entäs jos sinun lapsi on homo?

Tuoll oli juttua aiheesta "en minäkään halua lapseni olevan homo" Olen itse tullut kaapista ulos ja ongelmitta kaikin puolin, kertaakaan ei mitän ongelma ollut. Itselläni kuitenkin 3 lasta ja moni on kysynyt, entäs jos sun lapset kans? Ja mä en sitä haluais missän nimessä. Miksikö? No kuka tahtoo omille lapsille tätä elämää? Tunnevammasia, pinnallisia ihmisä liiankin paljon. Salailua jossain tietyissä tilanteissa, sydänsuruja ja epävarmuutta.. Tiedän että joku ärähtää tyylin "ei niiss heteropiireissä ole sen helpompaa", mut valitettavaa totuus on se että on! Vaikka kuinka kaunisti tässä forumissa ja mualla homppelit esittävät asiat, mut menkäs vaikka mamaam, lihatiskiä vaan. Ketään kiinostaa toisen ihmisen tunnet, ihmisen sisältö. Pää-asia että on hyvän näköinen ja osaa hommansa jatkoilla...Entäs chatti? Kuinka monessa hetero chatiss samallaista menoa? Sexiä,sexiä,sexiä... Loppujen lopuks tosi harva homo suhde on täysin yksiavionen :(

Onpas taas kerran erittäin ansiokkaasti sisäistetyt stereotypiat homoista.. Ja ruoho senkun vihertää, nimenomaan siellä aidan toisella puolella.. *Huokaus*

Väitit, että heteromaailma on homomaailmaan verrattuna jonkinlainen "onnela" ja että toisin väittäminen olisi turhaa. Uskallan kuitenkin olla toista mieltä. Heteromaailma on aivan samalla tavoin pinnallinen, turhamainen ja julma.

Kuka täysjärkinen ihminen lähtee yöklubeihin hakemaan elämänsä suurta rakkautta? Tai syvällisiä keskusteluja? Oletko koskaan edes käynyt heterobaarissa? Aivan samanlainen lihatiski siellä odottaa. Erotuksena vain on, että miehet kuolaavat naisten perään ja lähentelevät näitä häpeilemättä (vaikka nainen ei silminnähden olisikaan kiinnostunut).

Mitä tulee tunnevammaisuuten, salailuun, sydäsuruihin ja epävarmuuteen, niin oletko todella niin _naiivi_, että kuvittelet näiden olevan joitain homojen erityisominaisuuksia?? Ne ovat INHIMILLISIÄ ominaisuuksia, ja jos saisit nostettua ne ruusuiset heterolasit silmiltäsi niin huomaisit, että maailma on pullollaan tunnevammaisia, salailevia, surullisia ja epävarmoja ihmisiä - niin heteroita, homoja kuin biseksuaalejakin.

Höpö höpö, matkamies. Jos joku on pinnallinen niin sinä. Koeta kerrankin puhkaista vaaleanpunainen kuplasi ja nähdä noiden herttaisten yleistystesi taakse.

Jos minulla olisi lapsi, haluaisin hänen olevan onnellinen. Enkä missään tapauksessa haluaisi, että hänestä tulisi pinnallinen.

Kumpikaan ominaisuus - onnellisuus ja pinnallisuus - ei katso seksuaalisuutta.

Matkamiehelle:

En osaa ottaa kantaa (teoriassa mahdollisten) lasteni seksuaaliseen suuntautumiseen, kun en sellaisia ole ajatellut hankkivani - ja sitä kautta en asiaa ole syventynyt pohtimaan.

Joitain ajatuksia edellinen postaus kyllä herätti.

Päällimmäisenä mietin, että kyllä tässä elämässä on tilaa kaikille ja että luja ihminen pärjää niin homona kuin heterona - ja toisaalta heikko ihminen yhtä vähän kumpanakaan. Oman itsetunnon lähteet ovat kodissa ja lapsuudessa.

Jos olet tullut kaapista ulos ilman ongelmia, niin miksi puhut "tällaisesta elämästä"? Onko siinä ehkä sittenkin joitain ratkaisemattomia ongelmia? Oliko ulostulon prosessi sittenkin raskas? Vai onko ongelma uuden rakkauden tai ihmissuhdeverkoston löytäminen kaapista ulostulon jälkeen?

Tunnevammaisiin ja pinnallisiin ihmisiin törmää yhtä lailla, oli kyse homoista tai heteroista. Sydänsurut ja epävarmuus ovat yhtä lailla heteroelämän ongelmia. Ne asiat nousevat pintaan aina kun aiheena on suuret tunteet - kuten rakkaus.

Salailu (ja sen tuoma lisäepävarmuus) on kieltämättä yhä suuri ongelma homon elämässä. Vanhemmille, sukulaisille, työympäristössä jne. ei voi olla kokonainen oma itsensä, jos joutuu jotain piilottelemaan. Salailemisen "pakko" on kuitenkin vähenemään päin ja toivottavasti aikanaan poistuu kokonaan.

Baarit, baarit....

