rakkaudesta
miksi rakkaus on niin vaikeaa?
miksi se sattuu?
eikö rakastamisen pitänyt olla ihanaa?
enkö osaakaan rakastaa?
vastatkaa, jos tahdotte.
... Ikuisuuskysymyksiä, tosi vaikeaa vastata. Vaikeaa siinä on mielestäni nykyajan hektisyys, ei anneta rakkaudelle aikaa kehittyä ja kasvaa. Rakkaus on kahden ihmisen yhtäaikainen voimakas yhteenkuulumisen tunne, missä juuri tuo yhtäaikaisuus voi puuttua, useinhan toinen saattaa olla vähän "rakastuneempi" kuin toinen, jolloin tunteen täydellinen palo jää täyttymättä. Se sattuu, koska siinä ihminen paljastaa itsestään kaiken jättäen "kentän" avoimeksi, ilman puolustusta. Parhaimmillaan rakkaus on upeaa, olen ehdottomasti sitä mieltä, vaikka kaikki eivät edes usko rakkauteen... Sääli. Mutta silloin tietysti säästyy myös kivulta, siirtyen kevyesti vain seuraavaan suhteeseen..? Mitä mieltä olette muut näistä herkistä asioista? Onko romantiikalle enää sijaa nykyään?
Ei, en usko rakkauteen. Rakkaudessa on liikaa muuttujia ja kaikenlaisia vaatimuksia mukana joita en pysty täyttämään, joten tyydyn elämään yksin. Siltä pohjalta on myös vaikea sanoa juuta taikka jaata siitä miksi rakkaus olisi niin vaikeaa. Ehkä ihmiset vaativat toisiltaan liikaa?
Dio , noita muuttujia ja vaatimuksia on elämässäkin. Tänä päivänä ihminen tekee tunnissa saman verran päätöksiä, kuin luolamies aikanaan koko elämänsä aikana. So, jos rakkaus ei sovi valintojen ja vaatimusten takia, niin miten tuon elämän(laadun) laita on?
Kaipa se rakkaus tulee, kun sille antaa tilaa. Tilaa sekä kalenteristaan, mielestään että sydämestään.
Rakkaus satuttaa, koska siinä on paljon pelissä. Odotuksia, haaveita, toiveita, unelmia. Ja pelkoja sekä monesti myös traumoja tai ainakin arpia aikaisemmista ihmissuhteista.
Mitä kauempana realiteetit ovat, sitä varmemmin jotain menee pieleen jossain vaiheessa. Loppuuko rakkaus silloin? Ehkä ei, mutta ihmissuhteet välillä loppuvat tai muuttuvat toisenlaisiksi. Kun kohde on poissa rakkaus sitä ihmistä kohtaan hiipuu tai painuu pinnan alle. Yleensä kai käy niin, että lopulta rakkaudesta ei ole jäljellä kuin joitain elementtejä, kuten vaikka kunnioitus tai vilpitön toive, että ennen tärkeällä ihmisellä menisi hyvin, että hän olisi onnellinen, vaikka siihen ei enää itse voisi tai edes haluaisi olla vaikuttamassa.
Kun sitten eron jälkeen aikasemman rakkaansa näkee nostattavat rakkauden jäänteet tunteita pintaan. Jos luopumisen tuska ei enää hallitse, voi tuntea hyvää oloa nähdessään ennen tärkeän ihmisen voivan hyvin.
Vastaavasti, jos näkee aikaisemman rakkaansa onnettomana tai esim. käyttäytyvän halvasti, tuntuu se pistävältä, vaikka asialla sinällään ei enää olekaan mitään tekemistä itsen kanssa.
Jouduin itse viikonloppuna katsomaan vierestä episodia, missä exän ja etenkin hänen muassaan olleiden exälle osoittama niljakas huomio sekä arvottomat katseet saivat minussa aikaan pitkäkestoisia puistatuksia. Mä kuitenkin kunnioitin ja arvostin sitä miestä, joka nyt on alennustilassa. Tavallaan koen, että tilanne alensi myös minua.
