sitoutumisen pelko

miksi niin monet homomiehet pelkäävät seurustelua?
jos vaikka mukavan kapakkaillan tai ehkä jopa rakastelun jälkeen yrittää ehdottaa uutta tapaamista niin johan tulee paniikki...
pitääkö aina saada uutta vai mikä mättää??

Sitoutuminen on tylsää.

Lisäksi ainakin tämän sivuston osalta kaikki nää perseestä olevat parisuhdefasistit joiden on koko ajan suomittava kaikkia ei-sitoutuneita ja mahtailtava (aiheetta) omilla romansseillaan, on myös multa itseltäni heikentäneet parisuhteen houkuttelevuutta entisestään.

Lurjuzelle: "Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista!"

Tämä oli arvattavissa, vaikka tuo sentään piti lärvinsä supussa eikä alkanut mekkaloida miten *ihqua* sillä ja sen ukolla onkaan.

En tiedä, onko kyse niinkään seurustelun pelkäämisestä, jos yhdenillantuttu ei vastaa tekstareihin. Itse oon etsiny bf:ää jo muutaman vuoden (tai ainakin ollu avoin seurustelumahdollisuudelle). Mä oon kuitenkin totaalisen vakuuttunut siitä, että seurusteleminen on ihan turhaa vain seurustelun vuoksi; toisessa pitää olla oikeesti sitä jotain. Siksi lopetan selkeet yhdenillanjutut mahdollisimman lyhyeen ja tietty yritän niitä välttääkin ettei tulis turhaan mokailtua. Kyse ei oo siitä, että toisen pitäs olla täydellinen, mutta tiettyjen juttujen pitää olla sellasia, että ne miellyttää mua. Siitä syntyy vaikutelma, et tää on se oikea. Mitkä asiat sitten miellyttää ketäkin, on makukysymys. Jos rupeaa seurustelemaan jonkun kanssa josta ei oo ihan varma, aiheuttaa ahdistuksen itselle ja turhaa sydänsurua toiselle.

Homopoju,

Sanot: "...tiettyjen juttujen pitää olla sellasia, että ne miellyttää mua. Siitä syntyy vaikutelma, et tää on se oikea."

Kerrot, ettei kuitenkaan ole muutamaan vuoteen tärpännyt parisuhdemielessä.

Olisiko tuollaisessa tilanteessa syytä kokeilla joitakin juttuja hieman uudella tavalla?

Miten olisi, jos ryhtyisitkin miettimään mitä SINÄ voit toisella antaa, sen sijaan mitä sinä toiselta haluat. Sellaisia hyviä piirteitä itsessäsi, jotka miellyttäisivätkin ja kiinnostaisivat häntä.

Tietenkin olisi hyvä miettiä alkuun, oletko todella itse halukas ja valmis parisuhteeseen yleensäkään. Sitoutuminen kun tuo muassaan myös rajoituksia.

Kukaan ei ole suostunut ikinä kertomaan m i k s i se on hinarille muka niin tärkeää seurustella? Jos ei niin ei. Entä miksi nämä "ikuisella rakkaudella" siunatut ovat niin hanakoita kukkoilemaan & vittuilemaan? Luulis että jos on käynyt noinkin kova onnenpotkaus, niin silloin siitä olis sen verran kiitollinen, että nauttis vaan hiljaa itsekseen. Kel sonni on se sonnin...

Saman miehen näkeminen omassa sängyssä, pöydässä ja omalla sohvalla useamman kuin yhden kerran, luultavasti vähintäin tuhanteen kertaan, antaa sisäisen tyydytyksen, joka, uskokaa pois, vaikka ette taida uskoa, on eri asia kuin anaaliorgasmi!

Kuules Lirjuz, mielestäni yksikään ei ole täällä kukkoillut parisuhteen onnella, ovat vain esittäneet suht neutraaleja asioita elämästään. Ainoat jotka täällä ihmissiuhdepalstoilla kukkoilevat ovat nämä villit ja vapaat. Ärsytykseksi tuntuu riittävän kun kertoo olevansa parisuhteessa. Vapaan seksin julistajat taas esittävät oman näkökulmansa selkeästi paljon vahvemmin niin, että moni taatusti ärsyyntyy.

Ei hinaajan, hinttarin, puppelin tai homon tietenkään tarvitse seurustella eikä hakeutua parisuhteeseen. Ei tarvitse heteronkaan, ei vaikka haluaisi lapsiakin.

