Tuttavapiiri vs. seurustelu

Olen seurustellut miesystäväni kanssa toista vuotta, ja pidän hänestä kovasti. Asumme yhdessä. Myös miesystäväni sanoo pitävänsä minusta, joten tuossa ei kai suurempaa ongelmaa ole. Sen sijaan jonkinlaiseksi ongelmaksi (ainakin minulle) on muodostunut miesystäväni kaveri/tuttavapiiri. Tämä tuttavapiiri on aika vahva ja porukka on tunteneet toisensa vuosikausia. Porukka kertoo toisilleen suunnilleen kaikki murheensa ja niin edelleen. Itse tulen kyllä miltei kaikkien kanssa toimeen. Enkä mitenkään haluaisi eristää miesystävääni tuttavistaan. Minua ei häiritse puhelimessa juoruilu tai vaikka se, että miesystäväni näkee tuttaviaan. Haluanhan minäkin olla omiin tuttaviini yhteydessä.

Mutta kun nykyään kuulen lauseen "Lupasin nähdä tänään Sen ja sen...", aiheuttaa se minulle raivon tunteen. Yleensä näkeminen johtaa homman lipsahtamiseen "ryypyn" puolelle. Siinä peruuntuvat mahdollisesti illaksi mietityt menot, ja lisäksi tuloksena on minulle yksinäinen ilta ja nukkumaanmeno, ja jossain vaiheessa yötä humalaisen miesystäväni purkautuminen puhelimessa niin hyvässä kuin pahassa. Kotona sentään aamuyön väsymys uuvuttaa yleensä juhlijan nopeasti. Nousuhumalassa tunnetusti juoma maistuu ja janoiset ovat toistensa ystäviä ja kukin tarjoaa vuorotellen kierroksen. Ja ei, iltaa ei voi keskeyttää ennen valomerkkiä.

Jos noita ryyppäjäisiä olisi vaikkapa kerran kuussa, niin voisin sietääkin sitä, mutta viikoittain tai useammin toistuvat ryyppyreissut eivät oikein ole mieleeni. Nykyisin olen ruvennut vastustamaan aika voimakkaasti noita reissuja. Olen kai saanut tiukkapipon maineen miesystäväni tuttavaporukan keskuudessa. Jos olen paikalla (hänen sanoin kyttäämässä) ja keskeytän hyvin alkaneen tissuttelun, ja henkien taistelun jälkeen saan miesystäväni raahattua kotiin, kuulen haukut ja sen jälkeen saan osakseni mykkäkoulun...

Miesystäväni kaverit ovat pääosin sinkkuja, eivätkä kaikki tunnu (ainakaan humalassa) kiinnostuvan vähääkään miesystäväni seurustelusta - saati sitten kunnioittavan sitä. Olen enemmän kuin yhdestä suusta kuullut, että olen vienyt miesystäväni heiltä... Tarjoavat lähinnä lisää juotavaa, että saisivat pidettyä miesystäväni vielä baarissa.

Käymme ajoittain myös yhdessä ulkona (enkä minäkään sylje lasiin), mutta miesystäväni haluaa käydä myös ystäviensä kanssa, sillä minun kanssani hän ei kuulemma pysty vapautumaan kunnolla. Toisaalta viinan aiheuttama vapautuminen yhteisillä baarireissuilla aiheuttaa sen, että silloin näen asioita, jotka ylittävät oman moraalini ja käsitykseni siitä, mikä on sopivaa - ja riita on usein valmis, sillä itse olen aika kärkäs suustani, erityisesti humalassa.

Sen lisäksi, että nuo reissut murentavat sitä turvallisuudentunnetta, jota kaipaan, niin lisäksi se murentaa jatkuvasti taloutta. Viina baareissa ei ole ihan halpaa. Minä olen se, joka pitää yllä perheemme taloutta; hoidan pakolliset laskut, maksan asunnon (joka on kyllä omistusasuntoni), täytän jääkaapin jne. Miesystäväni yleensä hoitaa juomat, ja ajoittain ostaa ruokaakin, mutta parin ryyppyreissun jälkeen rahat on loppu ja sen jälkeen minä olen se, jonka voimilla (ja rahoilla) arjesta on pakko selvitä.

Onko muilla vastaavia kokemusia, ja mitä keinoja on käytetty asioiden selvittämiseen? Itse olen yrittänyt keskustella, mutta törmään aina vaikenemisen muuriin ja ongelman vähättelyyn.

