moi!
Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin oleva, kuitenkin pääkaupunkiseudulla jo pitkään asunut 24v. poju. Minulla on ollut satunnaisia suhteita jo 15 vuotiaasti asti, mutta tänä kesänä aloin tapailla vakavammin erästä ihanaa poikaa.
Tämän suhteen myötä päätin lopulta astua ulos kaapista, sekä perheelleni, että kavereilleni. En ole koskaan varsinaisesti yrittänyt asiaa peitellä, mutta en ole myöskään ole sitä kenellekään ääneen sanonut.
Niinpä istuin autoon, ajoin kotiini ja odotin kahdenkeskistä hetkeä äitini seurassa. Hän tietysti äitinä huomasi heti, että jokin asia vaivaa minua pahasti, joten hän kysyi mikä minun mieltäni painoi. Yllättävää, miten vaikea voi olla saada kaksi sanaa ulos suusta... Hän kuitenkin otti asian juuri haluamallani tavalla ja sanoi ne sanat jotka kaikki haluavat kuulla: "rakastan sinua siitä huolimatta yhtä paljon kuin ennenkin".
Kuitenkin tämän jälkeen hän on puhelimessa myöntänyt asian masentaneen häntä paljonkin. Varsinkin se, että hän lupautui puhumaan asiasta myös muun perheen kanssa ja pelkää heidän reaktiotaan kun huomasi miten vahvasti se häneen itseensä vaikutti. Hän kertoi myös olevansa surullinen minun puolestani, koska se sulkee hänen mielestään paljon ovia, esim uran suhteen. Tästä olen itse täysin eri mieltä ja moinen kommentti tuntuu pahalta, koska mielestäni homoille ei ole nyky-yhteiskunnassa mitään etenemisen esteitä varsinkaan urallaan. Tilanne on sikäli vielä auki, että äitini ei ole saanut kerrottua asiasta isälleni ja isoveljelleni, joten mietin jo kannattaisiko ottaa asia itse puheeksi.
Heti sen jälkeen kun olin kertonut äidilleni, ryhdyin järjestelmällisesti puhumaan parhaiden ystävieni kanssa. Kuten arvelinkin, he olivat tienneet jo vuosia ja kertoivat olevansa helpottuneita, että otin vihdoin ja viimein itse asian puheeksi. Tämän jälkeen minulla ei ole ollut pienintäkään ongelmaa myöntää ihmisille erilaisissa yhteyksissä olevani homo ja ylpeä siitä.
Kaiken tämän jälkeen olen onnellisempi kuin koskaan ja vasta nyt tunnen eläväni täysipainoista elämää. Vaikka kaapista tuleminen onkin elämän vaikeimpia päätöksiä, se totisesti kannattaa silläkin riskillä, että menettää välinsä perheen tai joidenkin ystävien kanssa. Itselläni ei ole tullut vielä yhtään välirikkoa, joka kertoo siitä miten hyvin olen ystäväni valinnut, kiitos heille.
Olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin oleva, kuitenkin pääkaupunkiseudulla jo pitkään asunut 24v. poju. Minulla on ollut satunnaisia suhteita jo 15 vuotiaasti asti, mutta tänä kesänä aloin tapailla vakavammin erästä ihanaa poikaa.
Tämän suhteen myötä päätin lopulta astua ulos kaapista, sekä perheelleni, että kavereilleni. En ole koskaan varsinaisesti yrittänyt asiaa peitellä, mutta en ole myöskään ole sitä kenellekään ääneen sanonut.
Niinpä istuin autoon, ajoin kotiini ja odotin kahdenkeskistä hetkeä äitini seurassa. Hän tietysti äitinä huomasi heti, että jokin asia vaivaa minua pahasti, joten hän kysyi mikä minun mieltäni painoi. Yllättävää, miten vaikea voi olla saada kaksi sanaa ulos suusta... Hän kuitenkin otti asian juuri haluamallani tavalla ja sanoi ne sanat jotka kaikki haluavat kuulla: "rakastan sinua siitä huolimatta yhtä paljon kuin ennenkin".
Kuitenkin tämän jälkeen hän on puhelimessa myöntänyt asian masentaneen häntä paljonkin. Varsinkin se, että hän lupautui puhumaan asiasta myös muun perheen kanssa ja pelkää heidän reaktiotaan kun huomasi miten vahvasti se häneen itseensä vaikutti. Hän kertoi myös olevansa surullinen minun puolestani, koska se sulkee hänen mielestään paljon ovia, esim uran suhteen. Tästä olen itse täysin eri mieltä ja moinen kommentti tuntuu pahalta, koska mielestäni homoille ei ole nyky-yhteiskunnassa mitään etenemisen esteitä varsinkaan urallaan. Tilanne on sikäli vielä auki, että äitini ei ole saanut kerrottua asiasta isälleni ja isoveljelleni, joten mietin jo kannattaisiko ottaa asia itse puheeksi.
Heti sen jälkeen kun olin kertonut äidilleni, ryhdyin järjestelmällisesti puhumaan parhaiden ystävieni kanssa. Kuten arvelinkin, he olivat tienneet jo vuosia ja kertoivat olevansa helpottuneita, että otin vihdoin ja viimein itse asian puheeksi. Tämän jälkeen minulla ei ole ollut pienintäkään ongelmaa myöntää ihmisille erilaisissa yhteyksissä olevani homo ja ylpeä siitä.
Kaiken tämän jälkeen olen onnellisempi kuin koskaan ja vasta nyt tunnen eläväni täysipainoista elämää. Vaikka kaapista tuleminen onkin elämän vaikeimpia päätöksiä, se totisesti kannattaa silläkin riskillä, että menettää välinsä perheen tai joidenkin ystävien kanssa. Itselläni ei ole tullut vielä yhtään välirikkoa, joka kertoo siitä miten hyvin olen ystäväni valinnut, kiitos heille.