Ikäero - montako vuotta?

Millaisia ikäeroja teillä on kumppaninne kanssa. Minulla vain pari vuotta, joten se ei ole ongelma. Yhden miesparin tiedän, että on yli kolmekymmentä vuotta ikäeroa ja hyvin näyttää suhde toimivan.

7 vuotta on meillä ikä eroa. Mielestäni ikä ei ole kun mielentila.

29 v - ikähän on vain numeroita...

Haluaisin olla 5..7 vuotta itseäni vanhemman kanssa ja nimenomaan siksi, että ikä ei ole pelkkiä numeroita.

18 vuotta. Ikä ei ole pelkkiä numeroita, eikä edes mielentila.

....niin tarkennan komenttiani hieman.....
on olemassa äärettömän kypsiä ja äärettömän tyhmiä nuoria sekä äärettömän tyhmiä ja viisaita ikä ihmisiä. Joten se ikä ei ole kaiken määre eikä tae.

Ikäeron painavuus riippuu ihan omasta iästä, juuri täysi-ikäiselle 7v saattaa olla aika paljo(?)

Mun mielesta taa on ulkonakojuttu. Ihmisethan tykkaa tietynikasista tyypeista, eli kaytannossa tietynikasen nakosista tyypeista, siihen ulkonakoon se huomio ekaksi kiinnittyy. Ja myohemmin sitte selviaa se oikea ika ja mahdollinen kypsyys/kypsymattomyys. Ja homoissahan on tunnettua se nuoruuden ihannointi ja esimerkkeina ne hip-hop asusteiset viiskymppiset. Haveten myonnan, etta musta luultavasti tulee myos semmonen (ikaa 36). Pukupaallisyys ja kravatit ja "siistit" vaatteet on mua aina kammoksuttanu. Kaikki titenki taaplaa tyylillaan. Kai sita melko vanhaksi voi ainaki t-paitaa ja farkkuja pitaa...

ikäeroa 10kk, luojan kiitos ollaan eri vuotisia ;-))

Ikä ei merkkaa sen enempää kuin paino tai hiustenväri tai syntymäkaupunki. Tietysti jos ihmisen identiteetti rakentuu vahvasti hänen omalle iälleen tai syntymäkaupungille tms., niin mitään poikkeaava on turha tarjota.

Hisutenväri? Jos ei ole hiuksia!

7 vuotta. ja kyllä iällä on merkitystä. kun vuosia on vierinyt ja itsekin aikuistunut, alkaa vanhempi puoliskoni tuntumaan välillä 'lapselliselta'.

aikoinaan kun seurustelun aloitimme tuntui, että kaikki synkkasi. ehkä olimme silloin 'henkisesti' samanikäisiä. nyt taas kun itsekin jo on työelämässä ja vastuutakin joutunut ottamaan, tuntuu tämä minun 3-kymppinen 'teinimussukka' välillä raivostuttavalta. ehkä olen häntä jo vanhempi.

Meillä on ikäeroa 8 vuotta, eikä näy eikä tunnu missään. Itseasiassa on vain mukavaa olla nuoremman kanssa.

ikäeromme 12 vuotta. eipä tuolla kai merkitystä...mukavaa olla syntynyt eri aikana. Ainoastaan muutamat henk. koht. jutut ei toiseen kolahda sillä tavalla, mutta niinhän se muutoinkin on. en kestäisi samanikäisen seurassa. miksi etsisin itseäni?

Tätä kysymystä pitäisi ehkä vieläkin enemmän tarkentaa. Ikäerolla ei varmaan väliä, jos ollaan tapailtu 2 viikkoa ja asutaan erillään. Vasta sitten pitemmässä suhteessa sen iän merkitys tulee esille, tai sitten ei tule.

Vaikea kokematta sanoa jaksaisinko elää reilusti vanhemman tai paljon nuoremman kundin kanssa. Omani on pari vuotta nuorempi ja hyvin on mennyt nämä 9 vuotta, itsellä ikää 33.

Ikäeroa 19 vuotta.. eipä ole suhdetta haitannut millään tavalla.

