen nähdessäni kokenut suurta iloa siitä, että nykyteineillä on seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan riippumatta aivan eri pelimerkit olla omia itsejään - ilman mitään haihtuneen nuoruuden haikailuja.

Minusta tuntuu, että voisi olla hedelmällistä pyrkiä tutustumaan vastaavaa historiaa omaaviin, ihan siis kaverina - ja yrittää sitä kautta saada kiinni mielekkäästä elämästä. Uskoisin, että netti voi antaa apuja.

Mutta olennaistahan on se mitä ihminen itse haluaa. Ja siitä voidaan käydä keskusteluja miten ihminen voisi paremmin saavuttaa sen haluamansa eikä alkaa tuputtamaan jotain sellaista mitä ihminen ei halua. Ihan yhtälailla miten eri ihmiset ovat jakautuneet seksuaalisen suuntautumisen perusteella eli heterot tykkää vain vastakkaisesta sukupuolesta homot vain samasta sukupuolesta ja biseksuaalit molemmista. Niin samallalailla ihmiset jakautuvat myös oman suuntautumisensa sisällä. Eli toiset homot tykkäävät itseään nuoremmista toiset ikätovereistaan toiset taas vanhemmista kun taas toisille ikä saattaa olla täysin yhdentekevä asia eli kaikki käy. Ja itse satun kuulumaan niihin jotka tykkää nuoremmista. Siksipä tuo kanssaikäisten tuputtaminen ei auta yhtään koska minua ei kertakaikkiaan kiinnosta mitkään keski-ikäiset papat ei edes ystävinä. Ja mitä tulee sukupolvien välisiin eroihin niin jos vain naama kiinnostaa niin minä kyllä pystyn keskustelemaan sellaisistakin asioista ja tekemään sellaisia juttuja mitkä itseäni ei niin kauheasti kiinnostaisikaan jos seura on muuten mieluista. Mutta jos naama ei kiinnosta niin siinä ei auta vaikka olisi kuin kiinnostunut samoista asioista ja samat harrastukset. Koska itselläni järjestys menee sillä tavalla että ensin ihminen ja sitten vasta asiat eikä päinvastoin.

No sitten vaan vaikka pistämään ilmoitusta deittisivustolle otsikolla "keski-ikäinen mies etsii nuorempaa". Tinderiin ja muihinkin voi määritellä oman ikänsä ja etsittävän ikähaarukan. Sitten vaan odottamaan kriteerien kohtaamista. En voi kuin toivottaa onnea ja menestystä matkaan.

Tinderiä jo yritinkin mutta en saanut sitä ladattua koska tämän koneen kuten myös puhelimenikin käyttöjärjestelmät eivät tue sitä toimintoa, joten täytynee keksiä jotain muuta.

Mainittakoon tässä muutama muukin yleinen seuranhakusivusto:http://www.qruiser.com,http://www.planetromeo.com jahttp://www.iskuri.net
Gayromeo on ehkä noista selkeimmin seksiseuran hakuun, vaikka sitähän noissa muissakin haetaan. Noissa on kaikenikäistä porukkaan liikenteessä, joskin Qruiserissa varmaankin eniten nuoria, sillä Gayromeossa ikärajana on 18 v. Kaikissa noissa voi periaatteessa
tehdä hakuja siten, että tulokseksi tulevat sen ikäiset joista on itse kiinnostunut ja joille oma ikäsi ei välttämättä ole ongelma. Joskin osa ei halua laittaa ikärajoja profiiliinsa vaikka pääasiassa kiinnostuisikin tiettyyn ikähaarukkaan kuuluvista. Toki pitää muistaa että ikä on vain numeroita ja moni muukin asia merkitsee - useimmille varmaankin juuri ne muut asiat ovat paljon tärkeämpiä (ulkonäön eri osa-alueet, luonne, vastakaiku ja muu käyttäytyminen, itsenäisyys, toimeentulo, koulutus, mielipiteet, terveys, jne.).

Oletko random ajatellut yhtään, mitä se tavoittelemasi, sinua paljon nuorempi ajattelee siitä, että suhtaudut itseesi, ikääsi näin, kuiten kirjoitit:

"Tilannetta vaikeuttaa sekin että monet homopojat pitävät minua liian vanhana koska olen jo keski-iässä.
Mutta se loukkaa minua todella paljon koska enhän minäkään pidä heitä liian nuorina vaan täysin sopivan ikäisinä meikäläiselle."

"Siksipä tuo kanssaikäisten tuputtaminen ei auta yhtään koska minua ei kertakaikkiaan kiinnosta mitkään keski-ikäiset papat ei edes ystävinä."