Kenkää persuuksiin *tanan loiselle !

JP

Niin moni on ollut samanlaisessa tilanteessa kanssasi . Tunnustan myös minä .

Pitkittyessään tilanne varmasti murentaa luottamuksen suhteesta ja kuten sanoit saat nalkuttajan maineen . Kauanko luulet kestäväsi tilannetta , missä ei ole parannusta luvassa , muuten kuin rahattomuus ja silloin kaverit rientävät avuksi ja tuleva palkka on jo mennyt . Tilanne vain pahenee ... ainakin näin kävi omalla kohdallani .
Viiden vuoden yhteinen elämä sai väistyä ja nyt saan opetella seisomaan ylpeänä sinkkuna , ei se mun vika ollut . Vihainen olen itselleni vain siitä että kestin ja siedin toivotonta tilannetta liian pitkään .

JP toivon sinulle voimia varautua pahimpaan ...
Elämä jatkuu

Jos muu seura kiinnostaa poikaystävää enemmän ja keskusteluista ei ole apua, taitaa homma olla loppua vailla valmis. Ennenpitkää kuitenkin kuulet tyypin olleen väärien lakanoiden välissä...

Ennuste näyttää aika huonolta, sen voin sanoa omastakin kokemuksesta (olen ollut joskus teistä kummankin kaltaisessa asemassa). Kumppaniltasi näyttää puuttuvan halu ryhtyä oikeasti viettämään ei-sinkun elämää ja asettamaan asiat sellaiseen tärkeysjärjestykseen mitä todellinen sitoutuminen toiseen ihmiseen edellyttää.

Jos vanha kaveripiiri ja 'sinkkubileet' heidän kanssaan ovat edelleen tärkeämpiä kuin oman parisuhteen kehittäminen ja toisen osapuolen huomioon ottaminen, aika synkältä näyttää. Tosielämästä pakeneminen alkoholin pariin niin usein kuin olet kuvannut viittaa myös siihen, että kaverillasi on vielä matkaa aikuistumiseen ja vastuun kantamiseenomasta elämästään - ellei sitten kyse ole oikeasti alkoholiongelmasta.

Ennen kaikkea itsesi mutta myös hänen kannaltaan on paras nostaa ajoissa kissa pöydälle ja keskustella vakavasti siitä, mitä teistä kumpikin suhteeltanne haluaa. Jos yhteisymmärrystä ei löydy ilman, että toinen tuntee joutuvansa luopumaan kohtuuttomasti omista visioistaan, johtopäätökset ovat aika selvät. Muuten edessä on vain vuosia kestävä tappelu ja molempien turhautuminen.

Olet varmasti ansainnut parempaa ja miesystäväsi tarvitsee todellisen tilaisuuden miettiä, kumpi hänelle on tärkeämpää, sinkkuelämä vai vakavasti otettava parisuhde, jossa (kumpikin) joutuu myös luopumaan osasta entistä elämäänsä.

Kuullostaa valitettavasti kamalan tutulta, itse seurustelin 9kk kaverin kanssa, jolle oli tärkeää lähes joka ilta duunin jälkeen lähteä katsastamaan kavereitansa vakiokuppilaan. Rahat ja hermot siinä meni, ja lopulta suhdekkin. kaikki suhteemme asiat lätistiin jumalattomassa humalatilssa kavereille, ja samalla kaverini kyseli neuvoja mitä tekee suhteemme kanssa... Itse en jaksanut jatkuvaa ryyppäämistä ja hänen humalaisten ystäviensä neuvoja miten/mitä pitäisi iltaisin tehdä muuta kuin tulla kuppilaan... Oli vaikeaa pistää poikki, mutta niin oli parempi. Ikävää et viina pilaa hyvät tyypit, ja suhteet!

Ensimmäinen kirjoittaja on selvästi kumppaninsa sinkkuelämän maksumiehenä. Ihan turha pitkittää asiaa yhtään. Samanlaisia on liikkeellä muitakin. Muutosta on turha odottaa.