Tähän taisivat vastata lähinnä ne, joilla on paljon ikäeroa. Vaihtelun vuoksi: 0.5 vuotta ja ei, emme tavanneet koulussa.

Viisi.

Ikäeromme on vähän alle kymmenen vuotta.
Tavatessamme hän oli minua 25 prosenttia nuorempi ja minä häntä 34 prosenttia vanhempi. Nyt hän on minua enää 19 prosenttia nuorempi ja minä häntä vajaat 24 prosenttia vanhempi. Ennen pitkää tulemme siis ilmeisesti samanikäisiksi ;-)

Takana suhde jossa oli 10v ikäeroa. Kyllä sillä oli väliä, näin jälkeenpäin katsottuna. Tavatessa hän oli aikuinen ja mä teini. Kiehtoi miehekäs, vastuuntuntuinen mies. Joopa, kunnnes minusta tuli mies ja huomasin, että toisen aivokapasiiteetti on mitä on. Aloin ymmärtää mix hän viihtyy reilusti nuorempien kanssa. Myös monesti olen ajatellut et jos meill olis enemmänkin ikäeroa, niin käviskö siinä niin, että toinen vanha ukkeli, jolla elämäntarpeet ja tavat muuttuvat reippasti ja minä eläisin sitä "ei-hetkeäkään-paikalla-ku-ollaan-viel-nuoria" elämää... Mitäs sitten kävis?

Itesta kiinni:

"Mun mielesta taa on ulkonakojuttu. Ihmisethan tykkaa tietynikasista tyypeista."

Pätee ainakin minuun. Ikäeroa on yleensä ollut ~ +20...30. Eräs yksiöinen tapaus osoittautui jälkeenpäin vain reilut 10 vuotta vanhemmaksi, mutta hälläpä oli harmaa tukka ja muutenkin aikuinen olemus. En kehdannut sanoa, että luulin paljon vanhemmaksi. Se olisi ollut täydellinen tapaus: tarpeeksi vanha jotta viisari värähtää, riittävän nuori jotta voisi harkita muutakin kuin "toistaiseksi"-sanaa. Lensi sitten takaisin kotimaahansa.

No sanokaa nyt joku jolla negatiivisiakin kokemuksia ikäerosta.

Negatiivista. Jos on suuri ikäero, ei ole kasvanut samanlaisessa historiallissosiaalisessa ympäristössä, joten ei edes lähtkökohtaisesti voi olla ihan samanlainen henkinen päänsisäinen maailma. Jos olisi, jompikumpi voisi olla jokseenkin outo.

Ihminen tuppaa fakkiutuman iän myötä. Se on normaalia, ainakin minusta. Vaikka vetäisikin yömyöhään boogeya ja nappaisi nipsuja viisikymppisenä, niin se tuntuu erilaiselta kuin kaksikymppiselle, joten yleensä viisikymppinen ei sitä harrasta. Ergo: vapaa-ajanvieton halut voivat poiketa toisistaan.

Aika usein ihmiset etenevät elämässään jonkin sortin kaavan mukaan, jossa työura, asumisen taso, intressien kohdistus jne. muuttuvat mitä pidempään on hengittänyt. Jos on kovin suuri ikäero, ovat kumppanukset tässä aikajanassa eri kohdissa, jolloin lähin vertaistuki omaan tilanteeseen jää pois.

Näitä voisi toki keksiä enemmänkin, mutta aika pitkälti nuo negatiiviset asiat ovat niitä, joita yleensäkin kahden eri aikakauden lapsen välillä on. Useinhan se on vain piristävää ja voi tosiaan vähän sinisilmäisesti väittää, että ikä on vain numero. Mutta on niitä hetkiä, jolloin on mahdotonta ymmärtää toista ihan vain siksi, että elämänkaaret ovat eri kohdilla. Se, kääntääkö tämänlaisen ymmärtämättömyyden katkeraksi valittamiseksi, vai yrittääkö siihen sopeutua kaksipuolisesti, varmasti vaikuttaa omaan ja suhteen tasapainoon.