Eli rakkauden vaikutukset ovat pitkäkestoiset. Vielä myöhemminkin menneen rakkaan onni tai epäonni koskettavat jollain tapaa. Merkityksetöntä rakkaasta ei kai koskaan tule, vaikka missään suorissa tekemisissä ei enää olisikaan.
Tälläisiä ajatuksia.
sunshine - paistaa se aurinko risukasaankin ;)
Itselläni on ollut pitkäkestoisia suhteita, mutta oikeastaan vasta nyt tässä suhteessa alan tajuamaan mitä se rakkaus oikein on. Ehkäpä noissa muissa suhteissa on ollut kysymys enemmänkin turvallisuushakuisuudesta. Vasta toinen kaltaiseni ajatteleva, tunteva ja toimiva ihminen osaa näyttää mitä rakkaus on - se on sanoja, tekoja, tunteita ja uhrautumista toisen puolesta...
Sinulle sunshine toivon kaikkea hyvää, ja uskoa siihen, että kalenterisi, kuin elämäsi kyllä täytyy rakkaudesta silloin kun sen aika on...
Kiitos arkadas, kaikkea hyvää sinullekin :=)
Hyvä pointti muuten tuo suhteiden vertailu. Omien kokemusten perusteella voin vain sanoa, että rakkaus on ollut erilaista jokaista kohtaan. Voi hyvinkin olla, että se suurin on vielä tulematta, erilainen se tulee ainakin jälleen olemaan. Onneksi. Nyt on hyvä näin.
Mulholland drive-elokuva oli hyvä juuri tässä suhteessa. Se kertoi lesbosuhteen tarinan. Aika järkyttävä.
Ulkonäköasiat ovat hyvin tärkeitä ja usein ohittavat kaiken muun. Kirjoitan näin huolimatta useiden eriävistä mielipiteistä, mitkä kieltävät vallitsevat asenteet homomiesten parissa.
Jos on ruma, on turha odottaa muuta kuin yksinäisiä iltoja gaypaikoissa.
Ulkonäkö, ulkonäkö ...
Toki viehko pinta vetää puoleensa, mutta ne hyvännäköiset vasta yksinäisiä voivat ollakin - ihminen ei kiinnosta pinta vain.
Jaa-a, kuinkakohan moni on rakastunut vain pelkkään pintaan ottamatta selvää mitä on ihminen sen takana - tai edes kiinnostumatta siitä. Jos on itse pettynyt siihen, että viehkon pinnan takaa löytyikin esim. toimivat aivot, kannattaa miettiä miten pettynyt se toinen oli kun tajusi, että vain pinta kiinnosti.
Eri asia sitten jutut joiden ei ollut tarkoituskaan kestää - ei kummankaan mielestä.
En ole koskaan pitänyt itseäni erikoisen vetävän näköisenä, mutta olen ollut suhteessa, jonka perusta oli pelkkää pintaa. Se oli täysi katastrofi, mutta tïedostin sen vasta pitkän ajan kuluttua eron jälkeen.
Ja nyt taas pitää muistuttaa ennen kuin valitatte ettei flaksi käy gay-kapakassa rumuutenne vuoksi: Mies ei naamalla koreile. Hankkikaa lihakset salilla ja hankkiutukaa läskeistänne eroon!
Tällä tavoin toimien muiden on paljon miellyttävämpi päästä tutustumaan teidän valloittavaan sisimpäänne!
Vai oletteko sittenkin laiskoja flegmaattisia nyhveröitä? Hei, sehän tarkoittaa rumaa sisäkuorta, ei ulkokuorta. Ruma sisäkuori heijastuu väkisinkin ulkokuoren olemukseen.
Nimim. potku peffaan, ei tota pliiz.
Panostus ulkonäköön, vaikka lihaksiin, takaa ainakin sen että sisimpään halutaan vahvasti tutustua sen takapuolella olevan aukon kautta. Ei niinq muuta.
näitten myöhempien viestien perusteella maailmassa ei enää ole paikkaa romantiikalle... sääli että noin ajatellaan.
