Identiteettikriisi

Heips vaan kaikille, tää on mun eka postaus..

Ajattelin rekisteröityä tänne kun halusin keskustella "samanmielisten" kanssa.. Tosin nähtäväksi jää olinko oikeassa tosta "samanmielisyydestä".

Mä olen nainen jolla on identiteettikriisi. Ollut jo kauan.. Mä miellän itseni heteroksi, mutta rakastun vähän väliä naisiin. Mä tavallaan "tulin kaapista" muutama vuosi sitten kavereille, kun tunnustin rakkauteni erästä typyä kohtaan. Ei siitä mitään suhdetta tullu, mutta hämmennystä sitäkin enemmän. Mikäs mä sitten olen? En tiedä voiko mua kutsua bi:ksi, ehkä, ehkä ei, tällä hetkellä oon heterosuhteessa. Toisinaan vaan rassaa kun ei saa itseään sovitettua mihinkään lokeroon...

En varsinaisesti hae apua tyyliin "kertokaa mulle mitä mä teen" vaan halusin vaan avata keskustelun seksuaalisen identiteetin häilyvyydestä, ja purkaa sydäntäni.

Saa kommentoida vapaasti! :)

Mä olen elänyt heterosuhteessa ja ollut täysin tyytyväinen siihen (henkisesti ja seksuaalisesti). Nyt olen täysin tyytyväinen homosuhteeseeni.

Jos joku haluaa keksiä määritelmiä, niin vapaasti vaan. Minua kiinnostaa enemmän eläminen :)

Mä olen elänyt vaan miesten kanssa aikasemmin (ent. pikakaverin ja ent. miehen kanssa) ja molempiin olin rakastunut ja hyvin meni siihen asti että erottiin. Kummassakaan ei ollut mitään vikaa, joten ollaan edelleen läheisiä ystäviä. Ent. mieheni kanssa asuessani huomasin himoitsevani naisia. Unissani sekä valveilla. Salaa kävin lesbobileissä onneani koittamassa ja lopuksi kerroin eksälle että näin oli marjat. Eksä itki mutta ymmärsi. - Siinä selvisi muuten moni sänkyhomma-ongelma samalla.
Nyt olen parisuhteessa lesbon naisen kanssa, itse en tiedä mikä olen. Miesten kanssa on kiva tanssia ja semmosta, mutta en halua "sitä sinne". Apua!

-Silmälasit pitäisi varmaan hankkia.
Pikakaveri =poikakaveri (ei liity pikapanoon millään lailla)

Joo en mäkään lokeroista perusta, kunhan heitin provona. Lauran kans oon ehkä samansuuntaisessa vaiheessa. Tosin en usko et lakkaan haluamasta "sitä sinne" *heh* ihan heti...

Se on vaan jotenki hassua että sitä koittaa sovittaa itseään perinteiseen heteromalliin epätoivoisesti. Jatkuvasti kieltää itsensä ja hämmästyy pois tolaltaan kun tulee tilanne, jossa huomaakin kiinnostuvansa naisesta..

Tietty mä oon monogamisti ja uskollinen suhteessani. Sinkkuaikana juoksin gay-paikoissa minäkin. Ei vaan jostain syystä löytyny mitään. Sit kun rakastuin oli kohde umpihetero - huono tuuri kai. Sitten löysin tän miehen ja ihanaa on!

Ei elämää kummempaa...

Zeppelin:
"Mä olen elänyt heterosuhteessa ja ollut täysin tyytyväinen siihen (henkisesti ja seksuaalisesti). Nyt olen täysin tyytyväinen homosuhteeseeni.

Jos joku haluaa keksiä määritelmiä, niin vapaasti vaan. Minua kiinnostaa enemmän eläminen :)"




Voithan sä yrittää sulkea silmäsi omalta lokeroltasi, mutta ei se silti minnekkään katoa. Ja sun nimikkolokeros näyttäis alkavan B-kirjaimella.. ;)

Jahas... kommentoidaan tännekin =D

Heterotausta minullakin ( 10v suhteessa) ja puoliso tiesi suuntautumiseni alusta alkaen - kiitos hänelle, asioihin tuli selvyyttä ja ystävyys/kaveruus säilyi.