Negatiivista. No jaa. Ikä tuntuu itseäni vanhemmille usein olevan pelkkä numero. Kun ikä sattuu olemaan varsin nuori, niin sitten kelpaa pelkästään sen perusteella tosi hyvin monille. Vaikka tietty onhan ehkä turhaa valittaa siitä, mutta mun mielestäni se on useimmiten vain ärsyttävää, kun iästä tehdään niin iso numero, vaikkakin näin nuorena se onkin minun kannaltani periaatteessa positiivista. Toisaalta, en kauheasti pidä itseäni paljoa vanhemmista, joten sikäli tilanteesta on haittaa.

Ikähän näkyy väkisinkin naamassa ja kropassa, hyvä niin. En ihan sellainen haluaisi olla kuin 16- vuotiaana enään.

Joku tais mainita, että on teininä seurustellut itseään paljonkin vanhemman kanssa ja se tyyppi sitten hiljalleen paljastui vähän lapselliseksi tai jotain, niin ainakin yksi samansuuntainen kokemus mullakin on.

Jos väkisin yrittää olla nuori, niin tulos on kyllä aika säälittävä. Kannattaa olla ihan oman ikäinen.

Itse seurustelin pitkään 13v vanhemman tyypin kanssa, eikä ikäerosta periaatteessa ollut mitään haittaa. Hän alkoi vähän rupsahtaa, mutta tulin (ja tulen edelleen) perässä, eikä sille nyt voi mitään. Sen sijaan ainakin meidän tapauksessa suurin haitta oli ikäeromme yhdistettynä hänen huonoon itsetuntoonsa: hän pelkäsi menettävänsä minut niin paljon, että alkoi mustasukkaisuudessaan kuvitella, että olen muiden kanssa joka käänteessä. Hän alkoi rajoittaa menojani - ei fyysisesti, mutta henkisesti teki esim. iltaisin poissaolon kotoa vaikeaksi olemalla kärttyinen ja epäilevä kotiin palatessa - vakoilla postiani ja lukea sähköpostejani, tutkia laukkuani, etsiä iltaisin minusta merkkejä rakastelusta ja kuvitella sellaisia. Jne. Kukapa sitä kestää, joten sinänsä ymmärrettävä pelko menettämisestä johti siihen, että lähdin menemään.

Muutenkin suuren ikäeron (yli 10v) suhde voi pitää sisällään yllätyksiä, joita ei aluksi tule ajatelleeksi, mutta eipä ikäeroa kannata arastellakaan, jos henkilökemia toimii...homma on käsittääkseni ihan sama heteropuolellakin.

Läheisessä ihmissuhteessa ikä ei ole tärkeä. Siitä voi tehdä ongelman, kuten painosta, hiustyylistä, pukeutumisesta tai siitä legendaarisesta väärästä tavasta puristaa hammastahnaa.

Suhteelle ongelma on ongelmat joista ei haluta päästä yli. Silloin erolle on syy, mutta se ei välttämättä ole se ääneenlausuttu, kuten esim. ikä tai elämäntilanne. Vai onko se koskaan...?

Mä en ole koskaan seurustellut pidempään ikäiseni tai itseäni vanhemman kanssa, ei ole löytynyt riittävästi yhteistä, tuskin mitään. Niinkin voi siis olla.

Minäpä räjäytän potin kertomalla, että...

...tämän hetkinen kumppanini on itseäni 40 vuotta vanhempi, tasan.

Olemme tunteneet noin vuoden verran ja siitä ajasta muutaman kuukauden olleet tiiviimmin yhdessä, eikä tätä voi sanoa minkään sortin seurusteluksi vielä.

Tosin turhankin kiihkeän alun jälkeen suhde on tasaantunut iltakävelyiksi ja elokuvan tölläämiseksi sohvalla röhnöttäen ja porkkanalastuja ynnä dippiä mutustaen.
Hammastahnatuubin puristamisesta ja muista tämän kaltaisista pikkuasioista alamme kiistellä vasta kun asumme saman katon alla, ja sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan.

