Hei,
Tähän viestiin liittyy kysymys - haluan hieman taustoittaa sitä kertomalla itsestäni, niin jos haluat, lue taustaa ennen vastaamista ja jos tuntuu, että et koe sitä tarpeelliseksi, voit tietysti vastata muutenkin! Otan kaikki ajatukset mielelläni vastaan. Tiedän, mitä mieltä olette, mutta tietyllä tavalla pelkään, että olette puolueellisia kun haluatte tukea minua. :D (kai edelleen hieman pelkään homouttani).
Kun olin lapsi, isäni vihasi homoja yli kaiken. Kun hän puhui homoista, hänen kasvonsa vääristyi inhosta ja hänen äänensä muuttui pelottavaksi. Ymmärsin nuorena, että kauheinta ja inhottavinta mitä ihminen voi olla, on homo. Isäni ei koskaan minua hyväksynyt, en koskaan ollut hänelle sopiva, tarpeeksi, enkä muista hänen koskaan minulle kertoneen että hän rakastasi minua. Lapsuuttani painoi halu olla hyväksytty ja normaali.
Jossain vaiheessa teinivuosiani huomasin pelkääväni olevani homo. 15-vuotiaana näin pornolehtiä, joissa huomioni kiinnittyi miesten sukupuolielimiin. Teinivuosina tuli katsottua heteropornoa, mutta silmäni tuijottivat aina miesten elimiä.
Aloitin seurustelemaan armeija-aikana, halusin olla naisen kanssa ja perustaa "normaalin perheen". Meni muutama vuosi. Homoporno alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän, kunnes kauhunsekaisin tuntein sovin netin keskustelupalstan kautta tapaamisen minua paljon vanhemman homomiehen kanssa. Harrastimme kauheaa seksiä, mutta huomasin, ettei siihen kuollut. Aloin silloin tällöin pettämään tyttökaveriani - tulevaa vaimoani - aluksi pari-kolme kertaa vuodessa, myöhemmin 6-8 kertaa vuodessa, yhteensä noin 40 miehen kanssa.Tuntui, kuin se en olisi ollut minä, vaan minun toinen persoonani, jolle "en voinut mitään".
Ulkomailla homosaunoissa, hotelleissa, netin kautta - lähes tulkoon koko ajan oli mielessä, että mistä saisi miestä. Onneksi seuraa ei ollut tarjolla niin usein kuin olisi ollut haluja. Kulutin homopornoa hyvin paljon, masturboin päivittäin, yleensä katsoen netistä homoerotiikkaa. Ajattelin, ettei seksi miehen kanssa ollut pettämistä. Pettämistä jatkui lähes koko suhteemme ajan, yli 10 vuotta, kunnes vihdoin kerroin syvästi uskovaisell vaimolleni että olen kiinnostunut miehistä ja että haluan avioeron. Hän otti sen yllättävän hyvin (siis homouteni, ei eroa). Tulin kaapista ulos myös ystävilleni ja se oli hurjan helpottavaa.
Eron jälkeen tutustui nykyiseen poikaystävääni. Nautin seksistä yli kaiken hänen kanssaan ja rakastan häntä hyvin syvästi - enemmän ja syvemmin kuin ketään koskaan aiemmin. Kaikenlainen tarve etsiä seksiä muiden kanssa on kaikonnut, haluan olla vain hänen kanssaan. Myös tarve katsoa pornoa on pois. Seksin halumme on hyvin samanlainen. Poikaystävälleni olen kertonut taustastani. Tuntuu, kuin olisi vapaa "kirouksestani". Vai olenko vain joutunut syvemmälle ongelmani kanssa, vrt. jos olisin juoppo, olisinko nyt töissä testimaistajana viinatehtaalla?
Kysymykseni kuuluu - olenko/olinko seksiaddikti? Oliko ongelmani johtuvainen konfliktista - siitä, että en uskaltanut myöntää kellekään - itsellenikään - olevani homo? Koen nyt olevani eniten tasapainossa kuin koskaan, kaikki turha, joka vei aikaani ja energiaani on poissa. Silti mietin, että olenko antautunut vääriin asioihin, "antanut itseni paholaiselle" - vai saanko ihan oikeasti elää onnellisesti ja vapaana homona?