Nykyisin puhtaasti homosuhteessa... vuosi tulee nykyisen kanssa täyteen.

Näyttää siltä ( eri keskusteluaiheita selailtua), että varsin monella meikäläisellä on tuo "heterovaihe" kuvioissa jossain vaiheessa elämää, ennenkuin itselleen uskaltaa tunnustaa asioiden oikean laidan =D.

"Näyttää siltä ( eri keskusteluaiheita selailtua), että varsin monella meikäläisellä on tuo "heterovaihe" kuvioissa jossain vaiheessa elämää, ennenkuin itselleen uskaltaa tunnustaa asioiden oikean laidan =D."

Tuo heterovaihe näyttää olleen kuvioissa lähinnä neli-viiskymppisillä homoilla. Laajasta nuoremman sukupolven homoista koostuvasta tuttavapiiristäni ei löydy kuin muutama harva, joilla olisi heterosuhde menneisyydessä. Biseksuaalit ovat tietysti sitten asia erikseen.

Kyllä maaseudulla homot menee vielä nykyäänkin naimiisiin siinä toivossa että muututtaisiin heteroksi.

Oh, rizi yrittää provosoida! Maaseudulla tuskin ollaan yhtään kaupunkilaisia tyhmempiä tai viisaampia, pelokkaampia tai rohkeampia näissä asioissa: ei tätä asiaa kuntamuoto ratkaise. Jotkut elävät ympäristön, suvun ym. väen painostuksen alla kenties pelokkaammin kuin toiset. Tiedoksi: lehdet, televisio. radio ja jopa Internet toimivat myös maalla...

"Tuo heterovaihe näyttää olleen kuvioissa lähinnä neli-viiskymppisillä homoilla. Laajasta nuoremman sukupolven homoista koostuvasta tuttavapiiristäni ei löydy kuin muutama harva, joilla olisi heterosuhde menneisyydessä. Biseksuaalit ovat tietysti sitten asia erikseen."

Smurffille:
Tunnen varsin monta alle 32 vuotiasta, eri puolilta Suomea, joilla on samanlainen tausta kuin minulla. Mutta pyritään välttämään silti yleistyksiä. Tokihan voi olla niin, että tuttava/ ystäväpiiriini on valikoitunut tietynlaisia ihmisiä.


Bisset ovat todellakin sitten oma ryhmänsä...

Tein omasta mielestäni rehellisesti setan sukupuolitestin. Ihan totta... Tässä kumminkin tulos. Vähän vaikea sanoa miten se minua auttaa.. Onko joku muu testannut tätä testiä (heh) muutenkin kuin huumorimielessä??

"SINÄ OLET ANDROGYYNI
Sinussa on melko paljon sekä feminiinistä naista että maskuliinista miestä. Olet sukupuolisesti hyvin harmoninen. Mieheytesi ja naiseutesi ovat tasapainossa keskenään, eikä kumpikaan puolesi hallitse persoonaasi toisen kustannuksella.

Olet sukupuolishoppailija! Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon, sukupuoliroolit ja odotukset kriittisestikin. Et juurikaan välitä näihin odotuksiin vastaamisesta, vaan käyttäydyt melko sukupuolivapaasti. . Olet sukupuolen suhteen melko itsevarma. Sinusta on luontevaa toteuttaa itseäsi sekä miehisten että naisellisten puoliesi kautta.

Tulet hyvin toimeen miesten, naisten ja sukupuolineutraalienkin kanssa, koska et itsekään ole niin kaukana näistä muista sukupuoliryhmistä.