Toki vapaus on molemmilla tavata ystäviänsä, mutta seurustelu vaatii molempien osapuolten panoksen. Itse olen pari vuotta sitten ollut tilanteessa, jossa silloinen bf:ni joka ei oikein ravintoloita harrastanut, oli usein ulkona "tyttöjen" kanssa... Siis työkavereiden... Sittemmin osoittautui, että työkaverit olivatkin kulissi pettämiselle...
Ihminen voi olla sokea rakastuessaa, rakastaessaan, mutta yksinäinen myös yhdessä ollessaan.
Nykyisen bf:n kanssa sovitaan yhdessä, ketä ja milloin tavataan - yksin tai yhdessä... ja mielummin olemme yleensä yhdessä.

JP
Älä mene mukaan tuohon syyllistämisjuttuun. Kuvaamasi kaltaiset ihmiset osaavat taitavasti toisten tekemisen syylliseksi. Heissä itsessään ei ole tietenkään mitään vikaa.

Parisuhteeseen kuuluu molemmin puolin velvollisuuksia kumppania kohtaan. Toisen toiveiden ja tarpeiden ottamista huomioon.

Mitenkä olisi, jos toteaisit kumppanillesi ettei tilanne ole mielestäsi nyt kunnossa, eikä parisuhteenne terveellä pohjalla? Ehdottaisit, että jos parisuhteenne hänelle on tärkeä, haluat lähteä yhdessä hänen kanssaan apua etsimään asiantuntijalta.

Ellei hän suostu avun hakemiseen, voit tehdä johtopäätöksesi siitä, millaisen arvon hän suhteellenne todellisuudessa antaa.

Mä pyydän anteeksi.
Ymmärrän kyllä miltä tuntuu, ei ollu kivaa luettavaa. Itse kun olen oman onneni pilannut juhlinnalla väärissä lakanoissa käynnillä.
Tekisin mitä vaan jos saisin sen peruttua, tai ehkä en halua perua sitä, vaan muistaa ja oppia siitä. Onnea en ehkä enää löydä ja tuskin sitä koskaan tulen sinultakaan enää saamaan, vaikka kuinka kaipaan ja odotan.
En tiedä kuinka onnellinen olet nykyisin ja miten teidän suhde pärjää, mutta jos joskus kaipaat kuuntelua, niin aina minä kuuntelin, vaikken aina niin toiminut kuten pyysit.
Anteeksi.

Kommentteja lukiessani rupesi tuntumaan, että suhteemme voi huonommin kuin olin kuvitellutkaan. Monien kokemukset ja käsitykset tuntuivat olevan juuri niitä, mitä itse olen miettinyt vaikeina hetkinä, yöllä kuunnellessani juopunutta haukkumista tärkeältä ihmiseltä tai aamuyöllä sanomalehden kolahdukseen heränneenä yksin kotona, kun herra ei suostu edes vastaamaan puhelimeen, "koska sieltä kuitenkin tulee aina se iänikuinen 'tule jo kotiin' -litania".

Alkuaikoina yritin olla suvaitsevainen ja odottin, että tilanne paranisi itsestään. Sen jälkeen yritin pyynnöillä ja keskusteluyrityksillä vaikuttaa tilanteeseen. Myöhemmin rupesin vaatimaan muutosta - ja sellaisesta on seurannut kiivaitakin yhteenottoja, puolin ja toisin jopa mustelmia, naarmuja ja kuhmuja. Alkoholi on silloin ollut mukana kuvioissa.

Pahimmissa paikoissa olen ollut valmis pistämään suhteen poikki, mutta sitten tilanteen mentyä ohi jostain hiipii mieleen toivo, että ehkä sittenkin ollaan menossa parempaan suuntaan ja välillä onkin parempia jaksoja ja jonkin aikaa kaikki onkin ihan hyvin. Kunnes sitten taas... Yöelämä vetää puoleensa, baaritiskit kutsuvat ja ystäväpiiri odottaa.

Kun olen yrittänyt keskustella suhteemme ongelmista, niin yleensä saan vastauksen, että miesystäväni tarvitsee tilaa ja että hän tarvitsee "omaa aikaa omien ystävien kanssa" ja että hänen täytyy päästä välillä baariin ja että rankan työpäivän jälkeen täytyy saada käydä ottamassa pari juomaa ja rentoutua. Eikä halua keskustella "taas samasta asiasta, ettei päivä mene pilalle".