Tähän viestiin liittyy kysymys - haluan hieman taustoittaa sitä kertomalla itsestäni, niin jos haluat, lue taustaa ennen vastaamista ja jos tuntuu, että et koe sitä tarpeelliseksi, voit tietysti vastata muutenkin! Otan kaikki ajatukset mielelläni vastaan. Tiedän, mitä mieltä olette, mutta tietyllä tavalla pelkään, että olette puolueellisia kun haluatte tukea minua. :D (kai edelleen hieman pelkään homouttani).
Kun olin lapsi, isäni vihasi homoja yli kaiken. Kun hän puhui homoista, hänen kasvonsa vääristyi inhosta ja hänen äänensä muuttui pelottavaksi. Ymmärsin nuorena, että kauheinta ja inhottavinta mitä ihminen voi olla, on homo. Isäni ei koskaan minua hyväksynyt, en koskaan ollut hänelle sopiva, tarpeeksi, enkä muista hänen koskaan minulle kertoneen että hän rakastasi minua. Lapsuuttani painoi halu olla hyväksytty ja normaali.
Jossain vaiheessa teinivuosiani huomasin pelkääväni olevani homo. 15-vuotiaana näin pornolehtiä, joissa huomioni kiinnittyi miesten sukupuolielimiin. Teinivuosina tuli katsottua heteropornoa, mutta silmäni tuijottivat aina miesten elimiä.
Aloitin seurustelemaan armeija-aikana, halusin olla naisen kanssa ja perustaa "normaalin perheen". Meni muutama vuosi. Homoporno alkoi kiinnostamaan enemmän ja enemmän, kunnes kauhunsekaisin tuntein sovin netin keskustelupalstan kautta tapaamisen minua paljon vanhemman homomiehen kanssa. Harrastimme kauheaa seksiä, mutta huomasin, ettei siihen kuollut. Aloin silloin tällöin pettämään tyttökaveriani - tulevaa vaimoani - aluksi pari-kolme kertaa vuodessa, myöhemmin 6-8 kertaa vuodessa, yhteensä noin 40 miehen kanssa.Tuntui, kuin se en olisi ollut minä, vaan minun toinen persoonani, jolle "en voinut mitään".
Ulkomailla homosaunoissa, hotelleissa, netin kautta - lähes tulkoon koko ajan oli mielessä, että mistä saisi miestä. Onneksi seuraa ei ollut tarjolla niin usein kuin olisi ollut haluja. Kulutin homopornoa hyvin paljon, masturboin päivittäin, yleensä katsoen netistä homoerotiikkaa. Ajattelin, ettei seksi miehen kanssa ollut pettämistä. Pettämistä jatkui lähes koko suhteemme ajan, yli 10 vuotta, kunnes vihdoin kerroin syvästi uskovaisell vaimolleni että olen kiinnostunut miehistä ja että haluan avioeron. Hän otti sen yllättävän hyvin (siis homouteni, ei eroa). Tulin kaapista ulos myös ystävilleni ja se oli hurjan helpottavaa.
Eron jälkeen tutustui nykyiseen poikaystävääni. Nautin seksistä yli kaiken hänen kanssaan ja rakastan häntä hyvin syvästi - enemmän ja syvemmin kuin ketään koskaan aiemmin. Kaikenlainen tarve etsiä seksiä muiden kanssa on kaikonnut, haluan olla vain hänen kanssaan. Myös tarve katsoa pornoa on pois. Seksin halumme on hyvin samanlainen. Poikaystävälleni olen kertonut taustastani. Tuntuu, kuin olisi vapaa "kirouksestani". Vai olenko vain joutunut syvemmälle ongelmani kanssa, vrt. jos olisin juoppo, olisinko nyt töissä testimaistajana viinatehtaalla?
Kysymykseni kuuluu - olenko/olinko seksiaddikti? Oliko ongelmani johtuvainen konfliktista - siitä, että en uskaltanut myöntää kellekään - itsellenikään - olevani homo? Koen nyt olevani eniten tasapainossa kuin koskaan, kaikki turha, joka vei aikaani ja energiaani on poissa. Silti mietin, että olenko antautunut vääriin asioihin, "antanut itseni paholaiselle" - vai saanko ihan oikeasti elää onnellisesti ja vapaana homona?