Tyytyväisiä homoja??

Lueskellessani keskusteluja usein ja syvällisestikin, aloin miettimään löytyykö elämäänsä, ympäristöönsä ja ihmissuhteisiin ja itseensä tyytyväisiä homoja ollenkaan?

Useissa keskusteluissa valitetaan, kuinka elämä potkii päähän, poikaystävä pettää ja jättää, Stockkalta ei löydy oikeankokoisia ja -merkkisiä farkkuja, tietyssä yökerhossa ei ole kuin lääppijöitä tai neitejä asiakkaina, ettei saa edes munaa, tai työpaikalla kohdellaa kurjasti, kun olen tullut avoimesti kaapista ulos.

Kaikkia ihmisiä kaikkialla elämä potkii, mutta jotenkin ihmeelliseltä tuntuu että suomalaiset homot olisivat jotenkin ennätyksellisiä tässä kurjuuden keskellä - oikein muuta ei tule mieleen lukessa näitä yleistäviä purnauksia.

Elämä on ylä- ja alamäkiä, hillitöntä menoa, ja väliin rauhallista oleilua, mutta kun ei mikään tunnu kelpaavan täysipäiväiselle aktiivihomolle. Itse olen omaan elämääni tyytyväinen, epäonnistumiset ja takaiskut ovat opettaneet jotakin, samoin kuin menestymiset. Rikkauden ovat tuoneet myös erilaiset ihmiset ja ihmissuhteet, joissa itsekään ei ole aina ollut varma, mihin kaikki johtaa. Pettymyksiä on ollut, ja tulee olemaan. Kaikkea mitä haluaisin ostaa, hankkia tai antaa esim. rakkaalleni, en pysty antamaan. Täydellisyyttä en edes pyri hakemaan elämältäni, pyrin elämään sen vain tavallani ja mahdollisimman monipuolisesti.

Monesti olen kuullut sanottavan, ettei kaltaiseni optimisti pärjää. Pyh, sanon siihen. Siinä on porskutettu elämää menemään, tehty virheitä, mutta myös oikeita asioita. Hankittu elämänkokemusta ( 48 vuoden edestä jo), ihan kaikkiin tavoitteisiin, joita olen joskus itselleni asettanut, en ole päässyt, mutta en voi ainakaan katua elämääni, tekemättömiä asioita tai rahan tai ajan puutteesta toteutumattomia unelmia.
Ei kaiken pidä tapahtua tässä ja nyt, ei kaikkea tarvitse kokea heti. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on. Ei asiat tästä maailmasta mihinkään karkaa, eikä tekemättömyydestä tai taydellisyyden saavuttamattomuudesta aiheutuneesta katkeruudesta tarvitse tehdä elämän pituista martyyrinuraa itselleen...

Jokainen tietysti toteuttaa unelmansa tavallaan, ennemmin tai myöhemmin, mutta miksi ihmeessä te ihmiset ette anna itsellenne oikeutta myös epäonnistua? Miksi kaiken pitäisi mennä juuri niinkuin TE olette ajatelleet, eikä sattumalla, tai teistä itsestänne johtumattomilla syillä saisi olla osaa asioiden kulkuun?

Miksi pitäisi olla täydellinen, haluttu, mallin mitat vielä 50- vuotiaana omaava, täydellisen vartalon ja kasvot ( vaikka plastikkakirurgin puukosta) ja yleensäkään stressata koko elämäänsä siihen miettimiseen : MITÄ MUUT MINUSTA AJATTELEVAT? - Mitä oman energian tuhlausta - pyh. Ajatelkoot muut mitä tahansa, elä oma elämäsi sellaisena kuin sen parhaalla mahdollisella tavalla pystyt elämään, äläkä turhaan hötkyile asioiden perässä. Kaikille meille maailmassa tilaa löytyy. Mutta löytyykö muita (elämäänsä) tyytyväisiä homoja?

Ehkä se vain on niin, että tällaisille keskusteluareenoille vaan tullaan vinettämään niistä ongelmistaan. Tai siis... eikö kuulostaisi hiukan absurdilta sellainen topic kuin vaikka "minulla menee ihan kivasti" tai että "minulla oli tänäänkin ihan normaali päivä"? Ei sellaisesta taida juuri keskustelua syntyä. =) Minulla ainakin menee ihan hyvin ja olen oikein onnellinen, vaikka silloin tällöin tuleekin valitettua siitä sun tästä.