Tiedän että moni nuori puppelipoika on kalvennut ihan valkoiseksi tässä vaiheessa kirjoitustani lukiessa ("HYI HELV* MITEN JOKU VOI OLLA SELLASEN VANHAN LIMAISEN..."), mutta itse en koe tätä tilannetta mitenkään epänormaaliksi tai vääräksi.
Hän ei edes ole sellainen kliseinen limainen vanha ukko, jollaista ennakkoluuloa homopiirit ylläpitävät kaikista yli 45-vuotiaista miehistä, ei alkuunkaan.
(Tuskin minä hänen kanssaan olisin, jos asia olisi näin)

Ehkä koen olevani jollain tapaa "toyboy", olenhan parikymppinen suht kivan näköinen nuorimies, vaikken nyt ihan adonis (vielä ainakaan) ole, mutta minua se ei haittaa. Ehkä saan jotain 'kiksejä' siitä että näen hänen ilonsa kun tällainen nuori poju viihtyy hänen seurassaan.

Olen kyllä pyrkinyt olemaan omavarainen kaikessa suhteeseemme liittyvässä johon on täytynyt panostaa rahallisesti, sillä en halua alentua olemaan "iilimato" joka imee vanhan ukon 'kuiviin' maksattamalla itsensä elokuviin jne.

Niinhän se on että toinen tykkää isästä ja toinen pojasta ;)

Haha. Kieltämättä räjäytit potin.

Tosin, paljossa mitä sanoit on tosi tuttua. Usein kyl vanhemman miehen kanssa on helpompaa olla, kun ne on vaan niin kiitollisia siitä, että ylipäätänsä ole niiden kanssa. Eihän se tietty pitkälle kanna, mutta...

Sitä paitsi, iästähän se ei niin ole kiinni kuitenkaan. Ikä vaikuttaa kyllä ulkonäköön ainakin, mutta tietysti myös kypsyyteen yms.

Mun kohdallani nuoremmat kundit ei hirveästi kiinnosta sen takia, että en tykkää joutua kouluttajaksi jollekin nuorelle miehenalulle. On helpompaa ja kivempaa, että on sitten sellaisen kanssa, joka on samalla tasolla ja sinut oman homoutensa kanssa.

18 vuotta. Ja kyllä se alussa pisti miettimään! Itse olin ehdottomasti sitämieltä että en halua/voi rakastua itseäni niin paljon nuorempaan mieheen. No, sitten vaan olin rakastunut, etenin sydämen ehdoilla ja sillä tiellä olen. Nyt ollaan oltu yhdessä sitten puolitoista vuotta. Ikä ero aiheuttaa joskus hilpeyttä, sille nauraa varsinkin kun kertoo et "hei tää on hyvä biisi! Muistatsä?" ja toinen "En, olin kaks vuotta!" Noooh:=) Ikäero oli kai omassa päässä jonkin asteinen ongelma. Kukaan muu ei ole asiaa ihmetellyt. Julkisesti ainakaan. Musta on pääasia et jos jostakin välittää/rakastaa niin uskaltaa niin myös tehdä!

P.S. Toisaalta on eri asia jos toinen on 15 ja toinen 25 kuin että ois 25 ja 35vee...

20 vuotta. Tottakai ikäero tulee esiin monessa yhteydessä - hän oli jo aikuinen, kun minä vasta opettelin konttaamaan, joten muistikuvamme vaikkapa 1980-luvusta ovat koko lailla erilaisia... Mutta tuollaiset seikat ovat kuitenkin aika pinnallisia. Paljon tärkeämpää on selittämätön samalla aallonpituudella oleminen, samoista kummallisista asioista huvittuminen, yhdessä olemisen helppous... no, se *jokin*, jonka tietävät kaikki, jotka ovat joskus olleet rakastuneita.

Itse olen 41 ja kumppanini 47, kimpassa oltu 14 vuotta ja kaksi vuotta rekisteröityneenä. Mailman paras mies

On tosi hienoa, että nykyään on runsaasti suuren ikäeron pariskuntia. Kun itse tulin aikoinaan kaapista parikymppisenä - joskus 1980-luvun lopulla - niin minua pidettiin aivan tärähtäneenä, kun ilmoitin pitäväni paljon vanhemmista herroista. Sitä ei yksinkertaisesti pidetty mahdollisena, että nuori mies tykkäisi eläkeikäisistä. Moni ilmeisesti luuli mun juoksevan rahan perässä. Kaverit yrittivät naittaa mua ikäisilleni opiskelijapojille, mutta eihän siitä mitään tullut.

