Isiltä pojille
Heti alkuun totean alkoholin käyttötapojen muuttuneen muutaman kymmenen vuoden kuluessa aikaisempaa selvästi hillitympään suuntaan. Työelämää aloitellessani työmaajuopottelu oli erittäin yleistä. Jos et ryypännyt mukana, sait voimakasta paheksuntaa: "Paheiden summa on vakio. Koska sinä et juo, mitkä ovat sinun paheesi???" Lomalennot olivat silloin melkoista örvellystä. Tänä päivänä pärjätäkseen työelämän vauhdissa, on parasta olla viinan kanssa vähintäänkin kohtuullinen. Vanhan tyylin ryyppäämistä kohtaa enää ehkä Tallinnan ja Tukholman laivoilla.
Juuri päättyneellä Euroopan turneellani lennolla mennen tullen oli mukana isohko nuorten miesten urheilujoukkue. Jätän tarkoituksella mainitsematta heidän urheilulajinsa. Menomatka sujui kaikin puolin asiallisesti. Paluumatkaa odotellessa odotushalliin raahautui samainen urheilujoukkue, josta ainakin puolet oli vanhan suomalaisperinteen mukaisesti "hyvin väsyneitä". Päästyämme taivaalle, varsin pian yksi heistä oksensi suoraan koneen lattialle. Haju oli sen mukainen. Ilmakuoppia ei ollut, joten niistä se ei voinut johtua. Muulle joukkueelle janojuomat maistuivat. Matkustamosta poistuttaessa lähellä olleet matkalaiset lähettivät tälle yhdelle urheilijalle myrkyllisiä katseita.
Olen pohtinut sitä, miksi miesten kilpaurheiluun kuuluu alkoholi tärkeänä osana. Miksi urheiluareenalla pitää olla ylipitkät kaljatiskit katsojille? Ainakin joukkueurheilussa urheilijat nollaavat välillä jopa sillä intensiteetillä, että pääsevät lööppeihin asti vaikkapa hotellihuoneen kaluston tultua pirstotuksi tai muuta vastaavaa.
Homomiesten urheilua hiukan seuranneena en ole havainnut samanlaista alkoholipitoista urheilemista kuin vastaavissa heteroiden tapahtumissa.
Olen sitä mieltä, että urheiluun liittyvä alkoholikulttuuri välitetään tehokkaasti isiltä pojille erilaisten urheilutilaisuuksien yhteydessä. Tällaisesta pitäisi päästä eroon!
************
Tasapuolisuuden nimissä pitää mainita, että lennolla vierustoverinani oli yksi joukkueen jäsen, joka oli kaikin puolin hyvässä kunnossa ja hyvin kasvatettu. Hän keskusteli matkan ajan kohteliaasti kanssani.
Juuuuuri katsoin youtubesta muutaman videon kännisestä MM-joukkueesta - täytyy sanoa että pieni myötähäpeä tuntuu, eikä nyt ihan niin pienikään. Olen sen verran nuori ja maailmaa näkemätön etten osaa sanoa onko tämä vain suomalainen ilmiö vai päteekö muuallakin - ilmeisesti ainakin brittipiireissä ja jalkapallossa - mutta alkoholi tuntuu olevan ainoa keino todella nauttia voitosta, ainoa keino rentoutua. Se on kyllä kovin surullista, ja olen Juhanin kanssa samaa mieltä että sen voisi perinteistä kitkeä pikku hiljaa pois...
Ja siis nuo MM-joukkueen esiintymiset. Olin itsekin sanoinkuvaamattoman onnellinen voitosta ja olen ehdottomasti sitä mieltä että sitä tulee juhlia, mutta nuo julkiset esiintymiset olisi ehkä voinut vielä hieman pienemmillä promillemäärillä suorittaa... Mielestäni on hyvä että niihin on reagoitu julkisuudessa eikä vain hyssytelty piiloon, toivon vain etteivät kaikki tulkitse noita reagointeja nillittämiseksi tai nipottamiseksi.
Jotenkin tuntuu, että suomalaiset ovat jossain määrin huonoja voittajia ja ruotsalaiset ovat hyviä häviäjiä. Huonolla voittajan käyttäytymisellä en tarkoita erityisesti alkoholin kohtuullista nauttimista ja ilmoitsemista pienessä hiprakassa torin esiintymislavalla, mutta sitä yleisön toteuttamaa nälvimistä kisan hävinnyttä kohtaan seppelein, muunlaisin huomionosoituksin ja "ei se voitto, mutta pääasia, että Ruotsi hävisi" -asentein.