Rakkaus on sitä, tai oikeastaan rakastuminen on sitä että tuntee itsensä aivan avuttomaksi. Vastaamaton rakkaus sattuu ja polttaa eikä tunteilleen voi mitään. Jos taas löytää jonkun jota rakastaa ja joka rakastaa sinua takaisin se on varmaan maailman ihanin tunne. Rakkaus on kuitenkin riski; se on pelottavaa ja särkyvää. On hyvin helppoa että siitä seuraa vain surua. siksi kai ihmiset pelkäävät sitä, kontrollin puutetta. rakkaus on itsensä paljastamista, ja hitonmoisen pelottavaa...
Vielä rumuudesta; Miten kyyninen voi oikein olla?! Rakkaus näkee ulkokuoren läpi. Rakkaus ei ole pelkkää seksiä ja himoa ja nättiä ulkokuorta. Varokaa myös "ruma"- sanan käyttöä! Ainoa millä on väliä on pitääkö itsestään vai ei. Jos itse kokee olevansa ruma, niin silloin tietenkin on ruma! Epävarmat, itseään vihaavat ihmiset eivät ole tietenkään mitään rakkauden ihannekohtia... Jos ei rakasta itseään ei voi rakastaa ketään muutakaan. Rakkaudettomassa seksissä on ehkä kyse pelkästä ulkokuoresta, rakkaudessa ei.
mew,
En minä kyllä rakastuessani ole itseäni avuttomaksi tuntenut. Oikeastaan päinvastoin, erittäin hyvinvoivaksi ja vahvaksi kaikilla tasoilla. Onkohan tämä siis selkeästi yksilöllistä? Mielenkiintoista.
Avuttomuuden tunteet tulivat minulle sitten, kun huomasi toisen rakkauden hiipuneen ja eron jälkeen.
Romantiikalle on paikkansa ja sille on tilausta. Kokonaan eri asia on uskalletaanko tai halutaanko edes antaa romantiikalle mahdollisuutta tulla. Väittäisin näin. Väkisin mitään ei tietysti synny. Tarvitaan vapaata tahtoa, aitoa kiinnostusta, halua ja uskallusta heittäytyä.
Rakkaudeton seksi - jotkut puhuvat fyysisestä rakkaudesta. Voiko ihmistä rakastaa vain fyysisten ominaisuuksien vuoksi, vai onko kuitenkin kyse itsen tehostamisesta? Onko fyysisesti vetoavan miehen kellistäminen vain sulka omaan hattuun? Seuraavan siirrytään kun saalis on kaluttu riittävästi, tai se ei enää miellytä. Tälläinen viittaisi narsistiseen käytökseen myös. Eri silloin asia, kun molemmat tietää, että kyseessä on vain seksijuttu.
"Jos ei rakasta itseään ei voi rakastaa ketään muutakaan". Niin totta. Miten voi antaa itsestään, jos ei rakasta itseään? Ehkä sitä silloin vain ottaa, odottaa kaikkea toiselta? Ei kukaan ihminen voi sellaista paikkaa täyttää ilman ongelmia.
Niin juuri, ei voi olettaa että joku muu "pelastaa" sinut, sen sinun on tehtävä itse...
Tuo kommenttini avuttomuudesta oli kyllä subjektiivinen mutta mitä tarkoitin on että rakkaus tekee pehmeäksi ja avoimeksi ...ja, ja... tajuatko mitä tarkoitan?
Vielä tuosta rumuus-jutusta: ulkoisten paineitten takia n.s "rumat" ihmiset voivat todellakin ruveta pitämään itseään rumina. Tämä johtaa siihen että rupeaa vihaamaan itseään ja pitää itseään ällöttävänä... se taas vaikuttaa elämäntapaan... Joku sanoi jotain siitä että "rumat" ihmiset jäävät yksinäisiksi... typerää sinänsä mutta se ei johdu siitä (jos nyt vaikkapa sanotaan että näin on)että he ovat "rumia" vaan siitä että he pitävät itseään rumina. Niin paljon riippuu asenteesta
Pohdiskelin tuossa yhdessä toisessa keskustelussa muun muassa rakkautta ja sain väkästeltyä tällaisen lauseen. Musta se kuulostaa hyvältä.