Kyllä löytyy tyytyväisyyttäkin, mutta aivan kuin Jan tuossa sanoi, ei se taida kiinnostaa ja herättää keskustelua jos sanon täällä päivittäin miten hieno päiväni oli???
No, totta, kyllä välillä olisi ehkä hyvä puhua positiivisemmalla asenteella ja huomata myös kirjoittaa näistä mukavimmista tapahtumista. Antaa tämä kanava kuitenkin määrättyä suuntaa lukijoille ja kyllä jonkin sortin attituudi lyö kaikkeen leimansa. Eli vaikutammeko positiivisilta tai negatiivisilta, tulee se esiin heti muidenkin kirjoituksissa. Toisaalta kyllä auttamishalua ja positiivista, kannustavaa asennetta olen täällä kyllä nähnyt paljon ja se tuntuukin hienolta ja kyllähän on varmasti totuus se, että ei se meidän elämä aina niin kovin helppoa ole verrattuna valtaväestöön, että on kai meillä lupa täällä vähän valitellakin, vai eikö?
Minulla ainakin itsellä on tuntunut kovin mukavalta saada täällä lukea erilaisia kommentteja ja keskustella rakentavasti varsinkin silloin kun elämä potkii pahasti päähän. Minä kun olen sellainen hyvään uskova ja aina petyn kun huomaan, että ihmiset, joita kuvittelin ystävikseni, häviävät kuin tuhka tuuleen kun tulee ilmi seksuaalisuuteni. Tuntuu todella kurjalta kun miettii miten ihmiset voivat olla niin kylmiä ja miten ihmeessä ystävyyteni ei ollutkaan minkään arvoinen?

Ilmoittaudun erittäin tyytyväiseksi itseeni ja elämääni.

Myös tyytyväinen. Tyytyväisiä homoja löytyy eniten baarien vakiokaluston ulkopuolelta.

Olen myös kohtalaisen tyytyväinen elämääni ja olosuhteisiini. Maksan rutkasti veroja, teen paljon töitä ja saan sietää kaikenlaista hölmöilyä siinä ohessa. Näistä asioista en kuitenkaan valita.

Kriittistä tyytymättömyyttä tunnen sen verran, että pyrin koko ajan muuttamaan pieniä ja suuria asioita vieläkin paremmiksi. Maailmanpolitiikkakin tuntuu olevan pitkästä aikaa taas menossa hieman parempaan suuntaan, tai ehkä tilanteen huononeminen on vain hidastunut.

Olen tyytyväinen monikulttuuristuvaan Suomeen - herra jumala jos täällä vain samoja happamia taikinanaamoja joutuisi koko ajan katselemaan...

Ikää tulee lisää koko ajan, se tuo mukanaan tiettyä rauhallisuutta ja lisää suhteellisuudentajua. Naamassa ei ole enää paljon pelastettavissa. Kaikki muukin fysiikassa on menossa alamäkeä, mutta onneksi alamäen jyrkkyyteen pystyy jonkin verran vaikuttamaan.

Parisuhteessa on välillä tasaisempaa, välillä kuoppaisempaa. Silti olemme molemmat jo pitkälti toistakymmentä vuotta päättäneet pitää siitä kiinni, joten ilmeisesti ne hyvät puolet kuitenkin voittavat huonot. Valopuolet huomaa useimmiten vasta, kun niitä ei enää ole. Heikkouksia taas huomaa päivittäin, mutta niistähän voi puhua, ja taas on saatu yksi asia pois päiväjärjestyksestä ainakin hetkeksi...

HEP!

Tyytyväinen honppeli ilmoittautuu :-)

Totta on, että negatiiviset asiat ovat lähes aina pääasiallisin kohde näillä foorumeilla niin kyllä, voin sanoa, että olen elämääni ja oloihini kovinkin tyytyväinen, vaikka tavalliset arkiset jutut joskus nostattavatkin pilviä mun taivaalle.

Tokihan löytyy paljon ihmisiä, joille juuri ne pienet elämän kummallisuudet nousevat muureiksi eteen, jotkut taas tekevät muureja itselleen joskus aivan tarkoituksella.