Eli sinua loukkaa se, jos sinuun suhtaudutaan ikäisenäsi, keski-ikäisenä, jollaisesta et kerta kaikkiaan pidä.
Mitä vikaa sinun mielestäsi "keski-ikäisessä papassa", eli sinussa itsessäsi, siis on?
Olisikos syytä petrata tuota itsetuntoasi, koska, kuten olet kertoillut, sinulla ei ole ollut läheistä ystävyyttä, rakkaasta puhumattakaan.
Itseäänhän on syytä rakastaa ensin, jotaa sitten muutkin voivat ehkä rakastaa.

Monesti myös vaikuttaa että kovin paljon itseään nuorempia vain hakevat pakoilevat ja ovat solmussa sen oman ikänsä kanssa.

En itse lähtisi suosittelemaan kenellekään nuorelle "terapeutti"suhdetta, sillä sellaisen seurauksista on viljalti ikäviä jälkiä ihmisissä.
Suosittelisin siis juttelua asioista ihmissuhdeongelmien neuvontaan erikoistuneen ammatti-ihmisen kanssa ensi alkuun.

Oletko random ajatellut yhtään, mitä se tavoittelemasi, sinua paljon nuorempi ajattelee siitä, että suhtaudut itseesi, ikääsi näin, kuiten kirjoitit:

"Tilannetta vaikeuttaa sekin että monet homopojat pitävät minua liian vanhana koska olen jo keski-iässä.
Mutta se loukkaa minua todella paljon koska enhän minäkään pidä heitä liian nuorina vaan täysin sopivan ikäisinä meikäläiselle."

"Siksipä tuo kanssaikäisten tuputtaminen ei auta yhtään koska minua ei kertakaikkiaan kiinnosta mitkään keski-ikäiset papat ei edes ystävinä."

Eli sinua loukkaa se, jos sinuun suhtaudutaan ikäisenäsi, keski-ikäisenä, jollaisesta et kerta kaikkiaan pidä.
Mitä vikaa sinun mielestäsi "keski-ikäisessä papassa", eli sinussa itsessäsi, siis on?
Olisikos syytä petrata tuota itsetuntoasi, koska, kuten olet kertoillut, sinulla ei ole ollut läheistä ystävyyttä, rakkaasta puhumattakaan.
Itseäänhän on syytä rakastaa ensin, jotaa sitten muutkin voivat ehkä rakastaa.

Monesti myös vaikuttaa että kovin paljon itseään nuorempia vain hakevat pakoilevat ja ovat solmussa sen oman ikänsä kanssa.

En itse lähtisi suosittelemaan kenellekään nuorelle "terapeutti"suhdetta, sillä sellaisen seurauksista on viljalti ikäviä jälkiä ihmisissä.
Suosittelisin siis juttelua asioista ihmissuhdeongelmien neuvontaan erikoistuneen ammatti-ihmisen kanssa ensi alkuun.

Joo tuolla qruiserissa minulla on ollutkin jo useamman vuoden ajan profiili. Iskuriakin olen joskus kokeillut mutta tuloksetta ja tuonne planetromiin ei näyttänyt olevan suomenkielistä versiota.

"Mitä vikaa sinun mielestäsi "keski-ikäisessä papassa", eli sinussa itsessäsi, siis on?"

No sille en tietenkään voi mitään että olen syntynyt kymmeniä vuosia liian aikaisin. Mutta kun minä en todellakaan tunne itseäni vielä miksikään keski-ikäiseksi papaksi. Huomaan sen siitä jos vertaan itseäni vaikka 15 vuotta nuorempiin niin heidät tunnen oman ikäisekseni. Mutta jos vertaan itseäni muihin ikätovereihini niin ne tuntuvat ainakin 20 vuotta vanhemmilta, joten periaatteessa ne voisivat sopia jopa isäkseni. Enkä kaipaa seurakseni mitään kyttääviä isäpuolia vaan ihan oikeita ystäviä.

"Monesti myös vaikuttaa että kovin paljon itseään nuorempia vain hakevat pakoilevat ja ovat solmussa sen oman ikänsä kanssa."
"En itse lähtisi suosittelemaan kenellekään nuorelle "terapeutti"suhdetta, sillä sellaisen seurauksista on viljalti ikäviä jälkiä ihmisissä."

Otetaanpas nyt muutama esimerkki. Pekka Haavistolla ja Antonilla on 20 vuotta ikäeroa, ja ovat olleet kohta sen 20 vuotta yhdessä. Ja jos heteropuolelle mennään niin Sauli Niinistöllä ja Jenni Haukiolla on jopa 30 vuotta ikäeroa. Ja omilla isovanhemmilla oli aikoinaan 24 vuotta ikäeroa ja ehtivät olla yli 20 vuotta naimisissa kunnes kuolema heidät eroitti. Ja naapurissa asuu 42 vuotias mies jolla ovat nuorimmat ystävät alle 25 vuotiaita ja hän on jopa mökkeillyt heidän kanssaan. Ja nämä kaikki kyseiset esimerkit ovat henkisesti täysin terveitä. Ja tuskin esimerkiksi Saulikaan olisi maan presidentiksi asti yltänyt jos olisi henkisesti jotenkin epätasapainossa.

