Mitä teen???

Mun elämä kulkee samaa rataa koko ajan. Töihin ja salille, töihin ja salille. Ja välillä kotiin. Kotona aika menee koneen tai television ääressä. Baarit ei enää iske. Olis vaan kiva löytää se oma kulta. Mutta mistäs löydät kun en jaksa enää baareissa juosta. Paljon mukavampaa olis istua oman kullan kainalossa sohvalla, katsoa illan pitkään elokuvaa ja juoda vaikka viiniä. Mutta eipä taida olla meikäläisissä samanlaisia. Tai jos on niin, eipä niitä baarista löydä. Mistä siis löytyis elämälle sisältö ja tarkoitus. PS. en ole kuitenkaan mielestäni läheisriippuvainen .......enää.

Älä Kosti hyvä etsi. Etsimällä ei miestä löydä. Sali, työmatkat ja netin palstat eivät häviä baareille, jos joskus olet otollisella miellä.

Ei sieltä kotoa kukaan tule hakemaan! Lähde ulos television katsomisen sijasta, vaikkei aina tekisikään mieli. Lepäilet sitten, kun olet löytänyt vierellesi toisen sohvaperunan.

Ei se väkisin mies löydy! Mä tapasin pari viikkoa sitten chatista miehen, jonka oon tuntenut ulkonäöltä mutta en vaan ole koskaan ajatellut häntä... tai pikemminkin luulin hänen olevan hetero. Ja kuitenkin aina olen uskonut, että mun gaydarin ´patterit´ on kunnossa! Eli ota ihan rauhallisesti...
Nm. onnesta soikea :-)

Niin moni meistä etsii unelmiensa prinssiä ja löytääkin hänet mutta joskus prinssi muuttuu sammakoksi

Mutta ikinä ei kannata luopua elämästä , kun on elämää on vielä toivoa.Vasta sitten kun olet kuolemassa ja eikä ole löytynyt sitä "oikeaa" vasta silloin kannattaa luopua toivosta

Jos prinssi voi muuttua sammakoksi, mä olen varmaan sitten rupikonna :P

Heh

"Paljon mukavampaa olis istua oman kullan kainalossa sohvalla, katsoa illan pitkään elokuvaa ja juoda vaikka viiniä."

Kaipasin tuota kanssa aikani ja nyt sen olen saanut.

Ja hmmm. Se tuntuu tylsältä.... :)

Ihmisen on niin usein vaikea olla tyytyväinen siihen mitä hänellä jo nyt on ja aina pitäisi saavuttaa jotain uutta ja parempaa.

No jos se sohvalla istuminen alkaa tylsistyttämään, niin silloin keksitään jotain muuta. Lähdetään sunnuntai kävelylle, mennään anoppilaan kylään, lähdetään lomalle jne... RAKASTELLAAN. Jutun pointti oli tässä se ettei tarvitsisi olla yksin.

Oletko ajatellut, että saat olla yksin..?

Vaikka asia ei minulle kuulu, onko sinulla Kosti ystäviä?

Saat olla yksin??? Huono vaihtoehto. Kun on ollut yksin jo kohta 33 vuotta niin ei ole kiva. Ei todellakaan. Ja se että olisin nirso ei kyllä pidä paikkaansa. Ystäviä minulla on, ja todella hyviä sellaisia. Mutta ei ystäviltä saa sellaista läheisyyttä jota kaipaan. Ja seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista. Eikä se tee minusta kuitenkaan pervoa. Mä luulen että 90% kysymys on siitä että en sovi kategoriaan jota homot etsivät. En omista metrin halkoa, olen ylipainoinen ja kosvotkin ovat persoonalliset. Kukaan ei tahdo tutustua minuun. Vaikutanko teidän mielestänne jotenkin tylsältä ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Työelämässä olen kuitenkin tykätty työkaveri. Ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Olis tosiaan kiva tietää tässä vaiheessä elämää että missä se vika piilee.

"Paljon mukavampaa olis istua oman kullan kainalossa sohvalla, katsoa illan pitkään elokuvaa ja juoda vaikka viiniä."

Tässä yks sitä samaa haluava 33 v :) ja tietystin mitä tehdään kaikenlaisia sinä iltana, jotain ihanaa...

