En tiedä lukeeko kukaan edes tätä foorumia, eikä sillä ole oikeastaan väliä. Minun on vain pakko päästä jonnekkin avautumaan.
Olen vähän päälle parikymppinen nuori mies ja olen oikeastaan koko teini-ikäni tiennyt olevani enemmän tai vähemmän homo. Ensimmäiset selkeät merkit ovat niiltä ajoilta kun olin ehkä 11-12 vuotias ja näin Serenassa jonkun saman ikäisen ja todella hyvän näköisen pojan. Muistan miten en pystynyt irrottamaan katsetta tästä ja miten ajattelin että "miten jollain pojalla voi olla noin kauniit silmät". Ja sitten myöhemmin joskus viistoistakesäsenä ihastuin rinnakkaisluokkalaiseen poikaan. Tosin tämänkin jälkeen uskottelin vuosia ettei kyseessä ole homous vaan jotain muuta, mitä nyt monesti saa lukea kun "heterot" selittelevät poikarakkauksiaan sillä että rakastavat vain kovasti ystävinä jne.
Olin kuitenkin samaan aikaan pitänyt myös tyttöjä viehättävinä ja "pantavina" ja lopulta hyväksyin olevani bi mutten koskaan tullut kaapista. Ja vähän päälle parikymppiseksi asti kaikki seksikokemukseni olivat tyttöjen kanssa ja seksikin oli ollut aina ihan kivaa, muttei koskaan sen ihmeellisempää kuin runkkaaminen ja muutenkin vähän sellaista väkinäistä.
Kunnes nyt viime keväänä tutustuin netissä pari vuotta nuorempaan kaapissa olevaan bi-poikaan joka asui yli 800 km päässä. Juteltiin muutamia kuukausia kaikkea ja huomattiin nopeasti että meillä on paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja muutenkin molemmista oli mukava löytää ihminen jonka kanssa pääsi puhumaan avoimesti ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kesällä sitten pojalla oli intti alkamssa ja päätimme yrittää järjestää jonkinlaisen parin päivän tapaamisen ennen tätä ja nopeasti tämä poika saikin järkättyä muutaman päivän reissun Helsinkiin jollain verukkeella. Tapaamisella ei oikeastaan ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia, ideana oli vain että tavataan ja kierrellään Helsingissä kauppoja ja käydään ensimmäistä kertaa homobaarissa.
Tapaamisesta en voi oikein muuta sanoa kuin että tämä oli paljon odotettua paremman näköinen ja ihastuin tähän melkein heti. Ja näin taisi käydä tällekkin omien puheidensa mukaan. Se oli oikeastaan hauskin ja mukavin vuorokausi minkä olen kenenkään kanssa viettänyt ja vahvisti vain sitä hyvää kuvaa jonka tästä olin saanut. Tapaamisesta en jaksa enempää kertoa kuin sen että se päättyi lopulta minun luokseni ja molemmat saivat ensimmäisen kokemuksen poikarakkaudesta ja tämä oli paljon, paljon parempaa kuin yhdenkään tytön kanssa. Pelkästään tämän lähelläkin oleminen tuntui paremmalta kuin seksi tytön kanssa...
Myöhemmin kun tämä oli jo palannut kotiin puhuimme ettei tätä voi vaan jättää tähän ja että yritämme ainakin tavata uudestaan. Puhuttiin viikkoja vaikka mitä ja mietittiin millon voitaisiin nähdä uudestaan. Tilanne ei oikeastaan olisi voinut olla hankalampi, tämä asui melkein toisessa päässä Suomea ja vielä intissä, molemmat kaapissa, minulla vielä vuosia opintoja jäljella ja molemmilla tietenkin isot kaveripiirit joista ei tahtonut luopua.