Sitten on meitä kovapäitä, jotka eivät nyt sen suuremmin kummastu jos arjen rikkoo vastoinkäyminen... ne tekevät elämästä elämisen arvoisen ja kyllä se palkinto siitä sitten koittaa tavalla tai toisella...

Joillekin vain tavallinen elämä ei sovi, he sitten kantakoot draama-Queen -viittaa harteillaan minun puolestani aiiiiivan vapaasti :-)

Kauhean uskonnollinen lause Arkadalta: Miksi kaiken pitäisi mennä niinkuin TE haluatte?

Jokainen ihminen luo itse omia merkityksiään elämälleen.
Olemalla aktiivinen, vaikutamme siihen tulevaisuuteen, minkä saamme? Onko se enää niin? Jos sinulla ei ole työtä eikä rahaa, et saa esim. lainaa tai pysty matkustamaan pois maasta työn perässä, vaan olet umpikujassa. Entä opiskelu? Sekin vaatii rahaa. Nythän yrittäjät menevät vain halvan työvoiman perässä ja valittavat sitä, kun työntekijöitä ei voi noin vain irtisanoa. Se merkitsee sitä, että työttömillä mahdollisuudet saada töitä vähenevät, koska yritykset katoavat pois. Onko silloin kaikki vain itsestä kiinni? Ei ole. Tätä "Kiina-ilmiötä" ei kukaan voinut kuvitellakaan muutama vuosi sitten. Ei siitä tiedetty mitään eikä siihen voinut kukaan edes valtion taholta ennakoida.

Nythän on paljon ollut yrittäjiä, jotka tekivät konkurssin 90-luvulla pääosin itsestä riippumattomista tekijöistä. Heidän osansa on karmea. Monet tekivät itsemurhan. Konkurssi aiheuttaa valtavan depression ja kriisin, miten selvitä. Siinä meni monilla terveys.

Minusta on vähättelyä, jos vain kirjoitetaan kevyesti: kaikillahan niitä vastoinkäymisiä on! On kyllä, mutta vastoinkäymiset ( ja turvaverkot) ovat erilaisia. Muistan aina, kun Nallessa kuuntelin minulle tuntemattoman lesbo-yrittäjän kertomusta siitä, kuinka häntä ei ymmärretä hänen vaikeuksissaan, kun hän sinnittelee, ettei hän menisi konkurssiin. Tämä nainen itki ennenkaikkea naisystävänsä tunteettomuutta. Tämä on totta. Monet homoseksuaalit ovat kummallisen tunteettomia ja itsekkäitä. Avuliaisuus ei ole meillä hyve.

"Nythän yrittäjät menevät vain halvan työvoiman perässä "

Kannattais varmaan tutustua muihinkin yrityksiin kuin siihen minkä jo tunnet ;-)
Olen muuten vakaasti siinä käsityksessä, että työntekijät menevät yrittäjien perässä, eikä päinvastoin.

"Onko silloin kaikki vain itsestä kiinni? Ei ole. "

Eli ne olosuhteet...
Positiivisesti ajattelevia, vahvoja ja ennakkoluulottomia ammattilaisia tarvitaan aina. Olivatpa olosuhteet millaiset tahansa.

"Nythän on paljon ollut yrittäjiä, jotka tekivät konkurssin 90-luvulla pääosin itsestä riippumattomista tekijöistä. Heidän osansa on karmea. Monet tekivät itsemurhan. Konkurssi aiheuttaa valtavan depression ja kriisin, miten selvitä. Siinä meni monilla terveys."

Tunnustan "syntini" : Olen ollut 16 vuotiaasta työelämässä (31 vuotta siis), olen hankkinut koko ajan ammattikoulutusta, en pelkästään suppeasti yhdelle alalle, olen toiminut yrittäjänä, konsulttina, kouluttajana, alaisena, esimiehenä, isäntänä ja renkinä. Monipuolinen ammatillinen osaaminen ( 5 eri ammattikoulutusta) yhdessä monipuolisten työtehtävien kanssa on opettanut paljon enemmän, kuin yliopiston luennot. ( Huom. Oma mielipiteeni). Olen erääseen koulutukseen päässyt ainoana ei-akateemisena, pelkästään osaamiseni takia.
Yrittäjyyteni päättyi yritysmuodon ( toiminimi) harkintaverotukseen - puolentoista vuoden työpanos maksettiin kaksinkertaisina veroina (ensin ennakot ja sitten harkintana päälle mätkäistyt lisäverot), vaikka tilitoimisto hoiti kirjanpidon. Liikevaihdosta laskettuna verotus oli 60%.
Puolen miljoonan markan mätkyihin saa tehdä muutaman vuoden töitä, pitkää päivää, että ne saa maksettua - verottajahan ei unohda...

