Homous este uralle?

Olen alle 30 vuotias mies, hyvin koulutettu jne. Nyt olen alkanut pohtimaan, että loppuuko uralla eteneminen siihen päivään, kun kerron että olen homo ja että minun kumppanini on mies? Olen Suomen mittakaavassa isossa (muutama tuhat työntekijää) firmassa.
Tilanne ahdistaa minua, koska haluaisin lisää uusia haasteita. Millaisia kokemuksia teillä on ja miten olette urallanne edenneet? Itse olen ollut valmistumisen jälkeen vajaat kolme vuotta asiantuntijatehtävissä samalla työnantajalla.

Minun urani on kyllä ollut koko ajan nousujohteinen, joskin kiemurteleva - alalta toiselle ja tehtävätyypistä toiseen. Silti aina ylöspäin. Olen toiminut yksityisellä sektorilla, valtionhallinnossa ja kansainvälisissä tehtävissä ja kaikissa on ennemmin tai myöhemmin on niin työkaverit kuin työnantajat/esimieskin tulleet tietämään, eikä yhtään kertaa ole ongelmaa syntynyt.

Kerran nuorempana jäi yksi työpaikka saamatta, kun psykologisissa teisteissä oikein näin kun psykologi säikähti, kun itse mainitsin asiasta.

Jos koet suurta riskiä vaarantaa urasi tämän totuuden paljastumisen vuoksi, täytyykö sitten kertoa? Edellyttäen, että miehesi ei ole rekisteröidyn parisuhteen kautta lähin omaisesi, jolle ilmoitetaan ensimmäiseksi, jos koet työpaikalla esim. tapaturman. Jos hän ei ole virallinen puolisosi, mitä se sitten firmaa koskee kenen kanssa elät?

Sinänsä uskon, että nykypäivänä homous ei ole mikään este millekään urakehitykselle ellet sitten ole sellaisissa kansainvälisissä tehtävissä, jotka suuntautuvat vanhoillisiin kulttuureihin, joissa homoutta ei suvaita.

Minäkään en ymmärrä, miksi seksuaali-identiteetti pitäisi mitenkään liittää työhön.

Mulla on ainakin semmoinen juttu kuin "elämä". Jonka eläin vain kerran. Ei se jakaannu mitenkään "työhön" ja johonkin muuhun. Jos työnantajalle homous on ongelma, niin omapahan on menetyksensä. Kyllä pätevälle aina töitä on, oli homo tai ei.

Totta kyllä että luupäitä löytyy toisilta aloilta ratkaisevasti enemmän kuin toisilta. Itse toimin mainosalalla, missä originaalius nähdään voimavarana.

Tuohon vielä lisätäkseni, että rakastan työtäni niin paljon, että minulle ei tulisi kysymykseenkään ajatella sitä jonakin vastenmielisenä velvollisuutena joka pitää hoitaa pois, että pääsee vapaa-ajalle elämään elämäänsä. Työ on suureksi osaksi elämäni ja vietän vapaa-aikani 90% työkaverien seurassa ja meillä on todella hyvä tiimi. Ketään ei haittaa että tuon miesystäväni mukaan illanviettoihin. Tiedän kyllä että olen etuoikeutetussa asemassa, kaikilla ei ole näin hyvin asiat. Itseäkin pelotti opiskeluaikoina, että miten minut tullaan hyväksymään... sitten vain eräässä illanvietossa päässäni napsahti ja päätin kertoa kurssikavereilleni. Siitä kaikki lähti. Mainitsin aina ohimennen työpaikkahaastattelussa hyvin suoraan miten asian laita on. Tällä ennaltaehkäisin ikävään työympäristöön joutumisen.
Rohkeutta se tietysti vaatii.

On älytöntä kommetoida että "Miks siitä pitäis kertoo työpaikalla? Mitä se kenellekään kuuluu? Eihän heterotkaan kerro että ovat heteroita."

Asia ei nimittäin ole niin yksinkertainen, eikä omasta suuntautumisesta kertominen todellakaan useinkaan liity siihen että puhutaan nimenomaan seksiasioista.