Nyt sitten tuntuu todella tyhmältä, pahalta ja vituttaa varmaan rankemmin kuin koskaan. Nimittäin puhuin jälleen pari viikkoa sitten kaukoihastukseni kanssa tämän ollessa kavereidensa kanssa baarissa ja perinteiseen tapaan mainitsin jossain vaiheessa kaipaavani tätä ja että olisi tosi kiva nähdä taas. Vastaus oli yllättäen suhteellisen tyly, "ite en nyt oikein osaa sanoa samaa, tuntuu vähän et kaikki fiilikset kuollu armeijassa" tjsp.
Uskomatonta miten paskalta tuollainen heitto voi tuntua ja kuinka nopeasti jollain voi muuttua ääni kellossa ja tietenkin kuinka idioottina sitä taas piti itseään. Varsinkin kun alkuun vielä ajattelin että kannattaakohan sitä nyt varmasti ihastua vai pitäisikö yrittää ns. taistella vastaan kun alkoi taas tuntua siltä että taas mennään. Nimittäin aikaisemmin olen ihastunut vain heteropoikaan ja tässä tapauksessa jouduin kärvistelemään pari vuotta ennen kuin tunteet kuolettuivat kunnolla. Mutta tämä juttu tuntui erilaiselta, vaikka järkikin sanoi ettei tämä tule olemaan helppoa etäisyyden ja muiden tekijöiden takia, tässä jutussa oli kuitenkin heti alkuun jo niin selkeitä ja vahvoja molemminpuolisia tunteita ja sen takia en rimpuillut vastaan ja annoin tunteiden viedä. Tyhmä kun olin.
Periaatteessa käymämme keskustelu ei tullut yllätyksenä ja oli vain ajan kysymys. Olen itsekin armeijan käynyt ja sen takia vähintäänkin alitajuntaisesti osasin odottaa tätä, se on kuitenkin sellainen paikka jossa tulee elettyä vain päivä kerrallaan ja kaikki ajatukset pyörivät lähestulkoon pelkästään inttijutuissa. Ja lisäksi se on äärimmäisen epäseksuaalinen paikka, vaikka jätkistä tykkäänkin niin todella harvoin siellä ajatteli mitään seksuaalista vaikka söpöjä jätkiä pyöri ympärillä. Harmi vaan etten itse ole enää intissä ja pysty nollaamaan samalla tavalla vaan kohta pitäisi taas yrittää tosissaan keskittyä opiskeluihin ja muuhun.
Keskustelu ei tietenkään loppunut tuohon heittoon vaan tämä yritti sen jälkeen vielä kaunistella sanomaansa ja valitti miten muukin sosiaalinen elämä on kuollut intin takia. Sanoi myös että katsoo asiaa mieluimmin kunnolla uudelleen kun seuraavan kerran nähdään tai tarkemmin sitten kun nähdään intin jälkeen, eli ensi vuoden puolella... Tiivistettynä siis viesti oli että minun pitäisi nyt vain pitää hauskaa eikä kärsiä tätä odottaessa, harmi vaan ettei minun ihastumisissa ole mitään on/off-nappia jota voisin nyt painaa ja painaa uudestaan sitten tämän päästyä armeijasta. Ja sanoinkin tälle etten kauheasti voi vaikuttaa tunteisiini ja että tiätääpä et välillä jossain joku ajattelee sitä.
Puhuttiin kylläkin taas seuraavana päivänä(hänen aloitteestaan) mutta tällä kertaa ei mitään syvällisempää vain sellaista diipadaapaa mitä kaverukset yleensä, mutta silti tuo jäi vähän kaivelemaan ja pisti miettimään uskaltaako tässä mainita enää mitään tunteista.