"Ja hmmm. Se tuntuu tylsältä.... :)"

Jaa...mun mielestä se on oikein mukavaa :)

kapakat ovat mielestäni paljon tylsempiä ja nykyään mua ei niihin saa kyllä pakottamallakaan.

Kapakoissa ravaaminen on aika turhauttavaa kun ei jaksa litkiä alkoholia ja hengittää tupakansavua. Jotenkin niin turhauttavaa. Salilla käynti on kohtalaisen mukavaa, saahan siinä samalla vähän vastapainoa työpäivälle.
Pitäisi vaan hankkia se viinipullonkorkinavaja, heh.. :P

Kosti-71... Olisikohan tuohon yksinäisyyteen syitä? Esim. sanot ettet ole läytänyt omaa kultaa... Ihan noin yleisesti; moni kaltaisesi pistää yksinkertaisesti jo itselleen riman niin korkealle, ettei kukaan potentiaalinen kelpaa...
Ja mitä enemmän olet yli 30:nen sitä vaikeampaa on sitä rimaa (tarvittaessa) laskea... kunnes yksinäisyyden ajatteleminen vie energiaa enemmän kuin päivittäiset rutiinit.
Moneen ihmiseen olen elämäni varrella tutustunut ja jostain ihmeen syystä ikäryhmässä 30 - 35v löytyy eniten yksinäisyyttään KOROSTAVIA, seuraa hakevia tyyppejä. ( Lienee se kuuluisa 30:n kriisi?).

Rima toki kannattaa jollain tasolla olla, ettei ihan kaikkea kelpuuta, mutta ehkä parasta olisi kuitenkin ensinnä selvittää itselleen mitä odottaa toiselta ihmiseltä / mistä on valmis tinkimään toisen kohdalla?

EXäni oli ihmisenä mukava (ainakin muita kohtaan), mutta hän ei voinut luopua / uhrata yhtään itsestään suhteemme onnistumisen vuoksi. Enemminkin hän vaati minun muuttumista kaikkien hänen ihanteittensa mukaiseksi...
Miksi emme osaa antaa tilaa toisillemme? Miksi emme voi uhrata jotain itsestämme? Tunnettuahan on (kuten joku jo aiemmin totesi) a) ettei kukaan tule kotoa hakemaan, b) jokaisen suhteen eteen joutuu tekemään työtä (myös itse), ja c) liiallisen energian tuhlaaminen yksinäisyyden ajattelemiseen ja siitä puhumiseen johtaa jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yksinäisyys syrjäyttää kaikki muut aktiviteetit... ( auts miten viisas lause tyhmästä päästäni *reps*)

Mistähän yleensäkään me homot olemme saaneet päähämme tuon pakonomaisen "minulla PITÄÄ olla joku IHMINEN ystävänä/rakkaana/kainalossani" - ajattelun? Juuri näitä pakonomaisen ystävyyden etsijöitä tuntuu löytyvän ihan liian kanssa. Kaikilla TÄYTYY/PITÄÄ olla joku, hinnalla millä hyvänsä - vai pitääkö?
Ystävän voi saada yhtä helpolla ja yllättäen kuin flunssan. Koskaan ei tiedä mistä ja milloin sen sai. Miksi siis tuhlata elämäänsä miettimällä "mistä minä sen oman kullan saisin?" - sehän voi odottaa kulman takana...
Kosti hyvä, olen joskus kuullut sellaisen sanonnan :"Kyllä se siitä, kun hintoihinsa tulee..." tarkoittaen, kaikella on aikansa... Myös yksinäisyyden kestolla.
Kosti muuten vinkiksi... mieti myös minkälainen on oman imagon arvo... nimimerkkisi on ollut vastaavien purnausten takana ennenkin... Anteeksi suoruuteni - mutta nimimerkki on jäänyt mieleen....

Voi olla että olet oikeassa. Mutta harvoin sitä meikäläinen tänne tyytyväisyyttään valittaa. Ja niin se varmaan monen muunkin kohdalla. Kun on aihetta kiittää ja juhlia, niin kirjoittaminen unohdetaan. Mutta kun on murheita niin kyllä sitä täällä purnataan. Tunnustan. Minä sentään myönnän virheeni, toisin kuin jotkut muut. Antaisin mitä vaan jos joku neuvoisi miten voisin muuttua, ettei tarvis aina täällä valittaa. Vaikka enpä taida olla ainuita jotka täällä valittaa. Ja aika harvoin minä täällä kumminkin olen mielestäni. Kaunista kevät päivää kaikille ja haleja kamalasti.