On kuitenkin ihmisiä, jotka pitävät siitä, että heillä on tuttu ja vakiintunut kumppani. Syvälliseen ihmissuhteeseen liittyy helposti myös seksuaalisuus. Oman vartalon jakaminen toisen kanssa on suuri elämys, joka syventyy, mitä tutummasta ihmisestä on kyse. Luottamus vaati muodostuakseen aikaa ja tuon luottamuksen avulla on seksissä mahdollista antautua täysin toiselle. Syntyy vaikuttava tunnetila, jossa oma itse ja ympäröivä todellisuus hämärtyy. Jotkut kokevat tämän sadomasokismin avulla.

Parisuhde ei tietenkään ole vain seksiä, mutta kun se nyt tässä yhteydessä aina ekaksi mainitaan niin otin sen tohon ekaksi.

Parisuhde on myös ystävyyttä, toveruutta, tukemista ja turvallisuutta. Mikäli parisuhteessa kokee olevansa alakynnessä tai oman persoonallisuutensa olevan uhattuna, ei suhteella ole jatkoedellytyksiä, eli ihmiset eivät vain sovi yhteen.

Parisuhteissa tulee myös ristiriitoja, parisuhde onkin tavallaan kompromissi. Parisuhde vaatii myös sitä, että on sinut itsensä kanssa, vasta kun hyväksyy itsensä voi hyväksyä toisen ihmisen. Parisuhde vaatii myös sosiaalisia taitoja aivan erilailla kuin sinkkuelämä. Ei ole mikään saavutus trimmata itsestään tavoiteltu poikamies, jos sitä oikein haluaa.

Kyse ei ole siis siitä, mitä pitäisi olla, vaan siitä miten juuri sinulla on hyvä olla. Jotkut saavat tyydytystä alati vaihtuvista partnereista, toiset arvostavat vakituista kumppania, ihailevat hänen vartaloaan vielä vuosien päästä ja hykertelevät onnesta kun saavat kumppaninsa hymyilemään. Osa roikkuu kumppanissaan vain oman mukavuudenhalunsa tms. takia ilman, että koskaan halusivatkaan todella jakaa elämäänsä hänen tai kenenkään kanssa.

Sinkkuelämässä ja täälläkin hehkutetussa seksin harrastamisessa ei siis ole mitään väärää. Vääryyttä tapahtuu vain, jos sivulliset kärsivät vaheiden tai hyväksikäyttöjen takia. Ei ole kauaa kun hesarissakin oli kirjoitus siitä, miten rakkausavioliitto on länsimainen ilmiö ja esim. intialaisista typerä romanttinen haave, ei siis mitään tavoiteltavaa. Toisaalta sielläpäin vakituisen rakastajan käyttö on enemmän tai vähemmän perinne, kumppanin etsintää sekin.

Yleisesti parishdetta pidetään ideaalina olotilana. Kaiken kaikkiaan ihminen on perimmältään sosiaalinen, ilmenemismuodot voivat vaihdella eri syistä. Jotkut pelkäävät sitoutumista, jotkut eivät kestä mitään riippuvutta missään määrin. Toisaalta harrastamalla runsaasti satunnaista seksiä he kuitenkin osoittavat sittenkin tarvitsevansa toista ihmistä. Joillakin esim. kiinteä ystäväverkosto voi korvata parisuhteen puuttumisen. Tämä liittyy vahvasti tiettyyn ikävaiheeseen ja vuosien kuluessa monesti ystäväpiirin jäsenet löytävät parisuhteen, joka menee ystävyyden edelle. On myös pieni joukko ihmisiä, jotka viihtyvät yksin. Joku voi esim. olla niin itsekeskeinen ja taipuvainen alemmuuden tunteisiin, että ei siedä mitään vertailua muihin ja viihtyy siksi ennemmin ilman parisuhdetta. Mutta syiden etsintä ei tässä johda mihinkään.

Ei ole mitään esteitä sille, etteikö homo voisi elää tyytyväisenä ilman parisuhdetta. Myös parisuhteessa voi elää tyytyväisenä ja onnellisena. Ymmärtääkseni hyvin moni parisuhteestaan puhuneista palstalaisista, itseni mukaan lukien, on aikoinaan harrastunut seksiä monenkin eri ihmisen kanssa, joten se ei ole mitään tuntematota maaperää.

Lurjuz,

Miksi nämä parisuhdejutut ovat sinulle noin suuri porun aihe?

Kiinnostavaa miettiä, mitä noiden kommenttiesi takana oikein todellisuudessa onkaan.

Jatketaan aiheesta!

En voi olla surullisesti sanomatta, jotta "homoskenen" takaa löytää paljon tyyppejä, jotka ei o sitoutumista pelkääviä tai muuten paatuneita. Niinku vaikuttaa onleva nimimerkit täällä.