Ymmärrän kyllä hänen pointinsa ja pidän sitä ihan fiksuna, mutta tuntuu vain todella pahalta olla taas tällaisessa tilanteessa ihastumisen kanssa, varsinkin kun ihastun harvoin ja vielä pitkäksi aikaa. Ja se myös harmittaa ettei minulla ole ketään sellaista kaveria jolle voisin puhua tällaisista homo-ongelmista tai no on, mutta se on tämä kyseinen jätkä... Muutenkin todella sekava olo, tiedä oikein mitä ajatella tai tehdä, vaikkei mikään periaatteessa muuttunut mihinkään suuntaan mutta pää on silti täynnä kysymyksiä että voiko tästä tulla edes ikinä mitään, mitä sitten kun nähdään pitkän ajan jälkeen ja tietenkin se että onko mahdollista löytää homo-/bi-jätkä jonka luonteesta, ulkonäöstä ja kaikesta muustakin tykkäisi yhtä paljon. Ollaan tietenkin tuon aikaisemman keskustelun jälkeen juteltu useasti ja välillä tämä on ilmaisut hyvinkin selkeästi kiinnostuksensa ja välillä ollaan juteltu vain kuin kaverukset. Viimeisimmässä keskustelussa tämä suunnitteli muuttavansa intin jälkeen tänne päin opiskelemaan, mutta jotenkin hankalaa olla kun toinen on kuin tuuliviiri ja mieli muuttuu jatkuvasti. En oikeastaan tiedä yhtään mitä nyt. En haluaisi turhaan elätellä toivoa ja odottaa kuukausia, mutta en myöskään haluasi suoraan kysyä kun vastaus vaikuttaisi olevan ihan päivästä kiinni. Enkä edes tiedä tarkkaan mitä kysyisin...
Tätä kaikkea sotkee vielä se että ihastuin tähän niin pahasti ettei naiset ole kiinnostanut millään tavalla ja tämän jälkeen minulla on ollut useita mahdollisuuksia harrastaa seksiä lähes mallien näköisten tyttöjen kanssa mutten ole pystynyt, nämä eivät ole yksinkertaisesti kiihottaneet. Ja vaikka tapaamisestamme on kohta kolme kuukautta, niin en ole pystynyt ajattelemaan ketään muuta kuin tätä. Joten kai tässä pitää yrittää hyväksyä se totuus etten ole edes olut mikään bi.
Tuntuu muutenkin todelta oudolta tämä avautuminen ja ruikutus. Aina pitänyt itseä kyynisenä realistina ja lähestulkoon herkän ihmisen vastakohtana ja nyt tuntuu kuin en tuntisi itseäni ollenkaan, en minä ole sellainen ihminen joka ruikuttaa jonkun perään.
Olen vähän päälle parikymppinen nuori mies ja olen oikeastaan koko teini-ikäni tiennyt olevani enemmän tai vähemmän homo. Ensimmäiset selkeät merkit ovat niiltä ajoilta kun olin ehkä 11-12 vuotias ja näin Serenassa jonkun saman ikäisen ja todella hyvän näköisen pojan. Muistan miten en pystynyt irrottamaan katsetta tästä ja miten ajattelin että "miten jollain pojalla voi olla noin kauniit silmät". Ja sitten myöhemmin joskus viistoistakesäsenä ihastuin rinnakkaisluokkalaiseen poikaan. Tosin tämänkin jälkeen uskottelin vuosia ettei kyseessä ole homous vaan jotain muuta, mitä nyt monesti saa lukea kun "heterot" selittelevät poikarakkauksiaan sillä että rakastavat vain kovasti ystävinä jne.
Olin kuitenkin samaan aikaan pitänyt myös tyttöjä viehättävinä ja "pantavina" ja lopulta hyväksyin olevani bi mutten koskaan tullut kaapista. Ja vähän päälle parikymppiseksi asti kaikki seksikokemukseni olivat tyttöjen kanssa ja seksikin oli ollut aina ihan kivaa, muttei koskaan sen ihmeellisempää kuin runkkaaminen ja muutenkin vähän sellaista väkinäistä.
Kunnes nyt viime keväänä tutustuin netissä pari vuotta nuorempaan kaapissa olevaan bi-poikaan joka asui yli 800 km päässä. Juteltiin muutamia kuukausia kaikkea ja huomattiin nopeasti että meillä on paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja muutenkin molemmista oli mukava löytää ihminen jonka kanssa pääsi puhumaan avoimesti ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Kesällä sitten pojalla oli intti alkamssa ja päätimme yrittää järjestää jonkinlaisen parin päivän tapaamisen ennen tätä ja nopeasti tämä poika saikin järkättyä muutaman päivän reissun Helsinkiin jollain verukkeella. Tapaamisella ei oikeastaan ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia, ideana oli vain että tavataan ja kierrellään Helsingissä kauppoja ja käydään ensimmäistä kertaa homobaarissa.