Minäkin olen tällä hetkellä rakastunut ja ihana tunne
Kaksi kolmesta kriteeristä ei ole paha
Toivoin yli 50 vuotiasta, rakastuin alle 30 vuotiaaseen(ne kaksi kriteeriä jääköön mainitsematta)
Rakkaus, mikä ihana tekosyy onnellisuudelle

1. karvainen
2. iso muna

?

Jaa taas alkaa lipsuu jutun taso jonnekin minne se ei pitäisi mennä. Ei ihme että meitä homoja pidetään joskus kummajaisina. Kun ei osta muuta jauhaa tyhjänpäiväista paskaa. Ja tämä on tarkoitettu tuolle yllä puolella olevalle tekstille. Eiko teikäläisen juttuvarastoon kuulu muu kuin alapään jutut. Ja tämä ei ole sitten yleistys. Mutta jos homma on tosiaan näin. Niin mielummin olen yksin kuin aivottoman kanan kanssa. Anteeksi kiukun purkaus.

Kosti, eivätköhän ajoittaiset asiattomuudet valitettavasti kuulu ihan kaikille nettipalstoille. Miksi homojen keskustelu olisi jotenkin sivistyneempää kuin muiden? Pitääkö vähemmistön olla erityisen kiltisti lunastaakseen paikkansa?

Mutta niin. Olen varma, että löydät vielä ihmisen, jota rakastaa ja joka rakastaa sua :) Olet tietysti jo kokeillut nettiäkin tutustumiseen (?). Sitäkin kautta voi onnistaa - kaikenlaiset ihmiset laittavat ilmoituksiaan verkkoon. One never knows. Toisaalta netin kautta tutustuminen on vähän työlästä, ja kun ihmisen oppii tuntemaan irrallaan kaikesta muusta, on tämä helppo "unohtaa" toinen, jos ei heti kolahda molemmilla aivan täysillä.

Nämäkö:Ei todellakaan vaan ihan jotain muuta

Netti treffi palstat on jo testattu. Ja huonoikisi havaittu. Sieltä kun tulee niin vähän vastauksia jos olen rehellinen ja ilmoítan ulkoiset mittani. Ja valehtelemaan en ala enää tässä iässä. Mulla on pokkaa olla rehellinen.

Kosti-71, oletko myös koskaan vastannut muiden ilmoituksia, tärppäsikö?

Itse olen rehellinen ilmoittaessani ilmoituksia itsestäni.

Tuota...kyllähän tosiasia on, että jos ei ole vielä tähän ikään asti elämänkumppania löytänyt niin ei kyllä löydäkkään. Jälleen kerran vähän itsekritiikkiä peliin! Ei etsimällä varsinaisesti mitään löydä. Elämä kuljettaa, mutkia voi tasoittaa/jyrkentää omilla päätöksillä, mutta kohtaloaan ei voi muuttaa.

Ja se ei ole kiinni ulkonäöstä vaan kemiasta. Itse olen ihmettellyt miten tosi hmm... näköiset voivat elää parisuhteessa kun paremman näköiset tallustelevat sinkkuina. Se kuka parin löytää, selviää jo teini-iässä. Yleensä ne, jotka aloittavat seurustelun tosi varhain elävät todennäköisesti koko ikänsä jonkinsortin parisuhteessa. Sitten on niitä, jotka etsivät sitä, joka yltää heidän tasolle - ja ehkä vähän ylikin vain huomatakseen tulevansa hylätyksi koska eivät itse yllä partenerin tasolle.

Hmmmm... enpä tiedä, mitä Antti tarkoitat "tähän ikään" ehtimisellä, missä on se rajapyykki iän suhteen?

Mutta kyllä sanomassasi taitaa jonkunlainen totuuden siemen olla. Kerran kun vanhanpojan/-piian uralle joutuu niin siinä sitä sitten on.

Onko se sitten niin, että jos ei nuorena kaveria löydy niin ei se sitten onnistu koskaan. Parhaat, elinikäiset ystävätkin saa lapsuudessa/nuoruudessa, aikuisena läheisiin ystävyyssuhteisiin pääseminen on tahmeata.