Esimerkiksi kahvihuonekeskustelussa pitäisi jokaisen työntekijän voida vapaasti vastata esim. viattomaan kysymykseen "Mitäs teit viikonloppuna?". Mutta mitäs vastaat jos olit poikakaverin kanssa mökillä!? Voit tietysti valehdella että olit mökillä yksin tai "kaverin kanssa".

Tai jos työkaveri kysyy että "Missäs päin kaupunkia asut ja millasessa kämpässä?", niin sano siihen sitten että "Asun 60 neliön kaksiossa tossa yhdessä lähiössä". Sitten työkaveri ihmettelee että "Jaa, yksinkö niin isossa kämpässä?". Siinä sitten voi taas valehdella itsensä ulos tilanteesta tai kertoa että itse asiassa asuu poikakaverin kanssa.

Tilanne ei siis IKINÄ ole niin yksinkertainen, että voisi kommetoida näitä asioita tyyliin "Miks siitä pitäis kertoo työpaikalla? Mitä se kenellekään kuuluu? Eihän heterotkaan kerro että ovat heteroita."

Työkaverit käyvät homon kimppuun kuin shakaalit haaskalle, jos tämä yrittää peitellä huonosti homouttaan tai muutoin käyttäytyy sen suhteen siten, että muut vaistoavat hänellä olevan asian kanssa ongelmia. Jos heti kertoo avoimesti ja luontevasti asioistaan mitään salailematta, niin pääsee luultavasti erittäin vähällä.

Isoille työpaikoille eksyy aina muutama homofobinen. Heidän urakehityksensä on taatusti pysähdyksissä ainakin, jos minun alaisekseni sattuvat.

"Työntekijän" kanssa mitä suurimmissa määrin samaa mieltä. Olen itse huono kertomaan edes valkoisia valheita ja inhoan kaikennäköistä salailua ja peittämistä. Olisi kai helpompaa olla yksi niistä työpaikan hiljaisista, jotka eivät yksinkertaisesti avaa suutaan missään keskustelussa. Itse mietin, milloin ihmiset alkavat aavistella jotain, jos kaikista muista kuin parisuhdeasioista selitän vuolaasti ja seikkaperäisesti... Itse en nykyisessä kesäduunissani tosiaankaan pelkää urakehitykseni puolesta, koska nykyinen työni on pelkkää työtä rahan takia eikä liity mitenkään opiskelualaani. Sen sijaan minusta on vaikeaa ottaa missään keskustelussa esiin, että ai niin, olen muuten lesbo, koska "sitä ei päältäpäin näe" ja koska en edes seurustele. Seurusteluasioista vaikenen sujuvasti. Onneksi keskustelu harvoin ajautuu henkilökohtaisuuksiin, ja onneksi nykyään harva uskaltaa esittää avoimen homofobisia puheenvuoroja.

Oli pakko tulla ulos kaapista, kun tyonantaja tarjosi minulle mahdollisuutta ulkomaankomennukselle, ja halusin tietysti lahtea ainoastaan yhdessa poikaystavani kanssa.

Lopputuloksena firma maksoi poikaystavanikin muuton, asumislisan seka tarjosi taydet vakuutusedut myos hanelle.

Kohdallani siis kannatti.

Jos luitte vastaukseni huolellisesti, huomasitte, että se alkoi sanalla "Jos...". Eli vaikenemiskehoitukseni oli ehdollinen. Tarkoitin, että henkilö itse päättää kussakin tilanteessa kuinka toimia. Yleensä ei ole mikään pakko kertoa.

Edellisen kirjoittajan tapauksessa ulkomaankomennus onkin jo sellainen tilanne, jossa kannattaa kertoa, jos mielii perheensä ottaa mukaan. Eikä suomalainen työnantaja voi siinä tilanteessa ruveta venkoilemaan.

Meikäläisellä ei ole mitään tarvetta ruveta paasaamaan omasta yksityiselämästään työpaikalla. Toisekseen minua vähät kiinnostaa mitä yksityisasioita muilla on. Jos joku niistä puhuu, menee se pääsääntöisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kahvipöydässä on hyvä jauhaa ihan muista asiosta. Toisaalta, jos joku kysyy tai epäilee ääneen, en varmaankaa kiellä homouttani, vaikka just nyt ei kumppania olekaan. Tosin, kukaan ei ole vielä edes kysynyt. Lienevätkö edes kiinnostuneita?