Olen ollut monasti Mamassa - ja kieltämättä lihatiskimäistäkin pariutumista olen havainnut. Olen sellaista kyllä havainnut myös erinäisissä heterobaareissa, kuten Helsinki Clubilla, Kaivohuoneella, entisessä Hesperian yökerhossa, muinaisessa Arkadiassa tai KY:llä... Eivät jää mitenkään kakkoseksi Maman kanssa.

Samanlaista (ja yhtä paljon tai vähän itsekästä) pokaamista se heteropaikoissakin on. Kuten Nykäsen Matti laulaa "Kun kundi gimmalle hymyilee, on mielessä tietenkin vain V". Ei tietenkään aina. Kyllähän niitä aitoja tunteita heteromiehillä on naisia kohtaan (ihan samoin kuin homomiehillä toista miestä kohtaan).

Baari ei kuitenkaan ole koko elämä...

Ihan oikeati on olemassa muunkinlaista homoelämää kuin baarissa juokseminen. Tietysti näkyvin osa "homokulttuuria" on homobaarit, joten sen mieltää helposti ainoaksi paikaksi, jossa voi solmia kontakteja muihin samanlaisiin ihmisiin. Baarit vaan nyt perinteisesti (niin heteroilla kuin homoilla) on omien kuppikuntien illanviettopaikkoja ja/tai uusien ihmisten pokauspaikkoja. Niissä paikoissa ei välttämättä platonisen ystävyyden synnylle ole parhaat edellytykset.

Jos vartavasten haluaa tavata homoja ilman "iskuilmapiiriä", niin erilaiset Setan jäsenjärjestöjen (tai muiden porukoiden) järjestämät tapahtumat tai kokoontumiset ovat yksi mahdollisuus. Toisaalta - jos ei halua noissa käydä, niin sitten erilaiset kontaktipalstat ovat ainoita vaihtoehtoja - eivätkä välttämättä kovin hyviä.

Mitä tulee siihen "sexiin, sexiin", niin en voi sanoa, että sitä sen enemmän harrastettaisiin homojen kuin heteroiden keskuudessa - mutta sen tiedän, että (avoimesti) homot puhuvat seksistä suoremmin ja peittelemättömämmin kuin heterot. Siinä on se, että kun on kerran joutunut käymään muutamat perusasiat läpi, niin seksistä suoraan puhuminen on aika mitätön juttu.

Ja mies voi helpommin sanoa miehelle suoraan (jos tietää tämän homoksi), että mennäänkö panee. Naiselle sellaisen ehdotuksen sanominen on etiketin rikkomista. Vaikka kyllä sitäkin kuulee pikkutunneilla heterobaareissa... ja herraisä... nykyään naisetkin ehdottelevat ihan suorasukaisesti miehille aktia.

Vain elämää...

Ihmissuhteet ovat vaikea asia niin heteroille kuin homoillekn siinä kohdassa, kun kuvaan astuu rakkaus tai toisen ihmisen kaipuu. Omatkin odotukset voivat olla liian korkealla. Täydellinen suhde voi löytyä - tai sitten ei. Joskus käy niinkin, että se puolisko löytyy ja oikeasti voi sen kodinkin perustaa.

Okkei, ehkä ilmaisin asiani liian streriotyyppisesti. Tässä tarkennus. Ei todellakaa jäänyt mitään traumoja kaapista tulon aijoista. Vaikeanta oli sillo, siell kaapissa! Minulla on takana piiitkä suhde naisen kanssa ja yhtä pitkä miehen kaa. Molemmat vaihtoivat nuorempaan, heh, taas klisee. Ehkä olen liian turhautunut ja sarkastinen... Joku tuoll mainitsi että halua lasten olevan onnellin, aivan, sitä minäkin tahdon ja tietysti tulen heitä tukemaan olipa ne mitä tahansa. Mutta siltti olisin surullinen heidän puolesta, sillä tiedän mitä kaikkea vaikea liitty tähän elämään. Sellasta mistä heterot eivät edes aavistaa. En missä nimessä pidä heteroelämää parempana, varsinkin perus sellasta. Mutta jos poikani kävelee jossain päin suomessa illalla tytön kanssa käsikädessä on erittäin pieni tod.näköisyys että takaa tulee pullosta tosin kun jos se olisi poikaystävän kanssa... vailitettavasti mutta totta... ja me emme voi asialle mitään, vaikka kuinka sitä haluais.Heteromaailma on julma homoja kohtaan kaikista huolimatta. Onneks kuitenkin nykyään asiat paranee.

Itsekin "molemmat elämät" kokeneena yhdyn hyvin pitkälti 'matkamiehen' kokemuksiin.

Ehkä tilanne olisi toinen, jos olisi ensin elänyt sen homoelämän ja vasta sen jälkeen heteropuolen. Tuntuisiko tuossa tapauksessa heteroelämä homoelämää pinnallisemmalta?

Nyt tosiasia on, että heteroaikoinani en joutunut kokemaan likimainkaan yhtä paljon selän takana puhumista, pahansuopuutta, selkään puukotusta, pettämistä tai vokottelua (joko itseni tai poikaystäväni), kuin homojen kesken. Sekä heterona, että homona olen ollut koko ajan vakituisessa pitkäaikaisessa parisuhteessa. Varsinkin parisuhteen kunnioitus tuntuu homoilla olevan varsin vieras asia...