Auts.... osui ja upposi =D - "tähän ikään..." (kirjoittaja lienee hieman yli 30v, kuitenkin alle 40 v -oletukseni). Kuullostaa pahalta, jos alle 4-kymppisenä heittää kirveen kaivoon. Itse olen piirua auki 50 ja sormus sormessa kiiltelee tuoreuttaan... Niin - omalla kohdalla kolahti netin kautta - ei seuranhakuilmoituksin, vaan ihan palautteena omasta sivustostani... ensin oli muutama viikko innokasta messengerissä istumista + pitkiä puheluita, kunnes vanhan aikaisesti kosin - näkemättä ihmistä. Nyt on jo reilu puoli vuotta asuttu saman katon alla - ja ainoa ihminen jolle voin luvata rakastavani häntä niin kauan kuin henki pihisee. (Toisaalta olen saanut itsekin lupauksen: " Kädestä en irti laske vasta kun arkkua kiinni naulataan...)

Josko olisi aihetta hieman valoisammin katsoa elämää - ei se lopu 35 vuotiaana - ellei itse sitä halua...

... piti vielä kommentoida... niin kuulun siihen "hmmm - näköisiin", jos sillä on jotain merkitystä. Kyllä se kemia on, joka ratkaisee - ulkonäköä jos tuijottaa kaiken aikaa, tulee sama tilanne kuin konditoriassa. Leivos näyttää päälle upealta ja kuolattavan hyvältä - vaan niin on tyhjä ja mauton sisältä.

..."tähän ikään ehtimisellä"... tarkoitan kysyjän ikää eli ymmärsin nikin Kosti-71 syntymävuodeksi 1971.

Jos ei ole ollut kunnon parisuhdetta ikään 30 v niin ei sitä tule koskaan olemaankaan. Mun pointti on, että kannattaisi vaalia/kehittää niitä luontaisia kykyjä/ominaisuuksia joita on aikoinaan saanut. Kosti-71 muistaakseni mainitse olevansa pidetty työkaveri ja ymmärsin hänen olevan kaikin puolin kunnollinen - mutta parisuhteessa hän tuskin tulee koskaan elämään.

"Jos ei ole ollut kunnon parisuhdetta ikään 30 v niin ei sitä tule koskaan olemaankaan."

No ompahan tuossakin taas väite. Ei voi kuin ihmetellä millaiset arvot mahtaa olla jos elämä on ohi kun 30 vuotta napsuu täyteen. Mistä näitä ihme luuloja oikein sikiää?

Tarkoitatko, että elämää ei ole ilman parisuhdetta?

Väitän, että on.

Antti hoi, moni pintaliitäjä tajuaa vasta kolmenkympin jälkeen, että elämä on kaksin kauniimpaa. Sen jälkeen alkaa kova kumppanin etsintä. Elämä on siihen saakka kulunut kukasta kukkaan hyppimällä ja H&M:n vaateosastolla.

Aivan - tätäkään ei ole kukaan kiistänyt. Kannattaisi ehkä lukea keskustelu ennen kuin kommentoi.

Onkohan tää nyt se sama Antti kun tänne on aiemminkin kirjoitellut. Jos on niin sille on tapahtunut jotain.

Parit sekalaiset kommentit...