"Musta rakkautta vois kuvata kahden ihmisen suhteeksi, jossa molemmat voivat olla henkisesti ja fyysisesti läsnä ja täysin avoimia toisilleen ja itselleen ilman pelkoa tulemisesta vahingoitetuksi ja että tämä läsnäolo tuntuu molemmista hyvälle."
Okei, toi ny on tommonen lausekyhäelmä, mutta kun siihen paneutuu niin kyllä siitä jotain irtoo.
Noista rumuus, komeus, lihas jne. jutuista oon sen verran tän lyhyen elämäni aikana oppinut, että makuja on monia ja kauneus on katsojan silmissä. Kärjistäen sanottuna joistakin bodattu hunkki on seksikäs, jostakin karvainen pullero on suorastaan vastustamaton, jotku tykkää kukkakepeistä, jotku naapurin pojista. Eli summa summarum: kyllä kaikki ovat kauniita ja seksikkäitä aina jonkun mielestä. Tää nykyajan mallipärstä & bodypumppivartaloiden ihannointi vain aiheuttaa niin mahdottomia paineita ihmisille, kun "yleisen" mielipiteen mukaisesti pitäisi olla sitä ja tätä, mutta kun se ei ole todellisuus.
mew,
kyllä ymmärsin. Olet oikeassa. Rakastunut avaa itsensä ja on siten altis vahingoittumiselle. Siksi ei ole ollenkaan vähäpätöistä miettiä useampaan kertaan, onko tämä juuri se ihminen, jonka kanssa minun on hyvä olla ja haluaako hän olla hyvä minulle ja minä hänelle. Kaikki tietää, että sellaisia ihmisiä on todella harvassa.
Sitä voi kokea itsensä rumaksi, koska on epävarma. Kaikki tietää tarinan rumasta ankanpojasta. Se on monesti todeksi todettu vertauskuva. Eiköhän sisäinen tasapaino ja itsensä hyväksyminen ole lähtökohta onnelliselle elämälle.
Tuo Vilhelmin lause kuvaa oikein hyvin kahta toisiinsa rakastunutta ihmistä.
Keskustelin juuri ystäväni kanssa. Esiin pullahti ajatus, että miksi niin moni suomalainen (hetero- ja homo-) mies
vaikuttaa
kiukkuiselta äijältä. Eli siis siltä, että heillä on tarve määrätä miten ns. homma etenee. Machokulttuuria?
Ei toimiva suhde ole jatkuvaa taistoa kaapin paikasta. Ei se liioin ole jatkuvaa myöntymistä toisen egon tai komentelun alle. Eikö tarkoitus olisi, että molemmilla on hyvä ja luontevaa olla oma itsensä ilman jatkuvaa tai edes toistuvaa rajanvartiointia?
Epävarmuusko panee esittämään kaupungin kovinta narttua tai karjua? Siitäkö se onni alkaa? Mitä annettavaa oli sille toiselle, jota kai kuitenkin etsii, koska yrittää käytöksellään valloittaa? Onko sitten ihme, että törmää vääriin ihmisiin, kun oma käytös on lavastettu? Epäaitouden tunnistaa helposti, mutta vaikeampaa on selvittää mitä siellä alla todella on.
Sunshine, puhut TODELLA asiaa.. just noin se menee...ettäs jollain ihmisil on sana hallussa ihan eri lailla, hienoo!! Kaikkea hyvää hyvää sulle! (kin). Toivoopi vanha ja raihnanen
suvi-missi. (Mutta kesäloma alkoi just!)
Ok, Nina Simone laulaa rakkaudesta hyvin (ja Bowiella on myos versio tasta):
Wild is the Wind:
Love me, love me, love me, say you do
Let me fly away with you
For my love is like the wind, and wild is the wind
Wild is the wind
Give me more than one caress, satisfy this hungriness
Let the wind blow through your heart
For wild is the wind, wild is the wind
CHORUS:
You touch me, I hear the sound of mandolins
You kiss me
With your kiss my life begins
You're spring to me, all things to me
Don't you know, you're life itself!
Like the leaf clings to the tree,
Oh, my darling, cling to me
For we're like creatures of the wind, and wild is the wind
Wild is the wind
CHORUS:
You touch me, I hear the sound of mandolins
You kiss me
With your kiss my life begins
You're spring to me, all things to me
Don't you know, you're life itself!