Tuskinpa kukaan nuori innostuu lähes täysin kokemattomasta keski-ikäisestä miehestä jolla on muutenkin sosiaalisia rajoittuvaisuuksia. Kannattaa olla realistinen.

Noista mainitsemistasi Sauli Niinistöllä oli ikäisensä puoliso jo 1974–1995, eikä se Pekkakaan tainnut suhteettomana olla ennen nykysiippaansa.
Heillä molemmilla on lisäksi myös laaja läheis- ja ystäväpiiri. Jenni Haukio oli jo yli 30-vuotias, kun alkoi Saulin kanssa suhteeseen, eli ei mikään tyttö enään. Toki Jenniä ehkä hieman "vaivaa" lapsettomuus, etenkin kun Ruotsissa tehtaillaan kunkkuperheeseen muksuja, mutta eipä ole sen suhteen ainoa nainen maailmassa - Jenni näytti suuntaavan sitä asiaa kampanjalla aikuisten kirjoittaa lapsista, siitä mitä toivovat lapsille. Ja Jennille taitaa olla lastenhoitoa Saulin lastenlapsissa.

Sinä random kerrot kuitenkin että olet tähän asti viettänyt elämäsi yksiksesi.

Neuvoisin siis nyt kuitenkin ensi alkuun, että menisit juttelemaan jonkin sopivan ihmissuhde- ja elämänhallinta-ammattilaisen kanssa.
Myös englannin opiskelusta voisi olla kovastikin hyötyä ja iloa, sillä eihän elämä suinkaan ole keski-iässä vielä ohi.

Ja muutenkin kannattaa suuntautua sosiaalisiin harrastuksiin, sillä elämä tuo vaikka mitä kohdalle niin helpommin, kun on kohdattavissa.
Mieleltään, mielestään nuorekkaita keski-ikäisiä on varmasti muitakin, joten avoimin mielin kannattaa raottaa sitä ikäkaappia.

Joo smo jo ehdotti tuossa ensimmäisessä viestissään tuotahttp://www.sinuiksi.fi, ja olen kyllä harkinnut ottavan sinne yhteyttä mutta en ole saanut vielä aikaan. Ja mitä tulee tuohon enlangin kieleen niin minulle peruskoulussa tuputettiin sitä 7 vuotta mutta se oli todistuksessa aina 5. Joten se ei todellakaan ole minun vahvuuksiani, se oli minun suurin inhokkini koulussa koska se oli vain yksinkertaisesti niin vaikeaa etten saanut siitä minkäänlaista otetta ja väkisinhän ihminen ei opi mitään vaan kyllä siihen tarvitaan motivaatio.

Ja minua ei todellakaan kiinnosta mitkään tekonuoret vaan ihan aidot nuoret. Nimittäin jos joutuisin valitsemaan kahdesta pahasta eli joko oman ikäiset vanhukset tai yksinäisyys, niin ennemmin olisin vaikka lopun ikäni yksin.

Ennemmin tässä on ongelmana minusta tämä oman seksuaalisen suuntautumisen todellistaminen: mitä uskaltaa tehdä. Voi sitä loppuikänsä istua 4 seinän sisällä ja unelmoida suhteesta, mutta fantasiat ja todellinen elämä on täysin kaksi eri asiaa. Ihmissuhteissa joutuu aina tekemään kompromisseja ja sovittelemaan. Ei välttämättä saa sellaisia mitä haluaa, koska joku muu on jo ehtinyt ensin. Ihmisissä on aina vikoja ja puutteita. Jostain voi aina valittaa. Mutta haluaako hyväksyä ns. koko paketin sellaisena kuin on, niin se vaati jo välittämistä ja empatiaa. Sitäpaitsi seksuaalinen huuma ja ihastus haalistuvat. Mitä sitten tehdään? Aina tulee arkipäivä ja aina nyppii joku asia. Sitten saatetaan riidellä. Miten se sovitellaan? Sitten on sekin seikka, että vaikka olisi 10 v suhteessa, saattaa tulla esille asioita, joista ei tiennyt ja jota toinen on salannut: kenen kanssa onkaan ollut ne 10 vuotta? Tunteeko toista täysin koskaan? Elämä on täynnä yllätyksiä ja mutkia tulee matkaan. Vanhetaan ja kroppa rapistuu ja kasvot valahtavat: rypistyy. Kuurotuu vaikka? Tulee vanhan miehen vaivoja. Mitä kaikkea kepposia ruumis ja perimä keksii. Tulevat sairaudet....Kaikkea tapahtuu koko ajan: muutoksia muutosten perään. Entä jos ei siedä sittenkään miestä/ miehiä lähellään, vaan alkaakin loputon vittuilu ja vainoaminen tms jäynän tekeminen? Miessuhteessa voi kohdata vanhempien jyrkät asenteet , jotka sittenkin sisäisti. Ei kykenekään hyväksymään homoseksiä eikä homosuhdetta! Jaksaako täyttää kenenkään toiveita? Jaksaako painaa ja tehdä töitä suhteen puolesta. Mitä jaksaa? Kestääkö toisten kaverit ja toisen menneisyyden, jos itsellä ei ole mitään kokemuksia?