Ensinnäkin tämä pakonomainen "tarve löytää joku jota rakastaa". Mielestäni ilmiö on aika jännä. Siihen tuntuisi liittyvän melkein pakkomielteen omainen tarve saada poikaystävä, mutta usein siinä on mukana myös todella tiukat kriteerit toisen osapuolen suhteen. Ja kriteerit - yllätys yllätys - ovat nimenomaan ulkonäköön liittyviä. Meilien vaihto tyssää siihen paikkaan, kun ilmenee että toinen on jonkunverran ylipainoinen tai "hmmm.."-näköinen (aikaisemmin keskustelussa esiintynyttä ilmaisua lainatakseni - ihan hyvä termi muuten). On jotenkin ristiriitaista, että ihminen joka hakee seuraa tositarkoituksella, on kuitenkin eniten kiinnostunut ulkonäköseikoista. Ehkä olen liian vanha (vähän alle 30v) tätä ymmärtämään? Tulee vaan mieleen, että mikäs tässä maailmassa pysyvää olisi, hoikkuus voi kadota, ulkonäkökin vuosien varrella saattaa rapistua. Tositarkoitus ei sitten ehkä olekaan tarkoitettu kestämään kovin pitkään? Vai luuleeko joku olevansa 60-v:na täsmälleen yhtä freesi kuin parikymppisenä? - Toinen jännä homma, joka tähän kriteeriasiaan liittyy, on vahvana elävä usko siihen, että akateemisen koulutuksen saanut on jotenkin kauhean tylsä ja muodollinen. Tämäkin on sinänsä outoa, ei kai ihmisen koulutus tai työ vielä kerro mitään siitä, millainen hän lopulta on? Itse olen kuitenkin tällaiseenkin ilmiöön törmännyt, eikä siinä pahemmin asiaan enempää paneuduttu - akateeminen koulutus = ei kelpaava. Totta kai jokaisella on omat mieltymyksensä ja ennakko-oletuksena, mutta joskus vaan tuntuu aika jännälle, miten jokin aivan mitätön asia saattaa johtaa siihen, ettei haluta edes yrittää tutustua toiseen. Kuitenkaan kaikki akateemiset eivät ole samanlaisia - niin kuin eivät kaikki AMK:sta tai ammattikoulusta tms. valmistuneetkaan. Jos yhden kanssa on ollut hankalaa, ei se silti tarkoita, että kaikki loput ovat samanlaisia.

Toisena asiana kommentoin tuota ikää. On varmaan ihan totta, että jos vielä yli 30-vuotiaana ei ole yhtään pitempää suhdetta takana, niin se tuskin helpottaa asioita. Mutta ei mikään ole mahdotonta. Jotenkin vaan luulen, että tällaisessa tapauksessa pitää varautua siihen, että vaikeuksia voi tulla tavallista enemmän. Kun sen tietää ennakolta, niin voi olla helpompi niistä selvitä. Olen vaan ollut havaitsevinani, että yli 30-v sinkut, jotka eivät koskaan ole seurustelleet, tuppaavat olemaan aika tottuneita siihen, ettei ketään tarvitse varsinaisesti huomioida siinä omassa arjessa. Tietenkin jokainen työelämään sopeutunut osaa joustaa työkuvioissa, kaveripiireissä sulavasti liikkuva joustaa ja sopeutuu kavereidensa kanssa, mutta se ei ole vielä ihan sama asia kuin tulla toimeen esim. yhdessä asumisen suhteen. Siinä on yllättävän paljon joustettavaa ja sopeutumista niin puolin kuin toisinkin. On se silti kivaa, kun löytyy sellainen kaveri, jonka kanssa kemiat kohtaa. - Sinänsä täällä esitetty väite, että sellainen tyyppi, joka on seurustellut teini-iästä lähtien, elää luultavammin jonkunlaisessa parisuhteessa koko elämänsä, saattaa vaikka olla osittain tottakin. Omalla kohdalla ainakin on näin ollut, useamman vuoden seurusteluja on takana, pisimmillään nelisen vuotta. Nyt taas sinkkuna vuoden alusta. Mutta en pitäisi tätä sääntönä, kyllä parisuhteeseen ehtii vanhemmallakin iällä.

Itse oon ollu kerran aika kiinteässä ja kiivaassa suhteessa, eli "oikeassa" suhteessa ja se oli just sillon kuin kaapista tulinkin. Sen jälkeen on kulunut kyllä jokunen vuosi ja en oo ruvennu seurustelee. Mahdollisuuksia on kyl ollu muutama.

En oo kyl 30 vielä ja siis matkaa siihen on jokunen vuosi, mut mua vaan pelottaa just se et sit 30- veenä huomaakin et ei olekaan oikein kunnolla seurustella kertaakaan, niin eihän siitä mitään kauheen hyvää seuraa. Kun on jo aika varhain tottunu elämään ilman, et joutuu kenellekään selittelemään mitään, eikä muutenkaan oo niin vastuussa toiselle, niin vähän tästä vapaudesta tuntuu vähän hankalalta aina päästä irti.

Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä kiinnostaako mua ees vakava seurustelu, siis ilman että oon rakastunu ja oikeasti haluaisin sitä. Se taas on aika sattuman hommaa. Tuntuu et monet etsii väkisin jotain suhdetta ja tyytyy sit siihen, monille se itse asiassa sopiikin hyvin. Ne on niitä tyyppejä, jotka ei osaa olla yksin. Enkä tarkota sitä pahana asiana, oikeestaan se on melkien parempikin, kuin se et omaksuu vähän liiankin itsenäisen elämäntyylin. Mitä kauemmin sitä jatkuu, niin sitä hankalampaa siihen on sovittaa ketään toista.

Itekin huomaan nykyisin vähän keksiväni tekosyitä, miksen vois ruveta seurustelee jonkun tyypin kanssa. En kuitenkaan oo mitenkään tyytymätön ja epäonnellinen, ainoo ongelma on tietty sit se, et tästä ajautuu helposti semmosiin yhden yön juttuihin. Toisaalta sillekin on ratkaisu.

Ulkonäkö taas on semmonen ikuisuuskysymys. Yleensä jos toiseen tyyppiin tutustuu ja antaa sille mahdollisuuden, vaik se oiskin vähän "hmmm"- näkönen, niin siitä alkaa helposti pitää, koska niillä on yleensä vähän enemmän mielenkiintosta sanottavaa kuin vähän liiankin kauniilla pojilla. Toisaalta, myönnettäköön et se mahdollisuus tulee annettua kovin harvoin.

Eiköhän tää tästä. En kuitenkaan jaksa uskoa, et jos 30 menenssä et oo ollu jossain monivuotisessa suhteessa, niin ettet sitä saisi tai siihen pystyis. Itse kuvittelen pystyväni siihen vasta kun on jotain yli kolmekymppinen ja muut asiat elämässä on mallillaan.

Tyhjää hölötystä ulkonäöstä. Seksuaalinen yhteensopivuushan se tärkein asia on. Nättejä lahnoja ei kukaan jaksa katella parisuhteessa.

Ihanan syvällistä keskustelua täällä. Tosi mukava huomata että jotkut ns, "ymmärsivät" ongelmani eivät alkaneet panna alta lipan. Kiitän täten kaikkia jotka ovat kommentoineet asiaa. Olivat ne kommentit sitten minkälaisia tahansa.

Flash:
Antti on aikuistunut.

Ei se toinen ihminen sitä sisältöä ja tarkoitusta elämääsi tuo, ne sinun on löydettävä aivan jostain muualta. Tuskin itsekään näet pitkällä tähtäimellä mielekkäänä istua 24/7 suhteessa litkimässä viiniä ja makaamassa sen kullan kanssa aivan koko ajan, vaikkakaan en näe mainitsemassasi läheisriippuvuudessa mitään pahaa.

Tottakai elämä voi tuntua yksinäiseltä ja turhalta, ja tuskin sinua auttaa ja lohduttaa, että maailmassa meitä on varmasti miljoonia ihmisiä kanssasi samassa tilanteessa. Se ei silti oikeuta sinua repimään itseäsi ja muuttumaan joksikin muuksi kuin nyt olet. Tarkoitan, ettet voi missään tapauksessa mennä kysymään, minkälaiseksi sinun on muututtava kelvataksesi jonnekin. Sinä kun olet varmasti aivan hyvä selllaisena kuin olet.

Tee siis juuri sellaisia asioita, jotka itsestäsi tuntuvat hyviltä ja oikeilta ja joita itse haluat. Sanoohan kliseenomainen sanontakin, että kun itse arvostaa itseään, niin muutkin arvostavat. Äläkä käytä aikaasi etsimiseen, tai etsi pelkästään toisella kädellä. Käytä tosiaan vapaa-aikasi sellaisten asioiden parissa, jotka jollain tavalla voivat tuoda sinulle iloa ja hyötyä. Joudut ehkä harrastamaan viettämään aikaasi yksin. Pidä ovesi koko ajan ennakkoluulottomasti avoinna ja mitä teetkin, pidä aina paikka vapaana sille toiselle ihmiselle. Et vain saa kuluttaa energiaasi siihen hakemiseen ja hakemiseen.

Tällaista tuli kirjoitettua, toivottavasti voit hyödyntää näitä asioita jollain tavalla.