Se on totta, että maailmassa (hetero-tai homo-) pärjäävät "vain" vahvimmat ;-)

Pakko olla samaa mieltä matkamiehen ja Zeppelinin kanssa. Kokemusta on.

Tuota voisi pohtia onko sittenkin olemassa eheyttäjän unelmia, jotka ovat ensin eläneet homoelämän ja vasta sen jälkeen heteroelämän. Molemmat siis nimenomaan pitkäaikaisessa parisuhteessa eläen. Pelkkiä nuoruudenaikaisia homokokeiluja ei vielä kunnolla voi mieltää varsinaiseksi homoelämäksi.

Mä olen sateenkaariperheen isä - kunnon, oikea homo - ja meillä on kaksi poikaa. Ainakin toinen niistä on *HETERO*. IIK! Eihän tässä näin pitänyt käydä... :)

Tässä keskustelussa meni kyllä puurot ja vellit ihan sekaisin...

Alkuperäinen otsikko oli "entäs jos sinun lapsi on homo?", mutta keskustelua käydäänkin nyt siitä, onko homous tilana mukavampi kuin heterous ja ovatko homot pahempia kuin heterot... Eli vatvotaan omia ihmissuhdeongelmia, joiden oletetaan kumpuavan homoudesta.

Nyt homoidentiteetin omaksuneet / hyväksyneet isät tilittävät jotain, jonka alkulähdettä en kykene hahmottamaan - ja nostavat itsensä asiantuntijaksi. Tähän kysymykseen todelliset asiantuntijat löytynevät muualta. Yksi minun vanhempieni lapsista on homo - ja pärjännyt ihan hyvin, tuskin sen suuremmin ongelmin kuin muutkaan ikäisensä. Ja on ihan onnellinen homona.

Alkuperäiseen kysymykseen ei oikeastaan ole puututtu vielä kunnolla mitenkään. Olisi mielenkiintoista lukea niiden ihmisten näkemyksiä, joita aihe suoraan koskee - niiden, joiden lapsi on homo - tai niiden, joiden vanhemmilla on homo lapsi. Sieltä löytyy ehkä alkuperäiseen kysymykseen vastauksia.

no itse halusin tietää homojen mielipidettä siihen jos heidänkin lapset ovat homoja. Mut tietty en sitä tarkoita ettei heterovanhemmat siihen vastais, jos sellasia tält löytyy...

Niin. Omalla kohdallani (jos lapsia olisi), jälkikasvun homous ei olisi järkytys tai surun aihe. Ehkä se kuitenkin muokkaisi suhtautumistani jotenkin? Onnellisuus tai onnettomuus löytyy muualta kuin seksuaalisesta suuntautumisesta.

Pyrkisin (en tiedä miten) kasvattamaan ihan pienestä asti lapset siten, että erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen olisi luonnollinen osa elämää ja toisaalta viestimään (tavalla tai toisella), että olivatpa mitä vaan, niin tukea saa aina - ja pyrkisin rohkaisemaan olemaan rehellisesti ja avoimesti omia itsejään. Toki mitä tahansa ei sovi tehdä, eli täysin vapaan kasvatuksen kannattaja en ole.

Ei, sen enempää en ole asiaa ajatellut käytännössä.

Oon homo toises polves, isukin ainoo lapsi sen hulluilta heterovuosilta. heh. kun se kuuli et oon homo ni se itki järkytyksestä kauan. ja julisti mun kamalaa kohtaloo ja tulevaisuutta. ihan kivasti on menny. välil vaa ottaa kupoliin isukki ja sen kamut kun ne holhoo mua baaris ja kattoo mun perään.

No joo. Jos minun lapseni (teoriassa mahdollista) olisi homo, miettisin että miksi... samanlailla kun omallakin kohdalla.

Jaa että haluaisinko että on homo. En. En. En. Homona eläminen on nipin napin parempaa kuin itsemurhan tekeminen enkä voi suositella tätä kenellekään.

Näitä kun lukee, niin monen kommentin kohdalla alkaa tuntua siltä, että heterovanhemmat osaavat suhtautua paljon rauhallisemmihn lapsensa seksuaaliseen suuntautumiseen. No, tietysti voi sanoa, että he eivät tiedä, millaista on olla homo.

Vähän kuten smo tuolla aikaisemmin totesi, monet näyttävät kuitenkin löytäneen oman elämänsä (kuviteltuun?) surkeuteen syyn homoudesta, vaikka siihen tarkemmin ajatellen löytyisi varmasti sata muutakin syytä.

Koettakaa nyt hyvät ihmiset käsittää, että vaikka parikymppisenä siltä usein tuntuukin, seksi ja seksuaalisuus on vain hyvin pieni osa elämää ja ihmisen persoonallisuutta. Elämän muotoutumiseen ja omaan tulevaisuuteen vaikuttavat niin monet muutkin tekijät, joista suurimpaan osaan voi itse vaikuttaa aika ratkaisevasti, kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

Jos ihmissuhteet menevät toistuvasti pieleen, ehkä vika on siinä, millaisissa porukoissa pyörit. Jos tuntuu siltä, että sinua syrjitään, oletko koskaan ajatellut, että syy saattaa olla muussakin kuin siinä, kumman sukupuolen edustajan kanssa haluat kieriskellä lakanoiden välissä.