Kun lopulta muutin yhteen 13 vuotta vanhemman miehen kanssa sitäkin monet pitivät aluksi valtavana ikäerona. Nykyään sen sijaan se ei ole enää mikään ihme ja monet tutut 35-50-vuotiaat ovat löytäneet 20-25-vuotiaan partnerin. Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia? Onko maailma tosiaan muuttunut vai tuntuiko asenteet vain erilaisilta kun oli itse nuori?

Kokuma kirjoitti: "Minäpä räjäytän potin kertomalla, että...

...tämän hetkinen kumppanini on itseäni 40 vuotta vanhempi, tasan."

Potin veit. Ensimmäinen rakkaustarina (oli se, ainakin minulle) oli 39 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kuuskymppiset on kuninkaita.

Jos yritetään vetää pohjia, niin olen "kanssakäymisessä" ollut 51 vuotta vanhemman miehen kanssa. (Ei sillä, että näitä ikäeroja laskettaisiin kirjoihin ja kansiin...)

En kalvennut, paitsi kateudesta :)

Minulla on vähän samantyyppisiä kokemuksia kuin Sammolla.

Olen 21-vuotias ja poikaystävälläni ikää on 34 vuotta. Olemme kovasti rakastuneita toisiimme ja hän on mielestäni maailman ihanin mies (tietysti). Ihmetyttää vain, että kultani tuntuu olevan niin vaikea uskoa sitä, että todella pidän hänestä. Hän toistelee minulle alituisesti, ettei tahdo menettää minua vaan tahtoo pitää minusta kiinni jne jne. Olen jo tympääntynyt vakuuttelemaan tunteitteni aitoutta tälle epäilijälle...

Poikaystävääni näyttää kalvavan jatkuva epäilys siitä, että aion vaihtaa hänet nuorempaan. Muutaman kerran hän on jopa kysynyt aivan suoraan, olenko sellaista harkinnut. Olosuhteiden pakosta joudumme olemaan melko paljon (viikoittain 3-4 päivää) erossa toisistamme, ja hän tietysti epäilee, että käytän kaiken liikenevän aikani nuorempien poikaystäväkandidaattien tiirailuun. Aina kun käymme yhdessä bileissä hän suunnilleen roikkuu kiinni minussa, ettei vain kukaan poju iskisi silmäänsä minuun.

Sammon kertomuksen luettuani tajusin, että tilanne saattaa äityä pahemmaksikin. Kuuluukohan tällainen mustasukkaisuus aivan yleisestikin sellaiseen parisuhteeseen, jossa kumppanien välillä on kohtuullinen ikäero?

Ei kuulu. Luottamus poistaa epäluulot. Toisaalta luottamuksen syntyminen on aikaa vievä prosessi.

Kahta seikkaa voi miettiä.

Vanhemmalla miehellä on kokemuksia petollisista ihmisistä (kelläpä ei olisi) ja se tietysti vaikuttaa käyttäytymiseen. Siitä voi pyristellä ja päästä irti, mutta ihmiset eivät ole täydellisiä. Kysy suoraan.

Kannattaa myös miettiä omaa käyttäytymistä, antaako se sijaa epäilyille. Parisuhde on vuorovaikutusta, syyttävää sormea ei voi suunnata vain toiseen. Ehkä oma käytös on flirttaavaa, huomionhakuista, avoimesti seksuaalista.

Eli ei siis vain sen toisen käytös, vaan myös oma seurantaan. Kohtuuden rajoissa tietty.

aiwan!
Meillä alkuaikoina tilanne oli selkeästi niinpäin, että nuorempi kumppanini oli mustasukkainen minun tekemisistäni yms.
Ainoa tasapainoon johtava tekijä on molempien oma käytös. Sitä saa mitä tilaa!