Naisellisuuspisteesi: 2
Miehekkyyspisteesi: 14"

(ja mähän olen nainen - ainakin biologisesti :) )

p.s. Testissä oli vastakkainasetteluna taulukossa 'sukupuolineutraali' ja 'androgyyni'. Voisiko joku selventää mikä näiden ero on eli miten ne määritellään?

Tietääkseni androgyynillä ihmisellä on sekä paljon sekä feminiinisiä että maskuliinisia ominaisuuksia, kun taas sukupuolineutrilla ei ole juuri kumpiakaan.

Yritin löytää Setan sivuilta sitä testiäsi, mutta en löytänyt?

""Yritin löytää Setan sivuilta sitä testiäsi, mutta en löytänyt?""

Mene tämmöiseen osoitteeseen:

http://www.seta.fi/transtukipiste/

Se on ihan sivun ylälaidassa, linkki "Testaa sukupuolesi!" josta avautuu uus sivu, ja siitä vielä pitää klikata uudestaan sivun keskeltä samannimistä linkkiä.

"Kyllä maaseudulla homot menee vielä nykyäänkin naimiisiin siinä toivossa että muututtaisiin heteroksi."

Tuo, jos olisi totta, olisi ihan äärimmäisen surullista. En tiedä onko enää näin. Mistä tuollasta voisi ylipäätään tietää?
Mutta näen kyllä aivan selvästi, miksi joku tekisi noin.
Maalaisuuden ja homouden yhteensovittaminen on varmaan aika vaikeata, jollei ihminen sitten ole todella vahva persoona.

Ja sitten tuohon alkuperäiseen kysymykseen/pohdintaan. Minä olen yrittänyt itseäni jotenkin lokeroida jo pitkän aikaa, mutta nyttemmin olen luopunut toivosta. Olen mikä olen. Ja ennen kaikkea ihastun kehen ihastun. Jos se ei satuta ketään toista, se on oma asiani. Kaikkihan me täällä olaan elämässä elämää, ja toivon mukaan tekemässä sitä niin hyvin ja kauniisti, kun vaan osataan.

Itse olen identiteettikriisini aikana joutunut tekemään - niin teatraaliselta tai pateettiselta kuin se kuulostaakin - surutyötä muutaman asian kanssa. Esimerkiksi sen, etten luultavasti koskaan tee vanhempiani onnelliseksi menemällä naimisiin ja saamalla lapsia, takaamalla sitä jatkumoa, jonka vanhempani tietenkin haluaisivat turvata. Joku tulee nyt tietty tähän sanomaan jotain tyyliin "se on sun oma elämäs eikä sun tartte miellyttää muita", mutta kyllä minusta ihmisellä on kuitenkin loppupeleissä sellanen sisäänrakennettu miellyttämisen tarve. En minä halua, että vanhempani joutuvat suremaan takiani. Toisaalta tiedän myös sen, etten minä ole vanhempieni murheiden kantaja!

Nyt elän vaan omaa elämääni ja koetan olla ilman suurempia suruja! Jos, ja toivottavasti kun, löydän sen oikean, ei enää varmaan tule pohdittua näitä asioita ainakaan tässä määrin. Vielä en ole häntä tavannut, mutta onneksi asioilla on taipumus järjestyä :D

No, nuorena homona mulla ei ole heterotaustaa, mutta kyllä edelleen kaappihomous ja pitkä "seksuaalisuuden aavikkovaellus" on varmasti yleistä nuortenkin parissa, ainakin mun kokemukseni mukaan. Mua kyllä on ihmetyttänyt miten se voi kenellekkään olla niin hankalaa tajuta kuka tai mikä on jo nuoresta pitäen, mutta tajusin että eihän sen tunnistaminen hankalaa ole, vaan tunnustaminen ja myöntyminen siihen.

Nykyisin ei ole mitenkään tarpeellista käydä läpi heterovaihetta, mutta jos katsoo että sekin täytyy tehdä niin sitten tekee. En mitenkään kannata kaappihomoutta, mutta en halua tuomiota ketään siitä. Homona eläminen ei ole mitenkään helppoa useimmiten, mutta useilla on kyllä vähän turhankin huono käsitys siitä.