Sääli sellaista lasta, jonka vanhemmat tuomitsevat onnettomaan elämään jo murrosiässä vain sen perusteella, että hän tulee kertomaan olevansa homo - ja käyttävät vielä omia kokemuksiaan todisteena ennusteen paikkansapitävyydestä.

Antakaa lapsellenne hyvä itsetunto ja realistinen tietoisuus siitä, että hän on oman elämänsä herra. Omasta elämänasenteesta ja valinnoista riippuu hyvin pitkälle, millaiseksi ihmiseksi kukin tulee. Hyvää tarkoittavat ennustajat tekevät vain vahinkoa ja saavat nuoren turhaan epäilemään omia tuntemuksiaan itsestään ja omista mahdollisuuksistaan.

Jos minulla olisi lapsia, he saisivat rauhassa olla sitä mitä ovat. Homoja tai heteroita, omat ilonsa ja surunsa molemmilla. Yhtä kaikki haluaisin antaa heille sellaiset eväät elämää varten, että pienet kolhut eivät heitä lannistaisi.

Jup, myönnän kommentoineeni täysin off topic, mutta enpä voinut olla nauramatta lukiessani seuraavan virkkeen:

"Nyt homoidentiteetin omaksuneet / hyväksyneet isät tilittävät jotain, jonka alkulähdettä en kykene hahmottamaan - ja nostavat itsensä asiantuntijaksi. Tähän kysymykseen todelliset asiantuntijat löytynevät muualta. "

Oliko tuo jonkin sortin sarkasmia, täysi lapsus, vai mitä???
:-D Mistähän se mun oman elämän ja tuntemusten todellinen asiantuntija oikein mahtaa löytyäkään??? :-D

Tunnen yhden kaverin, jonka isä myös on homo. Baarissa tuo isä tuli puristelemaan mun takapuolta tämän pojan esitellessä meidät ihan fiksusti. Nolo tilanne meille molemmille...
Toisaalta mun oma isä on puristellut mun kaverin tyttöystävän rintoja kaikkien nähden...
Että siinä mielessä puntit on tasan heteroilla ja homoilla.

Minua ärsyttävät smon poliittisesti korrektit julkilausumat. Ulkopuolisia niillä voi puijata, mutta sisäpiiriin tutustuneita ei.

Ihan älyvapaata vatvomista. Mutta jos minulla olisi lapsi niin ihan sama minulle kenestä hän pitäisi kunhan olisi onnellinen. Enemmän olisi syytä olla huolissaan, että en siirtäisi hänelle typerimpiä toimintamalleja, jotka olen oppinut vanhemmiltani.

"Minua ärsyttävät smon poliittisesti korrektit julkilausumat. Ulkopuolisia niillä voi puijata, mutta sisäpiiriin tutustuneita ei."

Sisäpiiri? Mikä ihmeen sisäpiiri? Kenen ja missä se mahtaa sijaita ja kuka on sille ko statuksen antanut?

Smo kirjoitti ihan asiaa. Itse yrität huijata muita. Ei sinua "julkilausumat" ärsytä: sinua ärsyttää se, että kaikki eivät ole samaa mieltä sinun kanssasi.

Onpa täällä monilla huonoja kokemuksia homona elämisestä. Ihan sääliksi käy. Ymmärrettävästi vanhemman polven edustajilla on ollut elämä vaikeampaa kuin nykynuorilla. Omille lapsille en osaisi toivoa tai suositella sen enempää homoutta tai heteroutta - tärkeintä olisi, että heillä olisi kyky rakastaa ja tulla rakastetuksi rakkauden kohteen sukupuolesta riippumatta. Omasta kokemuksesta tiedän, että homona voi elää rikasta ja tasapainoista elämää. Mamassakin voin käydä itkemättä siitä netissä ja lapsenikin sinne uskaltaisin päästää. Itse en vaihtaisi suuntautumistani, sillä niin paljon olen tämän "haasteen" kautta oppinut. En osaa pitää sitä kuitenkaan sen parempana tai huonompana kuin heterouttakaan.

Tuo huonon mallin näyttäminen voi olla ihan aiheellinen huoli. Joissakin tapauksissa olisikin paljon parempi, jos heterosta homoksi kääntyneille ei annettaisi vanhemmuutta, vaan lapset jäisivät joko toiselle vanhemmalle tai isovanhemmille.

"Sexiä,sexiä,sexiä... Loppujen lopuks tosi harva homo suhde on täysin yksiavionen :(" "

Miksi pitäisi olla????

Assi: "Homona eläminen on nipin napin parempaa kuin itsemurhan tekeminen enkä voi suositella tätä kenellekään."

Jos elämä on noin kamalaa niin kyllä se on jostain muusta kiinni kuin homoudesta.