Tapaamisesta en voi oikein muuta sanoa kuin että tämä oli paljon odotettua paremman näköinen ja ihastuin tähän melkein heti. Ja näin taisi käydä tällekkin omien puheidensa mukaan. Se oli oikeastaan hauskin ja mukavin vuorokausi minkä olen kenenkään kanssa viettänyt ja vahvisti vain sitä hyvää kuvaa jonka tästä olin saanut. Tapaamisesta en jaksa enempää kertoa kuin sen että se päättyi lopulta minun luokseni ja molemmat saivat ensimmäisen kokemuksen poikarakkaudesta ja tämä oli paljon, paljon parempaa kuin yhdenkään tytön kanssa. Pelkästään tämän lähelläkin oleminen tuntui paremmalta kuin seksi tytön kanssa...
Myöhemmin kun tämä oli jo palannut kotiin puhuimme ettei tätä voi vaan jättää tähän ja että yritämme ainakin tavata uudestaan. Puhuttiin viikkoja vaikka mitä ja mietittiin millon voitaisiin nähdä uudestaan. Tilanne ei oikeastaan olisi voinut olla hankalampi, tämä asui melkein toisessa päässä Suomea ja vielä intissä, molemmat kaapissa, minulla vielä vuosia opintoja jäljella ja molemmilla tietenkin isot kaveripiirit joista ei tahtonut luopua.
Nyt sitten tuntuu todella tyhmältä, pahalta ja vituttaa varmaan rankemmin kuin koskaan. Nimittäin puhuin jälleen pari viikkoa sitten kaukoihastukseni kanssa tämän ollessa kavereidensa kanssa baarissa ja perinteiseen tapaan mainitsin jossain vaiheessa kaipaavani tätä ja että olisi tosi kiva nähdä taas. Vastaus oli yllättäen suhteellisen tyly, "ite en nyt oikein osaa sanoa samaa, tuntuu vähän et kaikki fiilikset kuollu armeijassa" tjsp.
Uskomatonta miten paskalta tuollainen heitto voi tuntua ja kuinka nopeasti jollain voi muuttua ääni kellossa ja tietenkin kuinka idioottina sitä taas piti itseään. Varsinkin kun alkuun vielä ajattelin että kannattaakohan sitä nyt varmasti ihastua vai pitäisikö yrittää ns. taistella vastaan kun alkoi taas tuntua siltä että taas mennään. Nimittäin aikaisemmin olen ihastunut vain heteropoikaan ja tässä tapauksessa jouduin kärvistelemään pari vuotta ennen kuin tunteet kuolettuivat kunnolla. Mutta tämä juttu tuntui erilaiselta, vaikka järkikin sanoi ettei tämä tule olemaan helppoa etäisyyden ja muiden tekijöiden takia, tässä jutussa oli kuitenkin heti alkuun jo niin selkeitä ja vahvoja molemminpuolisia tunteita ja sen takia en rimpuillut vastaan ja annoin tunteiden viedä. Tyhmä kun olin.
Periaatteessa käymämme keskustelu ei tullut yllätyksenä ja oli vain ajan kysymys. Olen itsekin armeijan käynyt ja sen takia vähintäänkin alitajuntaisesti osasin odottaa tätä, se on kuitenkin sellainen paikka jossa tulee elettyä vain päivä kerrallaan ja kaikki ajatukset pyörivät lähestulkoon pelkästään inttijutuissa. Ja lisäksi se on äärimmäisen epäseksuaalinen paikka, vaikka jätkistä tykkäänkin niin todella harvoin siellä ajatteli mitään seksuaalista vaikka söpöjä jätkiä pyöri ympärillä. Harmi vaan etten itse ole enää intissä ja pysty nollaamaan samalla tavalla vaan kohta pitäisi taas yrittää tosissaan keskittyä opiskeluihin ja muuhun.