Like the leaf clings to the tree,
Oh, my darling, cling to me
For we're like creatures in the wind, and wild is the wind...
Kas, Rokkihomo pisti minullekin tutun biisin, vieläpä vanhan suosikin :=)
Niin, on maailma on täynnä säkeitä rakkaudesta. Tässä yksi oma suuri suosikki.
AUTOMATICALLY SUNSHINE
Supremes
Oh baby let's take life's highway
It's automatically yours
And my way no road is too rough to travel
We'll walk barefoot on life's gravel together
Whatever we express now
Automatically means success now
Whatever mystery life's about
There's no doubt we'll work it out
Cause you're mine and I'm yours
So who cares if when it rains it pours
I'm yours and you're mine
It's automatically sunshine
Oh baby, baby
Ooh baby until you find you automatically
I'm behind you so do your thing and always know
Where you go I'm gonna follow
Don't you worry when you're set back
Home you'll hurry and then you'll get back
All the courage my love can give
For all our lives long as we give
Itse lämpiän näissä rakkaus / ystävyyslauluissa elokuvastakin tuttuun Bette Midler - biisiin leffasta "Ikuiset ystävät"
*liikuttuu taas kerran kappaleen sanoista*
It must have been cold there in my shadow
To never have sunlight on your face
You were content to let me shine, that's your way
You always walked a step behind
So I was the one with all the glory
While you were the one with all the strength.
A beautiful face without a name, for so long
A beautiful smile to hide the pain
Did you ever know that you're my hero
And everything I would like to be
If I can fly higher than an eagle
You are the wind beneath my wings
It might have appeared to go unnoticed
But I've got it all here in my heart
I want you to know I know the truth
Of course I know it
I would be nothing with out you
(etc)
Rakkauden on oltava vaikeaa, koska jos se olisi helppoa se ei olisi niin suosittua. Ihmiset kun arvostavat harvemmion ilmaiseksi/helposti saavutettuja/ylläpidettyjä juttuja. Vrt. ihana/lähes täydellinen t/p.ystävä, jota silti on pakko pettää. Toista ihmistä, edustipa hän mitä sukupuolta tahansa, ei voi ymmärtää, koska ihminen on irrationaalinen olento. Usein jopa itsensä ymmärtäminen on mahdotonta, ainakaan jälkikäteen tarkastellen.
Toinen mahdollinen selitys: rakkaus on vaikeaa siksi, että se on yhteisesti ylläpidetty myytti. Myyttien pitäminen kasassa arjessa on todella vaikeaa, etenkin valistuksen aikakaudella. Myytin ylläpitäminen on kuitenkin massojen hallinnan kannalta tärkeää, näin ne eivät ehdi kapinoimaan/keskittymään olennaiseen.
Rakkaus sattuu, koska myytin totena pitäminen vaatii suunnattomasti sitoutumista, aikaa, energiaa ja toisinaan myös rahaa. Kuinka kauan saisit yhtäjaksoisesti pidettyä hengissä saippuakuplia?
Rakastaminen on ihanaa... mainosten fantasiamaailmassa. Tosiasiassahan tätä voisi verrata hoikkana pysymisen: useimmille jumalaton vaiva, joutuu uhraamaan niin paljon ja jossain vaiheessa urheasta taistelusta huolimatta homma kusee.
Voiko kukaan oikeastaan osata rakastaa? Niin väittävät monet, mutta petostahan on joka lähtöön, tehokkainta on varmaan itsepetos. Toisaalta toiset väittävät myös osaavansa lentää ja saattavat uskoakin siihen (liian vilkas mielikuvitus tai mielen tasapaino hukassa). Tieteelliset todisteet puuttuvat.