Sori vaan kaikki, mutta väitänpä tässä että on aika lailla ihmeellistä olla rakastettu. On se kuulkaa vähä toista ku olla pantavana.

Tämä on ihan tyhjää horinaa, koska on aivan turha puhua teille koska mä en teistä edes pidä ja ajatusmaailmat on aivan eri galakseista, mutta koetan nyt perustella kantojani:

(en tosin tiedä miksi niin teen koska tämä on vain yksi sivusto jonka käyttäminen on mulla itselläni lähinnä paha tapa. Kuin huonon elokuvan katsominen tai maapähkinöiden syöminen, sitä ei ymmärrä lopettaa. Tarvitsis kai lukita koko url)

Mulla ON ollut jopa 1 ”suhe” ulkomaalaiseen mieheen oleskellessani sen kotimaassa joka oli kokemuksena miellyttävä muttei mitään välttämätöntä. Enempää en kerro koska se olis helmiä possuille >D

(tosin mä olen aina pitänyt oikeista possuista – sellaisista jotka asuvat navetassa ja röhkivät – joten on aika loukkaavaa kutsua t e i t ä possuiksi mutta se meni fraasin mukaan)

Mutta asiaan:

Mä en koe tarvitsevani parisuhdetta koska tulen ihan hyvin toimeen yksinänikin. Yksin olo ei ahdista mua vähäisimmässäkään määrin! Mä istun kotonani villasukat jalassa, luen ”tylsiä” kirjoja ja juon yrttiteetä. Suomessa ollessani en käy missään joten mun ”sinkkuelämäni” ei ole millään paheilla lastattu. Työn puolesta käyn säännöllisesti ulkomailla ja siellä harrastan paheita >) emmä tosin muuta kuin käyn homosaunoissa mutta siihähän sitä ”pahetta” jo onkin!

(vaikka te ette sitä tietenkään MILLÄÄN usko, niin homosaunat eivät ole sitä mitä te siellä pienissä päissänne kauhistelette. Ne on suuria, valoisia ja viihtyisiä paikkoja, palvelu on moitteetonta ja laatu tuntuu jo pääsymaksussakin.

Niissä on nettikahvilat, punttisalit, solariumit jne. joten kyllä jotkut käyvät siellä viihtymässä ihan ilman seksiäkin – en tosin minä >) Miehet taas on siistejä, terveitä, useimmat suorastaan huipputreenattuja yms. ja pukukaapissa on usein pyyhkeen mukana kondomi odottamassa kaupan päällisiksi ja seinällä hiv-infoa joten tauditkaan ei rehota. Mä itse tosin tuon aina omat kondomit ja pienen pullon liukuvoidetta)

(sieltä mulle on myös syntynyt harhakäsitys että kaikki homot pesevät perseensä ennen seksiä koska kaikki perseet joiden kanssa olen ollut ulkomailla tekemisissä ovat olleet puhtaita. Eli tämä kurahousukeskustelu oli aika yllätys. Mulla ei ole sanottavasti seksikokemuksia suomalaisista miehistä vaikka se ”tasoton hajurako” suomalaista syntyperää olikin)

Jos mun seurustelurintamalla ei mitään tapahdukaan, niin tuttavia ja kylänmiehiä kyllä piisaa mutta emmä tahdo ajautua mihinkään syvempään y s t ä v y y t e e n kun selvästi näen ettei vastapuolesta siihen ole. Monet mun tuttuni sitä vastoin on katkaisseet välit muhun.

Ne on joko tahtoneet itkaista murheitaan mun olkaani vasten ja kun olen REHELLISESTI sanonut että oma on vikasi - silloin kun se on ollut - niin välit on viilenneet. Tai sitten on pyydetty palvelusta ja olen REHELLISESTI sanonut että mä en tee asioita jotka sinun kuuluu hoitaa itse, niin sama tilanne.

Ylipäätään mun ”sinkku” (tämä sana on syvältä) seksikokemukseni ovat olleet aivan antoisia joten ainakaan parempien kolinoiden toivossa mun ei tarvitse parisuhteeseen mennä.

Te ette tietenkään usko että ”sinkku” >P seksi voi olla ihan yhtä hyvää ja parempaakin kuin pariskuntaseksi mutta siitä on tarjottavana vain mun sanani. En oikeen voi kutsua herroja katsomaan ja arvioimaan vierestä kun seuraavaan kerran hakeudun makuulle, enkä sitä TOD. tekis vaikka voisinkin >D

Ja EI. Mulla ei ole mitään tarvetta kuuluttaa ”sinkkuelämän” ihanuutta parisuhdelaisille koska en mitään perinteistä ”sinkkuelämää” edes vietä ja mulle on ylipäätään ihan herttaisen samantekevää mitä jotkut täysin tuntemattomat tyypit jossain etäisyydessä puuhaavat.