Yksi omaisuus on mennyt siis tapellessa verottajan ja oman toimeentulon kanssa - rivitalon pätkä, auto ja parisuhde - vaan pieniäpä nämä minun vastoinkäymiset oikean trendihomon rinnalla ovat =D

Tässä maassa ei voi, eikä saakaan olla tyytyväisiä ihmisiä!
Jos on, niin silloin kyseinen henkilö on joko mielenvikainen, tai sitten, mikäli tyytyväisyys johtuu taloudellisesta hyvinvoinnista, on mitä suurin syy epäillä kaveria talousrikolliseksi tai että hän on jollakin muulla kepulikonstilla onnistunut huijaamaan itselleen tuon omaisuuden joka ilman muuta on pois meiltä kaikilta muilta.
No, onneksi tähän asiaan on keksitty lääke. Nimittäin verotus. Siinä kun matkäistään euron tulosta euron ja viiden sentin vero, niin eiköhön ala kaverin ilo hiipua!
Ja jos vaikka naapurilla sattuisi katto vuotamaan, niin ei Suomalaisen sovi sitä korjaamaan mennä. Ei, kirves käteen vain ja omaa kattoa rikkomaan, niin että se taatusti vuotaa enemmän kuin naapurilla. Minullahan ovat asiat kerta kaikiaan huonosti. Huonommin kuin kenelläkään muulla. Ja kenelläkään ei saa olla asiat huonommin kuin minulla.
Siinä se on elämänfilosofia tässä maassa.

Täällä yksi tyytyväinen hintellektuelli. Kiva duuni, hyvät ystävät, rahaa riittävästi, paljon tekemistä ja miestäkin aina silloin tällöin saa ;)

Tyytyväinen täällä myös =) Kun vielä kesätyö loppuu ja opinnot uudessa opinahjossa alkaa, on kaikki täydellistä =)

Hui high! Eiköhän samaa valituslaulua löydy myös heteroilta.
Huonosti menee niin maajussilla kuin kauppiaallakin, niin vapaaherralla kuin duunarilla. Totta on, että homot tuovat tuohon valituslauluun vielä omia kitkeriä mausteita itsesyrjinnästä alkaen. Inhotaan toisia homoja kun itse asiassa inhotaan omaa homo-minää. Pelätään ettei olla tarpeeksi miehekkäitä tai muuta yhtä höpöhöpöä. Jospa siis laitettaisiin vähän hymyä huuleen ja empaattista evästä korvien väliin, niin eiköhän se maailma näytä vähän valoisemmalta.

HYVÄ KUKKAMAA. Tällaista......

Terveiset yli 1kk tauon jälkeen.
Reissattua tuli koko ajan ja kävinpähän myös siellä Suomessakin saakka. Ilmat olivat loistavat ja Järvi-Suomi on aina yhtä mykistävä kokemus.

En voi muuta sanoa että olen 110% onnellinen ihminen, soisin tämän saman kaikille ihmisille.
Olen 42v, sekä on ollut mahdollista nähdä paljon maailmaa (omalla rahalla, ei työn puolesta) ja pitkän yksin olon jälkeen löysin sen täydellisen miehen.
Talous ja rakkaus kunnossa ja oma vanha isäni iloitsee onnestani

Elämäni paranee ja tulee mielenkiinoisemmaksi mitä enemmän minulle ikää tulee....tuskin maltan odottaa huomista.

Life is truly great journey.....make best out of it.

Kiitos DKNY ja monet muutkin, jotka ovat oivaltaneet perusidean "peräänkuuluttamalleni" onnellisuudelle. En kaipaa teennäistä onnellisuutta, vaan sellaista yleistä hyvänolon tunnetta, jonka muut aistivat Sinun olemuksesta kun liikut missä tahansa...

Tuota yrittäjien harkintaverotusta ovat muutkin yrittäjät kritisoineet Suomessa. Mitenkä mahtaa asian laita olla järjestetty muualla maailmassa?