Ennen luulin että yli 30- vuotiailla homoilla on automaattisesti heterotausta, mutta asiahan ei tietysti näin ole. On monia, jotka on eläneet täyshomona joskus 60- 70- luvulta lähtien. Aika vähän varmaan, mutta on kuitenkin.

Mä en kannata ihmisten luokittelua, koska se osaltaan edistää lokeroimista ja siten myös voi ruokkia ennakkoluuloja. Joku päivä toivottavasti millään lokeroilla ei sitten enää olekaan merkitystä.

Pitäis kai tähäänkin keskusteluun kantaa oman kortinsa näin nuorena homona.
Olin 15v ku aloin juoksemaan homokapakoissa ulkomailla käydessä. Raahasin jopa kaverit mukaan ja väitin, että kyllähan siell on kivaa käydä, ku kukan ei örveltelee eikä uhoa. Itse kyllä syyn tiesin, mikä kiehtoi. Tapasin sitten kuitenkin naisen ja hups, 7v yhteistä elämää vierähti ku 7 minuuttia. Tällä hetkellä jo toista vuotta sinkkuna ja en halua "viedä sitä sinne". Pidän itseäni homona, mut en pidä tuon ed suhden naisen kaa virheenä, tai sitä etten uskaltanut itselle myöntää. Silloinkin minulla oli homoystäviä enemmän ku heteroita. Eli viis lokeroista, elämää vaan tää on, kunhan on sinut sen kaa.

Mulla on ollut vain hetero"suhteita" (olen vimppa henkilö oikeasta suhteesta puhumaan), mutta muut tykkäävät listata minua miten parhaiten katsovat. Itse en ole koskaan perustanut mistään luokittelusta, mutta tehkööt miten tykkäävät, ei se juuri häiritsekään. Mä olen aina kautta historian ihastunut naisiin, mutta noi miehet... ne jotenkin vain tuppautuvat elämään, mutta sekin jää aina sille siinähän-vonkaat-ei-minua-kiinnosta -tasolle.

Joskus olo on melkoisen "sukupuoleton" - saattaa tietty johtua nuoresta iästäkin, mene ja tiedä sitten. Mutta flirttailua rakastan yli kaiken; onneksi kamut eivät niin ota tosissaan:)

Tuo NiinPikkuisen kommentti sai mut ajattelemaan.. Mä olen myös ollut aina peto flirttaamaan, ja joskus se on ollut mulle eräänlaista näyttämistä. Liekö ollut tarve tulla rakastetuksi tai jtn.
Tuo sukupuolettomuuden tunne on sekin aika tuttu. Siinä parikymppisenä korostin aika paljon maskuliinista puoltani. Pidin silloin ja toisinaan pidän vieläkin itseäni melko 'butchina', ei ehkä ulkonäöllisesti mut kuitenkin. Päältäpäin neito ja sisältä machoiluun taipuvainen rehentelijä...

Silloin teininä kun eka kertaa rakastuin ja kauhukseni vielä naiseen, olisin kaivannut jotain osviittaa ja neuvoa siitä olenko normaali ja mikä minä lopulta olen. Kun sitä ei saanut, painoin koko jutun alitajuntaan. Sieltä se pulpahti uudelleen hieman vanhempana, kun tajusin että yritän päästä kämppäkaverin lakanoiden väliin....

Sen verran olen selvittänyt itselleni että sillä seksuaalisuuden liukuvalla akselilla olen todennäköisesti keskiviivan heterommalla puolella. Tai niin päättelen siitä että suhteeni ovat yleensä olleet heterosuhteita paria tulista naiseen rakastumista lukuunottamatta.

Yksi new age -juttuja harrastava kaverini kuvasi minua 'korkeammaksi sieluksi' (tai jotain sinnepäin, en muista) joka rakastuu toisiin sieluihin eikä piittaa ulkokuoresta = sukupuolesta. Uskoo ken tahtoo. On se varmaan yksi tapa käsitellä maailmaa...