Olen vain luullut että HEILLE ei ole lainkaan samantekevää mitä esim. MÄ puuhaan mutta pahoittelen vain lievästi jos olen käsittänyt ihan päin pyrstöä.

(on ihan turha möykätä "MITÄ MÄ SANOIN!! ITSEKESKEINEN PASKA!!" jne. mä y r i t i n selvittää kantojani joten asian pitäisi olla juurespihvi)

Pitäisiköhän tämän ketjun otsikkona ollakin "Läheisyyden pelko", sillä jos haluaa/uskaltaa/osaa porautua toiseen ihmiseen vähänkään syvemmälle vain anuksen kautta (ja vice versa) eikä sitäkään enää toista kertaa, suhtautuminen kanssaihmisiin tuntuu jotenkin mekaaniselta.

Tällä palstalla tietysti voi olla vähän (muka-)syvällisempi, kun lähimmäistä ei tarvitse nähdä eikä tietää, millainen hän oikeasti on. Enkä minä tiedä, 'pidänkö' minä kenestäkään täällä keskustelevasta henkilöstä vai enkö pidä. Se mitä ihmiset tänne kirjoittelevat, ei loppujen lopuksi sano siitä imisestä itsestään mitään. Livenä tavattu henkilö saattaa jo ensimmäisten kymmenen sekunnin aikana antaa aivan toisenlaisen kuvan.

Itseään meistä useimmat täällä purkavat, mutta ei se mitään oikeita ihmissuhteita korvaa. Ystävät ja vihollisetkin on löydettävä oikeasta reaalimaailmasta, virtuaalisesti kaikki on vain synkkää yksinpuhelua ja taistelua omia tuulimyllyjään vastaan.

Lurjuz: en halua mitenkään sinulle päätäni aukoa, mutta tekstistäsi tulee sellainen mielikuva, että sinulla on kaikilla tasoilla vaikeuksia kohdata ketään ihmistä ihmisenä. Vastaantulijat tuntuvat olevan sinulle kauniita esineitä tai huonokuntoisia koneita. Mistä sitten tuo asenne onkin peräisin, niin joskus voisit itsesi kanssa istua alas ja miettiä asiaa.

Ettekös hyvät veljet huomaa, että Lurjuzhan on oikea nykyihmisen arkkityyppi ;)

Seksi: kuin rasiallinen kylmää maksalaatikkoa Alepasta illalliseksi

Rakkaus + seksi: kuin seitsemän ruokalajin illallinen Chez Dominiquessa

Mitä tällä "nykyihmisellä" tarkoitetaan? Sitäkö että tekee paljon töitä (eli on kamalan ahne ällö-kapitalisti, nyyhhh...)?

Siihen ei juuri voi itse vaikuttaa nykyään. Ja eipä siellä "Chez Dominiquessakaan" kauan särvitä ilman rahaa (työtä). Taitaa nimimerkin rakkauden roihukin kestää vain niin kauan kuin mies viitsii kuljetella tarpeeksi hienoille illallisille, ei tuollaisten kielikuvien keksiminen mistään ihanaisesta syvällisyydestäkään viestitä >P

Itsetunnonkin laita lienee niin ja näin kun on jostakin "virtuaaliveljistä" etsittävä tukea Päivien viemästä omaksutuille elämänviisauksilleen >)

Jotkut ei sitte ymmärrä että LOVE ja PANO on eri asioita. En mä mitään ikuista lempeä odotakaan mainitsemistani yhteyksistä löytäväni. Tämä tietysti siksi että ihan "läheisyyttä" pelkään? Noh, se on sitten "tohtorin" erehtymätön diagnoosi joten mitäpä siihen lisäämään. C(

voi LURJUZ, toivon sinulle lämpöä ja rakkautta kaiken tuon raivon tilalle, kiva kuitenkin kun voi keskustella elämästä tällä saitilla, se kehittää mieltä, aina oppii uutta, kaikenlaiset ihmissuhteet kun ovat usein aika vaikeita
ps! en ehkä enää olekaan sinkkumies, jännät paikat juuri nyt

"on ihan turha möykätä "MITÄ MÄ SANOIN!! ITSEKESKEINEN PASKA!!" jne. mä y r i t i n selvittää kantojani joten asian pitäisi olla juurespihvi"

Ketä edes kiinostaisi möykätä apinan raivolla Lurjuzen maailmankuvasta ja arvoista. On vain kohtuullista, että Lurjuz hoitaa raivoamisen muidenkin puolesta ihan itse... toisaalta tuota riehumista on ihan hauska seurata

"Monet mun tuttuni sitä vastoin on katkaisseet välit muhun."
Mitäköhän mahtaa johtua?