Tunnen monia tasapainoisia, mukavia, hauskoja ja elämäänsä tyytyväisi homoja. Itse en vaihtaisi tätä homouttani pois. Lapsia kun ei ole niin en voi heille mitään toivoa, mutta jos saisin päättää miksi uudessa elämässäni syntyisin, niin mielellään homoksi siinäkin.

Miksi pitäisi olla? Miksi pitäisi olla?

No sä et vissiin asioita muutenkaan turhemmin murehdi sitten. Ihmiset jotka eivät pysty yksiavioisiin ja pitkäaikaisiin seurustelusuhteisiin, ovat henkisesti sairaita ja rikkinäisiä. Pätee siis homojen kuvaukseen muutenkin ihan hyvin.

Jos määrittelisin vastaukseni kysymykseen, miten suhtautuisin lapseni homoseksuaalisuuteen sen perusteella, millainen oma elämäni tähän saakka on ollut, niin en voi löytää mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella voisin sanoa heteroseksuaalin elämän olevan mitenkään parempaa.
Kaapissa en ole ollut, en sen emempää koulussa, työ- kuin yksityiselämässäkään. - Ei ole ollut kertakaikkiaan minkäänlaista tarvetta!
Luonteeni on se, mikä on. Tempperamenttinen ja särmikäs. Siitä johtuu, että tietoisesti olen valinnut ammatin, jossa olen oma pomoni. Se, mitä olen elämässäni kokenut, ei mielestäni anna yksiselitteistä vastausta kysymykseen, onko hetero- vaiko homoseksuaalin elämä parempaa.
Huomattavaa on, ettei helppous ole samaa kuin paremmuus!
Elämänkokemusten rikkaus vasta saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta. Osatakseen arvostaa auringonpaisteisia päiviä, on välillä kyettävä kokemaan myrskyjäkin.

Mulle on oikeastaan aivan sama, onko se oma lapsi gay vai ei. Ainoastaan jollain tasolla toivon ehkä, että jälkeläisistä tulisikin heteroja. Miksikö?

Vielä tässä vaiheessa homo- ja lesbovanhemmat toimivat jonkinlaisina "pioneereina" perherintamalla - samalla tavalla kuin vaikkapa jokin poikapari, joka kävelee käsi kädessä jossain tuppukylässä. He siis ikään kuin raivaavat tietä homojen ja lesbojen hyväksymiselle asettumalla itse esimerkiksi. Tai jotain.. Well, you get the point.

Tällaisessa tilanteessa, jossa homoseksuaalisuus ja etenkin sateenkaariperheet eivät vielä täysin ole "normalisoituneet" ja arkipäiväistyneet, siis tyyliin "Homon lapsesta ei tule homoa, homot eivät kasvata lapsiaan homoiksi, homoksi synnytään jne.", kokisin sen ehkä jotenkin kiusalliseksi, jos vaikka tyttärestäni tulisikin lesbo.

Tyttären lesbous siis itsessään on hieno juttu, täysin ok, oikeastaan aika siistiä :). Mutta: kun heterot eivät vielä selvästikään ole oikein tajunneet, että homoilla on lapsia, tuntuisi inhottavalta kuulla vihjailuja siitä, miten olen todennäköisesti aivopessyt lapsiparan tuollaiseksi kauheaksi sodomiitiksi. Tietenkin jos lapsia olisi enemmän, vaikkapa kolme, niin hyvin sinne yksi hintsuli sekaan mahtuisi; ongelma koskee lähinnä sitä, jos kaikki kolme lastasi olisivat homoja.

Eli typistettynä:

hetero, jolla on kolme heterolasta ja kaksi heterolastenlasta --> ei herätä mitään kummastusta

homo, jolla on kolme homolasta ja kaksi homolastenlasta --> NE KASVATTAA NE SELLASIKSI!!!

Assi! Kiitos sinulle!! Vihdoinkin tajusin olevani henkisesti sairas ja rikkinäinen. Ja ihan vihjeenä, paavin virka on pian auki, sopis varmaan sulle

Minun ainoa nuoruuden avioliitosta syntynyt lapseni kuoli pienenä. Ehkä siksi katson koko tätä keskustelua hieman vakavammasta näkökulmasta kuin te muut. Minulle olisi jokseenkin yhdentekevää hänen homoutensa tai heteroutensa jos olisin saanut pitää hänet. Minulla ei ole juuri kiinnostusta tällaisiin itseään vihaavien ja sen (vihan)homokulttuurin projisoivien ihmisten kitinöihin.

Uskoisin, että suurin osa vanhemmista haluaa lapsena olevan onnellisia. Siksi oman isänikin oli aluksi vaikea hyväksyä homoseksuaalisuuttani. Hän oli vakuuttunut ettei homoseksuaalin elämä voi olla onnellista. Miten olisin voinut saada hänet uskomaan toisin, jos en itsekään olisi uskonut sihen mahdollisuuteen?

Minä rakastaisin lastani joka tapauksessa olisi hänestä tullut mikä tahansa. Hänen kuolemansa opetti myös minulle jotai oman elämäni ainutlaatuisuudesta ja merkityksestä.