Parasta olisi varmaankin siirtyä sen pienen kiinalaisen kansan käytäntöön, jossa ei sitouduta ja lapset hoidetaan yhteisvastuullisesti. Mustasukkaisuus yms. ongelmia ei ole ja vääristä odotuksista johtuvilta ongelmilta vältytään.
kyyni ei sitten tunne kai muitakaan tunteita? Rivien välistä paistaa katkeruus -ainakin näin minä sen tulkitsen. Mutta ihmettelen vain miksi?
täytyy muistaa, että rakkautta on monenlaista. on äidin rakkautta lasta kohtaan, lapsen rakkaus vanhempiin, sisaruksiin, sukuun. on rakkaus ystäviä kohtaan.
on ensirakkaus. kuinka se voikin olla niin ihanaa, mutta silti satuttaa niin paljon...
on rakkautta monenlaista, mutta ensirakkaus ei koskaan unohdu.
tai mitäpä minä unohduksesta vielä tiedän, kun tämmöinen 17v. vasta ensirakkautensa menettänyt tytteli olen.
mutta sen olen oppinut, ettei rakkaus ole pelkästään ruusuilla tanssimista.
Elämä on ironista ja siksi minäkin olen yhdessä naisen kanssa melko onnellisesti toista vuotta jo. Yritän siis silti koko ajan, vaikka käsitykseni onkin edellä kirjoittamani. KOSKA olen äärimmäisen itsepäinen..tai sitten vain masokisti. Puolen vuosikymmenen suhdekin taakse mahtuu.
En ole katkeroitunut, en ollenkaan. Suhteissani ei ole koskaan ollut petosta kummaltakaan puolelta (tai sitten en vain koskaan saanut sitä selville).
Käytän tunneskaalaani laajasti, kaikkia positiivisia ja negatiivisia tunteita esiintyy aika ajoin, pääosin kuitenkin positiivisia. Vihaan todella harvoin, se kuluttaa niin paljon etten voi antaa niin paljon epämiellyttävälle ihmiselle itsestäni. Ei mulle kyllä ole sattunutkaan ikuisuuksiin mitään sellaista, joka tuohon tunteeseen olisi ajanut. "Rakkaus" ja vihahan ovat toistensa äärimuodot, saattaa tosin olla niin, etten jaksa "rakastaakaan" ketään ikuisuuksia. Ehkä olen tunnevammainen, ehkä vain vapautunut myytin jahtaamisesta.
Yleisesti minua pidetään aika kilttinä ja empaattisena (ne jotka tuntee), en tietenkään näytä tätä puoltani kaikille, koska se johtaisi väistämättä siihen, että minua yritettäisiin käyttää hyväksi.
Jassoo kyyni, kai sita voi sitten verrata uskontoon:
ei valttamatta pysty perustelemaan jarkisyin tai todistein, mutta
tietaa-kokee-tuntee.
"Myytin perassa juokseminen" on mielestani kylla pirun hyvin sanottu, jos puhutaan rakkaudesta rakkauden vuoksi.
"Far worse to be love's lover than a lover that love has scorned"
(Nick Cave: "Let love in")
MUTTA sita kun voi sattua ja tapahtua kaikenlaista suunnittelematta. Itse en ole "juossut myytin perassa" vuosiin, mutta monenlaista rakkautta on ja riittaa.
Helsingin Sanomat referoi tänään (28.7.2005) New York Timesia.
Rakastuminen voi saada ihmisen käyttäytymään mielettömällä tavalla ja ryhtymään itselleen epätyypillisiin suorituksiin.
Uuden aivotutkimuksen valossa tämä ei ole ihme, sillä aivokuvissa rakkauden ensi huuma muistuttaa nälkää, janoa tai huumeen himoa, raportoivat amerikkalaistutkijat Journal of Neurophysiology -lehdessä.
Sekä seksuaalinen kiihottuminen että kiintymys aktivoivat aivot aivan toisella tavalla.Tutkimuksessa näytettiin 17 vastarakastuneelle opiskelijalle kuvaa heidän ihastuksensa kohteesta ja vertailun vuoksi kuvaa tavallisesta tuttavasta. Samalla heidän aivojaan seurattiin magneettikuvauksella (fMRI). Rakkauden kohteen katsominen aktivoi syviä aivoalueita tietoisuudesta vastaavien alueiden alapuolella.