Keskustelu ei tietenkään loppunut tuohon heittoon vaan tämä yritti sen jälkeen vielä kaunistella sanomaansa ja valitti miten muukin sosiaalinen elämä on kuollut intin takia. Sanoi myös että katsoo asiaa mieluimmin kunnolla uudelleen kun seuraavan kerran nähdään tai tarkemmin sitten kun nähdään intin jälkeen, eli ensi vuoden puolella... Tiivistettynä siis viesti oli että minun pitäisi nyt vain pitää hauskaa eikä kärsiä tätä odottaessa, harmi vaan ettei minun ihastumisissa ole mitään on/off-nappia jota voisin nyt painaa ja painaa uudestaan sitten tämän päästyä armeijasta. Ja sanoinkin tälle etten kauheasti voi vaikuttaa tunteisiini ja että tiätääpä et välillä jossain joku ajattelee sitä.
Puhuttiin kylläkin taas seuraavana päivänä(hänen aloitteestaan) mutta tällä kertaa ei mitään syvällisempää vain sellaista diipadaapaa mitä kaverukset yleensä, mutta silti tuo jäi vähän kaivelemaan ja pisti miettimään uskaltaako tässä mainita enää mitään tunteista.
Ymmärrän kyllä hänen pointinsa ja pidän sitä ihan fiksuna, mutta tuntuu vain todella pahalta olla taas tällaisessa tilanteessa ihastumisen kanssa, varsinkin kun ihastun harvoin ja vielä pitkäksi aikaa. Ja se myös harmittaa ettei minulla ole ketään sellaista kaveria jolle voisin puhua tällaisista homo-ongelmista tai no on, mutta se on tämä kyseinen jätkä... Muutenkin todella sekava olo, tiedä oikein mitä ajatella tai tehdä, vaikkei mikään periaatteessa muuttunut mihinkään suuntaan mutta pää on silti täynnä kysymyksiä että voiko tästä tulla edes ikinä mitään, mitä sitten kun nähdään pitkän ajan jälkeen ja tietenkin se että onko mahdollista löytää homo-/bi-jätkä jonka luonteesta, ulkonäöstä ja kaikesta muustakin tykkäisi yhtä paljon. Ollaan tietenkin tuon aikaisemman keskustelun jälkeen juteltu useasti ja välillä tämä on ilmaisut hyvinkin selkeästi kiinnostuksensa ja välillä ollaan juteltu vain kuin kaverukset. Viimeisimmässä keskustelussa tämä suunnitteli muuttavansa intin jälkeen tänne päin opiskelemaan, mutta jotenkin hankalaa olla kun toinen on kuin tuuliviiri ja mieli muuttuu jatkuvasti. En oikeastaan tiedä yhtään mitä nyt. En haluaisi turhaan elätellä toivoa ja odottaa kuukausia, mutta en myöskään haluasi suoraan kysyä kun vastaus vaikuttaisi olevan ihan päivästä kiinni. Enkä edes tiedä tarkkaan mitä kysyisin...
Tätä kaikkea sotkee vielä se että ihastuin tähän niin pahasti ettei naiset ole kiinnostanut millään tavalla ja tämän jälkeen minulla on ollut useita mahdollisuuksia harrastaa seksiä lähes mallien näköisten tyttöjen kanssa mutten ole pystynyt, nämä eivät ole yksinkertaisesti kiihottaneet. Ja vaikka tapaamisestamme on kohta kolme kuukautta, niin en ole pystynyt ajattelemaan ketään muuta kuin tätä. Joten kai tässä pitää yrittää hyväksyä se totuus etten ole edes olut mikään bi.
Tuntuu muutenkin todelta oudolta tämä avautuminen ja ruikutus. Aina pitänyt itseä kyynisenä realistina ja lähestulkoon herkän ihmisen vastakohtana ja nyt tuntuu kuin en tuntisi itseäni ollenkaan, en minä ole sellainen ihminen joka ruikuttaa jonkun perään.