Jokainen homo joutuu itse ratkaisemaan suhteensa niin ravintolakulttuuriin, promiskuiteettiin, lieveilmiöihin kuin itse homoseksuaalisuuteen identiteettinäkin. Jotenkin tuntuu siltä ettemme me näytä tarvitsevan näitä "asseja" tuomitsemaan itseämme: oma halveksuntamme ja pelkomme näyttää riittävän siihen oikein hyvin.

Jos poikani olisi saanut elää olisin tukenut ja rakastanut häntä oli hänen seksuaalinen identiteettinsä mikä tahansa. Ja toivokaseni olisin voinut kasvattaa hänet niin, että hän olisi voinut tehdä vastuullisia ja viisaita valintoja syyttämättä omasta elämästään kaikkia muita. Sitä mahdollisuutta minulle ei annettu.

Tuo Zeppelinin kommentti parista virkkeestäni oli aiheellinen. Ehkä ilmaisin itseäni epätäsmällisesti. Kirjoitustani ei ollut kuitenkaan tarkoitus lukea yksittäisinä, toisistaan riippumattomina virkkeinä, vaan kokonaisuutena. Silloin näkemykseni selittynee täsmällisemmin.

Kukin meistä on tietysti oman elämämme ja tuntemustemme todellinen asiantuntija. Omat kolhumme ja kilpemme olemme hankkineet itse. Sehän on selvä. Viittasin tuolla asiantuntijuus-kommentilla siihen, kuinka omien huonojen kokemusten ja epäonnistumisten pohjalta lähdetään ennustamaan ja manaamaan mahdollisen jälkipolven elämään onnettomuutta, jos tämän seksuaalinen suuntaus sattuu olemaan sama. Lähdetään siis yhdistämään omia ongelmia johonkin ja arvellaan, että se asia tuo ongelmia muillekin.

Minun elämäni aukesi aidosti sen jälkeen, kun ymmärsin ja hyväksyin sen, että olen homo. Vasta sen jälkeen pystyin kokonaisena ihmisenä käsittelemään omia tunteitani, tuntemuksiani ja tavoitteellisesti hallitsemaan elämääni, myös tarvittaessa vastustamaan asioita, jotka katson vääriksi. Minulle suuntautumiseni löytämisen kokemus oli hyvä, vaikka prosessi olikin pitkä.

Minä mietin asiaa aikanaan pitkään itsekseni. En siksi, ettäkö olisin pelännyt vanhempieni reaktiota, vaan siksi, etten ymmärtänyt oikeastaan ennen varsin myöhäistä aikuisikää, mistä on kyse. Haparoivat tunnustelut ihmissuhteiden ihmeelliseen maailmaan tein vielä teininä heterokuvioissa - eikä se ollut minua varten, joten jätin pitkäksi aikaa koko ihmissuhdesotkut muiden huoleksi. Aikuisiällä homona tiedän mitä ihmissuhteeltani tahdon. Kodin hyvän miehen kanssa.

Mielestäni hedelmällisempää olisi pohtia sitä, miten jälkeläisen eväät onnelliseen elämään maksimoitaisiin siinäkin tapauksessa, että tämä osoittautuisi seksuaalisesta valtavirrasta poikkeavaksi.

Asiantuntija: Mihin perustat näkemyksesi siitä, ettei homoksi "kääntyneelle" voisi antaa vanhemmuutta? Miksi otat homoseksuaalisuuden syyksi? Ymmärrän, ettei sellaiselle ihmiselle pitäisi huoltajuutta antaa, joka ilmiselvästi pysty lasta kasvattamaan, mutta en mitenkään näe homoseksuaalisuutta sellaiseen kyvyttömyyteen johtavana asiana - ainakaan niin vahvasti, että se erikseen pitäisi mainita. Ja miksi puhut "kääntymisestä", kun pitäisi puhua paremminkin "suuntautumisensa hyväksymisestä".

ja Rekolle: Olet oikeassa. Asioiden mittasuhteet selviävät yleensä vasta sen jälkeen, kun niillä pienemmillä asioilla ei enää ole merkitystä.

Pakko osalistua tähän keskusteluun. Olen 24v mies, minulla on 2 tytärtä ja kolmas lapsi syntyy syksyllä, mutta "täyshomo" kyllä olen. Esikoiseni (5v) tässä taanoin kertoi tädilleen kuinka kivaa on käydä isillä kylässä, hän haluais muutta isin luo ja löytää itselle tyttöystävän (!!!!) koska isin tyttö- ja poikakaverit ovat NIIN kivoja. Kuulessani tuon hieman pelästyin, mistä minun pikkunen rinsessa on keksinyt tyttöystävän?! Toivottavasti hän tarkoittaa ihan vaan ystävää eikä kumppania, sill sen ikäisen lapsen ei pitäis tollast miettii. Toisaalta aivan ihanaa, että mollemmat lapseni kasvavat näin kun kasvavaatkin, eivätkä kummastelee poika ja tyttö pareja. Mix siis minun pitäis kummastella jos vuosien päästä hän löytääkin sen tyttöystävän?!

Boy,

Aikuisikään ehtinyt lapsi ei ole enää samalla tavalla puijattavissa kuin leikki-ikäinen. Lapsesi kaipaa sinua nyt, mutta voi olla aikuisena katkera siitä, että sinä hänelle pelkkiä armonpaloja heittelit silloin, kun sinun olisi pitänyt hänestä oikeasti huolehtia.