Hyvän häviäjän merkistä käy mielestäni ruotsalaisen lehden "Perkele"-otsikko, joka tavallaan samalla tunnustaa suomalaisen perkelemäisen sisun vaikutuksen samalla, kun se kiroaa oman joukkueen saamaa tulosta. Nerokas veto lehdeltä. En muista, että olisivat aikaisemmin voittaneena kovin paljon nälvineet kisan hävinneitä edes silloin, kun pesivät legendaarisesti suomalaisten kasvot korvia myöten viime minuuteilla.
Ruotsalaisten helmasyntinsä on kuitenkin hienoinen ennakkoylimielisyys oman erinomaisuuden puolesta ennen kilpailusuoritusta.
Jotenkin tuntuu, että urheilijoille ja varsinkin joukkueurheilijoille pitäisi järjestää oma erikoisvahva känniääliökampanja, jossa rautalangasta vääntäen näytettäisiin miten kansallissankariksi korotetun mestarin julkisuuskuva romahtaa sillä hetkellä kun hän tulee kameran eteen sopertelemaan sekavia silmäluomet puolitangossa tai rämähtää mahalleen punaiselle matolle pokaalinsa päälle ja kolhii sen pahan kerran sekä konkreettisesti että ennen kaikkea kuvaannollisesti.
Jukka Jalonen saattaa olla hyvä valmentaja, mutta hänen puolustelunsa julkikännäämiselle eivät osoita kovin hyvää arvostelukykyä. Iltasanomien mukaan hän on lausunut: "Mä väitän että nuoret ymmärtävät. Mulla on itsellä nuoria lapsia, 15- ja 17-vuotiaat. He ymmärtävät sen, että iskä ottaa pari kaljaa, kun on voittanut maailmanmestaruuden. He ymmärtävät ja hyväksyvät sen, eikä se tee musta alkoholistia."
Toisin sanoen Jalonen tarkoittaa, että räkäkänni koko kansan edessä on paikallaan ja käytännöllisesti katsoen pakollista aina, kun on mielestään saavuttanut jotain mihin on oikein kovasti pyrkinyt. Juuri näinhän monet nuo 15-17-vuotiaat, mahdolliset tulevat alkoholistitkin puolustelevat juomistaan. Aina löytyy syy ottaa "pari kaljaa", ja onhan se ihan luvallista kun kiekkoleijonatkin niin tekevät. Kun näitä syitä alkaa kertyä aina vaan useammin, ollaan jo hyvää vauhtia kaltevalla polulla. Tämän kulttuurin tuloksia ovat monet keski-ikään ehtineet entiset huippu-urheilijat, joilla alkoholinkäyttö luvattoman usein lipsahtaa kohtuuttoman puolelle, enemmän tai vähemmän julkisesti.
Toivottavasti edes SLU ottaa tämän huomioon ja alkaa kiinnittää etenkin joukkuelajien nuorisovalmennuksessa vakavaa huomiota myös tähän asennepuoleen. Valmentajaporras ikävä kyllä on suureksi osaksi menetettyä sukupolvea, mikä jarruttaa aika tavalla uusien asenteiden juurruttamista.
On tainnu olla kova paikka Ruotsille, et Suomi voitti. Ruotsalaisten kommenttien tasosta päätellen ruotsalaiset ei todellakaan osaa hävitä. Joku kiihkomielinen ruotsalaisfani oli kuulemma uhannu tulla Suomeen polttaan Suomen lippui. Ruotsalaiset on aina voittanu meidät, joten nyt oli meidän vuoro.
Toisaalta siitä mä oon samaa mieltä, et Suomen mm-joukkueen alkoholin huurunen örvellys meni liian pitkälle ja Mikko Koivun känninen esiintyminen Ylen suorassa haastattelussa oli vähintääkin noloo.
Suomalaiset on jotenkin niin noloja. Huonoja häviäjiä ja huonoja voittajia. Ei meitä miksikään pikkuveljiksi katsottaisi, ellei me itse siihen rooliin niin sujuvasti sujahdettaisi.