Tutkimusta on jatkettu kuvaamalla myös 17 nuorta miestä ja naista, joiden ihastus on hiljattain jättänyt heidät. Heidänkin aivojaan kuvattiin, kun he katsoivat kuvaa heidät hyljänneestä rakkaasta. Analyysi on vielä kesken, mutta alustava tulos näyttää selvältä, kertoi tutkimusta tekevä antropologi Helen Fisher New Jerseyn osavaltionyliopistosta. "Se näyttää kertovan saman, mitä psykologinen kirjallisuus, runous ja tavalliset ihmiset ovat huomanneet jo ajat sitten: hylätyksi tuleminen itse asiassa voimistaa romanttista rakkautta."
Rakastuminen. Niin.
Tuli mieleen muistoja siitä kun kerran mielestäni rakastin. Totesin rakastavani kun kuulin että kaveri voi sokeutua milloin vain ja edelleen halusin olla siinä vieressä. Olin 16 ja kaveri oli hetero. Kerroin rakastavani joskus kevättalvella kun puista putoili litroja sohjoa tuulen takia meidän niskaan. Rakastin ehkä vielä vähän enemmän kun kaveri ei ollut moksiskaan, totesi vain että "ei se mitään, lähetään jatkamaan bileitä".
Ehkä rakastan vähän vieläkin, en vain halua myöntää sitä itselleni.
Saa muuten tulla melkoinen kaveri vastaan että käytän tuota sanaa uudelleen.
Hyviä muistoja. Surullisia, mutta hyviä.
Rakkaus! Rakkaus HÄNEEN ylitti kaiken, mitä osaan kuvitella!
Rakastan Häntä sinä persoonana mitä hän on. Siihen kuuluu sekä ulkoinen että sisäinen; sekä taidot ja tiedot että puutteet ja viat.
Luotamme toisiimme niin, että ei ole pelkoa, nolostumista...
Hän ei ole poissa, vaan mieleni ja sydämeni ovat täynnä rakastani. Hänen olemassaolonsa on ihanin lahja minulle. Haluan ja toivon kaikin keinoineni voivani näyttää teoillani rakkauttani.
On jo ikuisuuteen taottu.
Romantiikka elää :) Mikään ei vedä vertoja sille tunteelle kun on rakastunut. Millään tahtomisella en ole sitä tilaa saavuttanut, jos on haku päällä niin tilanteisiin hakeutuu joissa sopivia ihmisiä toivoo kohtaavansa. Olin pitkään ehdottomasti sitä mieltä että ihminen on itsensä herra ja asioita ei vaan "tapahdu". Ja kun rakastuin niin itsensä unohtaminen oli ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa, ja fyysistä. Parisuhteen rakentaminen huuman jälkeen onkin eri juttu.
Täytyy sanoa et aika ajoin nää rakkauskuvaukset on aika hirveetä luettavaa... Eikä siis siks että ne ois ällöjä vaan koska aika ajoin tuntuu siltä että itse ei tule koskaan kokemaan rakkautta. Edes omakohtaista mutta etenkään sitten molemminpuolista...
Mutta onhan ne tietty hyvää ruokaa haaveille ja mielikuvitukselle. :)
streetboy... lienee tuossa iässä ja asenteissa se ero, nuorilla on erilainen maailman kuva kun meillä vanhemmilla. Meillä on osin realiteetit kuvissa mukana, mutta mekin irtaudumme joskus realismista ja elämme pilvissä.
Itsekin epäilit sitä "kokeeko koskaan..:" - tyyliin, siihen voin vain sanoa, ettei kaikki tapahdu hetkessä, sormia napsauttamalla.
On olemassa rakastumisia ensi silmäyksellä - itsekkin sellaisen olen joskus kokenut - on harvinaista, mutta rakastuminen on enemmän myötäelämistä, oppimista ja ennenkaikkea asioiden yhdessä tekemistä - muistojen ja yhteisen elämän rakentamista. Taidan olla aika vanhahtava ajatuksissani, mutta näin se minun mielestäni menee - opittuani, ettei kiireellä saa mitään kestävää aikaiseksi.
Uskon, että Sinullekin löytyy se oikea, silloin kun sille on oikea aika...
"Aika on ilon, aika on naurun, aika on rakkauden, aika on surun..."