Toivon, ettet ole työntänyt elatusvastuutasi yhteiskunnalle ja naisille.

3 lasta * 118,15 euroa/kk/lapsi * 12kk/vuosi* 18 vuotta = ISO SUMMA

Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksaminen tai ei pysty maksamaan sitä. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää. Tukea maksetaan lisäksi silloin, kun elatusapu on määrätty pienemmäksi kuin elatustuki. Täysimääräinen elatustuki on 118,15 euroa kuukaudessa lasta kohti vuonna 2004. Sen maksaa kunta.

Mitenkähan tämä elatuspuolelle lipsahti?? Tämä keskustelu on aivan eri aiheinen, mutta voit nukkua yösi hyvin, sillä elätän lapseni ja heidän äitiä paaaaaljon isommalla summalla ku nää elatustuet ;)

Totta hitossa elatusasiat kuuluvat tähän. Elatusasiat ovat suurin syy siihen, miksi lapsentekoa heteroenemmistöpuolella lykätään usein liiankin pitkään ja lapsiluku jää loppujen lopuksi toivottua pienemmäksi.

Siinä menee hermot, kun kuuntelee Setan suoltamaa väärää informaatiota siitä, kuinka elatusaputukia nostelevat homomiesten tarkoituksellisesti raskaaksi saattamat naiset ovat muka yhteiskunnan hyljeksimiä. Yhteiskunta päinvastoin pyrkii tukemaan, kun homomies on temppunsa tehnyt ja lapsensa hylännyt.

tutota tuota, tuskinpa sellainen joka on "lapsian hylänyt" ylipäätä osalistuu kyseiseen keskusteluun, kerran omat muksut eivät kiinostaa. En vaan ymmärä mix tästä pitä keskustellä tässä viestiketjussa. Oletko kenties katkera nainen ketä mies jätti tultuaan kaapista? Vai mies joka halua lapsia muttei ykskään nainen suostuu auttaa? Kuulostat aika katkeralta joka tapauksessa. Meillä jokaisella on oikeus lapsiin ja jos "saatetaan tarkoituksellisesti naista raskaaks" niin eiköhan siinä on kahden ihmisen päätös vai kuinka?
Esim itse kuuluun lasten elämään joka päivä. Kiitos heidän äidille! Asumme samassa pihapiirissä juuri sen takia että lapsill olis mahd helppoa. Lapset eivät ole "hylättyjä" isä ja äiti ovat vaan eri asunnoissa, se on heille luonteva asia ja en näe että ne jäävät jostain paitsi. Toisin päin, ainakin heillä on avarampi katsomus jo tässä iässä ja toivottavasti aikusinakin.

Tuo huolestuneen veronmaksajan pointti ei oikein auennut minullekaan.
Kuulostaa sitäpaitsi tutulta, samaa hän on varmaan toitottanut näillä palstoilla aikaisemminkin. Mikähän oikein on se tilanne, jossa homomies "saattaa naisia tarkoituksellisesti raskaaksi" ja "temppunsa tehtyään lapsensa hylkää".

Jos kaikesta päätellen tämä "homomies" ei ole kiinnostunut
a) itse aktista naisen kanssa
b) sen (tai muumimukimenetelmän) tuloksesta eli lapsesta,
niin miten ihmeessä tällainen tilanne voi edes syntyä?

Isättömiä lapsia tarkoituksella tehtailevat *miehet ja naiset* tekevät väärin sekä lapsiaan että yhteiskuntaa kohtaan. Setan markkinoima homous, lesbous ja sateenkaariperheys on silkkaa ympäristön hyväntahtoisuuden väärinkäyttöä.

Vähän tuntuu, että "Veronmaksaja" on sitä porukkaa, joka ei oikein pidä homoista ja on vastaan homoutta - ja yrittää kaikella tapaa leimata homot yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttajaksi.

Tuttu virsi... Em. porukka ei kykene hyväksymään homoseksuaalisuutta(an) ja sitten kehittelee kaikenlaisia mahdollisia teorioita, joilla pyritään todistamaan homouden ja homojen vahingollisuus.

Tällä hetkellä terävin kärki on suunnattuna sateenkaariperheitä kohtaan, sillä siinä "valtaväestö" on vielä vastaanottavainen kaikenlaisille ennakkoluuloja ruokkiville teemoille.

Ja ei, en edelleenkään löydä "Veronmaksajan" kirjoituksista mitään selkeää perustelua väitteelleen...

Assi: "Ihmiset jotka eivät pysty yksiavioisiin ja pitkäaikaisiin seurustelusuhteisiin, ovat henkisesti sairaita ja rikkinäisiä."

Ai? :o

Seuraavaksi sitten varmaan huorintekijät lähtetään helvettiin - hallelujaa!

Tunnen useita homopariskuntia jotka ovat olleet yhdessä vuosikausia. Osalla on suhteen ulkopuolisia seksisuhteita - hyvässä sovussa partnerin kanssa.