Lurjuz älä lannistu! Sun jutut on tosi veikeetä luettavaa ja raivosi palo niin kutkuttavan aidon tuntuista. Älä anna raivon laantua, we want more!

Ma olen taas matkoilla, joten ei paljoo kinnosta teikalaiset juuri t'll' hetkell'. Ma EN raivoa mutta kirjoitustyylini on iskeva koska kirjoitan ty'kseni.

On kai edelleen jatkettava kantojen selvittamista

A. On turha soimata pinnallisuudesta kun ei itsek''n sita ole edes sen rektaalin vertaa. Jos TUON olis valittava partneriksi vaikkapa Alepan kassapoika tai C. Dominiquen viinuri, niin kumpaankohan tuo suostuis tutustumaan?

B. Mua ei kiinnosta tai vaivaa se ett' tuttavat tulee ja menee, lisaa on koko ajan tulossa. En tieda miksi olen niin ns. suosittu. Syyn' tuskin on ihana persoonallisuuteni koska olen apinan raivoinen, pinnallinen, laheisyytta pelkaava paska. Kenties syyna on ulkonakoni.

B. (2) Jos tyyppi ottaa ja suuttuu kun ei saakaan kayttaa YSTAVIAAN jatkuvan ruikutuksen kuuntelijoina ja palvelusten toimittajana, niin kylla se saakin menna.

C. Ma en edelleenkaan pida teista hiukkaakaan joten on ihan turha kertoilla henkilokohtaisia asioitaan tammoisella sivustolla paskoille tyypeille. Mita ne niille kuuluu?

D. Kavaisin viihteella eilen illalla ja miehella oli taas puhdas persvako.

E. Jos joskus loydan miehen josta PIDAN edes v'h'n - eli mahdollisimman erilaisen kuin TE c( olen valmis tapailemaan sita.

F. Kenties jopa kuuntelemaan sen murheita, ja sanomaan etta ala sure se ei ollu sun vika vaan NIIDEN vastoin parempaa tietoani.

Nyt se huvi on sitte loppu.

Hienoa, Lurjuz. Omatuntosi heräsi :)

Vai sanoo se tämä Lurjuz kirjoittavansa työkseen. No, kun tuota tekstiä katsoo, niin kyllä sen tuottaminen on työstä varmaan käynytkin. Se onkin sitten jo kokonaan eri asia onko kukaan tuollaisesta hengentuotteesta valmis jotakin maksamaan.
Kas kun työllä ja työllä on vissi ero! Oikolukijoita kun enää niin harvassa kustantamossa on.

PS. (Lupasin toki olla vaiti mutta eihan minun paskamaisella luonteellani tietenkaan pysyta sanan takana. Korjataan nyt silti viela tuon yllaolevan harhakasitykset. Eli olen toimittaja, en suinkaan kirjailija. Taydellista kirjakielta kirjoitan silloin kun julkaisija on tarpeeksi tasokas - tama sivu ei sita ole. Kirjan kirjoittaminen ei ole koskaan kuulunut henkilokohtaisiin ambitioihini siitakaan syysta etta se on taidemuotona kuollut. Tulevaisuuden kirjailijoita ovat television ja elokuvien kasikirjoittajat. Tietysti voi raapustaa poytalaatikkoon mutta se lienee niin ahdistavaa tyota etta on pakko purkaa muodostuneet paineensa vittuilemalla joutavuuksista internetissa.)
(Niin ja TAEKAELAEISESSAE nAEppAEimistossa ei ole skandinaavisia kirjaimia jos joku on tarpeeksi typerAE ollakseen sita oivaltamatta.)

Voi pyhä yksinkertaisuus, lausahti jo Juhana Hus aikoinaan, kun Lurjuz-pojan henkiset esi-isät puita hänen polttorovioonsa kantoivat.
Ja saman kommentin ansaitsee tänään Lurjuz itse!

Todettakoon nyt vain se, että *kirja* ei ole laisinkaan kuollut (eikä sanomalehtikään). Kaikkina näinä inteternetti- ja muina hömpötys- (nykyään lue: hype-)aikoina ainakin Akateemisen kirja-alessakin jää puolet kirjoista saamatta kun ahnaat lukijaihmiset ovat jo poimineet omansa. On säälittävää, jos joku jättää kirjat lukematta, koska luulee, että ne ovat jotenkin out.

Eikö sulla Lurjuz-kulta oo parempaa tekemistä siellä reissussa kuin kirjotella näille suuresti halveksumillesi sivuille? Onko kylpylät kiinni? ;-)

Jep, jep!

