Kumppanin vanhat kaverit eivät kelpaa

Kun kaksi miestä tai kaksi naista päättävät ryhtyä pariksi, heijastuu tuo päätös myös auttamatta kummankin kumppanin kaveripiiriin. Voi käydä niin, että joku hyvä ystävä ei kelpaakaan parin toiselle osapuolelle. Voi olla etteivät kemiat kohtaa, ystävä on väärää sosiaaliluokkaa, on kiinnostunut vääristä asioista, on kuviteltu uhka parisuhteelle jne. jne.

Yhteys ystävään voi katketa siitä paikasta. Kutsuja ei tule. Voi olla, että ystävän erilaiset palvelut vielä kelpaavat, mutta muu yhteydenpito onkin sitten nolla.

Hylätyt ystävät tuntevat tietysti itsensä hylätyiksi, loukatuiksi ja vihaisiksi. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Pitkäaikainen kaveruus painoikin vähemmän kuin tuo uusi ihminen.

Tilanne menee vielä kurjemmaksi, jos uudessa suhteessa ilmeneekin ryppyjä rakkaudessa tai parisuhde sammuu. Apua ja tukea haetaan vanhoilta kavereilta, jotka ovat jo kokeneet tulleensa hylätyiksi. Uusi tunne tuossa tilanteessa on tulla hyväksikäytetyksi.

Vaatii melkoista kypsyyttä ja jalomielisyyttä lähteä vielä tukemaan vanhaa kaveria.

Parisuhde aiheuttaa mielestäni lähes aina kumppanien omien, vaivalla rakennettujen ihmissuhdeverkostojen muuttumisen ja se ei useinkaan ole kaikille miellyttävää. Toki joskus on hyvä irtautua joistakin tyypeistä kokonaan. Parisuhde antaa siihen hyvän tekosyyn.

Hankalia nämä ihmissuhteet, eikö?

Kaipa parisuhteelle voi veikata ongelmia, jos toisen ystävät ovat kaikki epäkelpoja ja ei-toivuttua seuraa. Afterall, you can tell a man by his friends!

Homot yksinäistyvät vanhetessaan osin siksikin, että naispuoliset homojen ystävät jättävät entiset homomiesystävänsä pariutuessaan aikanaan heteromiesten kanssa. Homoille jäävät pitemmän päälle käteen vain ne vaikeat naiset, jotka eivät heteromiehille kelpaa.

Mielestäni on paljon omasta itsestään kiinni jääkö yksin vai ei.
En ole koskaan luonnut pelkästään homoista&homo myöteisistä naisista ystäväpiiriäni,vaan siihen kuuluu mm. hetero pariskuntia, sinkku hetero miehiä.
Ihmisiä jotka reilusti kaipaavat myös ystäviä oman onnellisen suhteensa lisäksi. Ei vaan baari seuraa silloin kun ovat sinkkuja.
Olkaa avoimmia ystävillenne niin en usko että jäätte yksin.

Hyvän naisystäväni pariuduttua sain yhden ystävän lisää hänen miehestään ja myöhemmin myös kummilapsen heidän lapsestaan.

Sukulaispiiriini kuuluu yksi hyväkuntoinen ja toimintakykyinen 90-vuotias, mutta kyseinen ihminen on tietysti harvinainen poikkeus. Niin on se sinun ystäväpariskuntasikin Public Eye.

Onko todella asiat näin?
Minusta tuli juuri 2 viikoa sitten setä vasta syntynelle Hanna-tytölle.
Olen hyvä ystävä äidin ja isän kanssa, nyt seuraava askel on kaiketi se, että toimin silloin tällöin mieheni kanssa lapsenvahtina.
Olemmeko todella vähemmistönä? Miten on ihmiset, kertokaa minkälaisita ihmisistä ystäväpiirinne koostuu?

Ystäväpiiriin kuuluu ihmisiä ihan laidasta laitaan, homoja (niin sinkkuja kuin pariskuntiakin), heteroita (niin sinkkuja kuin pariskuntiakin) ja bi-seksuaaleja. Yhtään lesboa ei jostain syystä vielä ole ystäväksi siunaantunut.

Ja kun Gogo tuolla epäli kummiuden olevan harvinaisuus homolle, niin täällä on sitten tuplakummi. Toinen hyvän ystäväni ja hänen vaimonsa esikoiselle ja toinen veljeni ja hänen vaimonsa esikoinen.

Ystäväpiirissä muutama heteropariskunta (ei enää yhtään heterosinkkua) ja pari sinkkua homomiestä sekä pari lesboa. Ei yhtään biseksuaalia, kumma kyllä!

Jäi aiemmin mainitsematta, että olemme mieheni kanssa molemmat tuon ystäväpariskunnan lapsen kummeina.

Tuttavapariskunnalla oli joku aika sitten erikoinen ongelma. Heidän vakiintuneessa parisuhteessa elänyt homoystävänsä erosi ja muutti toiseen maahan. Huolen aiheena oli löytää lapsille (uusi) malli homoparista, etteivät saisi maailmasta liian yksipuolista kuvaa. Minäkin satuin tuolloin olemaan sinkku =)

Ystävä / kaveripiiri elää ja muuttuu tilanteiden mukaan. Joku sitoutuu, toinen eroaa. Joku muuttaa muualle, joku uusi tuttavuus tulee kuvioihin...