Tuossa melkein meidän ikkunamme alla, puiden takana on auto pahasti ruhjoutuneena ylösalaisin metsässä. MM-juhlayönä tuo onnettomuus tapahtui. Voisi olettaa kolmen nuoren olleen palailemassa autolla Helsingin keskustan juhlista. Risteystämme ennen on jonkinlainen suora. Keskellä sitä on tiessä kookas töyssy. Jäljistä päätelleen auto on ajanut huomattavaa ylinopeutta. Hallinta oli lähtenyt töyssyn kohdalla. Auto syöksyi vastapuolen tienreunan metsään. Paksu koivu nousi juurineen maasta. Näky on sellainen, ettei alkuun olisi uskonut kenenkään voineen selvitä hengissä. Yksi matkustajista loukkaantui vakavasti, muut lievemmin. Kuljettaja lähti paikalta pakoon. Hän oli tukevassa humalassa. Poliisi nappasi hänet. Heräsin siihen, että Mediheli laskeutui kattoja hipoen tielle. Paluulentoon se pääsi vajaan tunnin kuluttua. Se oli aika, joka meni mahdollisesti pahimmin loukkaantuneen saamiseen kuljetuskuntoon.
Mietin, että oliko tällä tapauksella yhteyttä tai mallia alkoholin käyttöön urheilutapahtumien yhteydessä.
Tuollaiset JuhaniVn kuvailemat tapahtumat ovat se surullisin päätepiste niille "parille kaljalle" mistä Public eye puhui... Suomalainen humalahakuinen juomakulttuuri on jo ylipäätään jokseenkin turhanaikainen ja kaiken lisäksi vaarallinen, ja suuria tunteita herättävät urheiluvoitot tuntuvat sitä vielä lisäävän. Eihän parissa kaljassa mitään vikaa oo, mutta kun se ei kaikkien kohdalla jää siihen...
Täytyy vielä sanoa että se myötähäpeän määrä kun Jutia ja Nurmista katsoo... :D Vois nyt kuvitella että niitäkin vähän hävettäis, vai onko tommonen umpihumalassa oleminen sit Jutin ja Nurmisenkin ikästen tyyppien keskuudessa jotenkin cool? Edelleenkin, pari kaljaa on ihan ok mut veikkaan et muutamilla oli kakkosen peräs (ainakin) yks nolla.
Nelosen uutiset haastatteli urheilujohtajaa tuosta tapahtuneesta. Haastattelija kysyi, että eivätkö urheilijat olleet työtehtävässä tullessaan Helsingin Kauppatorille yleisön eteen. Hän sai myöntävän vastauksen. Sen jälkeen hän tiedusteli josko töissä juopottelu olisi kiellettyä. Urheilujohtaja vastasi jotenkin, että eräissä tilanteissa se on sallittua!
Siis työmaajuopottelu! Siis tänä päivänä!
Ihme yrinää... "Työpaikkajuopottelua" on melkein pakon kanssa yhdessä sun toisessa seminaarin palaverin ja tapaamisen jatkoilla.
Raimo Summanen puolustaa kaunopuheisesti jääkiekkojoukkueemme ja sen johdon kännäystä.
Kai tällainen äijäpuheenvuorokin tarvittiin, mutta en silti osta hänen vuodatustaan. Ihmisten ei kuulu taantua villieläimiksi, olivatpa he omalla alallaan kuinka hyviä tahansa. En nähnyt Kauppatorin lavalla "savannin leijonia", vaan itsensä humalaan juoneita nuoria muutaman keski-ikäisen johdolla. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, eikä ammatikseen urheilevien rentoutuminen ja paineiden purkaminen kuulu julkisiin edustustehtäviin. Sivistynyt esiintyminen ei tee kenestäkään puudelia, ja mitä kukin tekee privaatisti sen jälkeen on sitten jokaisen oma asia.
http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/summasen-palopuhe-leijona-kohusta-savannin-leijona-vai-puudeliksi-alistettu/art-1288390187824.htmlSanoin jossakin pari vuotta sitten, että Suomi ei kestä toista jääkiekon kultamitalia: Pokaali palasina, kännisen pelaajan tekemä tasavallan presidentin rutistelu yleisön edessä, osa joukkueesta "nilkkatulehduksen" vuoksi estynyt jne. Joukkueen johtajat jopa puolustelevat julkista kännäämistä. Suurin piirtein kaikki mikä saattoi mennä pieleen myös meni pieleen.
Kannattaisi muuten urheilijoittemme ottaa esimerkkiä euroviisuedustajastamme. Hän ei voittanut kultaa, mutta julkisuuden hän hoiti kultamitalin arvoisesti siitäkin huolimatta, että hänen kohtelunsa ei kisojen aikana ollut kaikin puolin edes kohtuullista. Minulle on vieläkin käsittämätöntä, että Kirkkonummen kulmilta julkisuuteen pikaisesti tempaistu nuori mies pystyi hoitamaan roolinsa noin mallikkaasti, suorastaan ammattitaitoisesti.
