- 1 / 1
- JuhaniV
- 18.11.2011 22:54
Olen käynyt erään lukijan kanssa keskustelua ranneliike.netin merkityksestä hänelle. Mielestäni hänen kokemansa on kiinnostavaa lukea. Luvalla julkaisen lainauksen keskustelustamme.
"Sivustosta oli minulle kaapista ulosastumisessa paljon apua, kuten myös perheelleni."
" Ranneliike.net oli se paikka, ainakin minulle, mistä sain tietoa homoudesta ja siitä, mitä se merkitsee. Se toimi vähän niinkuin tukiryhmänä - kun pääsi aluksi lukemaan asiasta ja myöhemmin keskustelemaan, oli helpompi tuntea olevansa vähemmän yksin. Se oli myös se resurssi, mihin ohjasin äitini hakemaan tietoa hänelle kerrottuani. Suuntautumiseni oli hänelle aluksi iso asia, mutta ranneliikkeen sivustot auttoivat häntäkin sisäistämään asian, ja saamaan siihen vähän kontekstia. Ja niin vain äitikin muuttui homofoobikosta nykyään -uskallanko sanoa- melkein aktivistiksi. Sehän oli melkein sitä eheytystä..."
Hänen kertomansa tukee sitä ajatusta, että meidän kaikkien ajatuksemme tänne kirjoitettuna voivat palvella joitakuita sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuta kautta tätä tietoa pysty taikka osaa hankkia. Internet on madaltanut tiedonsaannin kynnystä merkittävästi myös vähemmistöihin kuuluville ihmisille. Ranneliike.net kaikkine käyttäjineen on osa tätä verkostoa.
Tuosta lukijan kertomasta muistan vanhempieni reaktioita. Tämä tapahtui siihen aikaan kun homous oli vielä sairaus, mutta ei enää rikos. Häpeä se taitaa olla joidenkin katsannossa yhä edelleen. Siihen aikaan ei ollut edes asiallista kirjaa, jonka olisin voinut ojentaa vanhemmilleni. Isäni kehotti minua menemään psykiatrille. Onnekseni psykiatri ei minua yrittänyt parantaa. Hän kuunteli. Se teki hyvää. Äitini ensireaktio oli, että tästä ei sitten kerrota suvulle ja tuttaville. Meni vuosi, kenties pari. Sain kuulla, että äitini kertoili ylpeänä minusta ja miehestäni etunimillä ja meidän tekemisistämme. H-sanaa hän ei luultavasti kuitenkaan koskaan lausunut ääneen.
"Sivustosta oli minulle kaapista ulosastumisessa paljon apua, kuten myös perheelleni."
" Ranneliike.net oli se paikka, ainakin minulle, mistä sain tietoa homoudesta ja siitä, mitä se merkitsee. Se toimi vähän niinkuin tukiryhmänä - kun pääsi aluksi lukemaan asiasta ja myöhemmin keskustelemaan, oli helpompi tuntea olevansa vähemmän yksin. Se oli myös se resurssi, mihin ohjasin äitini hakemaan tietoa hänelle kerrottuani. Suuntautumiseni oli hänelle aluksi iso asia, mutta ranneliikkeen sivustot auttoivat häntäkin sisäistämään asian, ja saamaan siihen vähän kontekstia. Ja niin vain äitikin muuttui homofoobikosta nykyään -uskallanko sanoa- melkein aktivistiksi. Sehän oli melkein sitä eheytystä..."
Hänen kertomansa tukee sitä ajatusta, että meidän kaikkien ajatuksemme tänne kirjoitettuna voivat palvella joitakuita sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuta kautta tätä tietoa pysty taikka osaa hankkia. Internet on madaltanut tiedonsaannin kynnystä merkittävästi myös vähemmistöihin kuuluville ihmisille. Ranneliike.net kaikkine käyttäjineen on osa tätä verkostoa.
Tuosta lukijan kertomasta muistan vanhempieni reaktioita. Tämä tapahtui siihen aikaan kun homous oli vielä sairaus, mutta ei enää rikos. Häpeä se taitaa olla joidenkin katsannossa yhä edelleen. Siihen aikaan ei ollut edes asiallista kirjaa, jonka olisin voinut ojentaa vanhemmilleni. Isäni kehotti minua menemään psykiatrille. Onnekseni psykiatri ei minua yrittänyt parantaa. Hän kuunteli. Se teki hyvää. Äitini ensireaktio oli, että tästä ei sitten kerrota suvulle ja tuttaville. Meni vuosi, kenties pari. Sain kuulla, että äitini kertoili ylpeänä minusta ja miehestäni etunimillä ja meidän tekemisistämme. H-sanaa hän ei luultavasti kuitenkaan koskaan lausunut ääneen.