Ystäväni ja kaverini ovat myös BF:ni kavereita ja ystäviä. Piiriin kuuluu niin homoja kuin heteroitakin. Pari lesboakin. Biseksuaaleja taitaa löytyä vain bf:n kaveripiiristä.

Joidenkin kanssa enemmän tekemisissä, kuin toisten, joidenkin kanssa harvemmin. Ja niille kavereille, jotka lupaavat jotakin, mutta eivät pidä lupaustaan, yhteydenotot jäävät todella vähiin. Varsinkaan jos selityksiä ja anteeksipyyntöjä ei tule.

arkadas kirjoitti: Ja niille kavereille, jotka lupaavat jotakin, mutta eivät pidä lupaustaan, yhteydenotot jäävät todella vähiin. Varsinkaan jos selityksiä ja anteeksipyyntöjä ei tule."

Oikein, niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Minulla on sama toiminta periaate ystävieni suhteen.
Sekä jotkut ihmiset vaan kuuluvat tietyyn aikakauteen ja sitten kasvetaan erilleen. Ei kaikkia tapaamiaan ihmisiä voi viedä elämäsä läpi, ne jotka ovat tarkoitettukin pysymään rinnallasi sen myös tekevätkin. Kaikella on tarkoituksensa......

Olen itse aina ollut ihminen, joka ei ystävysty kovin helposti. Lähinnä se johtuu siitä, että en ole kovinkaan pinnallinen, pelkkä hengaaminen ja seura ei riitä, haluan ja tarvitsen enemmän.

Toisaalta minulla ei ole valittamista. Minulla on hyvät ystävät johin voin luottaa ja kertoa iloni ja suruni. Luottamus kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin, jos sitä ei ole, ei ole enää mitään...

Moni on varmaan törmännyt kataliin, petollisiin ja kieroileviin ihmisiin. Tuli vain tässä ihmissuhteita miettiessäni mieleen, että heitä taitaa löytyä jokaisen kokemuksista, lähipiiristä tai työpaikalta... Se on surullista ja niin turhaa, niin turhaa...

Gogo nyt saarnaa taas homojen omien stereotyyppien mukaisia saarnoja. Heterot aina kuvittelee että homot on lähes automaattisesti supersuosittuja ja ystäviä joka oksalla (tai siis monet heterot joita mä olen tavannut), se olis ihan totta ehkä sikäli, jos aivan tietoisesti aina ajautuisi sellaiseen seuraan, jossa pelkästään sun homous tekis susta jotenkin erikoisen ja coolin tyypin hengailla. Se jos mikä on vittumaista ja pinnallista. Mä hankin ystäväni ihan mielellään suht perinteiseen tapaan, mutta tietty se homousjuttu tulee esiin ennemmin tai myöhemmin. Yleensä asiaan suhtaudutaan asiallisella mielenkiinnolla.

Yksinäisyys on myös valinta. Kenenkään ei mun mielestäni varsinaisesti tarvitse olla yksin, ellei sitten ole syrjäytynyt sosiaalisesta elämästä niin paljon, että ei edes tiedä mistä aloittaa, onhan sekin ihan mahdollista. Tärkeintähän olis jo että suht nuorena hankkii ja oppii hyvät ystäväverkot, sekä että laittaa itsensä peliin.

Mun ystäväpiiriini kuuluu ihan heteroita, homoja ja kaikkea siltä väliltä, ehkä nykyisin vähän enemmän (hetero) naisia, mutta läheisimmät ystävät on ihan heteromiehiä. Eikä koskaan ole täytynyt jäädä ulkopuolelle kun ne rupeaa seurustelee, päinvastoin, vähän turhankin innokkaasti ovat aina ottamassa rientoihinsa.

Sitä paitsi, yleensä mulle on valitettu siitä, että kun mä rupeen olemaan jonkun kanssa, niin joka viikonloppu sit ollaan sen yhden kaa....se pariutuminen kyllä toimii ihan kummin päin vaan, ei se ole mikään heteroiden yksityisjuttu.

Sitten taas toi "kumppanin vanhat kaverit ei kelpaa" juttu, no jos jo alusta lähtien tulisi selväksi, ettei tämä poikakaveri tulisi toimeen mun ystävieni kanssa, niin siinä olis tiukan valinnan paikka. Luultavasti käskisin vaan poikafrendin tulevan toimeen ystävieni kanssa, koska eihän me nyt pelkästään toisiamme voi katsella 24/7 vuodet ympäriinsä. Tai että hengailtaisiin vain sen ystävien kanssa, mitä sontaa. Tietty oma ystäväpiirikin voi asiaan vaikuttaa, jos ne pyrkii sabotoimaan suhdetta tai ei tuu niin hehkeästi toimeen bf:n kanssa. Tähän asti kaikki on kuitenkin käynyt parhain päin.

Taas yksi osoitus ihmisten ristiriitaisuudesta: yksilö täytyy olla, mutta myös porukassa ehdottomasti, silti seurassa kaikkien on oltava samanlaisia jotta kelpaa.