Pääsin tutustumaan tuon ystäväpiirin sielunmaisemaan kunnolla taas muutama päivä sitten. Baarissa, missäs muualla. Miesystäväni ja tämän kaksi työkaveria päättivät töiden jälkeen lähteä hieman ulos "rentoutumaan" ja minä päädyn loppujen lopuksi paikalle - vastoin miesystäväni halua. Toinen näistä työkavereista on tuntenut miesystäväni vuosikausia. En tiedä heidän yhteisistä menneisyyden asioista paljon, en edes halua, eikä se minulle oikeastaan kuulukaan. Hän on yksi harvoista miesystäväni tutuista, jonka kanssa en tule mitenkään toimeen - eikä tämä sitä myöskään kainostele näyttää.

Itse olin selvin päin, mutta äsken mainittu seurue melkoisen juovuksissa. Kun rupesin ehdottelemaan kotiinlähtöä, sain tämän miesystäväni ystävän vihat niskoilleni ja varsin monipuolisen opastuksen siitä, miten minun ja miesystäväni suhde pitäisi järjestää. Kuulin olevani hullu, läheisriippuvainen ja mielisairas, kun kaipaan miesystävältäni enemmän yhteistä aikaa. Minun pitäisi antaa miesystävälleni tilaa mennä ja tulla halunsa mukaan ja lopettaa noista menoista paineiden ottaminen. Elämä kuulemma kävisi helpommaksi. Kuulin myös olevani itsekäs, enkä ajattele miesystäväni ystäviä, kun kuulemma yritän omistaa miesystäväni ja pakottaa tämän elämään tahtoni mukaan.

Minä en ole pakottanut miesystävääni seurustelemaan kanssani, eikä tämäkään ole minua pakottanut. Minulle miesystäväni on elämässäni toinen ihminen, joka on "kolahtanut". En ole ihan nuori enää, olen juossut tarpeelliset juoksuni. Nyt haluaisin jotain muuta.

Minulla on unelma minusta mieheni kanssa, jokseenkin tasapainoisesta suhteesta, yhteisestä kodista ja yhteisistä asioista, matkoista, yhteisestä ajasta. Enkä haluaisi vielä tuota unelmaa heittää romukoppaan, en lopettamalla tätä suhdetta, mutta en myöskään halua hyväksyä miesystäväni ihmissuhdeverkoston läsnäoloa suhteemme joka hetkessä tai baaria olohuoneemme jatkeeksi. Suhteen oheen voi tietysti kuulua yhteisiä ystäviä ja kummankin omia ystäviä, mutta heidän roolinsa voisi olla pienempi. Illanvieton haluaisin pääsääntöisesti hoitaa niin, että molemmat olemme liikenteessä yhdessä. Ja mielestäni kotona on paras rentoutua raskaan työn jälkeen ja siellä pitäisi olla paras paikka.

Voi olla, että haikailen mahdottomia. Voi olla, että sellaista ei ole olemassa missään. Voi olla, että olen naiivi. Mutta uskon johonkin sellaiseen vielä.

Et sinä naiivi ole, vaan rakastunut. Mutta miesystäväsi ei rakasta sinua takaisin samalla tavalla kuin sinä häntä. Eikä hänelläkään hyvin mene - hänen itsekkäät ystävänsä käyttävät häntä vain yhtenä tekosyynä oman juomisensa perustelemiseksi ja ovat valmiita sabotoimaan siinä sivussa hänen parisuhteensa. Koska ystävät eivät toimi noin, he ovat jotain muuta - julmia ja välinpitämättömiä olentoja, joihin toisten henkilökohtainen onni koskee niin paljon, että sitä pitää vahingoittaa.

Yhdyn täysin edelliseen. Rakastuneena sitä sulkee helposti silmänsä, eikä päästä totuutta esille. Toisaalta löytää toivonkipinöitä ihan olemattomistakin asioista. Mutta joskus se todellisuus on vaan pakko kohdata. Sulla on niin hienoja arvoja elämän varalle, että toivon totisesti sinun löytävän rinnallesi sellaisen henkilön, joka osaa arvostaa elämää samoin kuin sinä.

Rakastuneena vaatii tietysti rohkeutta viheltää peli poikki ja aloittaa kaikki alusta jossain muualla. Pään hakkaaminen mäntyyn on "helpompaa" kun se ei vaadi rohkeutta... Omaa elämää voi ohjata itse, tai antaa muiden viedä.