Kovaa ja kylmää on kyyti (=elämä).... Toivottavasti itselleni ei käy samalla tavalla kuin keskustelun aloittajalle, vaikka tässä olenkin useamman vuoden "yksin" raitteja tallusteltukin. Eli vakituista suhdetta ei ole ollut (eikä niitä lyhytkestoisiakaan kuin nimeksi), joten puuttuvan läheisyyden olen korvannut muilla toiminnoilla elämän sisällön mielekkyyden lisäämiseksi itselleni tärkeisiin asioihin keskittyvien järjestöjen toimintaan osallistumalla. Osittain tämä johtuu luultavasti - mene ja tiedä - myös siitä, etten liikaa pähkäilisi yksikseni näitä asioita, koska vahva epäilykseni on, että se ei johtaisi allekirjoittaneen kohdalla muuhun kuin eristäytymiseen, katkeroitumiseen ja nykyisen ihmiskuvani muuttumiseen.

Ainakin tällä hetkellä tuottaa tuskaa ajatellakin, että joskus tulevaisuudessa olisin hylännyt nykyisen yhteisöllisyyden ja yhteisyyden periaatteeni sekä muuttunut kylmäksi individualistiksi. Mutta sitähän ei tiedä, mihin maailma vie. Joka tapauksessa yritän pitää mielessäni hyvän heteroystäväni neuvon: "Kun katsot taaksepäin, kiitä. Kun katsot eteenpäin, usko ja toivo!"

Tahdon siis uskoa, että jossakin on joku, joka voi kiintyä allekirjoittaneeseen, ja että tämä vie niin sanotusti jalat alta meikäläiseltä. Tämän vuoksi olen siis tietoisesti tehnyt ratkaisun, etten koskaan ole suostunut olemaan "kiertopalkintona" pörisemällä kukasta kukkaan. Ihmisluonnon heikkouden tuntien voisin arvioida, että siitä olisi voinut tulla elämäntapa, jonka kanssa en luultavimmin olisi jaksanut. Jos tuo tämän kappaleen ensimmäisen lauseen toiveeni ei toteudu, niin ainakin olen tehnyt muuta, jossa olemassaoloni ja toimintani on tuonut muille jotakin hyvää ja hyödyllistä..

Että tämmöistä - homo homini homo eikä suinkaan lupus!

..... anteeksipyynnön aika heti tähän perään!

Virheellisesti viittasin ensimmäisen viestini alussa "keskustelun aloittajaan" - motiivina omaan osuuteeni ei suinkaan ollut hänen viestinsä, vaan erään toisen, jonka viestit ovat dominoineet tätä keskusteluketjua.

Sori, sinkkumies! :-)

moi Hämeen Hitain: kiva lukea ajatuksiasi, taidat olla tosi hyvä mies, jonain päivänä joku onnellinen löytää sut,
mun nimimerkki on jo vanhentunut, löysin elämäni miehen(ainakin toivon niin)

Näitä juttuja on ollut mukava lukea, saanen lisätä oman näkökantani asiaan.

Henkilökohtaisesti en usko "tosi rakkauteen". En usko, että koskaan rakastun ja jaksa aloittaa parisuhdetta. Tämä näin realistisesti ajateltuna -en kuitenkaan sano "en koskaan", ihmeitähän tapahtuu.

Minulle tämä sopii loistavasti, koska en kaipaakkaan ketään. Seksi ei ole ongelma, ilmankin pärjää vallan mainiosti ja jos joskus huvittaa niin vapaaehtoisia löytyy. Keskustella voi ystävien kanssa, perheeni rakastaa minua ja minä heitä. Poikaystävälle ei ole kertakaikkiaan tilausta.

Mikä suhteissa sitten kusee? Tarvitsen paljon omaa aikaa tai sekoan. Opiskelut ja urheilu vaativat paljon. Nämä kaikki + perheeni ja koirani asetan miesten edelle. Olisi epäoikeudenmukaista ahtaa toinen seuraamaan omaa elämäänsä. Ise en suostu näissä asioissa tekemään kompromisseja.

Minulla on ystävinäni näitä jatkuvasti ihastuvia ja se maailma ei minua kiehdo pätkääkään. Ei tarvitse pettyä ja itkeä (samalla etsien sitä uutta joka tekisi-sinut-taas-joksikin).