Kaikesta huolimatta toivon, että kykenet arvostamaan omaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Jäitkö mitään vaille, vaikka ei ollutkaan poikaystäviä ? Ehkä, ehkä et. Voihan olla, että säästyit paljosta. Ihmissuhteet voivat myös olla ihmissuhdehelvettejä. Olen nähnyt näitä, jotka mustasukkaisuudessa jahtaavat miesystäviään ravintolasta toiseen tai järjestävät tällaisia kohtauksia ravintoloissa. Olen nähnyt, kun lesbot tappelevat julkisesti ja kun on vedetty turpaan. Olen nähnyt tällaista rikkinäisten ihmisten kamppailua oman huonon itsetuntonsa kanssa. Ihmissuhdekylmyyttä on tullut nähtyä. Kaikenlaista hulluutta on myös olemassa. Sitten on erikseen nämä toisten manipuloijat ja hyväksikäyttäjät. Mieti, minkä oven avaat, koska paluuta ei ole.

"Entä jos ei siedä sittenkään miestä/ miehiä lähellään, vaan alkaakin loputon vittuilu ja vainoaminen tms jäynän tekeminen? Miessuhteessa voi kohdata vanhempien jyrkät asenteet , jotka sittenkin sisäisti. Ei kykenekään hyväksymään homoseksiä eikä homosuhdetta!"

Tuota kyseistä ongelmaa ilmenee vain biseksuaaleilla mutta itse olenkin ihan aito homo joten naiset kiinnostaa yhtä paljon kuin roskapöntöissä asuvat 7 kymppiset puliukot.

"Jaksaako painaa ja tehdä töitä suhteen puolesta. Mitä jaksaa?"

Ei siinä mistään jaksamisesta ole kysymys vaan yksinkertaisesti siitä että molemminpuolinen rakkaus ja toisesta välittäminen perustuu siihen että ei kiellä toiselta mitään sellaista mikä on hänelle tärkeää eikä myöskään pakoita toista mihinkään sellaiseen mitä hän ei halua. Ja aina kun parisuhteessa suunnitellaan jotain yhteistä niin kaikkeen tarvitaan molempien osapuolien suostumus, joten viimeinen sana on aina sillä joka sanoo ei.

Ja mitä tulee noihin kyseisiin ongelmiin niin tuollaiset narsistiset piirteethän ilmenee yleensä vasta keski-iässä. Sen näkee yleensä vaikka yöelämässä jos menet vaikka baariin niin sielläkin kaikkein pahimmat häiriköt ovat yleensä jotain 30-50 väliltä.

Mihin perustuu käsitys siitä, mitä "ilmenee vain biseksuaaleilla"? Aikamoinen heitto...

"Nimittäin jos joutuisin valitsemaan kahdesta pahasta eli joko oman ikäiset vanhukset tai yksinäisyys, niin ennemmin olisin vaikka lopun ikäni yksin."

Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa todennäköisimmältä kaiken kirjoittamasi perusteella ja sen perusteella miten olet tässäkin keskustelussa vuorovaikutuksessa hyviä neuvoja antavien nimimerkkien Human ja Smo kanssa. Ei nuoret kiinnostu vanhemmasta miehestä jolla ei ole kokemusta parisuhteessa olosta tai seuruatelusta ollenkaan, tai vanhemmasta miehestä joka on seksuaalistikin kokematon ja osaamaton, luultavasti he odottavat vanhemman olevan kaikin puolin kokeneempi kuin he itse ovat. Onnea vaan etsintään.

Siihen että jos mies ei osaa päättää tykkääkö miehistä vai naisista niin se on täysin selvä merkki biseksuaalisuudesta ja se on täysin eri asia kuin homoseksualismi. Koska homolla on ehdoton nollatoleranssi naisiin.

No joskushan se kokemuskin täytyy aloittaa. Jokainen on ollut joskus ensikertalainen.