Heitä seuratessa ei todellakaan tule mieleen "henkisesti sairas ja rikkinäinen" ihminen.

Pöh!

Mihin me tarvitaan näitä "leimoja" ja "identiteettejä"? Olisiko todellisempaa ja täsmällisempää puhua vain miehistä ja naisista? Entä jos ei määrittele itseään sanalla homo tai bi tms.? Voihan ihmisiä lokeroida loputtomiin...ja sillä perusteella oikeuttaa kiusaaminen ja vihanpito.

Itse ilmeisesti jonkinlaisena bi-naisena (selvittelen vielä minuuttani) ja lapsia synnyttäneenä olen toki pohtinut heti laitoksella josko omista lapsistani tulee heteroita/biseksuaaleja/homoja. Vielä ei ole merkkejä suuntaan tahi toiseen (sen verran nuoria ovat). En osaa sanoa pelkäänkö sitä, mutta se on varma että heterona elämä on helpompaa. Ainahan vähemmistön edustajilla on vaikeampaa - oli kyse sitten mistä tahansa vähemmistöstä, ei vain seksuaalisesta.

Jos siis oma lapsi olisi homo/bi toivoisin että hän tulisi heti kertomaan minulle eikä tuskailisi yksinään! Ei muuten väliä.. Se nyt vain on yksi sattuma lisää elämän sopassa, ja toivon että pystyn kasvattamaan lapseni niin hyvin etteivät he huutele kaupungilla "vitun homo/lesbo", ja jos ovat itse homoja uskaltaisivat tulla kertomaan minulle. Eihän siinä ole vanhemmilla muuta tehtävää kuin tukea lastaan - ihan samoin kuin jos lapsi olisi hetero. Seksuaalisuus on kuitenkin vain osa elämää, joskin tietty merkittävä ja iloinenkin osa.

Minä olen 100 % homo mutta minulla on kaksi poikaa. Molemmat ovat vielä niin pieniä, ettei heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan parane mennä sanomaan mitään, mutta kaikesta päätellen ainakin toinen on äklöhetero :D

Isukkina minulle on harvinaisen yhdentekevää, tuleeko pojistani homoja vai heteroita, sillä ainoastaan sillä on merkitystä, että heille tulee onnellinen ja sisällyksekäs elämä, oli se sitten naisen tai miehen kanssa tai yksin.

Ei minusta lastenhankkimista voi miettiä sillä tavalla, että heitä pitää suojella loputtomasti. Jokaisellahan meistä on omakin elämämme elettävänämme!

Mun lapset on niin pikkusia ettei niistä vielä tiedä,mutta jos niin käy että poika oliskin homo tai tyttö lesbo niin so?se on niiden omavalinta ja mieluummi kannustan ku lyttään maan alle,ihmiset saa olla mitä haluaa ja tai mitä on,eihän sitä itselleen mitään voi ja onhan se väärin tukahduttaa tunteensa ja halunsa,eikö?

Katalle kiitos mukavasta kirjoituksesta, mutta pieni risu yhdestä kauneusvirheestä: homous tai heterous ei ole kenenkään valinta.

Tosi mielenkiintoista keskustelua.Jos oma poikani tai tyttöni kertoisi olevansa seksuaalisesti poikkeava, tukisin tietenkin vanhempana häntä kaikin tavoin.En kuitenkaan suuresti ilosta hihkuisi,kyllä erilaisena oleminen kuitenkin on aika rankkaa.Täällä annetaan vähän liian myönteinen kuva,kuinka helppoa on tai on itsellä ollut.Höpö höpö!!Suorastaan kohdusta asti ollaan suunnilleen toivottu,että haluanpa tässä syntyä homona (jos tälläinen kielikuva sallitaan), niin hauskaa se tuntuu olevan.Suurin osa ei vain halua muistella kuinka vaikeaa se todella on ollut.Homona oleminen on ollut ja on edelleen vaikeaa.Turha puhua puuta heinää. Ei ihmiset tee itsemurhia sen takia , jos kerran se on niin hauskaa ja helppoa.
Jos minulta kysyttäisiin, haluaisinko lapseni syntyvän seksuaalisesti erilaisena , vastaus olisi ehdoton ei.Kyllä matkamiehen ajatukset ainakin saivat minut ajattelemaan.Monet täällä saivartelevat homo-onnellisuudestaan.Oikein yököttää joskus tuollainen monestikin täydellinen itsepetos.

Joo, oli joskus vaikeaa, ja sen takia nyt arvostaaakin sitä ettei enää ole niin vaikeaa, joskus ihan onnellistakin. Miksi elämän pitäisi olla helppoa?

Siis elämä voi olla helppoa, ja onkin, mutta ei sen tarvitse olla helppoa: vaikeankin elämän keskellä voi olla, jossei nyt onnea, niin ainakin iloa.

Nassakka hyvä sanoisin pikemminkin NIIN että: Lopussa kiitos seisoo.
En ole koskaan väittänyt tämän olevan helppoa, toisaalta jos olisi ollut, en olisi oppinut mitään. Nyt osan arvostaa Todella!! tämän hetkistä tilaani.
Life is truly a beautiful journey and I had enjoy every second of it.