Ihailen kovasti ihmisiä, jotka pystyvät tasapainoiseen ja onnelliseen ihmissuhteeseen. Myös näitä ihmisiä kuuluu ystäväpiiriini ja ei voi kuin nostaa hattua! (On siinäkin kestämistä kerrakseen... :D)

Kai kirjoitukseni pointti on se, että sinkkuus voi olla myös tavoiteltu ja pidetty tila. Ja onhan tämä kivaa näin, parisuhteellisillakin on ketä syyttää: "Se saatanan lutka rikkoi meidän upean suhteemme..."

Ja niin jälleen saimme yhdeksäntoistavuotisella vankalla elämänkokemuksella hankittuna kannanottona kuulla, että sinkkuus on niin ihanaa, kun on perhe ka koirat ja .....
Sinkulla perhe?????

Icebox ... mitä sitten teet kun "perheesi" (ilmeisesti siis vanhemmat + sisarukset) eivät jaksa enää omilta kiireiltään hoivata sinua, kun ystäväsi ovat vakiintuneet eivätkä lähde bileisiin ja kun koirakaan ei osaa muuta kuin päätään kallistaa kun itket sille? Sulla voi nyt olla kasassa kaikki parisuhteen korvikkeet, mutta kovin kauan yli kolmenkympin niillä ei selviä ja sitten onkin jo vaikeampaa löytää ketään.

Oppikirjaesimerkki ihmisestä, joka täyttää aikansa erilaisilla korviketoiminnoilla. Mikäli ystävät, perhe ja koira ovat tärkeitä, vihjaa se, että ihmissuhteet ovat tärkeitä. Parisuhteelle vaan ei löydy tilaa, eikä sitä haluta. Tai sitten sitä halutaan niin maan perkeleesti, mutta pelätään sitoutumista ja toisen ihmisen kohtaamista, kuitenkin jollain tasolla tiedostetaan oma epävarmuus asiassa.

Hetkinen... jos Icebox on _nyt_ elämäänsä tyytyväinen, niin pitäisikö hänen etsiä suhdetta vaan siksi, ettei _mahdollisesti_ joskus hamassa tulevaisuudessa jäisi yksin...??

Vai ymmärsinkö nyt ihan väärin, Huh ?

Niin, toiset meistä elävät "kuin viimeistä päivää", toisin sanoen ilman huolta huomisesta. Toiset taas luovat itselleen jonkinlaisen kokonaisvaltaisemman vision elämästään, millaista se on yhden, viiden, kymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä, ja toimivat tänään sen mukaan.

Miksi hankkia itselleen esim. ammattia tai opiskella, kun on elämäänsä aivan tyytyväinen iskän ja äiskän luona kotona?

Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja hyvä niin. Toisaalla jaksetaan kuitenkin päivitellä niitä "ällöttäviä vanhoja ukkoja" (30+), jotka kyttäävät yksinäisinä baareissa seuraa itselleen - tietysti itseään nuoremmista, kuka sitä nyt vanhan kanssa haluaa lähteä...

Wau, tulipas tähänkin threadiin vähän elämää! :D Tämä menee nyt niin off topiciksi...

Minusta tämä on edelleenkin typerää. Siis fyysinen ikä olisi suoraan verrannollinen elämänkokemukseen. Ihmiset elävät eri tahdilla, toiset kykenevät tiedostamaan yleensäkkin enemmän jne. (Ja oi ei, tämä ei tarkoita että kuvittelisin olevani kypsempi kuin toiset. Ei todellakaan, edellinen oli ainoastaan regointi tuohon naurettavaan väitteeseen.) Ja ikään voit lisätä muutaman vuoden lisää! ;)

Mä lasken perheeseen vanhemmat ja sisarukset (+ ne paljon ihmisiä kiehtoneet koirat). Eli joo, sinkulla on perhe.

Puhuinko hoivaamisesta? Minua ei todellakaan hoivata, melkein päinvastoin. Opiskelen melkoisen kaukana kotoa. Onko jotenkin väärin omata hyvät välit vanhempiensa ja sisarustensa kanssa? Ja vakiintuneet ystäväni bailaavat enemmän kuin minä, että se siitä. Ja mä en itke koirilleni! :D Koirien kanssa voi harrastaa paljon muutakin, kuin käydä lenkillä ja silitellä.

Vetti tuntui oivaltaneen kirjoitukseni alkuperäisen tarkoituksen. Siis jos minusta tuntuu, etten tarvitse ketään, niin pitäiskö minun kuitenkin hankkia joku ihminen varalle jos mahdollisesti muutan mieleni? Eikö se olisi totaalisen epäreilua tätä toista ihmistä kohtaan?