Mä olen aina ajatellut (oman kokemuksen pohjalta kait), että kaikki ihmiset on pohjimmiltaan kykeneväisiä bi-suhteeseen, että ihminen on luotu rakastamaan ihmistä, eikä sukupuolta.

Itellä on onneksi aina ollut uskomattoman vakaa itseluottamus, eli en koskaan ole ollut kauhuissani muitten mielipiteistä tai siitä, tunnenko mahdollisesti oikein vai en. Suuri siunaus totta kai:) Ja silti ehkä olet heterox oikeassa, ehkä omakin flirttailuni on osaksi sitä, että todistan ihmisille olevani vahva ja kykeneväni vaikka mihin. Pitää ehkä kasvaa vielä vähän ennen kuin tiedän:)

NiinPikkuinen kirjoitti: "Pitää ehkä kasvaa vielä vähän ennen kuin tiedän:)"

Musta kyllä tuntuu ettei se kasvaminen o mitää auttanu... :) Yhtä eksyksissä ollaan elämän keskellä ku ennenkin...

Sulla on näköjään aika tavalla sama maailmankatsomus kun mulla. Mäkin pidän ihmistä kykenevänä rakastamaan "sukupuolesta huolimatta", jos näin voi sanoa... Se Oikea on oikea riippumatta biologiasta ;))

Mä en ole oikeen koskaan pystyny rehellisesti itselleni selvittämään mikä merkitys on muiden mielipiteillä. Mä toitotan aina etten välitä muitten arvostelusta p***aakaan mut jossain sisimmässä sitä aina kelaa kuitenkin niitä juttuja... Silti käytännössä mä kuitenki teen usein niinku itteä huvittaa, oli seuraukset mitkä tahansa.

Toi on ihan totta, totta kai ainakin itse olen kamalan otettu kun mua kehutaan jostain ja jos ei kukaan sitten yhtäkkiä huomioikaan "hyviä tekemisiäni", ni ilkeä ääni pään sisällä on heti nyrkit pystyssä toitottamassa, miten olenepäonnistunut. Mulle just tänä aamuna eräs filosofian opettaja sanoi, ettei ikinä pitäisi kysellä muiden mielipiteitä; se luki Rilkeen kirjeen nuorille runoilijoille ja kertoi, miten Nietzsche esimerkiksi sokaistui siitä miten häntä kehuttiin. Tämä nyt on melko kaukaa haettu pikku tarina kehumisista, mutta kerroimpa nyt silti. Se filosofian opettaja oli oikeassa, pitäisi luottaa itseensä tarpeeksi.

No jooh... Nimenomaan: pitää tehdä niin kun hyvältä tuntuu (en ala saivartelemaan, mutta tietenkin moraalin ja etiikan puitteissa;)), se on aina oikein. :) Joskus vaan tulee sellainen olo, että täytyisi vähän hillitä itseään niin että muillekin jäisi hyvä olo - mutta se ei nyt varsinaisesti kuulu tähän. :)

minä muuten tein tuon mainitsemas setan testin (on siitä kyllä jo aikaa). ...Sukupuolineutraali tässä vain moikkailee... euh. :> Hämmentävää.

Mä olen androgyyni ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Itse asiassa se testin tulos oli kyllä aika nappiin osunut, koska se täsmälleen kertoi minkälainen minä olen noin sukupuolimielessä. Olin erittäin yllättynyt että se oli niinkin tarkka, ne ei yleensä ole.

Jaa-a, kyllä ihminen rakastuu toiseen ihmiseen, mun kohdalla ne vaan ei tähän mennessä ole olleet naisia. Muistelen kyllä ihastuneeni joskus naperompana tyttöihin, mutta en ole enää varma olinko ihastunut vai muuten vaan kiinnostunut yksinkertaisesti enemmän tytöistä.