Rakkaus on aika pitkämielinen. Itse kattelin samanlaista touhua aika monta vuotta. Lopulta tilanne meni jo niin pitkälle, että kappakkareissun jälkeen heilahti nyrkki kun suostunut antamaan jatkoille lisää rahaa.

Silloin se lopulta valkeni ja loppu sille suhteelle oli parin päivän päässä. Sekin aika meni asioiden järkkäilyyn hotellista käsin. Hyvin olin kaverin opettanut, sillä kuulemani mukaan nyt ei ole suhdetta, asuntoa, duunia jne.

Pistä se kundi mäkeen ja huomaat kuinka ihanaa on elämä ilman ainaista huolta erilaisista asioista. Tälle kaverillekkin tekee todella hyvää huomata mitä on menettänyt. Sitten on aikaa kavereille ja rentoutumiselle vuoden jokaisena päivänä.

Sinulle toivon voimia siinä raskaassa tilanteessa mikä edessä on. Uskompa että sinullekkin on varattuna jossakin se oikea. Koti-illat, arjen ja lomien jakaminen toisistaan välittävien ihmisten kesken on sitä aitoa ja ihanaa elämää.

Sinkkuna olemisessakaan ei liene mitään vikaa, mutta aika aikaansa kutakin. Toiseen suhteeseen ei kuitenkaan kannata heti hypätä, sillä pelot ja epäilyt saattavat siirtyä helposti syyttä toisen ihmisen niskoille.

Oletko tullut ajatelleeksi, että seurustelet alkoholiriippuvaisen kanssa. Tuttavapiiri on tärkeä oluen vuoksi.
Tämä tästä.

No joo, tietty täs on tarinan yks puoli ja onhan tarinal toinenkin puoli. JP:llä on kuitenkin asiat aika huonosti miesystävänsä kanssa, jos tilanne on toi.

Itellä ei seurustelusta oo vielä tähän mennessä kauheesti kokemusta, mut ite kyl haluaisin varmistua just että kaikki muut elämän osa-alueet on hyvin kunnossa, ennen kuin totaaliseen suhteeseen ryhtyy. En todellakaan haluu olla kumpikaan osapuoli tollasessa suhteessa; joko hyväksikäytetty tai hyväksikäyttäjä.

Rakkaus on sokee ja armoton välillä, sit asiaa tietty vaikeuttaa se, että on itse niin valmis kunnon suhteeseen ja kun tyyppi on kohdallaan, mut mut...

Pitää vaan sit päästää irti ja siirtyä eteenpäin. Vaikka JP onkin valmis "asettumaan aloilleen", näin heteromaisesti sanottuna, niin aloilleen voi asettua jonkun toisenkin kanssa. Jonkun toisen, joka ansaitsee miehen niin kuin JP.

Tosin sen sun miehes ystäväpiiri on saattanu myös vaikuttaa siihen mieheen voimakkaasti, ite muistelen tapauksia niin hetero- kuin homopiireistä, kun on baaris nalkutettu siitä, kun poika/tyttöystävä soittelee perää ja haluu et tulee kotiin tai muuta.

Se on tietty ihan tapauskohtaista, mikä tilanne on. Yhden kerran yks hyvä frendi alko seurustelee pojan kans, joka ei ollu mikään baarikukkuja, toisin kuin tää frendi. Ne oli kyl vähän liian erilaisia, koska frendi oli sosiaalinen, jolla oli paljon ystäviä ja sillä oli sit tietysti paljon kysyntää aina viikonloppusin ja muulloinkin, mut sen tuore poikaystävä taas oli ujonpuoleinen, eikä sillä ollut juuri frendejä. Se oli aika hankala persoonallisuus muutenkin, aika mustasukkanen ja aina halus istua vaan kotona. Ne kyl sai suhteensa toimimaan, kun me tutustuttiin sen poikaystävään vähän paremmin ja se meihin, niinpä nykyään sit tehdään enemmän sillai et mennään vaik porukalla sinne illanistujaisiin ja muut lähtee sit vaik jatkoille barriin ja ne jää kotiin. Kompromissi siis löydetty ja kaikki on suhteellisen tyytyväisiä. Tilanne on kyl vähän eri kuin JP:lla, kun sen miesystävä tykkää ilmeisesti istua siel baarissa vähän liikaakin.