Sir Jenkinsillä oli myös pointteja. Ehkä täytän elämääni korviketoiminnoilla tai vaikka sitten pelkään. Otetaan nyt hypoteesi -sitoutuisin. Vaatisi melkoista sattumaa löytää mies, joka pitäisi tärkeänä samoja asioita kuin minä. Ajattelen realistisesti -tälläistä miestä en tule löytäään. Miksi minun tulisi tyytyä vähempään? Varsinkin kun elämä tuntuu sujuvan ilmankin oikein hyvin.

Ja minulla on hyvinkin selkeät visiot mitä teen 10 vuoden päästä. Onko se rikos, jos parisuhde ei kuulu niihin? (Tai edes sen lähes paniikinomainen haluaminen ja etsiminen...)

Kyllä, jotkut elävät kuin viimeistä päivää ilman huolta huomisesta, eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole. Kunhan tiedostavat mitä tekevät.

Mutta lähinnä pointti (tai siis ihmetyksen aihe) oli se, että jos tällä hetkellä on sinkkuna tyytyväinen, niin miksi väksin etsiytyä suhteeseen? Se jos mikä on itsensä ja varsinkin kumppanin pettämistä, lopputulos ei todennäköisesti ole kovin kaunis. Suhteeseen ryhtyminen ihan yksinäisyyden pelon vuoksi ei ole koskaan kannattavaa.

Tietysti sekin on itsensä pettämistä, että sanoo sinkkuuden (sekä siihen tyytyväisyyden) jatkumisen ikuisesti. Mutta siitähän ei kait ollut kyse - vaikka "ihmeitä tapahtuu" saattaa siltä kuulostaakin.

Niinpä. Me 30+ äklöttävät ukothan aina kuolaamme nuoria ja nättejä siellä baarin viimeisessä, hämyisessä nurkassa ja kiroamme kun eivät ymmärrä parastaan...

Mä olen kanssa aikalailla samoilla linjoilla vetin ja iceboxin kanssa. Olen sinkku, ja ihan tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Se ei silti tarkoita etteikö ajatus oikeanlaisesta ihmisestä rinnalla tuntuisi hyvältä. Älytöntä kuitenkin olisi tosiaan alkaa etsiä kumppania sillä perusteella, etten vaan päätyisi katkeraksi vanhaksi ukoksi (toim.huom. aika monet tuntuvat katkeroituvan jo hyvin paljon ennen ukkoikää...).

Itsetarkoituksellinen etsintä ei mun kohdalla tunnu mielekkäältä, mutta en pistä pahitteeksi jos elämänmatkan varrella johonkin mielenkiintoiseen törmään... Tällainen asenne ei tarkoita myöskään sitä että nysväisin vaan neljän seinän sisällä ja ajattelisin että joku tulee ovikelloa ehkä joskus pimputtamaan jos on tullakseen.

Avoimin mielin eteenpäin, mutta ei väkisin :) on mun ns. motto.

Iskenpä nyt lusikkani tähänkin soppaan ;-)

Kuten edellä on jo tullutkin esiin, kaikelle on aikansa ja paikkansa. Omasta elämästä ja kahden läheisen iki-sinkun ystävänä allekirjoitan tuon neuvon; älä etsi. Etsintä on omiaan vain luomaan epätoivoa ja se karkoittaa paitsi ilon elämästä , myös mahdollisuudet.

Joo, ei se mies etsimällä löydy eikä kukko käskein laula.

Pointti onkin se, että jos yleensä pitää ihmisistä ja haluaa läheisiä ympärilleen, ei ole kovin viisasta käyttäytyä tavalla, joka takuuvarmasti ja poikkeuksetta karkottaa jokaisen potentiaalisen vähänkin pitkäaikaisemman ystävän mahdollisimman kauas.

Jos oma luonne ei vielä ole kaikkein aurinkoisimmasta päästä, eikä sitä aktiivisesti pyri mitenkään kehittämään, ei mahdollisuudet saada kestäviä ystäviä vuosien saatossa ainakaan parane.

Ja vaikka ne omat vanhemmat, sisarukset, koirat, marsut ja koulukaverit olisi miten läheisiä, ne eivät todennäköisesti ole ympärillä enää parin vuosikymmenen päästä.

Ihmissuhteidenkin luomista voi harjoitella. Ei jokaisen uuden ihmissuhteen tarvitse kestää loppuelämää, mutta kaikki sillat järjestelmällisesti takanaan polttaneella tulee jossain vaiheessa aika yksinäistä.

En ymmärrä. Mun kaveripiirissä homot on selkeästi pitkäaikaisseurustelevempia kuin hetskut.

Ei kirja kirjaa tapaa, kuten ei televisio televisiota. Sisältö, se tappaa minkä tahansa välineen. Sisällön puute, sanoisko vielä. Hmm... käy yks yhteen myös keskustelun aiheen kanssa.