Ehkä sil tosiaan onkin joku alkoholiongelma.

kyllä oli niin sydäntäsärkevää ja pateettista... tuntuu aina siltä kun lukee näitä kirjoituksia että kaikilla homoilla on joku suurempi ajatus kodista ja niin jumalaisesta yhteisestä ajasta...
kaiketi jokaisen pitäisi kasvaa aikuiseksa eikä vaan ruikuttaa tietokoneen välityksellä...

kyllä toi ystäväsi alkoholiongelma tuntuu olevan aika paha. oletteko yhdessä harkinneet menevänne jonnekin puhumaan kyseisestä ongelmasta.
tuntuu kuin ystäväsi tarvitsisi tukea päästäkseen eroon suurkulutuksesta.
kokemuksesta tiedän että seurustelevien ihmisten ystävät ympärillä saattavat olla ajoittain mustasukkaisia ja omistushaluisia jos kokevat olonsa uhatuiksi... mutta aina pitäisi muistaa että sopu tekee tilaa ja kaikkia ihmisiä pitäisi ottaa huomioon eikä aina vaan takertua niihin omiin mielipiteisiin ja jyrkkiin kantoihin.
oletko ajatellut että asioilla saattaa olla monia erilaisia näkökulmia...
ihmettelen myös sitä että kaikissa kirjoituksissa ollaan niin valmiita heittämään se ensimmäinen kivi, vaikka tiytysti jokainen meistä on täydellinen...
menkää joskus itseenne....

"kyllä oli niin sydäntäsärkevää ja pateettista... tuntuu aina siltä kun lukee näitä kirjoituksia että kaikilla homoilla on joku suurempi ajatus kodista ja niin jumalaisesta yhteisestä ajasta...
kaiketi jokaisen pitäisi kasvaa aikuiseksa eikä vaan ruikuttaa tietokoneen välityksellä..."

Joillakin ei vain luonnistu yhteiselämä - varsinkaan, jos vähääkään on joustamaton. Kaikkein parhaiten suhde onnistuu, jos molemmilla on yhteiset päämäätät, halut ja tavoitteet ja ennenkaikkea uskoa ja uskallusta lähteä rakentamaan sitä suurta ajatusta kodista ja niin jumalallisesta yhteisestä ajasta...

Omakohtaiset kokemukset ovat olleet kahden ensimmäisen ( kumpikin yli 4 v) suhteen kohdalla, että huonon itsetunnon omaavat kumppanit, joille elämä täsmäelämää oman navan ympärillä, eivät löydä toisesta mitään muuta kuin virheitä - lienen itsekin liian pitkäpinnainen katsomaan (ja uskomaan), josko se paremmaksi muuttuu.

Nykyinen ja minua reilusti nuorempi kumppanini on huomattavasti ikäistään kehittyneempi ja kypsempi kuin aikaisemmat bf:ni. Meillä molemmilla on pieni pilke silmäkulmassa koko ajan ja yritämme parhaamme mukaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta yksinkertaisista pienistä asioista. Ne arkipäivän pienet jutut, hellyyden osoitukset, "rakastan Sinua" -lausahdukset, merkitsevät huomattavasti enemmän, kuin mikään maallinen mammona. Eikä kummankaan ole tarvinnut juurikaan toiselta mitään kieltää, yhdessä tapaamme ystäviämme, yhteisiä ja kummankin omia.

Kai se kolmas kerta on joka toden sanoo? Jos vanha viisaus pitääkin paikkansa?

Edellisen kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä tuosta aikuiseksi kasvamisesta... Valitettavasti ihmissuhde ongelmiin ei Google, Ask Jeeves tai muukaan hakukone löydä täysin päteviä ratkaisuja, toisin kuin meille "nettifriikeille" eteen tulevista ohjelmisto - ongelmista...

Mitä sydäntäsärkevää ja pateettista siinä on jos joku tietää mitä tahtoo ja osaa sen myös kertoa edes tietokoneen välityksellä jos keskustelu ei kotona onnistu? Toiset etsivät kotia ja yhteistä aikaa ja toiset haluavat elää sinkkuna koko elämänsä. Monet näistäkin levottomista tuntuvat haluavan jonkinlaista vakisuhdetta, mutta eivät osaa keskittyä yhteen ihmiseen. Suhde ei pidemmänpäälle voi kestää jos sen osapuolet haluaa liian erilaista elämää.